Ok, moro kaikki ketä lukee tän. Must tuntuu nyt siltä et pää hajoo nii pakko saada kerrottuu ees jollekki. Mul on sellai tunteiden sekamelska vaa pääs. En oikee tiiä mist alottaisin ku kaikki on niin hankalaa...
Nojoo. Alotan täst fiiliksest mikä on nyt ja katotaa mihin se johtaa.
Nyt on perjantai ja mua pyydettii juomaa. Oon himas ku en jaksanu alkaa taas säätää sitä ketä hakee, mitä juon, kelle yöks, mitä sanon porukoille... Ja ku ei se mun yks tietty kaverikaa ois lähteny nii en mäkää sit. Nyt vaa vituttaa ku en lähtenykkää ku vois pitää hauskaa ja tyhjentää pään kaikest ja ois hyvä sääki ollu.
Sit selasin tos aiemmin ~600 kuvaa elämäni parhaasta ajasta edellisenä kesänä ja viime kesänä. Olin siis sellasel "leiril" edellisen kesän ja tavattii uuestaa viime kesänä, nii nyt mul on hirvee ikävä niitä ku muistelin. Sit nous ne samat tunteet pintaa ku viimeks nähtii ja piti lähtee (joo meinas tulla tippa linssii)... Seuraavan kerran nähää varmaa ens kesänä. En tiiä. Harmittaa ja vituttaa ja on ikävä ja muistelen vaa sitä aikaa ku pidettii hauskaa kesäl.
Koulu. Vitusti liikaa stressaan ja otan paineit siit ja sit kumminki vaa sluibaan koulus. Mä oikeesti yritän yrittää mut silti. Ei vaa nappaa. Ei mul tunnit mee huonosti tai ohi mut vituttaa vaa ku en tee mitää, ku voisin ja silti ei mua haittaa et en tee mitää. Sluibaaminen toimii tai jotai. Joo en osaa selittää mut aika...ristiriitanen... tunne mut ei silti... Huoh. Lukiossa oon siis tokal.
Vituttaa ku oon näin läski. 17v 172cm pitkä ja 55kg. Ei se näy hirveesti ulospäin, mut jos oikeesti näkis mut ilman paitaa nii... Hyi vittu mikä läski oon. Sit mua vituttaa ku kaikki sanoo et oon muuttunu ja laihtunu paljon mut mä en vaa ite nää sitä. Mun mutsi kelaa et mut pitäis viiä lääkärii ku laihun näin paljon ja sit se epäili jotai anoreksiaa.... Mut ei se oo mahollista ku kyl mä syön. Nii siis joku 2v laihtunu 20kg. Tekemättä mitää. Kyl mun itsetunto on kohentunu, huomattavastiki. Mut mä vaa.... En tiiä. Nään itteni läskinä ku muut on normaaleja. Ja sit ku mun laihtumisest puhuu koko aja tutut ja ketkä on tuntenu mut vähä kauemmin nii vituttaa ku en mä oo oikeesti sellai ku ne hehkuttaa!
Mun välit porukoihi on vähä niin ja näin. Ne ei luota muhun, mä en luota niihin. En saa ikinä omaa rauhaa kotona. En vaa jaksa kattoo niitten naamoi ja kuunnella niitten turhii juttui. Ja sit miten mun mutsi on iha sairaan tarkka mun tekemisistä et sen on pakko tietää mun elämäst kaikki. Ja miten se oikeesti onnistuu pilaa multa kaiken. En tiiä, se vaa paisuttaa normi asian tosi isoks ja sit mua vituttaa ja sit vaa lopetan. Ku en jaksa sitä miten se on niin rasittava jostai normi jutusta. Esim. yhen soittimen soitto. Soitan sitä vielki, mut en ikinä himas. Tai himas vaa jos ketää ei oo paikal. Se vaa miten mun mutsi teki siit soittamisest jotai niin ihmeellistä nii sit vaa olin sillee vitut. Et kiitti paljon ku pilas multa senki.
Semisti masentaa ku en oo viel seurustellu kenenkää kaa mut ei se haittaa sillee... Se mikä tekee täst niin hankalaa on et en tiiä pitäskö poika- vai tyttöystävä ettii. Joo. Kyl must tuntuu et oon hetero, mut välil...et ehk oon bi...tai jotai. Ja jos oon bi ja löytäs poikaystävän nii miten kerron porukoille. Heterona olo ois vaa helpompaa. Silti en voi vaa olla piittaamatta joistai tunteista mitä on ollu poikaa kohtaa. Vituttaa. Pojan kaa en oo ikinä suudellu mut tytön kaa oon... Joo en tiiä.
Jos joku on nyt tänne asti lukenu koko jutun nii kiitän tosi paljon et jakso kuunnella ja kesti mun vuodatuksen. Nyt tuntuu et tää helpotti vähän mun oloa ku sai kirjottaa ajatukset tällee esii.
Tos ei kyl oo kaikkii mun ajatuksii, muuten tulis liian sekavaks (ihan ku nyt ei ois jo tarpeeks). Ja hui ku tuol ei oo mitää positiivista. Kyl mä oon ihan onnellinen ja sillee :). Mä vaa tarvitsin tälläst tyhjennystä.
Nojoo. Alotan täst fiiliksest mikä on nyt ja katotaa mihin se johtaa.
Nyt on perjantai ja mua pyydettii juomaa. Oon himas ku en jaksanu alkaa taas säätää sitä ketä hakee, mitä juon, kelle yöks, mitä sanon porukoille... Ja ku ei se mun yks tietty kaverikaa ois lähteny nii en mäkää sit. Nyt vaa vituttaa ku en lähtenykkää ku vois pitää hauskaa ja tyhjentää pään kaikest ja ois hyvä sääki ollu.
Sit selasin tos aiemmin ~600 kuvaa elämäni parhaasta ajasta edellisenä kesänä ja viime kesänä. Olin siis sellasel "leiril" edellisen kesän ja tavattii uuestaa viime kesänä, nii nyt mul on hirvee ikävä niitä ku muistelin. Sit nous ne samat tunteet pintaa ku viimeks nähtii ja piti lähtee (joo meinas tulla tippa linssii)... Seuraavan kerran nähää varmaa ens kesänä. En tiiä. Harmittaa ja vituttaa ja on ikävä ja muistelen vaa sitä aikaa ku pidettii hauskaa kesäl.
Koulu. Vitusti liikaa stressaan ja otan paineit siit ja sit kumminki vaa sluibaan koulus. Mä oikeesti yritän yrittää mut silti. Ei vaa nappaa. Ei mul tunnit mee huonosti tai ohi mut vituttaa vaa ku en tee mitää, ku voisin ja silti ei mua haittaa et en tee mitää. Sluibaaminen toimii tai jotai. Joo en osaa selittää mut aika...ristiriitanen... tunne mut ei silti... Huoh. Lukiossa oon siis tokal.
Vituttaa ku oon näin läski. 17v 172cm pitkä ja 55kg. Ei se näy hirveesti ulospäin, mut jos oikeesti näkis mut ilman paitaa nii... Hyi vittu mikä läski oon. Sit mua vituttaa ku kaikki sanoo et oon muuttunu ja laihtunu paljon mut mä en vaa ite nää sitä. Mun mutsi kelaa et mut pitäis viiä lääkärii ku laihun näin paljon ja sit se epäili jotai anoreksiaa.... Mut ei se oo mahollista ku kyl mä syön. Nii siis joku 2v laihtunu 20kg. Tekemättä mitää. Kyl mun itsetunto on kohentunu, huomattavastiki. Mut mä vaa.... En tiiä. Nään itteni läskinä ku muut on normaaleja. Ja sit ku mun laihtumisest puhuu koko aja tutut ja ketkä on tuntenu mut vähä kauemmin nii vituttaa ku en mä oo oikeesti sellai ku ne hehkuttaa!
Mun välit porukoihi on vähä niin ja näin. Ne ei luota muhun, mä en luota niihin. En saa ikinä omaa rauhaa kotona. En vaa jaksa kattoo niitten naamoi ja kuunnella niitten turhii juttui. Ja sit miten mun mutsi on iha sairaan tarkka mun tekemisistä et sen on pakko tietää mun elämäst kaikki. Ja miten se oikeesti onnistuu pilaa multa kaiken. En tiiä, se vaa paisuttaa normi asian tosi isoks ja sit mua vituttaa ja sit vaa lopetan. Ku en jaksa sitä miten se on niin rasittava jostai normi jutusta. Esim. yhen soittimen soitto. Soitan sitä vielki, mut en ikinä himas. Tai himas vaa jos ketää ei oo paikal. Se vaa miten mun mutsi teki siit soittamisest jotai niin ihmeellistä nii sit vaa olin sillee vitut. Et kiitti paljon ku pilas multa senki.
Semisti masentaa ku en oo viel seurustellu kenenkää kaa mut ei se haittaa sillee... Se mikä tekee täst niin hankalaa on et en tiiä pitäskö poika- vai tyttöystävä ettii. Joo. Kyl must tuntuu et oon hetero, mut välil...et ehk oon bi...tai jotai. Ja jos oon bi ja löytäs poikaystävän nii miten kerron porukoille. Heterona olo ois vaa helpompaa. Silti en voi vaa olla piittaamatta joistai tunteista mitä on ollu poikaa kohtaa. Vituttaa. Pojan kaa en oo ikinä suudellu mut tytön kaa oon... Joo en tiiä.
Jos joku on nyt tänne asti lukenu koko jutun nii kiitän tosi paljon et jakso kuunnella ja kesti mun vuodatuksen. Nyt tuntuu et tää helpotti vähän mun oloa ku sai kirjottaa ajatukset tällee esii.
Tos ei kyl oo kaikkii mun ajatuksii, muuten tulis liian sekavaks (ihan ku nyt ei ois jo tarpeeks). Ja hui ku tuol ei oo mitää positiivista. Kyl mä oon ihan onnellinen ja sillee :). Mä vaa tarvitsin tälläst tyhjennystä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Se on kauheeta kun tunteet on sekasin ja kaikki vaan ahdistaa. Kuulostat aika masentuneelta. Ootko miettiny jollekin psykologille tai muulle juttelemista? Voin kokemuksesta kuitenkin sanoa, että juominen ei auta. Unohdat vain pahan olosi hetkeksi(tai sitten et) ja siirrät sitä myöhemmäksi. Tiedän, että jossain tilanteessa ei vain jaksa kiinostaa tuleeko se takaisin vai ei. Haluat vain päästä siitä eroon edes hetkeksi.
ET OLE LÄSKI. Paremminkin liian laiha. Anoreksia on usein hiljalleen alkava sairaus ja ihmiset uskovat vain laihduttavansa vähän ja järkevästi. Lopputulos on kuitenkin jjotain aivan muuta. Asiasta kannattaa puhua jonkun, vaikka nyt sitten äitisi kanssa. Kuulostaa siltä, että sevälittää susta. "Hyväksy ittes semmosena kun oot." ja muu paska. Joo totta mutta helvetin paljon helpommin sanottu kuin tehty.
Usein vanhemia on ihan vitun vaikea ymmärtää, kun ne puuttuu, joka ikiseen pikkujuttuun, mutta usein se johtuu siitä, että ne rakastaa sua. Hyväksy myös se, että äitisi on susta huolissaan ihan aiheesta. Itsehän kerroit juuri ongelmistasi. Se haluaa auttaa.
Äläkä stressaa siitä seurustelusta. Ehit kyllä vielä. Ja se, että ootko hetero vai bi selviää kyllä vielä. Sitä tyttö tsi poikaystävää ei tarvitse hankkimalla hankkkia, vaan humaat kyllä, kun olet ihastunut tai rakastunut. Se että rakastat kavereitasi, ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että olisit bi vaan, että olet ihana ja muist välittävä ihminen
Lisään vielä, että se ootko hetero vai bi on sun asias, eikä porukoillas oo siihen mitään sananvaltaa. Tää on sun elämäs ja sä päätät miten haluat sen elää!