Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pullantuoksuinen rouvani

Ulkona sateli hiljalleen lunta.
Kerroin asian vaimollenikin, joka taiteili juuri pullapeltiä uunista pyöreä pylly pystyssä.
Tuula läväytti höyryävän pullalastin eteeni keittiön pöydälle todeten näkevänsä sen itsekin ja lisäsi sitten romanttisemmin että onhan se ihanaa kun jouluksi tulee lunta. Tuulalla oli kaksi numeroa liian pieni siivousmekkonsa päällä ja se paljasti paremmin kuin hyvin vartalon uhkeat kaaret hänen touhutessaan pyörremyrskyn lailla jouluvalmisteluissaan keittiössä.
Annoin silmieni levätä rouvani muodoissa kahvia hörppiessäni...nelikymppinen...ajattelin - ja noin nätti...
Kolme lasta eivät olleet vähentäneet Tuulan seksikkyyttä. Siniset silmät tuikkivat ja vaalea tukka heilahteli eivätkä muutamat liikakilot vaikutelmaa pilanneet...päinvastoin...
Tuulalla oli päällään joulunpunainen esiliina, jonka nauhat hän oli sitonut selkäpuolelle isoksi rusetiksi. Esiliina ilmestyi nyt eteeni, ja sen omistaja käski minun ottaa lisää pullaa taikka sitten jotain muuta, ja jos en tiennyt, niin lapset tulevat tunnin päästä koulusta ja makuuhuoneessa sitä muuta tarjottaisiin jos herralle kelpaa!
Tuula meni jo vastausta odottamatta makkaria kohti. Pomppasin perään ja kiittelin mennessäni telepaattisia voimia, jotka olivat selvästikin saattaneet hekumalliset ajatukseni Tuulan tietoon ja tehneet toivotun vaikutuksenkin...
Tuula kellahti muitta mutkitta parisängyn päiväpeitolle, ja minä sutena perässä.
Kaula-aukon ompeleet vain ritisivät pyydystäessäni vaimoni pehmoiset tisukat kouriini. Tuula nauroi innokkuuttani nostaessani pallukat ulos rintsikoiden lämpöisistä pesistä.
Hamusin nänninnöpökän suuhuni ja mussutin vimmatusti kieputellen samalla kieltäni kovettuvan nipukan ympärillä. Tisut paisuivat ja pingottuivat hellästi hierovissa kourissani kuin ilmapallot Tuulan alkaessa samalla punottaa ja huohotella lupaavasti. Pieni käsi puristeli häpeämättä housujen läpi kangistunutta pikkuveikkaani. Ilmeisesti siitä vaikuttuneena vaimoni ilmoitti aikovansa antaa nyt vähän varhaisen joululahjan ja sitä varten ukon pitäisi mennä keskelle sänkyä selälleen. Tottelin kiltisti, niinkuin pitääkin, jos aikoo joululahjoja saada...
Tuula nousi nyt sängylle seisomaan upeat rinnat esiliinan kaulanauhojen välistä paljaina riippuen ja tempaisi sukkahousunsa pois. Samaa kyytiä menivät pikkuhousutkin ja mekko kohosi vyötärölle paljastaen pitkät, muodokkaat sääret, pehmeät reidet ja tuuhean kullanruskean karvan kehystämän pillun, jonka huulet olivat jo kutsuvasti raollaan.
Sanaakaan sanomatta rouvani kyykistyi, heilautti toisen pitkän säärensä kasvojeni yli ja olikin samassa päälläni kuusysissä!
Tuijotin mykistyneenä ylläni avautuvaa lumoavaa näkyä...
Isolla rusetilla olevat esiliinan röyhelöiset, punaiset nauhat keikkuivat ylimpänä valkoisen, leveän pyllyn päällä koristaen parasta lahjapakettia, minkä ukkomies voi saada; pulleahuulista, litimärkää pillua jota tarjoaa supisuomalainen kotiäiti!
Pullantuoksu sekoittui pilluntuoksuun Tuulan laskiessa aarteensa suutani vasten kevyesti keinutellen. Hullaantuneena imaisin pehmoiset huulet suuhuni nuoleskellen samalla niiden välistä runsaana valuvaa mahlaa ,jonka maku hullaannutti yhä lisää ja sinkosi minut suoraan taivaisiin...
Näppärät sormet avasivat samalla housuni ja kivikova jököttimeni upposi pehmeästi lämpimään liukkauteen Tuulan hamutessa huulillaan kullini viimeisiäkin senttejä suuhunsa. Pyöreä alaleuka painui kevyesti karvoitustani vasten ja minun teki mieli kysyä, missä kultani oli moisia temppuja oppinut, mutten pystynyt sillä hän alkoi rivolla pyörittävällä liikkeellä hieroa märkää tussuaan suutani vasten.
Keskityin nauttimaan, tutkin kielelläni rakkaani pillun jokaisen poimun ja sopukan, annoin klitorikselle hellää nuolentaa kunnes Tuula alkoi päälläni sellaisen riehunnan, etten enää pysynyt tahdissa. Työnsin kieleni mahdollisimman pitkäksi ja annoin Tuulan hieroa pilluaan sitä vasten tahtonsa mukaan.
Kieli liukui hurjaa tahtia pillunvakoa pitkin klitorikselle, pikkuinen, herkkä nipukka kieppui hetken kielenkärjellä kunnes tempautui pois ja kieli upposi syvälle märkiin syövereihin ja samaa kyytiä piukalle välilihalle ja sieltä takaisin klitorikselle kunnes nautinnosta sekaisin oleva vaimoni ylitti kaikki rajat ja peruutti peppuaan häpeämättömästi, niin että kieleni liukui suoraan kuumaan ja piukkaan pyllyreikään...
Tuulan sylki kasteli pallini ja pikkuveikka seikkaili niin ihanissa paikoissa, etten voinut kaikkinielevässä kiihkossa ja nautinnossa muuta kuin nauttia tästäkin riettailusta ja antaa rakkaalleni kaiken nautinnon mitä hän voisi haluta.
Aika menetti merkityksensä,oli vain me kaksi ...kunnes hämärästi kuulin kaukaa Tuulan äänen sanovan "nyt toisinpäin" ja lämmin pylly kohottautui pois päältäni. Tuula kiepahti ympäri ja laskeutui uudestaan päälleni painaen äärimmilleen turvonneen tussunsa suuhuni.Imin kuin henkeni hädässä keskittyen nyt klitorikseen. Tuula voihki reidet vapisten ja nojasi molemmin käsin sängyn päätyyn . Näin ylläni kaula-aukosta ulkona heilahtelevat täydelliset rinnat ja himosta vääntyneet kasvot ja samassa tunsin Tuulan orgasmin tulevan kuin salamaniskun.Pimppi sykki ja tykytti suutani vasten samaan tahtiin Tuulan kiemurtelevan vartalon kanssa."UIJUIJUIJIIHHHH!!!!" Tuula kirkaisi vain kerran ja valahti sitten rennoksi päälläni kierähtäen onnellinen hymy kasvoillaan viereeni sängylle.
Lämmin käsi puristui kaluni ympärille ja Tuula kohottautui hieman kysyen muka vakavana silmiin katsoen, olinkos saanut tarpeeksi pimmppimehua .
Vakuutin saaneeni ja pussasin pyristelevää naista suoraan suulle. Purskahdimme nauramaan ja Tuula tarkasteli kädessään olevaa vehjettäni tuumaillen, että jos näin räjähdysherkän kapineen laittaa sisäänsä, niin siitä ei hyvä seuraa ja voisiko sen tehdä kädellä? Samalla hän puristeli sillä lailla että vastustelu loppui alkuunsa ja olisin tässä vaiheessa jo muutenkin suostunut mihin vain. Rouvani alkoi sellaisen runkkaamisen ettei paremmasta väliä, raapien samalla hellästi kiveksiäni terävillä kynsillään. Silmissäni kieppuivat tähdet ja Saturnuksen renkaatkin, lanteeni kohosivat ja nytkyivät holtittomasti Tuulan kehdatessa vielä kysyä, että tekeekö tää munien rapsuttaminen hyvää? Murisin vastaukseksi. Tuula kumartui ottamaan kullini suuhunsa ja alkoi imeä ja runkata rytmikkäästi yhtäaikaa. Hiljainen litsahtelu ja Tuulan tuhina sekoittui omaan huohotukseeni ja sitten oli pakko karjaista kun tulivuorenpurkaus lähti liikkeelle suoraan selkäytimestä asti...NYYT.. NYT.. TULEE!!!
SPRUIITS!!!SPRUIITS!!! Viime hetkellä Tuula vetäisi ihanat huulensa pois , mutta nappasi samalla niin tehokkaan kahden sormen otteen juuri terskan alapuolelta, alkaen hurjan runkkauksen, etten ehtinyt edes pettyä, vaikken saanutkaan laueta pullantuoksuisen vaimoni kuumaan suuhun. Sen sijaan ensimmäinen laukaus lensi olkani yli suoraan sängynpäätyyn ja seuraavat pitkin mahaani Tuulan koko ajan säälimättömästi vatkatessa kädellään kuumaa sauvaani. Lopulta sykäykset loppuivat, mutta rouvani jatkoi yhä runkkaamista, purístellen viimeisetkin tipat voipuneesta pikkuveljestäni, kunnes minun oli pakko nauraen ja voihkien anella häntä lopettamaan.
Jäin sängylle makaamaan, ja katselin raukeana, kuinka hyräilevä vaimoni marssi peppu paljaana keittiöön, josta alkoi kuulua iloista kahvikuppien kilinää ja lauleskelua. Pian saataisiin lisää kahvia ja pullaa.
Päätin nukkua hetken. Jostain syystä näin unta lahjapaketeista...
12569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Elämää parhaimmillaan!!!
kyllästyttää välillä noi uskomattomat sepostukset ja kuvitukset, että kyllä mielestäni tälläinen suomalainen arkirealismi on usein sitä parasta! Ihanaa elämää...ja hyvin kerrottukin, kiitos ja kerro lisää

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pullapossu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu