opintoraha

Jakaako teillä valtio opintorahaa vanhempien tuloja katsomatta opiskelijoille?

Meillä valtio auttaa, jos vanhempien tulot eivät ylitä määrättyä rajaa. Meillä yliopisto-opiskelija ja kaikki hänen kulunsa on meidän vanhempien maksettava.

Kateeksi käy suomalaisia opiskelijoita, joille valtio antaa opintorahaa piittaamatta vanhempien tuloista.
1143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mistähän maasta mahdat kirjoitella?

Meillä Sveitsissä vain varakkaiden perheiden lapset opiskelevat (yliopistossa), tosin vanhemmilla on velvollisuus kustantaa lapsen ensimmäinen ammatti.
Kas siinä on monelle pulma..

Ihmettelen toisinaan mistä Suomi ottaa kaikki ne varat, siellä ihmiset ovat täysin ylikoulutettuja moniin ammatteihin. Meillä ainoastaan lukion opettajat ovat käyneet yliopiston, muut käyvät seminaarin.

Mutta ei täällä huonosti mene, kaikkia ammatteja tarvitaan. Työmieskin voi pärjätä työllään hyvin, kun on käsistään taitava. Jopa samalla tasolla kuin yliopiston käynyt.

Vielä enemmän ihmettelen sitä, että suomalaisilla on varaa kouluttaa kiinalaisia ja muita ulkomaalaisia verovaroillaan, miten se yhtälö ratkaistaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelijan vanhempi kirjoitti:

Jakaako teillä valtio opintorahaa vanhempien tuloja katsomatta opiskelijoille?

Meillä valtio auttaa, jos vanhempien tulot eivät ylitä määrättyä rajaa. Meillä yliopisto-opiskelija ja kaikki hänen kulunsa on meidän vanhempien maksettava.

Kateeksi käy suomalaisia opiskelijoita, joille valtio antaa opintorahaa piittaamatta vanhempien tuloista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu