Tervehdys!
Ollaan lähdössä mieheni kanssa ensi kesäkuussa kuukaudeksi kiertämään Kauko-Itää. Yksi kohteistamme on Thaimaa. MInulle on kerrottu "kauhujuttuja" siitä, että Thainaiset flirttailevat ja roikkuvat kadulla kävellessä euromiesten hihoissa (ja yrittävät saada mukaansa) välittämättä siitä että toisessa kainalossa on kyseisen miehen vaimo.. Pitääkö tämä oikeasti paikkansa, vai onko jutut suurenneltuja?
Thaimaassa Naiset Euromiesten kimpussa?
11
4141
Vastaukset
- soolo69
Kyllä thainaiset osaa asiansa paremmin kuin suomitytöt, se miesten iskeminen on heidän työnsä mistä saavat elantonsa perheelle.
- Ripa
Jos pysyy poissa tietyistä turistirysistä, tai oiekastaan turistirysien tietyistä alueista, mies saa olla aivan rauhassa.
Itse olen mies ja käynyt Thaimaassa muutaman kerran ja saanut olla ilman tuonkaltaisen tuttavuuden tekijöitä. Tosin en ole Phuketissa ja Pattayalla käynytkään. - -R-
Ei siellä kukaan tule kadulla kävelevän hihaan roikkumaan. Aivan ääliömäinen ajatus! Tavallista thainaista siveämpää, kohteliaampaa ja hyväkäytöksisempää ihmistä saa hakea. Moraali seksuaaliasioissa ja itsekuri on esim. suomalaisnaista 1 000 000 kertaa korkeammalla tasolla.
- lomalla ;)
Nuo kauhujutut on aika urbaanilegendoja... Ei meillä ollut mitään ongelmia paikallisista tytöistä ja oltiin sentään Pattayalla!! Pikemminkin tytöt yritti heittää mua baareihin sisälle luottaen siihen, että poikakaverini seuraa perässä. Kukaan ei yrittänyt poikaystäväni suhteen mitään vaikka välillä liikuttiin villimmilläkin alueilla - päinvastoin - kohtelivat meitä parina ja olivat tosi mukavia.
- Phuket
thainaiset käy kimppuun pariskuntien kadulla kulkiessa,kyllä siellä aivan rauhassa voi avioparit liikkua.Transut kylläkin voivat kadulla tulla keskustelemaan ja yrittävät toimia baarien sisäänohjaajina,mutta aivan kohteliaalla tavalla.
- vaimo
Phuketilla on näitä tyttöbaareja. Tytöt tulevat kyllä mielellään juttelemaan ja houkuttelemaan baariinsa. Mutta ei siellä kukaan ketään väkisin vie! He ovat yleensä ystävällisiä ja olemme usein mieheni kanssa istuskelleet heidän baareissaan. Heillä on mukavia ajanvietepelejä, joita pelataan. Sillä lailla istuu baarissa kauemmin... Ihmisiä "ne tytötkin" siellä on
- Toinen vaimo
Samoja kokemuksia kuin vaimolla. Eipä ole olleet Phuketissa eikä Pattayallakaan tytöt väkisin miestä viemässä. Mukavia ja fiksukäytöksisiä tyttöjä ovat olleet kun ollaan baariin olusille pistäydytty ja tosi hienotunteisia kun pariskunta on kyseessä.
- huuhaata tommoset
Thaimaalaiset oikeat, kunnon naiset ovat upeita, mioraaliltaan ja sivistykseltään ym. Kunnon thaimaalainen kietää kaukaa yleiset naiset sekä miehet.
Minä olen ollurt perheen kanssa monta kertaa Thaimaassa, jopa Pattayalla teini-ikäisten lasten kans.
Yksn varma keino saada matka onnistuun; Jos sul on paikallinen turisti-matkaopas, niin värvää hänet SEKÄ hänen tuttu (oma mies?) kuljettajaksi koko loman ajaksi. Teette ronttikaupan, ajelu tiettyä reittiä pitkin A - B. x päivää . ronttihinta, Tällä saatte parasta paikallista palvelua kohtuuhintaan. Kokeilkaa.
Esim meillä se toimi siten et opas (vaimo) oli mukana koko ajan mies vei haki meitä paikasta toiseen sovitun aikataulun kans. Pirssillä.
Toimi hienosti.- Alli
Thaimaan lomakohteissa tyttöbaarit ovat keskittyneet tietyille kaduille jotka voi kiertää, jos ne niin kovasti kauhistuttavat. Meitä mieheni kanssa ei kauhistuta ollenkaan. Jos pariskunta menee baarin istumaan niin tytöt eivät taatusti tule miehelle itseään tyrkyttämään. Tytöt ovat usein tulleet juttelemaan kanssamme ja tuoneet myös ajanvietepelejä viihdykkeeksi, jotta viihtyisimme paremmin.
- mxx
Ei todellakaan pidä paikkaansa, jutut ovat juttuja. Thaimaalaiset ovat hyvin käyttäytyviä ihmisiä ja millään tyttökadulla kulkeissani kukaan ei ole käyttäytyneet sopimattomasti, tosin minulla on kyllä ollut aina vaimo mukana.
Minulla on kokemusta eri puolilta Thaimaata ja aina olemme käyneet iltaisin siellä vilkkaimmissakin osissa (kun siellä on niin kivaa). - Sera
Moi!
Käytiin lomailemassa miehen kanssa Thaimaan "pahamaineisimmassa" kaupungissa nimeltä Pattaya. Sehän on tunnettu huoristaan, mutta yksikään ei mieheni hihassa roikkunut. Kauhujuttuja kuulee aina ja eihän se niille huorille mitään maksa jos yrittävät, mutta ainakin me saatiin olla ihan rauhassa. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417831Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312109Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2201998- 1431596
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251158Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951024Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6697Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133670