Täällä on niin hiljaista.

UPDATE_10721644 kirjoitti:

No on päässy vähän inspiraatio loppumaan! Sinä haluat, että minä kirjoitan jostain pehmopormosta täällä?

Joo :3333

Älä vaan. Vähän joka kurssilla hoetaan miten luentojen lisäks pitää käydä laskareissa ja it-harkoissa ja pajoissa ja tehdä vielä itsenäisesti toinen mokoma. Ei tässä muuta, mutta herää kysymys, milloin on tarkoitus nukkua?

old_profile_85911 kirjoitti:

Älä vaan. Vähän joka kurssilla hoetaan miten luentojen lisäks pitää käydä laskareissa ja it-harkoissa ja pajoissa ja tehdä vielä itsenäisesti toinen mokoma. Ei tässä muuta, mutta herää kysymys, milloin on tarkoitus nukkua?

Ja kaiken maailman sosialisointi. Ahdistaa niin kamalan paljon että diagnosoin itselleni kohta jonkun paniikkihäiriön.

Siis ihmiset on tulleet ihan hyvin vastaan kun olen yrittänyt tutustua ja ihan olen menestynytkin, minulla on ihmisiä keille puhua ja ketkä tulee aina toisinaan juttelemaan minulle, ja olen löytänyt sen yhden "luoton", mutta olen silti niin vitun yksinäinen koko ajan enkä ole löytänyt ketään joka OIKEASTI pitäisi minusta vähääkään niin paljoa kuin parhaat ystäväni pitivät minut tavatessaan. Okei, on väärin verrata heitä parhaisiin ystäviini, mutta silti. Kukaan ei tunnu omalta. Tunnen olevani ruma ja outo paska, kehen kukaan ei halua tutustua sen lähemmin.

Ja kaikki tuntuu niin kamalan erilaisilta kuin minä.

Tykkään bileistä, mutta vihaan niitä ystävystymismielessä. Mun mielestä pitäisi olla mukana joku oikeasti hyvä ystävä että mä siinä mielessä viihtyisin hyvin. Viihdyn kyllä nytkin, kun ei ole ketään, mutta sitten kun tulee se hetki kun ei enää kuule mitä toiset sanoo eikä jaksa enää tanssia, niin mä vaivun THE TYLSYYTEEN enkä jaksa olla siellä kovin kauaa yli keskiyön, ja sit mä murehdin miten hyviä ystäviä ne muut sillä välin on.

Ikävä perhettä, koiraa, ystäviäni kotona. Toivon niin paljon, että opiskelisin samassa kaupungissa kuin toinen parhaista ystävistäni. Kuolen.

- fnfn

fnfnfn kirjoitti:

Ja kaiken maailman sosialisointi. Ahdistaa niin kamalan paljon että diagnosoin itselleni kohta jonkun paniikkihäiriön.

Siis ihmiset on tulleet ihan hyvin vastaan kun olen yrittänyt tutustua ja ihan olen menestynytkin, minulla on ihmisiä keille puhua ja ketkä tulee aina toisinaan juttelemaan minulle, ja olen löytänyt sen yhden "luoton", mutta olen silti niin vitun yksinäinen koko ajan enkä ole löytänyt ketään joka OIKEASTI pitäisi minusta vähääkään niin paljoa kuin parhaat ystäväni pitivät minut tavatessaan. Okei, on väärin verrata heitä parhaisiin ystäviini, mutta silti. Kukaan ei tunnu omalta. Tunnen olevani ruma ja outo paska, kehen kukaan ei halua tutustua sen lähemmin.

Ja kaikki tuntuu niin kamalan erilaisilta kuin minä.

Tykkään bileistä, mutta vihaan niitä ystävystymismielessä. Mun mielestä pitäisi olla mukana joku oikeasti hyvä ystävä että mä siinä mielessä viihtyisin hyvin. Viihdyn kyllä nytkin, kun ei ole ketään, mutta sitten kun tulee se hetki kun ei enää kuule mitä toiset sanoo eikä jaksa enää tanssia, niin mä vaivun THE TYLSYYTEEN enkä jaksa olla siellä kovin kauaa yli keskiyön, ja sit mä murehdin miten hyviä ystäviä ne muut sillä välin on.

Ikävä perhettä, koiraa, ystäviäni kotona. Toivon niin paljon, että opiskelisin samassa kaupungissa kuin toinen parhaista ystävistäni. Kuolen.

- fnfn

Itse olen pyörinyt lähinnä fuksiryhmäni kanssa ja vaikkei viikossa ystäviksi tullakaan niin meillä on ihan hyvä ryhmähenki. Tietysti vähän äijämeininki on myös, mutta toisaalta on tosi kiva kun on jätkiä, jotka suhtautuvat meihin tyttöihin normaalisti, kavereina. Tyttöjä omalla alalla siis niin vähän, että muiden alojen opiskelijoiden on vaikea uskoa, että me ollaan olemassa :D Olen täällä aiemminkin rutissut jätkien iskuyrityksistä niin siksi siis kiva, ettei kaikki käyttäydy sillä tavalla. Onnistuin jopa löytämään toisen absolutistin, eikä se kuulkaa teekkariyhteisössä ole helppo tehtävä. Itse olen ollut tapahtumissa läsnä juurikin sillä fuksiporukalla, mutta olen lähtenyt aika aikaisin, esimerkiksi koska haluan nukkumaan, en halua juoda, enkä halua kuunnella humalaisia.

Mulla on sentään se etu, että koulu on 15km päässä kotoani, joten kiirettä muuton kanssa ei ole. En siis jaksanut hakea sitä solukämppää vaan punkkaan ainakin fuksivuoden vielä himassa. Jos sitä vuoden päästä jaksais. Ei tuu niiltä osin ainakaan kulttuurishokkia. Ja nyt kun olen nähnyt millaista meno on kampuksella yöaikaan niin olen todella onnellinen, että pysyin kotona; siellä ei todellakaan saisi nukkua.

On se kyllä varmaan aika paha tulla uuteen kaupunkiin yksinään. No onhan meilläkin porukkaa ympäri Suomea, mutta hyvin tuntuvat kotoutuneen. Kai jotkut sitten vaan on niin välittömiä, että sopeutuvat mihin vaan heti. Itse olen vähän hukassa ja paljon ulkopuolinen kun en asu kampuksella, mutta sittenkin taidan arvostaa yöunia enemmän.

Juu nukkuminen on mulla ihan ykkösprioriteetti jos ei käynyt selväksi. Menen nukkumaan heti kun saan matikkasoftan asennettua. (42% valmiina -.- toinen puolituntinen siis edessä)