Syksyn satoako tämäkin.

Harmaa hiiri haluaa huoneeseen,
hajottaa hirttä hampaillaan,
kiipeää kohti korkeuksia,
kynnet kiinni kohteessa.
Laudan laitaa laipiolle
suunnistaa sinnikkäästi.
Sinne sahahammas sijouttuu
siellä säilytän salkkuani.

Salkkuunha siimahäntä sisälle,
sinne sanomien sekaan,
silppusi sisällön sotkuksi,
sotki sontien salkkunikin.
Parempi pysyä poissa pakanan
papereitani pilaamasta,
sanomiani sotkemasta.
Käskenkö katin katalan
katselemaan, kaitsemaan
kuolon kitaan kuljettamaan
mokoman monitaitoisen?

Vai vienkö vintiltä villoinensa
viheliään valloittajan,
viskaanko vielä vipeltämään
vapauteen vaikertamaan
hiiren hiljaa hykertämään;
" Miksi minun muille maille
pitäisi pesäni piilottaa.
Salkussa sain silputa
paperia pehmikkeeksi
pesäni pienen pohjalle.
Pissa pieni pahentaako
hajuhaittana hallitseeko
ihmisiä inhottaako
harmaan hiiren hajukin?"

Paiskasin pellolle pissomasta,
salkkuni sisälle sontimasta.
Vaan vielä viisas vipeltäjä
takaisin tulee takuulla,
pakenee pirttiini pakkasia,
tuopa tullessaan tuttujakin,
suvunjatkajia suuren sakin.

Syksy sitäkin surettaa,
sateissa saapastellessa
kasteisessa kaheikossa
einekin ehtynyt edestään,
siksi sujahtaa sisälle
syksyn sateiden saapuessa.