Piraattilevyt?

Saako Tallinnasta tuoda piraattilevyjä omaan käyttöön, vain onko tuonti kokonaan kiellettyä?
61470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos en ole väärässä niin toistaiseksi Suomeen saa tuoda, mutta Virosta ei saa viedä. Kai muuttumassa Suomessakin. Tosin en ole piraattilevyjä nähnyt Tallinnassa avoimesti myynnissä pitkään aikaan. Riikassa kaikki on toisin...

Äänestä
  • Piraattien vieminen Virosta ja siellä niiden myynti on ollut kriminalisoitua jo useamman vuoden.

    Suomessa on ainkin jossakin välissä ollut voimassa laki, jonka mukaan piraatteja sai tuoda omaan käyttöön. Mielestäni nyt tuonti on kokonaan kielletty, asia kannattaa toki tarkistaa tullilta, ehkä niiden nettisivuilla on infoa?

    Ja vaikka joku tähän tarttuu varmasti, niin silti pakko kirjoittaa että piraatti teollisuutta pitää yllä järjestäytynyt rikollisuus (mafiakin). Toki olen itsekin aikani piraatteja ostanut..

    Muutama vuosi sitten piraatteja myytiin vielä näyttävästi Kadakaturg-torilla, joka oli ennen mustamäen ränsistynut tori mutta oli tulloin jo rempattu katetuksi "liikekeskukseksi".

    Tämän päivän tilannetta en tiedä..piraatteihin en ole törmännyt muutamaan vuoteen tallinnassa.

    Äänestä

  • Onhan niita vaikka pilvin pimein, ei tartte menna sadamarkettia kauemmaksi. 130 EEK.

    Äänestä

Onko kotimaisia elokuvia piraattina ?

Äänestä
  • Kysyvä löytää..eli varmasti siellä on.
    Nykyään vaan helpompi imuroida leffat netistä. Ulkomaiset pari kuukautta ennen suomen ensi-iltaa, suomiteksteillä...ja homma on täysin laillista.
    Ja ei se niin suuri rikos oo paria piraattilevyä tallinstakaan raahata...joo, joo mafia mafia :-)...samanlailla se mafia pyörittää siellä kaikkia toreja yms..eli älä osta hedelmiä tai vaatteita :-).

    Äänestä

Piraattitavaraa löytyy monesta paikkaa tiskin alta (cd:t, dvd:t, vaatteet) kunhan kyselee. Esim (Merekeskus) ja joissakin paikoissa myydään piraattitavaraa ihan avoimesti?.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tallinnaan kirjoitti:

Saako Tallinnasta tuoda piraattilevyjä omaan käyttöön, vain onko tuonti kokonaan kiellettyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu