Mielipiteitä Aalto yliopistosta ja TuTasta?

Tuleva tj (jk)

Olen abivuotta käyvä lukiolainen ja kaipaisin hieman opastusta ja ylipäätänsä mielipiteitä tulevista opiskelu valinnoista. Oon miettinyt jo kauan että haluaisin hakea Aalton tuotantotalouden linjalle ja tutustunut linjaan enemmänkin ja olen erittäin kiinnostunut. Lukiossa olen matikan vetänyt 9 keskiarvolla ja fysiikasta kaikista 10 paitsi ykköskurssista lähes olemattomalla työpanoksella tein läksyjä viimeksi ykkösluokan alussa ja kokeisiin luen viimeisenä iltana. Silti mietityttää TuTa koska vaikea päästä sisään ja muutkin alat TKK:lla vaikuttavat mielekkäiltä. Kysyisin siis lähinnä varalle että mitä suosittelette jos tutaan en pääse ja ylipäätänsä olisi kiva kuulla millaista siellä (tutassa ja aallossa ylipäänsä) on opiskella ja millaisia työt ovat mihin sieltä päästään. Palkka tietenkin myös kiinnostaa ja sekin on aika iso osa valintaa toki sen merkitys varmaan myöhemmin pienenee, tulipas pitkä viesti mutta kiitos niikle jotka jaksavat lukea ja vastata!

23

7220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väärä paikka

      Älä tule Suomi24 - foorumille kysymään TuTa:sta - täällä on jostain kumman syystä lievästi sanottuna asennevamma linjaa kohtaan.
      Suosittelen, että haet tietoa ja kysymyksiä jostain muualta.

    • kauppis on paras

      Jos harkitset TuTaa, niin suosittelen mieluummin Aallon kauppikselle vaan suoraan. Monia syitä:

      -TuTalle on hankalampaa päästä vrt kauppikseen johtuen suuresta hakijamäärästä
      -Kauppatieteen maisterin tutkinto on arvokkaampaa valuuttaa työmarkkinoilla
      -Töölö on opiskelupaikkana paljon viihtyisämpi kuin Otaniemi; olet keskellä Helsingin ydinkeskustaa, joka täyttää opiskelijaelämän tarpeet, ja Otaniemi sijaitsee keskellä ei-mitään, eli saattaisit tuntea olosi siellä eristetyksi
      -Töitä löytyy helposti, opiskelijoita suorastaan vedetään työmarkkinoille jo heti fuksivuonna
      -Palkka on tosi hyvä jo valmistuessa riippuen itsestäsi
      -Diplomi-insinöörejä koulutetaan liikaa tällä hetkellä, valmistuneille ei todennäköisesti löydy alansa hommia koska tarjontaa on yksinkertaisesti liikaa
      -Mikäli on kuitenkin tarvetta opiskella tekniikkaa, onnistuu helposti koska voit lukea niitä ekstrana Aalto yliopistojen välillä opinnoissasi
      -Opiskelijayhteisö on Töölössä erinomainen, bileitä on todella paljon viikossa kun taas Otaniemessä niitä pidetään todella harvoin

      • blahhh

        Erinomainen esimerkki siitä, että ei kannata tänne tulla tosissaan kyselemään mitään ellei tarkoituksena ole vääristellä asioita.

      • Melkein uskoin

        "Kauppatieteen maisterin tutkinto on arvokkaampaa valuuttaa työmarkkinoilla"

        ... ja sitten sä heräsit.

      • hohhohhoijaa

        Jos aloittaja luet tuon edellisen kommentteja niin ne kannattaa jättää omaan arvoonsa, kyseinen henkilö ei tiedä mistään mitään. Tässä mun mielipiteeni hänen väitteistään.

        "-TuTalle on hankalampaa päästä vrt kauppikseen johtuen suuresta hakijamäärästä"
        Tämä väite on täysin totta ja saa jopa kuvittelemaan että tämä henkilö tietäisi jotain.

        "-Kauppatieteen maisterin tutkinto on arvokkaampaa valuuttaa työmarkkinoilla"
        Tuotantotalouden DI:n tutkintoa arvokkaampaa tutkintoa ei oikeastaan ole(paitsi lääkärit). Pelkästään sinne pääseminen osoittaa sen että olet fiksu ja vaikka se onkin helpompi linja kuin monet muut linjat niin silti haastavampi kuin kauppis.

        "-Töölö on opiskelupaikkana paljon viihtyisämpi kuin Otaniemi; olet keskellä Helsingin ydinkeskustaa, joka täyttää opiskelijaelämän tarpeet, ja Otaniemi sijaitsee keskellä ei-mitään, eli saattaisit tuntea olosi siellä eristetyksi"
        Kauppiksen kandiopinnot ovat myös Otaniemessä.

        "-Töitä löytyy helposti, opiskelijoita suorastaan vedetään työmarkkinoille jo heti fuksivuonna"
        Tutalta pääsee vielä helpommin.

        "-Palkka on tosi hyvä jo valmistuessa riippuen itsestäsi"
        Tästä en osaa sanoa, molemmissa jos olet hyvä niin voit varmasti saada hyvää palkkaa.

        "-Diplomi-insinöörejä koulutetaan liikaa tällä hetkellä, valmistuneille ei todennäköisesti löydy alansa hommia koska tarjontaa on yksinkertaisesti liikaa"
        Kauppiksessa tilanne on pahempi, varsinkin Tutalta on helppo saada töitä.

        "-Mikäli on kuitenkin tarvetta opiskella tekniikkaa, onnistuu helposti koska voit lukea niitä ekstrana Aalto yliopistojen välillä opinnoissasi"
        Sama toimii myös toisin päin.

        "-Opiskelijayhteisö on Töölössä erinomainen, bileitä on todella paljon viikossa kun taas Otaniemessä niitä pidetään todella harvoin"
        Kandiohjelmat ovat tosiaan molemmat Otaniemessä.

        Ja sitten vielä vastauksia sun muihin kysymyksiin.
        Jos tosiaan tahdot vain parhaan raha/työläisyys asteen niin kauppis on varmasti oikea valinta. Vaikkei sieltä paljoa enempää rahaa saisikaan niin siellä opiskelu on niin paljon helpompaa että siihen suhteutettuna palkka on suurempi. Tuta on TKK:n samanlainen vastine, sillä se ei ole vaikeampi(ehkä helpommasta päästä) kuin muut tutkinnot mutta palkkaa saa silti enemmän. Sinne tosin on todella vaikea päästä sisään. Muita hyviä linjoja on esim. Informaatioteknologia, Tefy, Bioinformaatioteknologia ja jos tykkää koodauksesta niin Tietotekniikka.

      • 16+4
        hohhohhoijaa kirjoitti:

        Muuten aika lailla näin, mutta muutamia lisäyksiä:
        - Korkea pisteraja ei tee linjasta hyvää.
        - Tutan tekniikan osaaminen koostuu sivuaineesta ja yleisopintojen pakollisten teknisistä kursseista (matikka, fysiikka, jne.). Loput tutkinnon kursseista suurin piirtein samanlaisia kuin kauppiksen. Tekniikan ja talouden suhde tutkinnossa vaihtelee yliopistottain.

    • kylteri

      Mikä tuossa on vääristelyä? Mielestäni ihan yleisiä faktoja TuTan ja kauppiksen välillä. Toki tuo on nyt vähän riippuu näkökulmasta, kumpi on arvokkaampaa töissä, mutta kaikki on itsestä kiinni. Mutta nuo muut kohdat ovat täysin päivänselviä, jos kysytään muiden kuin itse teekkareiden mielipiteitä

      • tässä muutama

        No ensinnäkin Aallon kauppiksen kandiopetus siirtyi Otaniemeen. Diplomi-insinöörejä valmistuu eri aloista ja tuotantotalous on kaukana tästä mainitusta työttömyydestä. Konetekniikka on yleensä näitä aloja, joilla on suurin työttömyys, koska koneen di:tä massatuotetaan pelkästään Aallossakin jo ihan liikaa. Diplomi-insinöörien työllistyminen on myös paljon parempi kuin kauppatieteiden maistereiden. Jopa ekonomiliitot ovat koko tämän vuoden vastustelleet kauppiksien ja tradenomien opiskelupaikkojen lisäämistä, koska työllistyminen on jo muutenkin vaikeaa ja tämä tekisi siitä yhä vaikeampaa.

    • kylteri

      Tuo argumentti, että kauppiksen kandidaatin tutkinto siirtyy Otaniemeen ei vielä pidä paikkaansa, sillä länsimetron valmistus viivästyy vissiin vuoteen 2016 saakka, eli uudet mursut pysyvät vielä Töölössä. Sinälläänsä myös hassu argumentti tuon kandin siirtyminen Otaniemeen, sillä se a) kertoo että Töölö on todellakin parempi opiskelupaikkana ja b) maisterin tutkinto on kuitenkin Töölössä

      • aaltolaiset ja media

        Tota... oletko oikeasti kylteri? Vai onko uutiset ja ilmoitukset jäänyt lukematta? Aalto yliopisto taisi päättää taikin ja kauppiksen Otaniemeen joskus vuonna 2011. Jos oikein muistan, siirron olisi pitänyt tapahtua jo tänä vuonna, mutta kauppiksen tilat eivät olleet vielä valmiita, joten siirtoa lykättiin. Länsimetrolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

        Tässä vielä se ilmoitus: https://into.aalto.fi/display/fimasterbiz/Kauppatieteiden kandiopetus siirtyy Otaniemeen 2015

        Vuosilukuni heittivät hieman, en jaksa korjata, lue tuo.

      • rrrrrrrrrrrrrrrrrrrr
        aaltolaiset ja media kirjoitti:

        https://into.aalto.fi/pages/viewpage.action?pageId=6311049
        Tässä vielä koko aikataulu.

    • Tuleva tj (jk)

      Kiitos kaikille vastauksista ja musta tolla töölöllä on turha perustella mitään koska asun vuorotellen siellä ja lehtisaaressa ja täytyy sanoa että otaniemi vaikuttaa paikkana paljon kivemmalta ja olen saanut opiskelija yhteisöstä siellä muutenkin mukavemman kuvan. Kyllä se Tuta ja kauppis molemmat omalla tavallaan kiinnostavat mutta mulle varmaan helpompi päästä tutaan koska ei tarvitse alkaa opetella ulkoa mitään kirjoja ni se ois tärkeetä et pääsis ekalla kerralla sisään

      • asdsadadsa

        Kyllä kauppikseen paljon helpommin pääsee, vaikkei tutakaan nyt niin paha ole.

      • 20+2

        Kauppikseen on helpompi päästä sisään ellei sulla ole viittä laudaturia, joiden avulla pääset suoravalinnalla sisään tutalle.

      • Asiaa väliin
        20+2 kirjoitti:

        Kauppikseen on helpompi päästä sisään ellei sulla ole viittä laudaturia, joiden avulla pääset suoravalinnalla sisään tutalle.

        Viime vuosina on kyllä tarvinnut 6 laudaturia, että pääsee ilman pääsykokeita (Jos on kirjoittanut ei-optimaaliset aineet ei kuusikaan riitä).

        "Otaniemessä bileitä on harvoin" aiheutti kyllä tahatonta naureskelua. Ylioppilaskunnan tilakalenterissa https://tila.ayy.fi/resourcegroup/all/ näkee, että 27:n eri urheilu- ja biletilan käyttöaste on jotain 80%...

    • kylteri

      Miten voi Otaniemi olla kivempi paikka kuin Töölö? Töölössä sentään voit kesken taukojen käydä rafloissa tai kenties myös kauppakeskuksissa shoppailemassa sekä pankeissa asioimassa.

    • Millaisia töitä

      En nyt lähde tähän vertailuleikkiin, mutta vastaan silti yhteen alkuperäisistä kysymyksistä. Itse valitsin tuta-DI-tutkinnon Otaniemessä eikä ole kaduttanut, ja jos katson viimeisen parin vuoden aikana valmistuneita kavereita niin työllistymisprosentti on 100. Varsinaiset työnkuvat vaihtelevat yksilöllisesti, mutta keskimäärin työn luonne on enemmän kaupallinen kuin tekninen. Alla ovat mielestäni tyypillisimmät polut koulun jälkeen:

      - Yrittäjyys/kasvuyritykset (suosio noussut huomattavasti viime vuosina)
      - Teollisuus (useimmiten suomalaiset pörssiyritykset)
      - Liikkenjohdon konsultointi
      - Rahoitusala (M&A, treidaus)

      Jatko-opinnot ja sitä kautta tutkijan ura tai perheyrityksessä jatkaminen esimerkkejä myös vaihtoehdoista, mutta yllä olevan listan ensimmäiset kolme bullettia kattavat varmasti yli 50 % lähtijöistä.

      • 18+12

        Minkälaisista kursseista päädytään näihin vaihtoehtoihin? (Minkälaisiin keskittyä ja mitä jättää pois)

      • Vastauksena:
        18+12 kirjoitti:

        Minkälaisista kursseista päädytään näihin vaihtoehtoihin? (Minkälaisiin keskittyä ja mitä jättää pois)

        Mainstream-pääainevaihtoehdothan on strategia, teollisuustalous ja työpsykologia. Pääainevalinta ei varsinaisesti sulje noista pois mitään vaihtoehtoa, vaan usein melkein enemmän kaikki opiskeluun liitännäinen toiminta kuten työharjoittelut, osa-aikatyöt ja järjestöduunit ohjaa kohti ensimmäistä vakituista työpaikkaa. Sivuaineiden kautta tulee sitten se mahdollisesti spesifimpi polku, jos esim. on vahva koodaustausta tai esim. energiatekniikka kiinnostaa jne.

        Jos silti yleistää niin teollisuustalouden kautta päätyy herkimmin ns. oikeaan valmistavaan teollisuuteen ja esim. strategia konsultointi on aika tyypillinen combo.

        Mihin haluaa ja kannattaa keskittyä on sitten ihan yksilöllinen asia.

    • kylteriAA

      aallosta sen verran, että tulee ehkä muuttumaan nyt kun kauppislaiset muuttavat otaniemeen, mutta edelleen on kolme eri koulua: teekkarit, kauppislaiset ja taikkilaiset eli kuten ennen yhdistymistä. Teekkarit yrittävät kuitenkin edelleen viedä kauppislaisten rahat vaikka ovat hävinneet jo käytänössä kaikissa mahdollisissa oikeusasteissa.

      Itse neljä vuotta "aallossa" opiskelleena en ole kouluun liittyen tavannut yhtäkään teekkaria tai taikkilaista, ja kauppislaisten kulttuurissa tunnistetaan edelleen hyvin vahvasti helsingin kauppakorkea (vrt. Aallon kauppakorkea) eikä ole mtn Aalto yhteishenkeä koulujen välillä.

      Tuta on yksi arvostetuimpia koulutuksia ja erinomainen valinta. Monet konsulttifirmat rekrytoivat vain aallon rahotukselta ja tutalta, ja näissäkin tuta yleensä voittaa.

      Kauppis on kuitenkin paljon helpompi, ainoa vähän työläämpi linja on rahoituksen jotkut kurssit jotka koostuvat useista caseista ja viikkoharjoituksista. Tähänkin kun saa kunnon ryhmän kasaan niin työtaakka ei ole mikään överi.

      Tutkinnon työmäärä vrt palkka ja työllistyminen aalto kauppis varsinkin rahoitus ja laskis on kuitenkin ehkä jopa paras koulutus suomessa

    • Vastaus aloittajalle

      Ota varalle joku oikea insinööriala, vaikka konetekniikka tai tietotekniikka. Voit lukea sivuaineessa ja valinnaisissa opinnoissa yhtä paljon Tutan kursseja kuin tutalaiset. Ainoa merkittävä ero on, että kuulut oman alasi eikä Tutan opiskelijayhteisöön. Kanditukinnon jälkeen on vielä mahdollista vaihtaa ohjelmaa ja päästä siihen yhteisöön, jos kandiopinnot menevät todella hyvin.

      Tosin insinöörialoilla aloilla parhaat opiskelijat pääsevät erottumaan joukosta ja saavat tehtäviä, jotka vievät mukanaan, niin että vaihtohaaveet yleensä unohtuvat.

    • Mene LUTiin

      Aallossa suuri houkutus kaljotteluun.

    • Joku12

      Eli mitä aineita kannattaa lukiossa ottaa kauppatieteeseen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      321
      7635
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1856
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1392
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      57
      1186
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe