täällä tuntuvat naiset voivottelevan. Koskaan eikä missään tunnu ketään kiinnostavan miltä miehestä tuntuu. Meillä lapsi on saatu aikaan toisen miehen siittiöillä, mutta eihän se miehestä tunnu miltään.
Kyllä
isättömän lapsen isä
9788
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siis onko lapsenne saanut alkunsa lapsettomuusklinikalla lahjoitetuista siittiöistä?
Siinä tapauksessahan asia pitäisi olla jo ennalta mietitty. Toki voi myöhemminkin asia nousta pinnalle, mutta noin niinkuin periaatteessa, ei kai siinä enää siinä vaiheessa pitäisi olla miettimistä?!!
Ja kyllä kai asiasta voisi käydä juttelemassa jonkun kanssa tai etsiä itselle vertaistukea jos se on sellainen asia jota haluaa käsitellä.
Toivottavasti et ole tehnyt mitään harkitsematonta tai joutunut naisesi painostamaksi. Näissä asioissa jokaisen pitää saada rauhassa miettiä ja muodostaa oma kantansa. Naisilla vain tahtoo tieten olla ikävä taipumus harrastaa näissä(kin) asioissa miehen ylikävelyä.
näin on tapahtunut. Taisi sellaista "lievää törkeämpää" painostustakin aikanaan esiintyä. Eikä ole siihen jäänyt, vaan asiasta (lue: kyvyttömyydestä) kuulee vieläkin. Tyttö on minulle kuitenkin niin rakas etten voi luopua. Äidin voisin kyllä vaikka vaihtaakin!:) Tarkoitan sitä että miehen tunteita ja tuntemuksia ei tahdo oikein kukaan huomioida. Olen aikanaan asiasta keskustellutkin ns. parhaan kaverin kanssa (jutut levisivät => ex paras kaveri).
Oletpa inhan emännän löytänyt. Tunnistan vähän itseäni :). Olen yrittänyt kuitenkin näissä asioissa antaa miehelle 'täydet oikeudet'. On kuitenkin kyse niin suurista asioista. Eikä vain meistä kahdesta vaan myös mahdollisista tulevista lapsistakin.
Haluaisitko juttuseuraa asian tiimoilta?
olla kiva vaihtaa ajatuksia. En ole oikein kunnolla päässyt kenenkään kanssa asiasta puhumaan kun kaverikin teki mitä teki. En luota oikein keneenkään enää. Välillä tuntuu olo vähän yksinäiseltäkin. Jos vain viitsit...
Ps. ja jos oikein pahalta tuntuu, saanko nojata olkapäähäsi tätä kautta?
auttaa, mutta voisinhan nähdä asioita toisesta-/ naisnäkökulmasta.
Laitatko osoitteesi? S-posti voisi olla kivempi kanava.
Voit laittaa postia osoitteeseen
[email protected]
Jotenkin kosketti tuo tarinasi. Toivottavasti voitte elää sovussa vaimosi kanssa. Onhan lapsi kuitenkin yhtä paljon sinun kuin vaimosikin. Toivottavasti jaksat ottaa huomioon sen seikan, että vaimosi mitä ilmeisimmin rakastaa sinua todella paljon, kun kuitenkin halusi lapsen nimenomaan sinun kanssasi, eikä rientänyt toisen miehen syliin. Sitäkin on nähty.
Geeniperimä vaikuttaa vain osittain siihen, millaiseksi lapsesi kasvaa. Kuten tiedätkin, valtava merkitys on sillä, millaiseksi SINÄ lapsesi kasvatat. Sinulla on etuoikeus esim. adoptiovanhempiin verrattuna, kun olet voinut seurata lapsesi kasvua aina syntymästä saakka. Ehkäpä olit synnytyksessäkin mukana.
Kaikkea hyvää perheellesi!
mukana synnytyksessä, tosi upea kokemus! Kyllä vaimo muidenkin miesten syleissä vierailee, mutta kuten sanoin tyttären vuoksi haluan asua samassa osoitteessa enkä kovin isoa meteliä asiasta nosta vaikka tietty välillä v*****aakin. Tuntuu joskus että tätä mun "kyvyttömyyttäni" käytetään hyväksi.
Kiitos sinulle!:)
No voi, voi, mitä lie tarkoittaa tuo "juoksee muiden sylissä". Ei kuulosta mukavalta. En tiedä tilannettanne, itse tiedät sen parhaiten. Ulkopuoliselle kyllä kuulostaa aika loukkaavalta, jos vaimosi pettää sinua. Jos loputtomasti ummistat tilanteelle silmäsi, saatta puuro kiehua yli joku päivä. Jos olet kovin ahdistunut, kannattaa ehdottomasti alkaa jostain päästä purkamaan tuota tilannetta, nyt kun ilmeisesti suhteenne on vielä pelastettavissa. Usein yhteiselämän jatkaminen on kuitenkin kaikille paras ratkaisu, ero on niin valtavan tuskallinen ja pitkä prosessi. Mutta vaikea tosiaan neuvoa varsinkaan kun en ole siellä kärpäsenä katossa. Rukoilen teille voimia.