Vähän aikaa siivoustyötä tehneenä kysyisin, voisiko joku tietävämpi antaa osviittaa siitä (edes suuntaa antavaa), millaisia alueita kooltaan ja likaisuudeltaan ehtii siivota hyvin esim. kahdessa tai kolmessa tunnissa?
Se on varmasti hankalaa, mutta jos jotain suuntaviivoja voisi antaa.
Se on varmasti hankalaa, mutta jos jotain suuntaviivoja voisi antaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvä kysymys, toivottavasti tulee vastauksia! :)
Minä en voi vastata, koska kysymyksessä on rajattu "siivota hyvin"... Omat kokemukset on, että korkeintaan auttavasti voi siivota nykyisten mitoitusten puitteissa.
Samoin mitoittajat ovat mitoituksissaan tyystin unohtaneet mm.: siivousvaunujen ja siivousliinojen valmistelun, liikkumisen kohteessa, koneiden huoltoon menevän ajan (esimerkiksi yhdistelmäkoneen tyhjennys ja puhdistus), siivousvaunujen purku, välineiden puhdistus, likapyykin huolto, siivouskomeroiden siivous ja roskien, biojätteiden, paperien ja pahvien vieminen lähes poikkeuksetta jossain kaukana sijaitsevaan roskikseen. Ja esimerkiksi 2 tunnin kohteessa nuo välttämättömät "aputyöt" haukkaa jo aika paljon siitä 2 tunnista :/ Parhaimmillaan myös siirtyminen toisesta kohteesta toiseen otetaan jomman kumman/molempien kohteiden ajasta.
Minulla on iso kohde, jossa toimistoja, vessoja, aulatiloja ja sosiaalitiloja. Osa tiloista aika likaisia ja vaikeasti putsattavia. Turhaa kävelyä tulee paljon, sillä joudun raahaamaan esim. imurin siivottavan kohteen toisesta päästä toiseen ja viemään sen taas takaisin komerolle. Siivottavaa on yleensä kerralla aika paljon, sillä kohteessa käydään vain muutama kerta viikossa.
Työaikaa on annettu kaksi tuntia ja nopeamminkin kohteen kuulemma tekisi, ainakin pomon mielestä =). En vain tajua, miten ihmeessä. Kuten edellinen kirjoittaja mainitsi, nuo "aputyöt" haukkaa kyllä kohtuuttomasti aikaa siivoukselta.
Toivottavasti tähän nyt tulisi paljon vastauksia, niin saisi omaan työhön vähän perpektiiviä.
Noin karkeasti puolituntia aputöihin. Puolitoista siivoukseen. Noin 30 henkilön suht siisti toimistot pari vessat.
Riippuu niin paljon kohteesta. Mun mielestä siivousaikaa ei voida laskea vain neliömäärien tai wctilojen määrien perusteella. Useimmiten noita laskelmia tekee henkilöt jotka eivät ole koskaa itse paikkaa edes siivonneet. Suosittelen keskustelemaan esimiehen kanssa jos aika ei meinaa riittää. Itse olen saanut siivousaikaa pidennettyä vain toteamalla, kummasta tingitte mielummin, ajasta vai laadusta.
siiivoustyö on menossa päin hel....ä. onko mitään järkeä jos ihminen laitetaan kävelemään 20 min kohteeseen, jossa siivotaan 15 min ja kävele takaisin sama 20 min. se on jo 40 min työaikaa kävelyyn. siis tällainen autottoman ihmisen työpäivä koostuu kohteest toiseen siirtymiseen, lähinnä kävelyä. ennen teki autollinen. nyt jaetaan kohteita miten sattuu eikä järjestä tietokaan.