Saako kuvata?

Onko laillista laittaa kamera kuvaamaan omassa suljetussa käsilaukussa kyläpaikassa käydessä, mahdollisen laukun sisällön ja kännykän tutkijan/omaisuuden viejän vuoksi?
17196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Väitän että saa.

Rikoslaki
Salakatselu
"Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa
1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka
2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten,
on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi."

Äänestä
  • Edellä mainittu 3 §:

    "virastoon, liikehuoneistoon, toimistoon, tuotantolaitokseen, kokoustilaan taikka muuhun vastaavaan huoneistoon tai rakennukseen tai sellaisen rakennuksen aidatulle piha-alueelle taikka kasarmialueelle tai muulle puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen käytössä olevalle alueelle, jolla liikkuminen on asianomaisen viranomaisen päätöksellä kielletty"

    Kuitenkin salakatselusta sanotaan "*yleisöltä suljetussa* 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa". Esim. ruokakauppa ei ole yleisöltä suljettu.

    Äänestä

  • No arvasit väärin, jos tuo kyläpaikka on kotirauhan suojaama paikka. Esimerkiksi jonkun koti on kotirauhan suojaama paikka ja siellä ei saa salaa kuvata.

    Äänestä

  • Väärin arvaajalle kirjoitti:

    No arvasit väärin, jos tuo kyläpaikka on kotirauhan suojaama paikka. Esimerkiksi jonkun koti on kotirauhan suojaama paikka ja siellä ei saa salaa kuvata.

    Joo, en heti tajunnut "kyläpaikkaa", vaan jostain syystä ajattelin, että aloittaja on menossa "kylille" eli taajamaan. Kotirauhan suojaamassa paikassa ei tietenkään ole lupaa kuvata salaa.

    Äänestä

  • Väärin arvaajalle kirjoitti:

    No arvasit väärin, jos tuo kyläpaikka on kotirauhan suojaama paikka. Esimerkiksi jonkun koti on kotirauhan suojaama paikka ja siellä ei saa salaa kuvata.

    "Onko laillista laittaa kamera kuvaamaan omassa suljetussa käsilaukussa"

    "No arvasit väärin, jos tuo kyläpaikka on kotirauhan suojaama paikka."

    Mutta mitä jos käsilaukku on suljettu? Lakihan ei kiellä sitä, että kamera ei saa olla käynnissä, vaan kieltää kuvaamisen. Jos laukku on suljettu, ei kamera voi kuvata mitään vaan tuloksena on pelkkää pimeää. Jos joku menee toisen laukulle, niin sehän on, jos se ei ole laitonta, niin ainakin moraalitonta yksityisyyden loukkaamista. Jos kamera kuvaa, kun laukku avataa, niin kumpi siinä loukkaa: se jota kuvataan vai se joka avaa luvatta laukun. Ainakin moraalisesti laukun avaaja on väärässä.

    Rikoslaki
    "Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa
    1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä"

    Kyseessä ei voi olla salakatselu ainakaan niin kauan, kun laukku on kiinni.

    Äänestä

  • arvaaja kirjoitti:

    Lain mukaan se, joka kuvaa, jos sinne kuvaan tulee henkilö - moraaliset arvuuttelut tai tulisiko moisesta kuvaamisesta mitään seurauksia, ovatkin sitten asia erikseen. Mutta tämä onkin lakipalsta.
    Alkuperäisen tarkoituksena lienee ollut kuvata henkilöä, joka menee laukulle eikä vain kuvata laukun sisältöä.
    Ja jos saivartelemaan aletaan, niin on helppo keksiä vaikka 1000 syytä, miksi jollakin on oikeus mennä se laukku avaamaan.

    Paras neuvo on kyllä tuon zupparomanan neuvo, ettei mene paikkaan ollenkaan tai sitten voi hankkia lukollisen laukun tai jättää sen kotiin.

    Äänestä

  • Dumpleri kirjoitti:

    Onko oman kodin kuvaaminen valvontakameralla salakatselua silloin, jos varas tulee kotiin ja hän joutuu valvontakameran kuvaan? Ei ole, vai mitä? Miksi ei?
    En tiedä, mutta varkaan salakatselu ei ole oikeudetonta kuvaamista, joten tämän ja muut vastaavat asiat ratkaisee se, mikä on oikeudetonta kuvaamista ja mikä ei.

    Asiaanhan ei vaikuta se, että kameravalvonnassa on kyseessä oman kodin kuvaaminen, koska salakatselu on kiellettyä myös omassa kodissa.

    Äänestä

  • arvaaja kirjoitti:

    Asiaanhan ei vaikuta se, että kameravalvonnassa on kyseessä oman kodin kuvaaminen, koska salakatselu on kiellettyä myös omassa kodissa.

    Oikeudeton kuvaaminen on kielletty.

    Äänestä

  • arvaaja kirjoitti:

    Onko oman kodin kuvaaminen valvontakameralla salakatselua silloin, jos varas tulee kotiin ja hän joutuu valvontakameran kuvaan? Ei ole, vai mitä? Miksi ei?
    En tiedä, mutta varkaan salakatselu ei ole oikeudetonta kuvaamista, joten tämän ja muut vastaavat asiat ratkaisee se, mikä on oikeudetonta kuvaamista ja mikä ei.

    Luvattomasti tunkeutuvan kuvaaminen salaa ei ole oikeudetonta.

    Äänestä

  • ei ole... kirjoitti:

    Luvattomasti tunkeutuvan kuvaaminen salaa ei ole oikeudetonta.

    Onko luvattomasti toisen laukkuun tunkeutuvan kuvaaminen salaa oikeudetonta kuvaamista?

    Vai pitäiskö laukkuun laittaa tarra: "Alueella on tallentava kameravalvonta" :-)

    Äänestä

Minulla on parempi vinkki:

Älä mene sellaiseen kyläpaikkaan, jossa joudut pelkäämään että laukkusi pengotaan ja omaisuuttasi viedään. Tai jos on pakko mennä, pidä laukku koko ajan mukanasi.

Äänestä

Jep - kyläpaikassa saat kuvata salaa ellei paikan haltija ole nimenomaisesti kuvaamista kieltänyt ja olet itse paikalla siten, että sinun on mahdollista nähdä itsekin kaikki se mitä kamerasikin kuvaa.

Sen sijaan kuvaaminen siten, että kamera kuvaisi tapahtumia joita itse et voi nähdä on salakatselua. Mielestäni tuo pätee myös kuvaajan omaan kotiin.

Esim. oman poliisikuulustelusi voit kuvata "salaa":
http://www.valtakunta.fi/2011/poliisivideosyyte.php

Äänestä
  • "kyläpaikassa saat kuvata salaa ellei paikan haltija ole nimenomaisesti kuvaamista kieltänyt ja olet itse paikalla siten, että sinun on mahdollista nähdä itsekin kaikki se mitä kamerasikin kuvaa."

    Väärin. Toisen kodissa eli kotirauhan suojaamassa paikassa saa kuvata vain, jos kuvattavat ovat tietoisia kuvaamisesta sekä lisäksi antavat siihen luvan.

    Äänestä

> kamera kuvaisi tapahtumia joita itse et voi nähdä on salakatselua.<

Salakatselua on vain sellainen missa kamera on PIILOSSA.

Salakatselua EI ole sellainen missä kamera on selvästi esillä,
eli esim. valvotakameran kuvaama aineisto.

Tai riippuu tietysti siitä missä se valvontakamera on.
Jos se on jonkun nallen sisään piilotettu lastenvahtikamera, niin sitten se on salakuvaamista, jollei kyltein ole kerrottu että sellainen siellä huuslollissa on.

Mutta jos valvontakamera on ihan näkyvillä, niin se ei ole salakuvaamista.

Äänestä
  • "Salakatselua on vain sellainen missa kamera on PIILOSSA."

    Salakatselu on lakitermi. Lain tarkoittamaa salakatselua on oikeudeton kuvaaminen oli kamera näkyvillä tai ei. Ei laissa sanota, että salakatselua on vain piilossa olevalla kameralla kuvaaminen. Myös näkyvissä olevalla kameralla voi kuvata oikeudetta ja lain mukaan sekin on salakatselua. Salakuvaamista taas ei laki tunne.

    Äänestä

Jos siinä kamerassa oin mikrofoni, on se salakuuntelua. Vaikka se olisi kassissa. Näissä on syytä pitää terve järki Jos kännykkäni varastetaan ja kuvaan tekijää hänen tunnistamiseksi sen kautta en syyllisty rikokseen vaikka tekijä olisi kotonaan. Joka varastaa luopuu oikeuksistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Enough_ kirjoitti:

Onko laillista laittaa kamera kuvaamaan omassa suljetussa käsilaukussa kyläpaikassa käydessä, mahdollisen laukun sisällön ja kännykän tutkijan/omaisuuden viejän vuoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu