suomalainen tykkää viinasta

taisto

SUOMALAINEN KULTTUURI VALLOILLAAN!!!!!!

Mies joi pullon viinaa 26 sekunnissa ja kuoli

Viisikymppinen mies tyhjensi 0,7 litran viinapullon yhdellä huikalla ja menehtyi myöhemmin terveysasemalla.

Tässä jutussa myös:
Henkilöautolla terveysasemalle
Kolme promillea kriittinen raja

Mies jaksoi kävellä takaisin kapakkaan Leijona-pullon jälkeen. Hän menetti tajuntansa 15 minuutissa. Kuva on lavastettu. (SAMI MANNERHEIMO)
Iltalehden saamien tietojen mukaan eräs miesporukka oli viettänyt lauantai-alkuiltaa Urjalan keskustan ravintolassa kosteissa merkeissä. Välillä käytiin juomassa omaa paukkua myös baarin ulkopuolella.

Ilmassa saattoi olla pientä kisailua, kun seurueeseen kuulunut viisikymppinen mies päätti ottaa hieman rohkeamman ryypyn ja kietaisi eurokokoisen eli 0,7 litran Leijona-viinapullon huikalla alas. Aikaa suoritukseen kului silminnäkijäarvioiden mukaan 26 sekuntia.

- Kolmen vartin viinapullo oli kuulemma tyhjennetty nopeaan tahtiin ja viidentoista minuutin kuluttua oli mieheltä lähtenyt taju, kertoo tapauksen tutkintaa johtava komisario Jari Jakobsson Valkeakosken kihlakunnan poliisista.

Iltalehden saamien tietojen mukaan mies pysyi suorituksensa jälkeen yllättävän hyvin tolpillaan ja palasi vielä ravintolaan sisällekin. Ainakaan silloin mies ei edes oksentanut. Jonkin ajan kuluttua pitkän viinahuikan vaikutus alkoi kuitenkin näkyä.

Henkilöautolla terveysasemalle
Huonokuntoiselle miehelle yritettiin soittaa ambulanssia, mutta kun sitä ei heti kuulunut, häntä lähdettiin kuljettamaan henkilöautolla läheiselle terveysasemalle. Terveysasemalle saapunut ambulanssi ja paikallisen vapaapalokunnan pelastusyksikkö yrittivät pelastaa pahasti humaltuneen miehen hengen. Hän kuitenkin menehtyi vielä saman illan aikana.

- Virallinen kuolinsyy selviää myöhemmin lääketieteellisessä ruumiinavauksessa, Jakobsson toteaa.

Hänen mukaansa tapauksessa ei ole tullut ilmi mitään rikokseen viittaavaa ja asia selvitetään normaalina kuolinsyytutkintana.

Kolme promillea kriittinen raja
Ison Leijona-viinapullon juominen vastaa noin 17 ravintola-annosta. Promillelaskurin mukaan 80-kiloinen mies tulee sellaisesta määrästä nopeasti nautittuna yli kolmen promillen humalaan.

Yksilöllinen vaihtelu alkoholin sietokyvyn suhteen on kuitenkin suurta.

- Runsaasti alkoholia käyttävät ja sitä juomaan tottuneet omaavat usein normaalia paremman sietokyvyn, A-klinikkasäätiön asiantuntijalääkäri Pekka Heinälä kertoo.

Hänen mukaansa viinapullon juominen nopeaan tahtiin aiheuttaa suuren riskin saada alkoholimyrkytys. Pahimmassa tapauksessa alkoholimyrkytys voi johtaa kuolemaan.

- Ihmisen tajunta alkaa yleensä heiketä viimeistään kolmen promillen humalassa. Sitä kautta tapahtuu monesti muitakin tapaturmia, Heinälä muistuttaa.

Hän ei missään nimessä suosittele viinapullojen tyhjennystä kilpailumielessä.

- Sellainen on erittäin vaarallista lähtökohtaisesti täysin terveellekin ihmiselle.

ERKKI MERILUOTO

3

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raaka-arska*

      taisto poika jatkaa tuota juttujen kopiointi palvelua ku ei muuta keksi,oisko mitä jos menisit ihan oikeisiin hommiin alat olla jo aika iäkäs sylivaaviksi(yhteiskunnan huollettavaksi)tottahan suomalaiset viinastakin tykkää,kyllä siihen on oikeuskin kun on rakennettu tää yhteiskunta kovalla työllä,mistä sinä et tiedä hevonpaskaa!meilläpäin hemmit ei tee muuta kun heittelee pimeitä lestejä ja mömmöjä.

      • mustalainen

        Salli minun nauraa vai olet sinä muka rakentanut tätä yhteiskuntaa elä hyvä raaka paska naurata minua no jo on aikoihin eletty kun paskatkin jo ovat rakentamassa tätä yhteiskuntaa mistä sinä raaka paska tuon keksit varmaan joku sanoi sinulle miten pitää sanoa vai mitä et olisi muuten keksinyt tuolaista juttua omasta mätä aivostasi mutta hyvän vitsin kyllä murjasitte kaverisi kanssa haa hyy höö köö pöö pöök


    • ruotsissa

      ei suomalaisilla ole mikään hyvä maine suurin osa suomalaisista ovat juoppoja....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7808
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2096
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      1979
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1570
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1218
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1148
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1008
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      819
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      689
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      668
    Aihe