Paljon tienaat kuussa kaupan kassalla?

Paljon tienaat kuussa kaupan kassalla? Ja paljon ilta- ja viikonlopputyöllä tienaa päälle?
2329179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tulot toki vaihtelevat kuukausittain, koska on tuntisopimus eikä kuukausipalkka, mutta jakamalla tänä vuonna tähän mennessä tulleet ansiot kuukausilla niin keskiarvoksi tulee 2382e, viime vuonna oli hitusen vähemmän, jotain 2200e. Eli hyvin elättää itsensä, mutta ei ihan kuitenkaan rikastumaan pääse.

Illoista ja viikonlopusta voi tulla useampikin satanen kuussa, jos niitä tosiaan vain on. Pelkkiä aamuja jos tekee, jäävät tilit aika pieniksi. Ja toki muutenkin tuloihin vaikuttaa että kuinka paljon ylipäätään on töitä tarjolla.

Äänestä

Noin 600-1000 euroa tulee käteen (nettoansio) / kk. Tuntipalkka on 5 vuoden työkokemuksella vähän yli 11 euroa ja vuorolisät ovat Tes:in mukaiset.

Kaupan kassat tekevät töitä surkealla palkalla ja epäedullisilla työsopimuksilla. Alalle on tulijoita; pilvin pimein ilmaisia työharjoittelijoita ja 18-vuotiaita opiskelijoita. Jos ei ole alan työkokemusta, niin maksetaan pienin mahdollinen harjoittelijan palkka. Suurin osa kassamyyjistä ja myyjistä on osa-aikaisia. Joillakin on 0-sopimus ja töihin kutsutaan vain tarvittaessa. Joillakin on työsopimuksessa viikkotyötunnit esim. vain 5-10 tuntia viikossa, niin eipä sillä pääse rikastumaan!

Kokoaikaisia myyjiä ei kaupoissa nykyään juuri ole. Poikkeuksena voi olla joku erikoisliike; esimerkiksi valokuvausliike. Kassamyyjät ja myyjät yleensä opiskelevat jotain muuta alaa ja vaihtavat kaupasta pois heti, kun valmistuvat johonkin järkevään työhön. Yli 2000 euron kk-ansiot kaupan kassalla kuulostavat täysin utopistiselta!

Äänestä
  • Sillehän minä taas en oikein mitään voi, jos kuulostaa utopistiselta. Salaisuus on ihan yksinkertaisesti se, että tein viimekin vuonna keskimäärin ihan täysituntista viikkoa, vaikka soppari olikin 21h/viikko.

    Äänestä

No onpas hyvät palkka. Itse olen ollut kaupassa yli 30 v . Olen kokoaikainen työntekijä ja kuukausipalkka on ilman ilta-ja sunnuntailisiä bruttona 1892 euroa.
Eli tuntipalkkani on 11.83 euroa.Ja tämä on ihan tessin mukainen palkka.
Missä kaupassa sulle maksetaan noin hyvin?

Äänestä
  • Miten voi olla noin huono palkka 30 vuoden työkokemuksella? Sulla ei siis käytännössä ole palkka kehittynyt ollenkaan?
    Ja kun lisäät tohon vkloppu ja pyhälisät, on kokonaispalkka kai jo lähemmäs 2500€/kk

    Äänestä

  • Köyhät kyykkyyn kirjoitti:

    Miten voi olla noin huono palkka 30 vuoden työkokemuksella? Sulla ei siis käytännössä ole palkka kehittynyt ollenkaan?
    Ja kun lisäät tohon vkloppu ja pyhälisät, on kokonaispalkka kai jo lähemmäs 2500€/kk

    On Mummo-55 v:n palkka noussut vuosien mittaan. Tuo tuntipalkka 11.83 euroa on 8. vuoden myyjän palkka, siihen loppuu vuosilisät. Mitkä viikonloppulisät? Pyhänä on toki tuplapalkka!

    Äänestä

  • kukkariina kirjoitti:

    On Mummo-55 v:n palkka noussut vuosien mittaan. Tuo tuntipalkka 11.83 euroa on 8. vuoden myyjän palkka, siihen loppuu vuosilisät. Mitkä viikonloppulisät? Pyhänä on toki tuplapalkka!

    Kauppaan ei kannata jäädä pitkäksi aikaa töihin. Myyjän työtehtävät pysyvät yleensä yksitoikkoisina hanttihommina ja palkallakaan ei tule toimeen. Myyjän työtä ei arvosta kukaan, ei asiakas, työnantaja eikä työntekijä itsekään.

    Kaupan työ on hanttihommaa, johon nuoremmista päätyvät lisäansioita tarvitsevat opiskelijat ja alanvaihtajat. Iäkkäämmät myyjät ovat yleensä huonosti koulutettuja (kansa- , keski-, peruskoulu- tai ammattikoulututkinto) naisia, joilla ei ole uskallusta, motivaatiota ja tahtoa opiskella ja vaihtaa alaa.

    Äänestä

minä saan nettona 1400-1500 euroa kuussa, riittää hyvin mun menoihin.

Äänestä

No kuulkaapas tätä. Asun Itä suomen alueella ja palkkaluokissahan on aluekohtaiset erot. Esim. Helsingissä myyjillä on huomattavasti paremmat palkat.
Tokihan saan ilta-ja sunnuntailisät palkkaani kun teen sunnuntai-ja iltavuoroja. Niistä ei kyllä kerry montakaan euroa koska teen ehkä kaksi sunnuntaita kuukaudessa ja iltavuoroja keski määrin kolme viikossa.Sunnuntailta tulee 100% palkka ja toinen satanen saadaan vapaana.Lauantailisä on muutama euro lisää klo 13 jälkeen. Ilmoitinkin tuon tuntipalkan joka on ihan Pamin palkkataulukon mukainen.Ja ellen väärin muista tuo 8 palkkataulukkohan on nykyään se korkein palkkaluokka .(Kertokaa jos oon väärässä)Ennenhän siinä oli vielä ylempiäkin luokkia.Mulla käteen jää 1400-1480 euroa. No, nousihan se syyskuussa muutaman sentin joten ilolla odotan uutta huimaa palkkaani:) Tosiaankin työuraa on jokunen vuosi mutta kyllähän tämä palkka työn raskauteen nähden on naurettava. Mutta näillä on mentävä niin kauan kun jalka nousee.

Äänestä
  • Oletkos koskaan hakenut opiskelemaan tai hakenut muita kuin myyjän töitä? Nostan kyllä korkealle hattua, miten ihmeessä olet jaksanut kaupan töittä yli 30 vuotta! Suurin osa 55-vuotiaista myyjistä taitaa jo olla työkyvyttömyyseläkkeellä!

    Myyjän palkka on tosi kehno! Kiitos alan ammattiliitto Pamin, joka ei saa työehtosopimusneuvotteluissa mitään parannuksia palvelualan palkkoihin! Hukkaan menee Pamin jäsenmaksut! YTK:sta saat saman turvan lomautuksen ja työttömyyden varalta!

    Äänestä

  • Mitä tekee Pam? kirjoitti:

    Oletkos koskaan hakenut opiskelemaan tai hakenut muita kuin myyjän töitä? Nostan kyllä korkealle hattua, miten ihmeessä olet jaksanut kaupan töittä yli 30 vuotta! Suurin osa 55-vuotiaista myyjistä taitaa jo olla työkyvyttömyyseläkkeellä!

    Myyjän palkka on tosi kehno! Kiitos alan ammattiliitto Pamin, joka ei saa työehtosopimusneuvotteluissa mitään parannuksia palvelualan palkkoihin! Hukkaan menee Pamin jäsenmaksut! YTK:sta saat saman turvan lomautuksen ja työttömyyden varalta!

    Elät ilmeisesti korkeakoulutus-harhaluulossa. Tiedätkö miten palion suomessa on koulutettua?? Yliopistotutkinnon suorittaaneelle 11 e on huippupalkka, Nimittäin jos saa työtä.

    Äänestä

  • Lauantai lisä on 5,34€ pk-seudulla ja 5,16€ muualla Suomessa. Mielestäni se on oikein kiva lisä. Tosin on aivan pepusta, että sen saa vasta yhden jälkeen.

    Äänestä

  • pompom1 kirjoitti:

    Elät ilmeisesti korkeakoulutus-harhaluulossa. Tiedätkö miten palion suomessa on koulutettua?? Yliopistotutkinnon suorittaaneelle 11 e on huippupalkka, Nimittäin jos saa työtä.

    Terveyskeskuslääkärin peruspalkka ilman vuorolisiä on noin 4000-5000 euroa/kk. Aineenopettajan palkka koulussa on noin 30 euroa tunti, joten kyllä korkeakoulutus kannattaa!

    Kaupan alalla ei pääse ikinä moisiin tuloihin, jollet ole itse hyvin toimeen tuleva kauppias! Lisäksi kaupan myyjän työ on yksitoikkoista hanttihommaa eikä se siitä muuksi muutu. Myyjän työtä pidetään yleisesti ns. pohjasakan työnä eli kaupassa olet *****duunissa eli hanttihommassa.

    Äänestä

Olen jo niin kalkkeutunut ettei minusta ehkä ole enää opiskelemaan :)
Ihme kyllä pidä työstäni ja asiakaspalvelusta , kai sen voimalla oon jaksanut noinkin pitkään. Mullakin on perussairauksia ja kremppaa siellä ja täällä mutta vielähän tuota olen joka aamu päässyt työpaikalleni ilman hinauksia.
Turhaan olen tosin maksanut Pamin maksuja, en ole onneksi tarvinnut sieltä päivärahoja anoa. Eivät edes vuosikalenteria enää raaski jäsenilleen laittaa. Niitäkin taitaa olla siellä rajoitettu erä.

Äänestä

Työskentelen matkustajalaivan myymälässä myymäläapulaisena. Tienaan kuussa nettona 2200e. Teen viikon kerrallaan töitä ja sitten vuorostaan olen viikon vapaalla.
Myymälän kassa tienaa enemmän, olin kesällä muutaman passin eli työvuoron kassalla, jolloin kk-palkka oli 2700 nettona. Eli käytännössä olen siis puolet kuukaudesta vapaalla/lomalla ja puolet töissä. Kuluja työviikon aikana ei ole juurikaan.

Äänestä
  • Millä laivayhtiöllä olet töissä ja miten sinne haetaan? Kielitaitovaatimus? Onko myymälään mahdollisuus hakea kesätöihin?

    Äänestä

Tammikuu 2015:
Perustuntipalkka - 2156€
Iltalisä - 237€
Lauantailisä - 173€
Sunnuntailisä - 410€
Arkipyhäkorvaukset - 143€
=
n. 3120€
---

On kyllä melko karu ero vrt. työuran alku Prismassa 30h/vko aamu-työntekijänä. 1500€ tuntui utopistiselta.

Äänestä

Olen 20-vuotias harjoittelija. Työehtosopimuksen mukaan myyjä saa harjoittelijan palkkaa ensimmäiseltä vuodelta. Harjoittelijan palkka on 85% myyjän palkasta eli 8,889€/h. Mulla on töitä n. 30h töitä viikossa, ehkä keskimäärin yksi iltavuoro viikossa, ei sunnuntaivuoroja. Luulen, että työnantaja antaa ilta- , lauantai 13:00 jälkeen ja sunnuntaivuorot opiskelijoille, jotta palkka olisi vähemmän vuoroja tekevillä jotenkin "kohtuullisempi".

Olen jo laskenut etukäteen, että tämän kuun palkan pitäisi olla jotain 2200. (Kirjoitin tarkan luvun varmuuden vuoksi jonnekin ylös.) Työsopimuksessani lukee, että palkka on työehtosopimuksen mukainen. Sen voi onneksi helposti tarkistaa netistä. Oman palkkansa voi laskea itsekin, kun on työvuorolistat tallella. :)

En ole palkkaan tyytyväinen, vaikka siihen pitää tietysti olla tyytyväinen, että mulla on ylipäätään töitä. En ollut työttömänä kuin jotain 2-3 viikkoa, mutta kävin jo etukäteen tekemässä työkkärissä sanssikorttisopimuksen, joten työkkäri maksaa suurimman osan palkastani. Eli aika "halvalla" olen tavallaan työnantajalleni töissä. :D Noh en tiedä miten ruokakauppa tekee vuottoa ym... Eikä oikein kiinnostakaan.

Olen työpäivän jälkeen aika uupunut ja työhön menee kaikki aika, vaikka olisi töissä 6-7h päivässä. (Usein onneksi kolme vapaataviikossa.) Aluksi tuli niskat tai pohkeet kipeiksi töissä, mutta parissa viikossa siihen tottui. Noh olen nuori ja terve. Työ on usein henkisesti raskasta, koska ei ollut kukaan perehdyttämässä, vaan piti oppia työn kautta. Edelleen teen virheitä, mutta opin kokoajan korjaamaan virheitäni ja tekemään niitä vähemmän. En tykkää siitä hektisyydestä... kokoajan uusi asiakas.

Äänestä
  • Luin vanhan kolme viikkoa sitten kirjoittamani kommentin. Palkkaa tuli sitten lopulta n. 850€ verojen jälkeen. Ihan hyvä tälläistä keskustelua on käydä netissä, koska joku myyjän töitä harkitseva saattaa vaikka lukeakin näitä. :) Palkka on mitä on. Sainpahan kokemusta.. ja vielä hieman lisääkin.

    Voin edelleen yhtyä kaikkeen, mitä aikaisemmin kirjoitin, vaikka aika negatiivista tekstiä kirjoitinkin. Työ on virtaavan ihmismassan vuoksi jotenkin henkisesti uuvuttavaa ja stressaavaa, koska pieniä ongelmatilanteita syntyy joka paivä -yleensä näihin tilanteisiin liittyy väsynyt/stressaantunut/mielensä pahoittanut asiakas.

    Mutta kaikessa on puolensa.

    Äänestä

Vertailun vuoksi että pankissa uusi palveluneuvoja tienaa bruttona n.2200 e/kk. Ei toki ole iltalisiä yms. Ja mielellään myös otetaan merkonomi/tradenomi opiskelijoita työharjoitteluun.

Äänestä

Kuussa ei tietääkseni ole vielä kauppojakaan.

Äänestä

On outoa että kaupan alan palkoista rutistaan kun siinä ei kenenkään henki lähde vaikka kassa ei päivän lopuksi täsmäisikään. Omassa työssäni kotihoidossa hoitajana teen joka päivä sellaisia ratkaisuja tarkkuutta vaativassa työssäni että asiakkaan henki on vaarassa mikäli toimin väärin. Tästä maksetaan hieman reilu 2100 euroa josta käteen jää noin 1700 euroa. Se siitä ilosta että painan paikasta toiseen omalla autolla tukka putkella pienellä kilometrikorvauksella joka ei kata edes polttoaineen hintaa vaan osa siitä ja muut auton kulut kuten renkaat, huollot jne. menevät omasta pussista. Niitä kun joutuu tekemään useammin, koska työn tekeminen lisää kilometrejä omaan autoon.
Teen päivätyötä ma-pe. Aiemmin vuorotyötä tehdessäni palkkaa jäi käteen noin 200 e enemmän mutta se oli aika rääkkiä ollen vuoroja myöhäisestä illasta seuraavaan aamuun sekä jos on pyhä taikka arki niin aina töissä ja yövuoroja useita putkeen. Että repikää siitä huumoria!
Jos kuukausi palkkani laskea tuntipalkaksi se on noin 10 e tunti. Yksinään asuva pysyy sillä juuri ja juuri hengissä kun jättää joka kuukausi jonkun laskun vuorollaan maksamattaja maksaa sen taas seuraavassa kuussa...

Äänestä
  • Jokainenhan omasta mielestään tekee sitä arvokkainta ja tärkeintä työtä....
    Hyvähän tuo nettopalkka on, itsellä brutto 3500, netto 2000 eli tästä huomaat verotuksen jyrkkyyden...
    Hieman taisit valehdella tuossa kilometrikorvauksessa, se on 0.46€/km, eli 100km antaa 46€ jolla saa ainakin 20 litraa polttoainetta, jos autosi vie enemmän niin suosittelen vaihtoa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hmmhhh kirjoitti:

Paljon tienaat kuussa kaupan kassalla? Ja paljon ilta- ja viikonlopputyöllä tienaa päälle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu