Onko syytä.

fiiuliN

Kaikilla lienee varmaankin joku syy miksi ovat kirjoitteluansa harventaneet tällä palstalla.
Minäpä yritän kertoa oman syyni.

En nimittäin löydä useinkaan sellaista mielenkiintoista aihetta
johon innostuisin vastaamaan.
Riidat, kinailut ja muut vastaväittelyt eivät ole oikein minun lajejani.

Ja se , että täällä on vain höperöitä mummeleita
on niin monasti läpikäyty
ettei sellaisetkaan avaukset vedä mukaansa.

Väitellä en tosin osaakaan, mutta kyllä jotain "kirpeyttä" saisi olla keskusteluissa.
Ja tuon kirpeyden puuttuessa avatuista keskusteluista, ehkä sekin myös osittain menettää mielenkiintoa.

Olen lueskellut näitä viestejä ja ihmetellytkin kuinka toiset pysyvät pirteinä mukana, mutta itse en saa päästäni minkäänlaista ajatusta minkä
pistäisin paperille jatkaakseni keskustelua niin
että se kiinnostaisi muita osapuolia.
Ja sitten vielä se, kun kaikki mukana olijat eivät "alennu"
samaan "kastiin", ei siis vastailla samanvertaisina,se on sellainen oma arvonsa sekin.
Miksi ihmeessä emme voisi sovussa kirjoittaa siihen aiheeseen
mikä kiinnostaa, eikä katsoa kenen nikki on avauksen tehnyt.
Minä mielelläni ainakin ketään syrjimättä
kirjoittaisin joskus toiselle ja
joskus toiselle. Jokaiseen kirjoitukseen
en millään jaksa vastata.

Osittain olen päätynyt sellaiseenkin ajatukseen että olen vain väliaikaisesti kiinnostumaton mihinkään asiaan.
Olisikohan syy tosiaankin näin?

Mutta te toiset, jotka olette harventaneet kirjoituksianne tällä palstalla, kiinnostaisiko teitä kertoa, onko teillä joku syy miksi harventuminen on tapahtunut, vai muutenko vain ei löydy mielenkiintoa.

46

2043

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MUMMELI1

      Nykyään tulee harvemmin kirjoiteltua. Tässä aikaisemmin olin täällä päivittäin ja osallistuin keskusteluihin ja yritin aloitaa uusia.
      Sain moitteitakin siitä ,ettei tämä ole kuulumisien kertomis palsta .
      Sitten rupesi vähän tökkimään koko juttu ja nyt olen lukaissut silloin tällöin eikä vieläkään "suuta syyhytä" mikään aihe . Ehkä välillä pitää olla tälläista ,mutta harmittaa kun näyttäää kadonneen kaikki entiset kirjoittajat pois.
      Tehkäähän aloitteita keskusteluihin ,mukana kuitenkin roikutaan!
      Asiasta toiseen mennäkseni onko kukaan käynyt katsomassa elokuvaa Juoksuhaudantie?
      Minulla olisi nyt viimeinen mahdollisuus mennä katsomaan ,että kannattaako ?
      Luin kyllä kirjan ja jotenkin tykkäsinkin siitä.

      • pöljät

        Ei teidän narinanne ainakaan tilannetta paranna.
        Kumpikaan ei ole ainuttakaan hyvää keskustelua aloittnut.
        Kuin vanhat ladonovet narisette.

      • fiiuliN
        pöljät kirjoitti:

        Eihän tämä avaus vertoja Kaidepuun avauksille vedä, mutta en sitä yrittänytkään.
        Koska kuitenkin tulit kirjoittelemaan tähänkin ketjuun, niin kyllä se
        laatu tästä hiljalleen paranee sanojesi myötä.

      • fiiuliN

        En ole paljoakaan osallistunut minäkään.
        Moitteitahan täällä saa, mutta itsestäni olen saanut jo karkoitettua tuon moitteista johtuvan huonon mielialan.
        Kirjoitan kun olen sillä tuulella ja huomaan jonkun mielipiteen joka kiinnostaa.

        Näinhän se on että helposti alkaa tökkimään kun saa ikäviä mielipiteitä tai ei saa vastauksia ollenkaan. Se tuntuu mukavalta kun saa positiivista palautetta, mutta emme me kaikki sitä onnistu saamaan.
        Kai se johtuu siitäkin kun ei tule itse oltua aktiivisena mukanaolijana, niin kiinnostuskin katoaa.

        Ja monen luonne, toinen on sietokyvyltään vahvempi kuin toinen eikä välitä pienistä mollauksista.
        Alkuun minäkin otin aivan tosissani kaikki mitä täällä kirjoiteltiin, nykyisin menee "silmistä sisään ja korvista ulos"

        Muuten. En ole nähnyt tuota mainitsemaasi elokuvaa
        enkä lukenut kirjaakaan niin etten osaa sanoa siitä mitään.
        En muutenkaan katso enkä lue näitä Suomen sodasta kertovia juttuja.
        Olen itse kokenut sitä lapsena ja oisko siitä jäänyt joku kammo asiaan.

      • Sini-vuokko
        fiiuliN kirjoitti:

        kaiteenpuunkaan avaukset ottaa puhtia alleen,vaan siinä tökkii aivan itekseen.
        Onhan se kiva itekseen keskustelu ja sitten tulla toisia moittiin,mutta sitähä se on aina näköjään ollu ja tulee aina olemaa.Kiva kun sinä aloitit keskustelun,minä kyllä tulen ja vastailen mutta,joskus pitää kiireitä että en aina ehi tänne.Mutta aina kun olen koneen lähettyvillä niin pistäydyn.

      • ellumari

        vaikuttaisi nimestään päätellen sotakirjalta, mutta se ajoittuukin aivan tämän vuosituhannen vaihteeseen.
        Minäkin luulin alussa kun sitä alettiin mainostaa, että onhan noita sotakirjoja luettu ja elokuvia nähty, mutta sitten pian selvisikin, että sen kirjan juoni on kokonaan muuta kuin varsinaista perintestä sotaa kuvaava.

        Siinä on päähenkilönä pakkomielteinen mies, joka pakkomielteensä vallassa tekee uskomattomia väkivaltaan verrattavia tekoja.

        Suosittelen luettavaksi kirjan. Elokuvaa en ole nähnyt.
        Kari Hotakainen kirjan tekijä ,sai muistaakseni jonkun kirjallisuuspalkinnonkin.

      • Kalju
        fiiuliN kirjoitti:

        En ole paljoakaan osallistunut minäkään.
        Moitteitahan täällä saa, mutta itsestäni olen saanut jo karkoitettua tuon moitteista johtuvan huonon mielialan.
        Kirjoitan kun olen sillä tuulella ja huomaan jonkun mielipiteen joka kiinnostaa.

        Näinhän se on että helposti alkaa tökkimään kun saa ikäviä mielipiteitä tai ei saa vastauksia ollenkaan. Se tuntuu mukavalta kun saa positiivista palautetta, mutta emme me kaikki sitä onnistu saamaan.
        Kai se johtuu siitäkin kun ei tule itse oltua aktiivisena mukanaolijana, niin kiinnostuskin katoaa.

        Ja monen luonne, toinen on sietokyvyltään vahvempi kuin toinen eikä välitä pienistä mollauksista.
        Alkuun minäkin otin aivan tosissani kaikki mitä täällä kirjoiteltiin, nykyisin menee "silmistä sisään ja korvista ulos"

        Muuten. En ole nähnyt tuota mainitsemaasi elokuvaa
        enkä lukenut kirjaakaan niin etten osaa sanoa siitä mitään.
        En muutenkaan katso enkä lue näitä Suomen sodasta kertovia juttuja.
        Olen itse kokenut sitä lapsena ja oisko siitä jäänyt joku kammo asiaan.

        murheellinen. Olethan tähänkin saanut melkoisen ketjun seuraksesi. Eiköpä se ole jo tarpeeksi kohottamaan itsetuntoasi. Emmehän ole samasta puusta veistettyjä, että juttumme olisi aina saman sointuisia. Sävellajeja on monia joita on opittava vain kuuntelemaa.

      • fiiuliN
        Kalju kirjoitti:

        En sitten tippaakaan murehdi sitä jos ei joku vastaa minulle. Olen kai antanut väärän kuvan kirjotuksillani.
        Nurkkapöytiin kyllä itseni mieluummin asetan, sillä en ole mikään hyvä seurakaveri.
        Näin on ja mitä sitä peittelemään.

        Kiitos sinulle kuitenkin rohkaisusta, antaahan se syytä jatkaa.

        Sitä kuitenkin hieman ihmettelen, miksi joku joka hiukankin toista kannustaa, on sellainen joka ei rohkene vakinikillään kirjoittaa, tai olisiko niin että onkin oikeasti vai joku lueskelija.

        Nuo sävellajit ovat minulle varsin vieraita käsitteitä koska en omaa musiikillista korvaa.

      • fiiuliN
        Sini-vuokko kirjoitti:

        kaiteenpuunkaan avaukset ottaa puhtia alleen,vaan siinä tökkii aivan itekseen.
        Onhan se kiva itekseen keskustelu ja sitten tulla toisia moittiin,mutta sitähä se on aina näköjään ollu ja tulee aina olemaa.Kiva kun sinä aloitit keskustelun,minä kyllä tulen ja vastailen mutta,joskus pitää kiireitä että en aina ehi tänne.Mutta aina kun olen koneen lähettyvillä niin pistäydyn.

        Eikös tämä parjattu nikki kirjoittanut lähtevänsä matkoille kuun vaihteessa, ehkä hänellä on asioittensa järjestelemistä niin ettei ehdi kirjoittamaan.

        Mitähän kiireitä sinulla on kun niin harvoin sanot ehtiväsi palstalle?
        Oletko vielä töissä käyvä, jos olet niin silloinhan sitä kiirettäkyllä riittää.
        Itselläni ei ole mitään kiireitä mutta sitä enemmän laiskuutta minkään tekemisen aloittamiseen.
        TV:n katsominenkin on jäänyt minimiin, mutta eihän sieltä mitään mielenkiintoista oikein tulekaan. Oikeammin sanottuna , minulle mielenkiintoista.

      • Anu.
        pöljät kirjoitti:

        Ei teidän narinanne ainakaan tilannetta paranna.
        Kumpikaan ei ole ainuttakaan hyvää keskustelua aloittnut.
        Kuin vanhat ladonovet narisette.

        Ethän sinäkään mitään hyvää keskustele,
        kuuntelet kaiketi päivät pikät vanhoja
        ladon ovia.

        Sinun täytyy olla paljon ulkona päivisin,
        kun tiedät miten kukin vanha ladon ovi narisee.

        Täällä en kuule muuta narinaa, kuin sen miten sinä
        yrität matkia vanhaa ladon ovea.

        Siitähän voisi tehdä vaikka laulun, ja nimi
        olisi vanhaladon ovi narisee.

        Ladonovi, ladon ovi, vanha ladonovi narisee,
        valittaa ja huokaa, Jne: Jatka sinä.

    • MdK

      toista viikkoa sitten kun pitkästä aikaa tulin palstalle lukemaan kuinka täällä hurisee kun minäkin (pahimman luokan häirikkö) olen ollut poissa yli puoli vuotta. Luulin että on rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto!
      Mutta mitä hulluja, sama meno on päällä!

      Mistä johtuu että sitkeimmätkin kirjoittajat ovat lopulta kyllästyneet ja jättäneet palstan? Mikä on se kynnys, jonka yli ei enää jaksa tai halua mennä? Onko se oman minuuden ja ihmisarvon suojelemista, jos sitä jatkuvasti, kaikissa yhteyksissä, loukataan?
      Miksi kaikki eivät huomaa että kysymyksessä on tahallinen heikommiksi kuviteltujen ihmisten
      itseluottamuksen totaalinen maahanpolkeminen?

      Kenellä on pakonomainen halu pilkata ja mollata
      tuntemattomia kanssaihmisiä niin ettei hän myös odottaisi saavansa vastustusta omilla aseillaan?

      Näitä "aseita" olen nyt viime päivinä käyttänyt ja jopa onnistunut paljastamaan erään tietyn nimimerkin käyttämät häiriköintimenetelmät.
      Ei näytä itsekään olevan kovin ihastunut kun joutuu lujille.
      Toivottavasti hän tajuaa miltä meistä on tuntunut kun hän itse on jo parin vuoden ajan mollannut täällä kirjoittelevia kanssaihmisiä.

      • fiiuliN

        Olet ehkä kirjoittanut tästä aiheesta tuolla nuorempien palstalla.
        Kyllä minä hämärästi muistaisin siihen vastanneeenikin, mutta tältä palstalta en sitä löytänyt.

        Minä nyt vain, kun taas sain kirjoitusinnon päälle, niin ajankulukseni kirjoittelin tuostakin asiasta.
        Mummeli kertoi omat syynsä, toisista ei ole kuulunut erikoisempaa.

        On tosin juolahtanut mieleen , onko täällä niin monia kirjoittajia ollutkaan koskaan kun olemme kuvittelleet olleen.
        Ikuinen epäilijä kun olen, niin ajattelin vain , josko yksi ja sama kirjoittaja on pidemmän aikaa jo käyttänyt montaa nikkiä, ja me hupsut olemme kuvitelleet vain kertoilevamme asioita eri henkilöille.

        Oli joskus yksi Kerttuli joka hyökkäsi minun nikkini kimppuun, hän oli varmasti valenikki. Oli joitain toisiakin jotka kirjoittivat aika samanmoiseti, niin että, oliko heitä todellakaan niin montaa.....

        Nyt kun on käynyt ilmi useamman olevan ja kirjoittavan eripersoonana, niin ei enää tiedä mihin uskoa ja miten.
        Joku vain saa makeat naurut tekosistaan.

    • ohikulkija vain

      ja joskus -kuten nyt-kirjoitan ettei paljon kiinnosta viimeaikaiset jutut näillä sivuilla...
      ikävä kyllä.

      • SkillaN

        jospa se kiinnostaisi muita ja syntyisi keskustelu.

        Minä "seurusten"silloin,kun kirjoittelen ja on kiva vaihtaa mielipiteitä ja kuulla toisten kokemuksia,milloin mitäkin.

        Aika menee kivasti.

    • SkillaN

      alkuun vastailla milloin mihinkin ketjuun,kun tuntui ,että olisi jotakin sanottavaa.
      Sitten huomasin saavani karsaan vastaanoton ja nyt yritän katsella vähän aloittajaa,mutta kyllähän sitä vika ketjuunkin väliin tuppautuu.
      Palaute taas laittaa "ruotuun".

      Rajoittaahan se vähän kirjoitusintoa,kun ei tiedä uskaltaisiko mitään sanoa,kun ei aina viitsisi saada "nokilleen"
      Uskoisin ,että kyllä sinä fiiulin vielä piristyt,ainakin näin toivoo SkillaN.

      • fiiuliN

        Älä ihmeessä välitä karsaista vastauksista, vaan vastaile mihin on kiinnostusta.
        Jo me itsekukin karsastamme tai vieroksumme jonkun nikin kirjoituksia, niin meille tulee väkisinkin lähtö muille poluille.

        Olen tätä monasti tolkuttanut sinne ja tänne, koska tiedän kokemuksesta kuinka mielensä voi pahoittaa toisten sanomisista.

        Ensin itkeskelin , kuten sinakin kerroit tehneesi, mutta sitten innokkaasti vain pois mentyäni palasin takaisin.
        Ja uskokaa kaikki, ajan myötä sitä oppii olemaan välittämättä mistään pahasta vastauksesta ja kirjoittaa niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.

        Uskon ettei kukaan halua loukata ketään, vaan jokaisella on oma tapansa saada palsta "elämään".

        Tietenkin jokaisen meistä on syytä ajatella mitä milloinkin kirjoitamme vaikka vaikeaa se useinkin on.
        Kuitenkin ainakin minä. kadun monasti mitä olen kirjoittanut kun en ole muistanut aloittaessani "laske sataan".

    • Helena04

      Hei Liena! (En millään vieläkään näe Sinua muuna kuin Lienana, että anteeksi vaan - vanha koira ei tahdo oppia, mutta yritteleiksee)

      On vain hyvä, että olemme omanlaisia. Lukemis-asiassa lienen jo kehittynyt riippuvaiseksi, sitä vähän itse kavahtaenkin.
      Kirjoittamiset taas ovat näköjään kiinni oman mielen liikutuksesta. Tällä hetkellä itseltä ei synny mitään kunnon aloituksia.
      Että sillai tässä meikäläinen mukana, eli tällä hetkellä vähemmän mukana.

      Ja illalla tulee lapsenlapsia oljamiin, alkavat näet koulujen syyslomat. Lähipäiville riittää kaikenlaista muuta touhua riittämiin.
      Kaikkea hyvää toivotellen Helena

      • fiiuliN

        Näin on, minulle kun ei tapahdu juuri mitään niin ei paljon synny kirjoitettavaakaan.
        Eikä sairaskertomukset ketään saa kiinnostumaan.
        Joskus todella saan sellaisen kirjoituspuuskan ,
        ja silloin kirjoittelen enemmän.
        Jos kertoisin päivän tapahtumistani ne olisivat: aamulla herään , juon kahvin, jumppaan ja joskus jos väsyttää menen uudelleen petiin.
        Kun olen reippaalla mielellä, teen pienen lenkin.
        Päivällä teen ruon ja tiskaan , joskus otan nokoset sen jälkeen ja sitten tuleekin kavitauko. Kirjoittelu tänne nettiin, iltalenkki silloin tällöin, jonka jälkeen istun tämän koneen viereen (joskus muulloinkin tosin) pidemmäksikin aikaa ja kun väsyn, taas nukkumaan.
        Joskus iltaisin jaksan tehdä lenkinkin , joskus en.

        Vieraita minulla ei käy, lapsetkin vain joskus.
        Mitä tässä nyt osaisi kirjoittaa muita kuulumisia...

        Mielialastahan ne kirjoitukset ovat tosiaankin kiinni.
        Tästä tuli tosi tylsä vastaus, anteeksi pyydän.

    • arkailija

      Minä olen tässä pienen aikaa yritellyt hypätä
      mukaan joihinkin keskusteluihin, mutta kun heti
      tulee hyökkäys vastaan esim. kirjoitusvirheestä,
      niin eipä paljon innosta uskaltautua mukaan.
      Joskus jopa joku jutun aihe on ollut hyvinkin
      kiinnostava, mutta paisuu hetken kuluttua riidaksi. Huh ! Silloin mielummin pysyy syrjässä.

      • SkillaN

        meitä on monta,jotka niitä kirjoitusvirheitä tehdään.
        Loppujen lopuksi kai aika vähän niitä ,jotka täyttävät täydellisen mitat,näkyvät ja kuuluvat äänekkäinä.
        Joten kirjoittele vain,niin minäkin ,SkillaN.

        p.s. onhan jotakin ,mitä korjailevat.

      • kirjar

        sillä meitä virheen tekijöitä on muitakin.
        Ei anneta arvostelun lannistaa, meillä on lupa olla juuri sellaisia kuin olemme ja jos se jotakuta häiritsee, antaa sen olla hänen murheensa.
        Kaikki aiheet ei aina kiinnosta, mutta siihen mikä kiinnostaa, kerro vain mielipiteesi.

        Myrsky riehuu joskus mutta on onneksi rauhallisempaakin säätä välillä.
        Jos olet lukenut, tiedät että olen yksi niistä moitituimmista ja silti, olen mukana vieläkin, vaikka nämä kolmisen kuukautta olen saanutkin ryöpytyksiä, aiheesta tai aiheettomasti, olkoon kummin tahansa, mieleni on vakaa ja mielipiteet omiani. Jatkan toistaiseksi.

      • fiiuliN
        kirjar kirjoitti:

        Kyllä minäkin olen niin monta moitetta saanut ettei taida Ojalan laskuoppi enää
        riittää numeroihin.
        Ja samoin Anu ja Ruuneperi sekä myöskin Mdk.
        Se onkin sitten toinen asia olemmeko moitteista mitään oppineet.
        Samalla tavalla jatkuu vain kinailu ja toisen nikin mollaaminen.
        Itse kai, kun olen huomannut omat olemassa olevat virheeni, yritän kaikin tavoin opiskella näistä saamistani moitteista, vaikka vaikeaahan se joskus on.

        Usko vain kirjar, että sinunkin kohdallasi nuo moitteet loppuvat kun olet kolmisenkin vuotta täällä kirjoitellut.
        Osaat kirjoittaa ja osaat kaikenlaista muutakin, sinulla ei ole mitään syytä ainakaan aliarvioida itseäsi.

        Minä olen luonteeltani jo sellainen etten tunne olevani pätevä missään, siksi täälläkin se on ilmennyt.

        Mutta osaan leipoa hyvää pullaa, ainakin vävypoika sanoo, ettei mistään saa niin hyvän makuista pullaa kuin anopilta.
        Täytyy tässä hieman kehaista itseäni etten aina aliarvioi.

        ei koskaan ole väärä teko.
        Jokainen meistä on oppinut " omalla sarallaan" monia sellaisia taitoja joita toiselta voi puuttua. Miksi emme toisi niitä esiin, miksi "kätkisimme kynttilämme vakan alle?"
        Sinä Klara omistat paljon sellaista elämän viisautta, toiset hyväksyvää asennetta, kastijakoa muodostamatta, että me jokainen voimme ottaa oppia avaus sanoistasi. Mitä sen kenelle vastaa, jos asia kiinnostaa. Oikein myönteinen ajatuksesi, kantaa kauas ja vaikuttaa monen mielipiteeseen.
        Pysyttele vain mukana, eihän puheenvuorojen määrä ole tärkeintä, vaan niiden sisältö. Olet oikealla tiellä ajatuksinesi, älä jätä niitä sanomatta.
        Pitäisihän täällä uskaltaa sanoa eriäväkin mielipide, siitähän keskustelu vasta alkaa, ainakin piristää sitä eipäs juupas sinä minä juttua.

        Tyttäreni poika meni kouluun, hänellä ei ollut tuttuja kavereita ja ensimmäisen viikon hän välitunnilla seisoi sivussa katsellen kuinka toiset pojat touhusivat keskenään, ryhmissä.
        Sunnutaina hän kertoi minulle, kuinka yksin hän siellä oli.
        Annoin ohjeen; Maanantaina menet vain jonkun pojan luo, sanot; Minun nimeni on " Antti", kuka sinä olet? luulen että sinutkin hyväksytään, kyllä siellä joku poika haluaa olla sinunkin kanssasi.

        Kuulin uutisen seuraavana viikonloppuna; Mummi, minä tein niinkuin sanoit ja nyt minulla on monta kaveria.

        Meillä pitää siis olla rohkeutta tulla esiin, riisua se ujouden panssari ja uskaltaa vain mukaan omilla avuillamme, omine kykyinemme ja taitoinemme joita kenenkään ei pidä itsessään väheksyä.

        Miksi ihmeessä kirjoitit viestiini vastauksen Klaralle?
        En tosiaankaan ole esiintynyt koskaan Klarana.
        Vai sattuiko sinullekin erehdys, kuten minulle kun tuolla baarissa poikkesin?

      • kirjar
        fiiuliN kirjoitti:

        Miksi ihmeessä kirjoitit viestiini vastauksen Klaralle?
        En tosiaankaan ole esiintynyt koskaan Klarana.
        Vai sattuiko sinullekin erehdys, kuten minulle kun tuolla baarissa poikkesin?

        Sinua toki tarkoitin.
        Ajatuksissani oli Klarakin aamulla.
        Hän toipuu leikkauksesta ja siksi kai ajatus karkasi. Tarkoitin sinulle sen viestin koko sisältöineen, anteeksi tuo sekoittaminen.
        Pidän teitä molempia myönteisinä ja toivon yhteishenkemme jatkuvan.

    • Ingalil

      ajatuksia yaas vaikka millä mitalla,ettet vain itse ole valikoivaa tyyppiä,mikä meistä tietää.Ehkä sinä vain et halua vastata kaikille kun joku kirjoittaa ja vastaa viestiisikin,niin ei monikaan vastausta saa,hajupojalle vastaat heti kun hän vastaa sinulle,vaikka ilkeyksinkin.Olen lueskellut näitä sinun kirjoituksiasi ja tullut huomaamaan tälläisen seikan,voin tietenkin olla väärässäkin,mutta kun sen niin selvään saa lukea täältä siihen tulokseen olen tullut,olet toki hyvä kirjoittaja,en sitten tiedä missä on syy,kun aina itseäsi haluat aliarvioida.Kuvastasikaan ei uskoisi että olet vielä ees seitsemääkymmentä.Mutta jos paljpn sairastaa ja tuntee väsymystä,niin voi tuntea itsensä vaikka satavuotiaaksi,sillä ihminen on just niin vanha kuin tuntee olevansa.

      • fiiuliN

        Kysyisin ensimäiseksi, oletko aidossa elämässä yhtä hyvin toimeen tuleva toisen kuin toisenkin kanssa? Tai paremmin ja selvemmin, saatko saman tyydytyksen jokaisen ihmisen seurassa?

        Minä en nimittäin ikinä ole jokaisen seurassa yhtä vapaa ja luonteva kumppani.
        En valikoi seuraani (vaikka ei minulla sitä nykyisin olekaan) juttelen usemmankin kanssa mutta sen paremmin seurustelusta ei tule mitään.

        Aivan samoin on minulle käynyt täällä virtuaalisessa maailmassa.
        Jossain kirjoituksessa olevat asiat antavat vastakaikua ja niihin pystyn helposti vastaamaan.
        Toisesta en löydä mitään mihin OSAISIN vastata.
        Joskus innostun aivan tyhjänpäiväisestä, toisinaan asiallinen kirjoitus ei ole antavinaan mitään.

        En kyllä aio tästäkään lähin vastailla kuin joskus, enkä katso kenen nikin kirjoittama se on.
        Vaan vastaan silloin kun jaksan ja kiinnostaa.

        Toisekseen olen huomannut monen naisen kiinnostuvan kirjoittamaan vastauksia mieluummin miehille tai ainakin niissä on enemmän jotain puhuttelevaa, tai mitä nyt sitten lieneekään.
        En ole toisia naisia kummempi, kyllä miehet kinnostaa minuakin, vaikka en minä heitä.

        Vaihdoin muuten eilen sinne galleriaan 11 vuotta sitten otetun kuvan, vain kokeillakseni.
        Olisitpa nähnyt sen kun se oli tuossa Gallerian etusivulla, en olisi itsekään tuntenut itseäni. Se oli ainakin 90 vuotiaan näköinen.

        Ja tuosta, kuinka vanhaksi tuntee itsensä niin vanha on. Se on aivan oikea toteamus, sillä toisena päivänä tunnen olevani lapsen kengissä toisena haudan partaalla.

        Tämä olikin kai ensimmäinen vastaukseni sinulle koska en juuri muista koko nikkiäsi.

        Äläkä turhaan ole mustasukkainen Kaidepuulle, voit huoleti minun puolestani vastailla hänelle sinäkin.

      • ellumari

        henkilö.
        Olen jo pitemmän aikaa tahtonut tutustua häneen ja päivänä muutamana sainkin hänet vastaamaan itselleni ja jopa onnistuin saamaan dialogin välillemme.
        Ihailin hänen hyvää suomenkielen käyttöään.Itse olen aika huolimaton kirjoittaessani ja muistaakseni sanut siitä näpsäyksenkin.
        Usein en edes tarkista miten kirjoitin, laitan vain menemään.
        Sitten joudun monasti panemaan heti perään anteeksipyynnön, että "tarkoitin tietenkin....!
        Toivon ettei kukaan olisi kovin pikkumanen näissä kirjoitus ja kielioppiasioissa!

      • fiiuliN
        ellumari kirjoitti:

        Miksi ihmeessä olet saanut käsityksen mielenkiintoisesta fiiulista?

        Olen vain laiska vastailemaan ja huomaan kertovani ominaisuuksistani jota kukaan muu ei tee.
        Sitten nolottaa miksi kaikkea kerron mutta kuten jollekin vastasin kun ei minulle tapahdu mitään, niin mistä muustakaan kirjoittaisin.

        En omaa ystäväpiiriä, vaan kaikki te jotka täällä kirjoitatte, olette minun kavereita ja ystäviä. Siksipä en haluaisi menettää ketään teistä, en sen paremmin Kaidepuuta enkä Ruuneberiakaan.
        Te olette minun seurani, ja vaikka en aina innostu kirjoittamaan niin luen kuitenkin ja silloin näen teidät jokaisen sieluni silmillä seurassani.
        No mutta nyt alkoi itkettämään....

        Minä muistaakseni sanoinkin sinulle, oliko se nyt eilen, vai toissapäivänä, että sellaista rohkeutta mitä sinulla on, minulta itseltäni puuttuu.
        Valokuvasikin laitoit Galleriaan.
        Oletko muuten äitisi, vai isäsi näköinen?
        Tummatukka, nätti FiiuliN, reipastuthan! Me olemme kaikki ystäviäsi.

      • Ingalil
        fiiuliN kirjoitti:

        Kysyisin ensimäiseksi, oletko aidossa elämässä yhtä hyvin toimeen tuleva toisen kuin toisenkin kanssa? Tai paremmin ja selvemmin, saatko saman tyydytyksen jokaisen ihmisen seurassa?

        Minä en nimittäin ikinä ole jokaisen seurassa yhtä vapaa ja luonteva kumppani.
        En valikoi seuraani (vaikka ei minulla sitä nykyisin olekaan) juttelen usemmankin kanssa mutta sen paremmin seurustelusta ei tule mitään.

        Aivan samoin on minulle käynyt täällä virtuaalisessa maailmassa.
        Jossain kirjoituksessa olevat asiat antavat vastakaikua ja niihin pystyn helposti vastaamaan.
        Toisesta en löydä mitään mihin OSAISIN vastata.
        Joskus innostun aivan tyhjänpäiväisestä, toisinaan asiallinen kirjoitus ei ole antavinaan mitään.

        En kyllä aio tästäkään lähin vastailla kuin joskus, enkä katso kenen nikin kirjoittama se on.
        Vaan vastaan silloin kun jaksan ja kiinnostaa.

        Toisekseen olen huomannut monen naisen kiinnostuvan kirjoittamaan vastauksia mieluummin miehille tai ainakin niissä on enemmän jotain puhuttelevaa, tai mitä nyt sitten lieneekään.
        En ole toisia naisia kummempi, kyllä miehet kinnostaa minuakin, vaikka en minä heitä.

        Vaihdoin muuten eilen sinne galleriaan 11 vuotta sitten otetun kuvan, vain kokeillakseni.
        Olisitpa nähnyt sen kun se oli tuossa Gallerian etusivulla, en olisi itsekään tuntenut itseäni. Se oli ainakin 90 vuotiaan näköinen.

        Ja tuosta, kuinka vanhaksi tuntee itsensä niin vanha on. Se on aivan oikea toteamus, sillä toisena päivänä tunnen olevani lapsen kengissä toisena haudan partaalla.

        Tämä olikin kai ensimmäinen vastaukseni sinulle koska en juuri muista koko nikkiäsi.

        Äläkä turhaan ole mustasukkainen Kaidepuulle, voit huoleti minun puolestani vastailla hänelle sinäkin.

        tarkoittanut sinulle mitään ilkeyksiä kirjoittaa,en pidä sitä ilkeytenä jos ihmettelen jotakin,yleensä tulen hyvin toimeen kanssaihmisten seurassa.Ei ole tarvinnut vielä pahemmin olla tukkanuottasilla. En tiedä mitä oikein tarkoitat tyydytyksellä,joten en osaa siihen vastata,jos ei kelpaa tuo että ei ole tapanani riidellä ihmisten kanssa,työnikään puolesta en ole voinut sitä tehdä.
        Mitä vapauteen tulee,minusta ei kannata jännittää lainkaan,pitää rakastaa myös itseään niin toisetkin rakastavat.Oletko sitten vähän erakkoluontoinen,etkö pidä ihmisistä?Kirjoitustesi perusteella luulisi sinun olevan hyvinkin seurallinen ja hyvin ihmisten kanssa toimeen tuleva.
        Minä en välitä onko mies tai nainen jollekka vastaan,jos jotain vastattavaa on.
        Tiedän sen että et halua vastailla ainakaan minulle,olen jo vähäsen aikaa ollut täällä.siitä asti kun osasin rekata nikkini tänne,mutta se ei tarkoita sitä että minulle vastailisit.Se on todella jokaisen oma asia kenelle vastaa ja kenelle ei.Mutta minä vain ihmettelin sitä kun olen lukenut viestejäsi niin olen huomannut että joillekkin vastaat hyvinkin mielenkiintoisesti.
        Enkä myöskään ole mustasukkainen Kaidepuulle,siinä sinä kirjoitit aika ilkeästi minulle,mutta omapa on asiasi,mitä kirjoitat.
        Hyvää jatkoa vain sinulle,koeta pärjäillä.

      • fiiuliN
        Ingalil kirjoitti:

        Sehän on aivan erilaista, kuin mitä me kirjoittelemme, nimittäin ilkeily.
        Älkäämme ottako ilkeilyksi, vaikka toinen sen siksi tarkoittaisikin, vaikka emmehän toki sitä kumpikaan tarkoittaneetkaan.
        Joskus voimme ymmärtää toisen kirjoituksen väärin, mutta selveneehän ne kun selvitellään ja uskomme toisistamme vain hyvää.

        Ei ole minustakaan riitelijäksi, ei ainakaan livenä ollessani, niin että siinäkin sitten muistutamme toisiamme.

        En ole seurallinen, en ollenkaan. Näin kirjoitellessa voi vain saada vääränlaisia kuvia.
        Olen kai erakko luonteinen, mutta kyllä minä ihmisistä pidän. Toisesta enemmän, toisesta hieman vähemmän. Jotenkin vain jonkun kanssa kaikki sujuu paremmin kuin toisen.

        Minä tässä sain ajatuksen, olisitkohan Anu kun on niin samantapaista kirjoitusta.
        Hänkin aina mainitsi etten hänelle ainakaan vastaa. Minne lie Anu kadonnut.
        Kai se niin sitten on että toiselle vastailen innokkaammin kuin toiselle, kun joku muukin siitä mainitsi. Olisiko ollut Ingalil, en oikein muista kun tuo muistikin alkaa heiketä.

        En tarkoittanut tuota mustasukkaisuudesta mainitsemaani ollenkaan pilkalliseksi, en vain osannut selventävästi kirjoittaa.

        Hyviä öitä vain sinullekin, mä menen nyt maate.

      • Liena- fiiulin

        Enpä välittänyt vielä kirjautua, mutta korjaan illalla tekemäni mokan.
        Ingalillillehän minä juuri vastasin, niin että tuon toisen täytyi olla varmaankin Sini-vuokko.
        Anteeksi erehdykseni.

      • Anu.
        fiiuliN kirjoitti:

        Sehän on aivan erilaista, kuin mitä me kirjoittelemme, nimittäin ilkeily.
        Älkäämme ottako ilkeilyksi, vaikka toinen sen siksi tarkoittaisikin, vaikka emmehän toki sitä kumpikaan tarkoittaneetkaan.
        Joskus voimme ymmärtää toisen kirjoituksen väärin, mutta selveneehän ne kun selvitellään ja uskomme toisistamme vain hyvää.

        Ei ole minustakaan riitelijäksi, ei ainakaan livenä ollessani, niin että siinäkin sitten muistutamme toisiamme.

        En ole seurallinen, en ollenkaan. Näin kirjoitellessa voi vain saada vääränlaisia kuvia.
        Olen kai erakko luonteinen, mutta kyllä minä ihmisistä pidän. Toisesta enemmän, toisesta hieman vähemmän. Jotenkin vain jonkun kanssa kaikki sujuu paremmin kuin toisen.

        Minä tässä sain ajatuksen, olisitkohan Anu kun on niin samantapaista kirjoitusta.
        Hänkin aina mainitsi etten hänelle ainakaan vastaa. Minne lie Anu kadonnut.
        Kai se niin sitten on että toiselle vastailen innokkaammin kuin toiselle, kun joku muukin siitä mainitsi. Olisiko ollut Ingalil, en oikein muista kun tuo muistikin alkaa heiketä.

        En tarkoittanut tuota mustasukkaisuudesta mainitsemaani ollenkaan pilkalliseksi, en vain osannut selventävästi kirjoittaa.

        Hyviä öitä vain sinullekin, mä menen nyt maate.

        Laitoin sinulle sähköpostia viimeyönä, kun nukkumatti karkasi tiehensä kesken unien.

        En ole ingalil vaikka näyt niin epäilevän,
        en vain jaksa minäkään nyt tiheään täällä olla.

        Kyllä silloin kun tulee sellainen, olotila että
        haluaisi tehdä jotakin eikä paljon vielä pysty.

        Silloin minä istahdan koneen ääreen ja sanon
        että nyt tämä mummeli taas päästää höyryjä
        sisältään;=)

        Mutta voi tavaton nyt menen kahville, en ole
        vielä käynyt tänään Baarissa.

      • fiiuliN
        Anu. kirjoitti:

        Se antamani osoite meni samantien kun poistin Lieena nikin.
        Muistan vain alkuosan osoitteestasi "ättiin" saakka mutta oliko se loppu suomen vai luukun, sitä en muista.
        En siis pääse enää lukemaan siihen osoitteeseen lähetettyjä posteja.

      • Anu .

        Osoitteesi on tuolla ketjussa, jonka annoit
        tässä taannoin. Se on @suomi24.fi
        muistat kai alkuosan.Ilmoitin siinä että olen yhä edelleen Anu enkä ingalil.

      • fiiuliN
        Anu . kirjoitti:

        Osoitteesi on tuolla ketjussa, jonka annoit
        tässä taannoin. Se on @suomi24.fi
        muistat kai alkuosan.Ilmoitin siinä että olen yhä edelleen Anu enkä ingalil.

        Tiedän että osoitteeni on siellä, mutta olen poistanut koko osoitteen netistä, se ei siis toimi enää.

        Luin kyllä lähettämäsi viestin, mutta kun muistini on huono , enkä pistänyt osoitettasi minnekään ylös, niin en muista SINUN osoitteesi loppua, muistan alun.
        Ymmärsinkö oikein että se on Suomi 24.fi , kokeilen sitä tässä illalla jos se vaikka toimisi.

        Kokeilin kolmella osoitteella, kaikki palautuivat.
        En siis muista osoitettasi,ja siihen minun antamaani osoitteseen en pääse sisälle koska olen poistanut siitä käyttäjätunnuksen.

      • Anu,

        tässä se on.

        sinulle on tulossa tärkeä hukkaamasi osoite.

      • fiiuliN
        ellumari kirjoitti:

        Minä muistaakseni sanoinkin sinulle, oliko se nyt eilen, vai toissapäivänä, että sellaista rohkeutta mitä sinulla on, minulta itseltäni puuttuu.
        Valokuvasikin laitoit Galleriaan.
        Oletko muuten äitisi, vai isäsi näköinen?
        Tummatukka, nätti FiiuliN, reipastuthan! Me olemme kaikki ystäviäsi.

        Enhän minä ole mikään rohkea,
        menin ja otin pois kuvani tuolta galleriasta.
        Yksi chattikaveri mieskin sanoi kun kyselin miksei hän laita kuvaansa galleriaan
        päätteli että ei kai hän: VANHA MIES.
        Kuitenkin on minua nelisen vuotta nuorempi.

        Olen äitini näköinen ja isäni luonteinen.

        Olen hieman reippaammalla mielellä kun pystyn kirjoittelemaankin,
        mutta kyllä se lamaannus taas iskee.

      • Rituli

        FiiuliN ole noin pessimistinen.
        Eihän se lamaannus iske, kun et anna
        iskeä ja jos iskee niin iske takaisin.

        Tämäkin aamu valkeni niin aurinkoisena
        ja päivä oli ajankohtaan nähden suorastaan
        lämmin.

        Hanhet kokosivat joukkojaan tuossa lähi
        niityn yläpuolella. Muodostelivat aurojaan.
        Liekö ollut kiistaa, kuka mitäkin auraa
        johtaa, mutta hirveä meteli kuului koko
        ajan.
        Saatuaan joukkonsa asemiin, lähtivät lentää
        lekottelemaan. Viroa kohti menivät, en tiedä
        minne päätynevät.

        Kuinka tuo nyt tulikin mieleeni, mutta sai
        tuo niiden lähtö hieman haikean mielen aikaan.

        Mutta lamaannuta me emme. Eihän vaan!

      • ellumari
        Rituli kirjoitti:

        mistään.
        oikeastaan pieneksi hetkeksi voi alakulo saada otteen, mutta se on tämä vuodenaika kun kaikki on niin harmaata ja riisuttua tuolla ulkona luonnossa.
        Mennään Rituli katsomaan koulun ilmoitustaulua! Saadaan puhua savoa siellä.

        Minä kun tulen koneelle niin ruukaan kirjoitella aivan putkeen ja sitten menen pois.

        En halua väsyttää itseäni liikaa, se vain vastailen kaikkeen ja jopa kinastelenkin.

        Sekin ihan omaksi iloksi ja toisten kiusaksi;-))
        ei saa olla liian lapatossukaan että yhtyy vastentahtoaan toisen mielipiteeseen.

        Sehän kuuluu jokapäiväiseen elämään pieni kinastelu ja oman näkökantansa esiin tuomaan.

        Olitkohan sinä se ellumari joka tuolla jossain
        minua kyseli.

        Täällä minä taas olen ja tuntuu minulla taasen
        kohtalaisesti menevän.

        Muisti vain pätkii kun ei tahdo muistaa, mitä kukanenkin kirjoitti.

        Hyvää jatkoa vain tällekkin päivälle kaikille.

    • 1pullaulla

      Ihmettelen että onko täällä ollut tämä keskustelu joskus vieläkin vilkkaampaa ---minä tykkään että näitä kaikkia en kerkiä millään ,parhaalla tahdollanikaan lukea,ja varmaanki minulta jää paljon hyviä mielipiteitä ja kertomuksia lukematta . Mutta nyt kun olen tämän löytänyt ,minä luulen että aion käydä täällä aina ,--silloin tällöin---

      • Outsider

        ketjuun osallistuminen on minullakin juuri siitä syystä, että kun harvemmin ehtii tänne, olisi kaikki aloitettava alusta voidakseen jäsentää jollakinlailla ajatusten etenemisen.

        Sitten ne pitkät ikävät monologit (kai dialogin osaksi tarkoitettu) - ei kertakaikkiaan jaksa lukea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      646
      7936
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2220
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2124
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      1696
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1229
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1218
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1103
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      834
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      751
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      727
    Aihe