Sienten aika..

Niin se vaan poutaisen ja kuivan kesän jälkeen metsät ja haka-alueet putkahtivat sieniä täyteen. Meillä nyt lähinnä karvalaukkuja sekä kangas- ja haaparouskuja. Tatteja myös pilvin pimein. Juuri tuossa grillailin muutaman naudan sisäfilepihvin, kaivelin puutarhasta muutaman perunan, mojovan määrän herkkutatteja muhennosraaka-aineeksi, nyt onkin tukeva olo. Talven varalle onkin umpioitu ja suolattu näitä syksyn herkkuja paljon...
751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minäkin ihmettelen tuota sienien määrää. Ihan kotipihaltani olen poiminut karvarouskuja ja punikki- ja herkkutatteja.

Maalta toin pari kassillista herkkutatteja - kuivuri käy täysillä - ja mikä parasta, sienet ovat puhtaita, lähes madottomia vanhoinakin.

Äänestä
  • Tänään kävin ensimäisen kerran sienimetässä, ja empä voi kehua saaliilla, täällä..tai siinä kohdin missä kävimme oli tatitkin aivan matosia ja puoli mätiä. Haaparouskuja sain jonkin verran, muutapa en löytänytkään. Kanttarelleja olen saanut pakkaseen tyttäreni toimesta, toi lahjaksi isän synttäreille :)

    Tulevalla viikolla olen o -hoit. vapailla ja aion suunnistaa tosissaan metsään, puolukoita pitäisi saada ja sieniäkin, yhtään puolukkaakaan ei ole vielä säilössä.

    No ei tämä ollu valitusvirsi :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Tänään kävin ensimäisen kerran sienimetässä, ja empä voi kehua saaliilla, täällä..tai siinä kohdin missä kävimme oli tatitkin aivan matosia ja puoli mätiä. Haaparouskuja sain jonkin verran, muutapa en löytänytkään. Kanttarelleja olen saanut pakkaseen tyttäreni toimesta, toi lahjaksi isän synttäreille :)

    Tulevalla viikolla olen o -hoit. vapailla ja aion suunnistaa tosissaan metsään, puolukoita pitäisi saada ja sieniäkin, yhtään puolukkaakaan ei ole vielä säilössä.

    No ei tämä ollu valitusvirsi :)

    Oho. Minä kun ajattelin, että tilanne on sama muuallakin - että sienissä löytyy...
    (Pirre).

    Minulla on palava halu päästä jokavuotiselle puolukkareissulle, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Koko syksyn ohjelma piti peruuttaa puolison tapaturman vuoksi..
    .

    Äänestä

Minäkin tykkään sienestää ja sen verran kävin metässä, niitä on mutta meilläpäin on hirvikärpäsiä älyttömästi, ei ole ennen ollu näin riesaksi harmittaa en mene sieneen.

Äänestä
  • Tuolta missä me kävimme ei tarttunut yhtään hirvikärpästä, joka on tosissaan ihme, yleensä niitä saa kammata iltakaudet päästään irti :(

    Äänestä

  • No onneksi meillä noita kärpäsiä ei vielä ole vaan mitenhän kun ilmasto lämpenee? Talven saldo sienistä onkin jo kasassa. Hillojakin on 40 kiloa, vadelmia 80kpl 400 g rasiaa, mustikoita pitäis poimia ensi viikolla pari ämpäriä, Puolukoita myös soseeksi ja myöhemmin mehuksi. Siinä se syksy meneekin ennen hirvijahtia...

    Äänestä

Olen minäkin kerännyt karva- ja kangasrouskuja. Herkku- ja voitatteja kasvaa pihalla, samoin karvarouskuja.

Pitänee tässä vielä muutama päivä lepäillä. Iski flunssan oikein kuumeen kanssa.

Toivottavasti ei hallayö tee tekosiaan lähiaikoina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ibiza'*' kirjoitti:

Niin se vaan poutaisen ja kuivan kesän jälkeen metsät ja haka-alueet putkahtivat sieniä täyteen. Meillä nyt lähinnä karvalaukkuja sekä kangas- ja haaparouskuja. Tatteja myös pilvin pimein. Juuri tuossa grillailin muutaman naudan sisäfilepihvin, kaivelin puutarhasta muutaman perunan, mojovan määrän herkkutatteja muhennosraaka-aineeksi, nyt onkin tukeva olo. Talven varalle onkin umpioitu ja suolattu näitä syksyn herkkuja paljon...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu