väärä imuote

miten ihmeessä voin saada kuukauden ikäisen vauvani imemään rintaa oikein? Heti synnyttyään hän osasti imeä oikein ja hyvin tehokkaasti. Tämä oli niin tehokasta että rintani menivät hyvin araksi. Jouduin alkaa käyttää rintakumia, jonka seurauksena vauva hukkasi oikeaoppisen imuotteen. Nyt hän aukaisee suuta yleensä liian vähän eikä haukkaa rinnasta ikään kuin hampurilaisesta. Välillä meinaa imeä pelkkää nänniä, mutta yleensä vaan niin ettei alahuuli ole kääntynyt "kaksinkerroin". Maitoa kyllä tulee hyvin, mutta rinnat on kovilla kun imuote ei ole hyvä. Mitä minun pitäisi oikein tehdä? Imetän myös aina istuiltaan. Pitkällään vauva ei saa otetta rinnasta ollenkaan. Tämä on yöllä rasittavaa. Vauva myös hörppii hirveästi ilmaa syödessään ja sitten vaikeroi mahavaivojaan.
44549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä autan kädelläni nännipihaa litistämällä. Hellästi. Ei siis puristaen. Otan esimerkiksi oikealla kädellä oikean rinnan kämmenelleni ja peukalolla painaen asetan nännin vauvan suuhun ja tuen samalla rintaa. Omat utareeni kun ovat niin isot ettei vauva saa niistä muuten otetta. Rintaa ei saa painaa, ettei maitotiehyeet esty ja tulehdu.
Minä opettelin 3kk vauvani kanssa makuultaan imetyksen. Kärsivällisyyttä ja asennon hiomista se vaati. Huomasin myös, että nännini oli taas "väärän muotoiset" vauvan suuhun eli taas avitin kädellä. Tsemppiä!

Äänestä
  • Niin ja unohdin mainita, että aluksi asetin vauvan pääpuolen liian lähelle itseäni. Utareeni kun vaativat makuuasennossa enemmän tilaa kun istuessa. Eli nyt asetan ensin vauvan sängylle ja sitten menen viereen rinnanmitan päähän ja hivuttaidun lähemmäksi. :) Jep. Selkeä selostus. Ja minä onnistuin alussa vain päivällä valossa päikkäriaikaan eli älä ota stressiä. :)

    Äänestä

Vauvalle on ihan tavallista hukata tuossa vaiheessa imuotetta, kun se refleksinomainen imeminen muuttuu ja vauva pystyy tekemään työtä kielellään ja poskillaan paremmin. Mutta se on väliaikaista, menee varmasti ohi, kun olet kärsivällinen. Onko se rintakumi vielä käytössä? Auttaisiko se otteen saamisessa. Olisiko sinulla mahdollisuutta käydä neuvolassa tai imetystukihenkilön luona katsomassa imetysasentoja ja keksimässä ratkaisua tuohon yöimetykseen. Auttaisiko makuulla imetykseen yhtään esim. sellainen, että imettäisit ylempää rintaa ja nostat vauvaa vaikka tyynyllä oikealle tasolle.

Äänestä

Heippa! Imetystukihenkilöön yhteyden saaminen olisi varmasti hyvä juttu. Myös Facebookissa on imetyksen tuki ry:n ryhmä, joihin voi liittyä ja jossa imetystukiäidit neuvovat.

Kerron kuitenkin niksin, joka minulle opetettiin aikoinaan: kun vauva on ottanut liian kapean imuotteen, voi alahuulta ja leukaa vetää sormella alaspäin, niin että suu aukeaa isommaksi. Meillä tuo kikka riitti avaamaan suuta tarpeeksi isoksi. Myös koko vauva pitää laittaa niin alas suhteessa rintaan, että joutuu kääntämään päätä ylöspäin. Mieti, miten itse nostat leukaa kun juot.

Hyviä imetyshetkiä teille! Opitte varmasti!

Sinikka-pappi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mammutti85 kirjoitti:

miten ihmeessä voin saada kuukauden ikäisen vauvani imemään rintaa oikein? Heti synnyttyään hän osasti imeä oikein ja hyvin tehokkaasti. Tämä oli niin tehokasta että rintani menivät hyvin araksi. Jouduin alkaa käyttää rintakumia, jonka seurauksena vauva hukkasi oikeaoppisen imuotteen. Nyt hän aukaisee suuta yleensä liian vähän eikä haukkaa rinnasta ikään kuin hampurilaisesta. Välillä meinaa imeä pelkkää nänniä, mutta yleensä vaan niin ettei alahuuli ole kääntynyt "kaksinkerroin". Maitoa kyllä tulee hyvin, mutta rinnat on kovilla kun imuote ei ole hyvä. Mitä minun pitäisi oikein tehdä? Imetän myös aina istuiltaan. Pitkällään vauva ei saa otetta rinnasta ollenkaan. Tämä on yöllä rasittavaa. Vauva myös hörppii hirveästi ilmaa syödessään ja sitten vaikeroi mahavaivojaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu