SUNTI

Mitä mieltä olet Suntista?
481225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Hajut pois tai umpeen. Siinä on ainoat vaihtoehdot. Suntin nykytila on se, että ei sitä edes sika jaksa haistella.

Äänestä
  • vois laittaa portit suntin alku kohtaa ja pumppais sen paskasen veen pois ja kaivais sen suntin puhtaaks, vaikka betonit tai jokku kaakelit sinne suntin pohjaan niin olis edes jotain hienoa kokkolassa.

    Äänestä

Suntti pitää saada ehdottomasti veneiltävään kuntoon sekä virtaava puhtaampi vesi!Grandin kiinteistön uudet asukkaat odottavat jo venepaikkoja!Asuntomessujenaikaan pitäisi järjestää venebussi kuljetus torilta alueelle!Tässäpä vihje jollekin yrittäjälle,Osta vesibussi Hollannista Kokkolaan!!!!

Äänestä

Tämä kuollut järvihän vain kuvaa osuvasti sitä miten vähällä saamme tuhoa aikaiseksi.
Haisevan ja ruman saasteen näkymättömiin siirtäminen ei kylläkään poista sitä todellista ongelmaa.
Arvaa ketkä?

Äänestä
  • siis tuonelan virran siitä mädänneemmästä versiosta oli kysymys, eikä mistään järvestä.

    Äänestä

Suntista tuntuu olevan paljon puhetta varsinkin näin kunnallisvaalien alla, mutta suurin osa keskustelijoista tuntuu olevan sellaisia, joilta puuttuu hydrologinen tuntemus tykkänään, jolloin kommentit ovat tyyliä "Suntin vesi on paskaista" tai "Sunti haisee". Jotta keskustelussa päästäisiin vähän pidemmälle, esitän vähän analysoidummin, mistä Suntissa on kysymys. Minusta pitää lähteä liikkeelle siitä, mikä on Suntin ongelma, mistä se johtuu ja miten se voitaisiin ratkaista. Lähinnä mieleeni on tullut seuraavia mahdollisia ongelmia:

1. ongelma: Suntin vesi on ruskeaa.
Veden ruskea väri johtuu maaperän turve- ja humusaineista, joita veteen on liuennut. Näin ollen, esim. kaikkien suojärvien vesi on jossain määrin ruskeaa. Suntin saa alkunsa Linnusperän takaisilta suoalueilta, joten vesi on luonnostaan ruskeaa. Veden ruskea väri ei siis sinänsä viittaa siihen, että se olisi "paskaista". Liuenneiden humusaineiden ja niistä johtuvan ruskean värin poisto Suntin vedestä ei ole nykykeinoin realismia. Täytyy kuitenkin huomata, että veden väri on eri asia kuin sen kirkkaus.

2. ongelma: Suntin vesi on sameaa.
Veden sameus johtuu siitä, että vesi kuljettaa hienojakoisia savi- ja hiesuaineksia. Nämä ovat peräsin Suntin valuma-alueen (sekä pääuoman että Silakkapuron alueen) peltomailta, joten sameuskin on aivan normaalia eikä sekään tarkoita, että vesi on "paskaista". Samasta syystä esim. Turun Aurajoki on vedeltää sameaa. Myöskään tämän ongelman ratkaisu ei ole realismia. On myös huomattava, että mikäli veden virtaus lisääntyy, vesi kykenee kuljettamaan yhä suurempia maa-ainespartikkeleita, jolloin myös sameus voi lisääntyä. Samoin kuin Suntinsuun alue madaltua, kun veden virtaus vähenee sen yhtysessä mereen (jolloin syntyy suisto).

3. ongelma: Suntin vedessä on bakteereita.
Luonnonvesissä on aina jotain bakteereita. Samoin kuin vaikkapa meidän iholla tai suolessamme, joten olennaista on se, mistä bakteereista puhutaan. Varsinkin keväisin tulva-aikoina sekä kesällä rankkasateiden jälkeen Suntissa on havaittu lyhytaikaisesti (yleensä muutaman päivän ajan) ulosteperäisiä bakteereita, esim. kolibakteereita. Ne ovat peräisin Suntin valuma-alueen niistä kiinteistöistä, joita ei ole liitetty viemäriverkostoon tai joilla ei ole umpisäiliöitä vaan vanhanmalliset sakokaivot, jotka voivat tulvatilanteessa vuotaa yli.
Ongelma pitää ratkaista näiden kiinteistöjen jätevesihuoltoa parantamalla joko liittämällä ne viemäriverkostoon taikka niin, että kiinteistöille tulee umpisäiliöt.

4. ongelma: Suntin vedessä on roskia, öljyä yms.
Suntin vedessä näkyvät epäpuhtaudet johtuvat siitä, että ihmiset heittävät sinne esineitä tai kaatavat sopimattomia nesteitä mutta myös siitä, että sadevesiviemarit laskevat Suntiin ja sadevedet huuhtovat kaduilta ja pihoilta kaikenlaista tavaraa mukanaan. Ongelmaa lissä myös se, että suuri osa kaupungista on päällystetty asfaltilla, betonilla tai muuten, jolloin maaperä ei ime juuri lainkaan sadevesiä Sinänsä se, että sadevedet laskevat suoraan vesistöön on ihan normaali käytäntö maassamme eikä esim. jätevedenpuhdistamollamme edes olisi kapasiteettia puhdistaa sadevesiä. Ihmisten ja yritysten pitää siis olla tarkkoja jätteidensä suhteen eikä heitellä mitään Suntiin tai kaduille ja pihoille. Niin ikään pitää katsoa, ettei autot tiputa öljyä jne.

5. ongelma: Sunti haisee
Kaikki vesistöt haisevat jonkin verran, mutta väitän, että jos pelkästään hajun perusteella pitäisi erottaa Suntin vesi vaikkapa Perhonjoen, Korpilahdenojan, Hongabäckenin tai Haukiojan vesistä niin, ei tehtävä onnistuisi juuri arvausta paremmin. Hajun kokeminen on myös jossain määrin psykologinen juttu sikäli, että olen havainnut, että ihmisten mielestä samea vesi haisee kirkasta enemmän vaikkei näin olisikaan. Lisäksi myös ihmisen hajuaisti adaptoituu kohtalaisen nopeasti.

6. ongelma: Sunti on täynnä vesikasveja.
Suntissa kasvaa paljon vitoja ja palpakoita. Vesikasvillisuuden runsaus on seurausta veden ravinteikkuudesta. Vesikasveja voi tietysti ajoittain niittää, mutta tärkeämpää olisi vähentää veden ravinteisuutta. Tällöin täytyy panna kuntoon valuma-alueen jätevesihuolto sekä huolehtia myös maatalouden vesiensuojelusta.


7. ongelma: Suntin vesi ei virtaa.
Hidas virtaus johtuu siitä, että Suntin putouskorkeus on vähäinen ja valuma-alue melko pieni, joten vettä tule kovin paljon. Jotta Suntissa olisi kaupungin keskustan kohdalla edes jonkin verran vettä tarvitaan n. 70 cm korkea pato Pohjoisen ohikulkutien tuntumassa. Virtausta voidaan toki keinotekoisesti lisätä tuomalla lisävettä vaikkapa merestä putkea pitkin, mutta se käytännössä ratkaise muita ongelmia, kuin sen, että vesi virtaa Suntissa sitten vähän nopeammin.
Mahdollisena virtauksen lisäyksen ongelmana on se, että nopeampi virtaus kuluttaa uomaa ja voi nostaa jo pohjaan sedimentoituneita ravinteita veteen, jolloin Sunti ja varsinkin Suntin suuosat rehevöityvät.


Näiden lisäksi Suntissa on varmasti myös monien mielestä muitakin ongelmia. Itse toivon, ettei kaupungin päättäjät tekisi mitään hätiköityjä toimia esim. sellaisia investointeja, joilla ei käytännössä ole juurikaan vaikutusta Suntiin. Suntin ruoppauksesta puhutaan aika ajoin ja Suntia on ruopattu sen historiassa jo vaikka kuinka monta kertaa. Viimeksi tai olla 1990-luvun lopulla. Muistatteko vielä? Ruoppaukset ovat vain väliaikaisia toimia.

Äänestä
  • Olkoot vaikka mitä bakteereja tai kuinka sameaa tahansa sen vesi,mutta veneilykuntoon se pitää saada! Ruopata ja leventää,venepaikkoja mm.Grandin taakse!Ja sitten jokasyksyiset vesiskootteri kisat Kokkolaan!Veneeni seisoi aikoinaan Ateenan satamassa koleera altaassa ja pesemällä ne paskat lähti! Ei veden sameus haittaa,mutta se kyllä puhdistuu,kun saadaan virtausta ja syvyyttä!

    Äänestä

  • Vakuuttavaa selvitystä. Miksi näistä faktoista ei tiedoteta enemmän?
    Moni voisi valjastaa visionsa johonkin tuottavampaan.

    Äänestä

Mikä tämä sivaripoika on?

Äänestä

Tätä ei reijo tosirealisti ole vielä kaikkea kopioinut.

Äänestä

Oli harvinaisen hyvä kirjoitus.

Äänestä

Näistä se Kivelä kopio tietoja omiin kirjoituksiin.

Äänestä

Tämä on siis 2004 kirjoitettu. Kivelä on tekojärvi haihattelut aloittanut sen jälkeen ja kopioinut Kalevin sekä muiden kirjoitukset omina ideoinaan.

Äänestä

Onko nämä ne Kalevin alkuperäiset Suntti kirjoitukset?

Äänestä

Näitähän se tosirealisti reppana kopioi.

Äänestä

Reijo plakioi tekstejä ja keksii keksittyjä keksinöjä.

Äänestä

Tämä tosirealistihan väitti olevansa koko aloitteen takana, mutta eihän se näin näemmä olekaan.

Äänestä
  • Ei kapiaisen aivoilla mahdottomia!

    Äänestä

Voisi peittää koko viemärin, saataisiin viihtyisä puisto ja kävelytie siihen tilalle.

Äänestä

Tuo kävelytie puisto olisi loistava idea.

Äänestä
  • Siellä on kävelytiepuistoa molemmin puolin jo valmiiksi.

    Äänestä

Näin siitä saataisiin laajempi mm. koirapuisto keskelle kaupunkia.

Äänestä

Annetaan sen olla ja haista niinkuin se on aina haissut ei maksa mitään.

Äänestä

Sunti osaksi Kokkolan slogania, kyllä kertois kaupungista enemmän kuin hymyilevä Kokkola. Ehdotuksia?

Äänestä

Hulevedet Sunttiin ja ei maksa mitään. Aivan turhaa hölistä ja kirjoitella tyhjiä avauksia mistään tekoaltaista. Kustannukset miljoonia ja rahaa ei ole edes pitää kouluja toiminnassa.

Äänestä
  • Monia asioita voi tehdä pitkällä tähtäimellä vaatimattomasti, niinkuin köyhäkin säästää vuodessa itselleen jotain vähän arvokkaampaa. Pitkänajan suunnitelmalla voitaisiin helposti esim. ruopata joka kesä pala kerrallaan, tai vetää juoksutusputkea perhonjoesta.. kauaskantoisia suunnitelmia.

    Äänestä

Kansalaiskeräys. Ullavan, Lohtajan ja Kälviän rajalle tiemaksut, jotka käytettäisiin Suntin kunnostamiseen.

Äänestä

Eiköhän se ole seuraavat parikymmentä vuotta tuossa tilassa ja sen jälkeen peitetään.

Äänestä
  • Ei ole. Ota lapio käteen.

    Äänestä

Hah, lopettakaa kakarat saivartelu ja paskan jauhanta. Lukekaa kaikki Tosirealistin avauksen jälkeen ilmestyneet, liki 2000 kommenttia "Kokkojärvi Kaustariin"- teeman alta, niin ei tarvitse vittuilla sivuston kautta aidolle Tosirealistille. Viisaalle miehelle, jota kukaan ei kykene kopioimaan eikä "imitoimaan", hah hah haaa!!!...

Äänestä
  • Luepa ketjun alkupäästä asiantuntevan ammattilaisen tietopaketti ja työnnä se järvijankutukses sitte vaikka vittuus!! HAHAHAHA!

    Äänestä

Heh, kuka järkevä nyt Tahavoa haluaisi imitoida! Eikait niin alas voi ihminen vajota!

Äänestä

Hyvänen aika Reijo. Tuo aika mikä sinulta on mennyt näiden 2000 tyhjänpäiväisen kommentin kirjoittamiseen olisit jo itse kaivanut monta metriä. Nyt vain kaivat nenää ja raavit läski persettäsi sekä aamusta iltaan kirjoittelet täällä tyhjänpäiväisiä juttujasi. Tee jotain näkyvää äläkä höpötä turhia.

1Äänestä

Vielä tulee minun elinaikanani 5000 viestiä. Kirjoitan näitä eri nimimerkeillä päivittäin.

Äänestä

Reijon kannattaisi kohta alkaa itse kaivaan kanavaa. Nyt 64-vuotiaana jaksaisi vielä muutamia vuosia. Eihän se koskaan valmistu, jos vain tänne kirjoittelee.

Äänestä

Suntin nimen voisi vaihtaa, mikäli se kunnostetaan. Nimeksi Nurmelan virta Kalevin idean keksiän mukaan.

Äänestä
  • Kyllä, ja minä bongasin jo lapsena tuon meren tuossa ruotsin välissä. Sen nimeksi pitää muuttaa Lapsimeri.

    Äänestä

Nyt alkoi tapahtumaan. Valot tulee rannoille. Tosirealisti saa jatkaa tyhjän kirjoittamista, näyttää muiden aloitteet toteutuvan.

Äänestä

Milloin Reijo alkaa kaivamaan kanavaa? Nyt tulee jo valot onnistuu pimeälläkin kaivaminen.

Äänestä

Siinä on vettä.

Äänestä

Kokkojoki puhdistuu vasta kun Tosirealistin tekemä kuntalaisaloite tarkkoine suunnitelmineen toteutuu: "Tekojärvi, Kokkojärvi Kaustariin". Hah hah haaa!!!...

Äänestä
  • kerran löysin suntista kumiveneen ehjän tietty sekä polkupyörän ollu jo vissiin 10vuotta suntisa,mutta se toimi kunhan pumppasin ilmaa kumeihin olen myös löytäny suntista joitain vanhoja kelloja kolikkoja jne harrastan magneetti kalastusta joten saanti on turvattu:) aletaan yhdessä harrastaan magneetti kalastusta on muuten tosi hupaisa harrastus ja voin vannoa että naiss seuraakin riittää

    Äänestä

Runeberginvirta olisi uusi hyvä nimi Suntille.

Äänestä

Nyt kun Kalevi pääsee valtuustoon alkaa tapahtumaan muutakin kuin näitä jankutuksia tällä palstalla (lähes 2000 kpl), hah, hah, haa!!...

Äänestä

Nyt Stiina ja muut talkoisiin tekojärveä kaivamaan, hah, hah,haa!!...

Äänestä

Toteutumattomat haaveet ja Kivelä kymmenen vuotta jaksaa aina vain kirjoitella samaa.

Äänestä

Taas kohta 500 kirjoitusta täynnä kivelältä ja mitään ei tapahdu asian suhteen.

Äänestä

Tässä jutussa oli paljon faktoja. Näistä Kivelä on kopioinut paljon omiin kirjoituksiinsa. Tämähän on kirjoitettu jo 2004 eli paljon ennen tosirealistin saivartelun aloittamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyselijä kirjoitti:

Mitä mieltä olet Suntista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu