Älä ota lapsia talonnäyttöihin, jos siellä vielä asuu edellinen asukas. Luulisi olevan itsestään selvää, ettei toisen kotiin viedä lapsilaumaa häärimään. Tyhjillään olevaa asuntoa katsomaan voi lapset jo viedäkin.
Meillä kävi taloa katsomassa perhe, jossa isä, äiti ja kolme alle kouluikäistä lasta. Kotimme ei ole enää kovinkaan lapsiystävällinen, sillä omat lapset ovat jo aikuisia eikä lapsenlapsia vielä ole. Itse olin näytön ajan ulkona kahden koheltavan koiramme kanssa, välittäjä sisällä asunnonhakijoiden kanssa. Kun tilaisuus oli ohi ja tulin sisälle, huomasin että läppäri oli eri paikassa ja sen kansi/näyttö apposen auki, kynttilänjalat sikinsokin pöydällä ja pöytälamppu eri kohdassa kuin missä se yleensä on. Lapset olivat ilmeisesti saaneet sen vaappuvan pöydän, jolla kaikki nuo tavarat olivat olleet, kaatumaan, sillä sen kansi ei ole kovin tukevasti kiinni. Se kestää kyllä aikuisen käyttöä, sillä aikuinen ei yleensä käy maate sen päälle tai muuta vastaavaa, mutta lapsi saattaa yrittää kiivetä päälle koskemaan jotain kiinnostavaa tavaraa tms. Sehän on luonnollista, sillä lapset ovat uteliaita, mutta VANHEMPIEN PITÄÄ VALVOA JA OHJATA LAPSIAAN ja kieltää ja neuvoa tarvittaessa! Toisten kodeissa ei kerta kaikkiaan saa antaa tehdä mitä tahansa!
Hyvät vanhemmat, miettikää minne lapset voi turvallisesti ottaa mukaan, ottakaa huomioon myös muiden ihmisten tunteet eikä aina vain se oma napa tärkein.
Lapset mukaan asuntoa katsomaan?
3
349
Vastaukset 3
- loyter
Noh, oliko tässä jotain vakavaa sattunut? Pari tavaraa vaihtoi paikkaansa, hui!
Minä en ottaisi lapsia mukaan ihan sen takia, että haluaisin rauhassa keskittyä näyttöön ja etsiä talon hyvät ja huonot puolet, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta jättää lapsia jonnekin siksi aikaa, että kumpikin vanhempi pääsisi asuntoa yhdessä katsomaan.- huomioiva
Se on toisen koti vaikka on myynnissä ei maksa paljon vaivaa että huomioi sen ja kunnioittaa toisen kotia.
Siellä voi olla arvokkaita esineitä joille ei halua tapahtuvan mitään..itseänikin harmitti yksi perhe jonka lapsi rikkoi meidän antiikkipeilin. Sitä ei pystynyt korvaamaan kun lasi rikki ja niitä ei niin vaan saa uusia.
- ...
Kannattaa näytön aikana olla itse kotona, jos esillä on tavaroita, joiden ei halua särkyvän.
Voi myös sanoa esittelijälle, että lapsia ei saa päästää sisään, jolloin vanhemmat voivat vuorotellen olla heidän kanssaan ulkona, kun toinen vanhemmista tutustuu kohteeseen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092280- 103896
- 71892
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22882- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha562812- 82718
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 57571