Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mediamestarin propagandaa [Osa 1]

Koska objektiivisen tiedonvälittäjän, mediamestari
MaaseudunTulevaisuus -nimisen MTK:n
järjestölehden 'objektiivisuus' kaikessa
venkoilussaan kuvastelee laajemminkin
ahneen, suomalaisen talonpojan
viekkautta, mitä tulee raskaiden
tukiaisten riistämiseen kansan selkänahasta, on
tarpeen tehdä tarkempia tutkimuksia.

Tässä ensimmäinen.

10.9.2014 julkaistu 'Punkti'-
kolumni on otsikoitu 10.9.2014 väitteellä:
”Suomi kärsii vastapakotteista eniten.”

Itse leipätekstissä kirjoittaja saa asiaan sotketuksi
niin Stalinin kuin Vatikaaninkin. Ja saa jopa
todetuksi, miten Venäjä kärsisi eniten siitä,
että Saksa lopettaisi kaasun oston.

Mutta sanallakaan hän ei perustele,
miksi Suomi kärsisi vastapakotteista
eniten. Ei sanallakaan. Toitottaa vaan vielä
- kunnon propagandistin tavoin - uusiksi, että:
"Suomi kärsii vastapakotteista eniten."

On ymmärrettävää, että MaaseudunTulevaisuus
maataloustuottajien äänitorvena puolustaa
tukiaisia kaikin tavoin, mutta kyllä tällainen
venkoilu, varsinkin näinä aikoina, kun
kansakunta on yleisesti talousahdingossa,
on itsekkäällä tavalla törkeää, vastenmielistä
törkypropagandaa.

18

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Psykiatria

      Maaninen vaihe päällä ?

      • älä potki sikaa

        Sullako?


      • VOI, VOI,,
        älä potki sikaa kirjoitti:

        Sullako?

        KYL JOPELLA NY HEITTÄÄ ISO PYÖRÄ,,:))))))))))))))


    • Todella huolestunut

      Ystävällisesti neuvoisin Sinua, parahin Jopa, olemaan lukematta Maaseudun Tulevaisuutta. Näyttää sen sisältämien asioiden ymmärtäminen tuottavan niin paljon tuskaa, että ihan itsesi kannalta ota järki käteen. Narkkarien ja alkoholistienkin täytyy olla täysin ilman aineitaan toipuakseen, samoin Sinun täytynee täysin vieroittautua noista noin kovasti pahoinvointia Sinulle aiheuttavista aihealueista voidaksesi toipua terveeksi ihmiseksi? Miten olisi ympäristönvaihdos esim johonkin maahan, jossa ei ole lainkaan maataloutta?

      • Käsitän hyvin, että 'Todella huolestunut' -nimimerkin kaltaisilla
        on suuri huoli ja pelko siitä, että mediamestarin propagandan
        niljaisuus saattaa kirjoitusteni kautta aueta joillekin omille lampaille
        siinä määrin, että lakkaavat uskomasta MTK:oon kokonaan. Siksi
        he yrittävät jopa nyt nähdyn kaltaisin tragikoomisin konstein estää
        kirjoitteluni.

        Tulen kuitenkin jatkamaan raportointia MT:n törkeimmistä ylilyönneistä.
        Nämä surkuhuolekkaat estelyt oikeastaan vain virkistävät ja antavat
        uutta pontta.

        Auts. 'Omille lampaille'. Eihän ne lampaita ole. Herkkusieniä
        ne ovat. Elävät kosteudessa ja pimeydessä ja päälle
        viskotaan aika ajoin ureaa.

        P.S. Nimimerkki "Todella huolestunut". Mielenkiinnolla
        lukisin 'ohjeitasi' privaatisti, mutta ei taida sinulla kantti ja
        uskallus riittää sähköpostiviestiin.

        terv. [email protected]


      • Yhä enemmän huolestu
        jopa_vain kirjoitti:

        Käsitän hyvin, että 'Todella huolestunut' -nimimerkin kaltaisilla
        on suuri huoli ja pelko siitä, että mediamestarin propagandan
        niljaisuus saattaa kirjoitusteni kautta aueta joillekin omille lampaille
        siinä määrin, että lakkaavat uskomasta MTK:oon kokonaan. Siksi
        he yrittävät jopa nyt nähdyn kaltaisin tragikoomisin konstein estää
        kirjoitteluni.

        Tulen kuitenkin jatkamaan raportointia MT:n törkeimmistä ylilyönneistä.
        Nämä surkuhuolekkaat estelyt oikeastaan vain virkistävät ja antavat
        uutta pontta.

        Auts. 'Omille lampaille'. Eihän ne lampaita ole. Herkkusieniä
        ne ovat. Elävät kosteudessa ja pimeydessä ja päälle
        viskotaan aika ajoin ureaa.

        P.S. Nimimerkki "Todella huolestunut". Mielenkiinnolla
        lukisin 'ohjeitasi' privaatisti, mutta ei taida sinulla kantti ja
        uskallus riittää sähköpostiviestiin.

        terv. [email protected]

        Ei ole minulla resursseja yrittää Jopaa parantaa. Ei aikaa eikä ammattitaitoa terapiaan. Paraneminen lähtee siitä, että itse ymmärtää oman tilansa, kanssaihmiset voivat ilmaista huolensa, mutta väkisin ei kenenkään ajatusmaailmaa paranneta. Niin, paitsi tietysti maailmassa on joitakin maita, joissa sitä on valtiovallan toimesta harjoitettu. Jopa yrittänee sarallaan vähän samaa, mutta Suomi ei ole sellainen maa.


      • weeds???
        Yhä enemmän huolestu kirjoitti:

        Ei ole minulla resursseja yrittää Jopaa parantaa. Ei aikaa eikä ammattitaitoa terapiaan. Paraneminen lähtee siitä, että itse ymmärtää oman tilansa, kanssaihmiset voivat ilmaista huolensa, mutta väkisin ei kenenkään ajatusmaailmaa paranneta. Niin, paitsi tietysti maailmassa on joitakin maita, joissa sitä on valtiovallan toimesta harjoitettu. Jopa yrittänee sarallaan vähän samaa, mutta Suomi ei ole sellainen maa.

        Jopa kasvattanee torni taloissaan vääriä heiniä???


    • Toinen takaa

      Liekö Arska ja Jopa sama henkilö sillä täydenkuun juuri mentyä tulee aina eniten tekstiä. Ja yhtä typerää yhtenään. Eli ei mitään kokemuksen tuomaa tietoa. Lukea on voinut mutta senkin väärin!

      • ----------------

        On se sama seko niillä molemmilla nikeillä, alkaa olla kuukausi puolessa ja siltä alkaa viina rahat loppua, siitä huomaan sen vitutuksen.


      • Sirkka Liisa
        ---------------- kirjoitti:

        On se sama seko niillä molemmilla nikeillä, alkaa olla kuukausi puolessa ja siltä alkaa viina rahat loppua, siitä huomaan sen vitutuksen.

        Törsällä ei viina lopu. Kilju varasto siinä sikalassa jossa ne murhatut possuparat ennen olivat.


      • POSSUPARAT,,:(
        Sirkka Liisa kirjoitti:

        Törsällä ei viina lopu. Kilju varasto siinä sikalassa jossa ne murhatut possuparat ennen olivat.

        :((( SÄÄHÄN NER SYÖRT SUIHIS, ITUHIPPI,,:(


      • pigacide
        POSSUPARAT,,:( kirjoitti:

        :((( SÄÄHÄN NER SYÖRT SUIHIS, ITUHIPPI,,:(

        Törsä se tykkää saatana rääkätä possu parkoja.


    • huuuuuuu!!!

      Kyllä nyt alkaa tukuiussien puntti tutista kun jopa paljastaa Maaseudun Tulevaisuus
      lehden kauheita valheita. Lauri Kontro kirjoitti ”Suomi kärsii vastapakotteista eniten”,
      tosin lainausmerkeissä mutta kuitenkin. nyt meidän totuuden torvemme on tuon paljastanut, "suuri huoli ja pelko siitä, että mediamestarin propagandan niljaisuus saattaa kirjoitusteni kautta aueta joillekin omille lampaill siinä määrin, että lakkaavat uskomasta MTK:oon kokonaan"
      Kyllä, MTK,ssa ollaan lähes paniikissa kun tuo tuli julki koska näitä palstojahan luikee
      miltei koko suomen kansa ja saavat jopelta oikeaa ja ennen kaikkea PUOLUEETONTA ASIANTUNTIJA tietoa maatalousasioista.

      Eilen joku yritti laitaa jopen kirjoitukset viljelijöista, kuten hän heitä nimittää:
      "Maanviljelijät ja varsinkin maanviljelijäeläkeläiset ovat yhteiskuntamme syöpä. Parasiitti. Loinen. Shit. Padska" ja "Tämä, jolle saunan taakse vientikin olisi liioiteltu kohteliaisuus. Liian helppo ratkaisu. Suohon tammoiset pitää polkea".

      Mutta on tuo jopa niin kova kaveri että jos joku hänestä yrittäisi tehdä rikosilmoitusta, saatettaisiin viljelijän maatalaoustuet viedä.

      "Se julkisuus, minkä tulisit tukiaisillesi ja muutenkin saamaan sen jälkeen,
      kun julkisista asiakirjoista selviäisi, että olet ilmoituksen tekijä. Se tulisi olemaan
      valtavaa. Ja tämä julkisuus on se, mitä tarkoitin tarkempaan syyniin
      joutumisella". jopa.

      Ehei! meidän jopaamme tukihussit pelkäävät ja hänella on maassamma
      todella suuri vaikutusvalta jopa poliisiin ja maatalousvirkamiehiin.

      Semmoinen sanka meidän jopa on.

      • kohta...aiva kohta..

        Kyllä, ja aina puhuu totta.

        16.09.2009 kirjoitit että "maataloustuet ovat yli 2,8 miljardia euroa", viisi vuotta myöhemmin, "Megalomaaniset yli 3.000 M€ kohoavat maataloustukiaiset..."

        Että kyllä meidän jopalla vaikutusvaltaa on, tukiaiset poistetaan pian..

        Viidessä vuodessa tosin nousseet 200 miljoonaa euroa mutta annasolla
        kun kirjoitetaan vuosiluku 2060 niin sitten...


    • Toinen takaa

      Älkää viekö jope raasua saunan taa. Ei se arkkitehtuuristakaan mitään ymmärrä!

      • HUI,JUI,,:)))

        EIRKÖS NIIL KUMMAJAISILL ENNENKIN OLEHEN TEHTY RAHAA
        NÄYTTELYIS,,:)))),?

        JOPPEHAN SOPIS MAATALOUS NÄYTTELYHYN LAPSILLE PELOKHEEKS,,:))))

        MITÄ KOMPETENSSI VAJEHE SAA AIKAHAN,,:))))


    • '16.09.2009 kirjoitit että "maataloustuet ovat yli 2,8 miljardia euroa", viisi vuotta myöhemmin, "Megalomaaniset yli 3.000 M€ kohoavat maataloustukiaiset..." ' - kohta...aiva kohta...

      On totta, että vuosien mittaan kokonaisrasitus tukijussieläteistä on kohonnut
      2.800 M€:sta jopa yli 3:000M€.

      Suora maataloustuki on toki laskenut ja on laskusuunnassa edelleen,
      mutta rasituksen kasvu veronmaksajille johtuu maanviiljelijäin
      työeläkekorvauksista (MyEL), jotka nousevat koko ajan
      rouheasti ja yltävät luopumistuet mukaan laskien jo
      1.000 M€:oon.

      Olisikin jo aika lakkauttaa MELA, purkaa MyEL ja siirtää
      maanviljelijät ilman työeläkemaksuvelvoitetta kansaneläkkeen
      piiriin samaan joukkoon muiden omaa eläkettään kustantamaan
      kykenemättömien kanssa.

      Kirjoitusteni ansiotako lienee, mutta ilahduttavasti nykyisin myös nuo
      valtion varoista maksettavat viljelijäin työeläkekorvaukset
      mielletään (kuten esim. nimimerkki kohta...aiva kohta...)
      maataloustueksi, kuten oikein tietysti onkin.

      • VOI, RAUKKAA,,:)

        KIRJOITUKSES ANSIOST KAIKRI PITÄHÄN SUA AIVAHAN PELLEN,,:)))))


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe