Mikä tuomio?

Saako jostain selville minkä tuomion sai tämän onnettomuuden aiheuttaneen ovenavaaja?

http://yle.fi/uutiset/polkupyorailija_menehtyi_liikenneonnettomuudessa_helsingissa/5429703
12111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mahdollisesti ei saa tuomiota. Auto oli pysähdyksissä ja pyöräilijä ajoi sitä päin - pysähdyksissä olevaa ajoneuvoa päin ei saa ajaa - liikkuvan kulkuneuvon kuljettaja on kolaritapauksessa syyllinen.

Toisinkin voi ajatella, ja silloin kyseessä olisi kaiketi kuolemantuottamus, jolloin tuomiona ehdollinen vankeus.

Voit ilmoittaa poliisille, että haluat jutun esitutkintapöytäkirjat itsellesi kun ne valmistuvat. Noiden perusteella pystyt sitten juttua pidemmällekin seuraamaan.

http://www.valtakunta.fi

Äänestä
  • *********Voit ilmoittaa poliisille, että haluat jutun esitutkintapöytäkirjat itsellesi kun ne valmistuvat.******

    Petu on nyt kaikin puolin pihalla, kuin lumiukko. Juttu on päivätty 28.9.2011 joten se on tapahttunut todenäköisesti edellisenä päivänä, eli valmista on ollut jo ajat sitten.

    Oven avaaja on aina TLL 29.2 §:n ja rikoslain 23:1§:n perusteella syyllinen, mikäli kausaaliyhteys tapahtumaan on olemassa.
    Koska polkupyöräilijä kuoli, niin kyseeseen tulee vielä RL 21:8 §:n, tai RL 21:9 §:n
    mukaan joko kuolemantuottamus, tai törkeä kuolemantuottamus.
    Poliisilta tällaisen tutkinta kestää vain muutaman viikon, mutta ruumiinavauslausuntoa voi joutua odottamaan puolikin vuotta. Sen jälkeen, kun syyttäjä on syytteen oikeudessa lukenut, on esitutkintapöytäkirja maksua vastaan kaikille julkinen, ruumiinavauslasunto poislukien. Esitutkintapöytäkirjasta näkyy se, ketä poliisi on pitänyt syyllisenä, ei se ketä syyttäjä, eikä se kuka oikeudessa tuomittiin.
    Juttu on jo ikivanha, mutta se löytyy maksua vastaan Helsingin poliisin arkistosta, missä pöytäkirjoja säilytetään keskimäärin 10 vuotta. Pöytäkirjasta näkyy poliisin syyllisenä pitämän henkilön nimi, jonka perusteella taas asiaa voi tiedustella Helsingin käräjäoikeudesta, jos tuomio kiinnostaa.

    Äänestä

  • >>Mahdollisesti ei saa tuomiota. Auto oli pysähdyksissä ja pyöräilijä ajoi sitä päin - pysähdyksissä olevaa ajoneuvoa päin ei saa ajaa - liikkuvan kulkuneuvon kuljettaja on kolaritapauksessa syyllinen.

    Äänestä

  • -erkki kirjoitti:

    >>Mahdollisesti ei saa tuomiota. Auto oli pysähdyksissä ja pyöräilijä ajoi sitä päin - pysähdyksissä olevaa ajoneuvoa päin ei saa ajaa - liikkuvan kulkuneuvon kuljettaja on kolaritapauksessa syyllinen.

    Älä ole noin ilkeä. Petu on sentään vain julkishallinnon erityisasiantuntija tehtyään muutamia tyhjäpäisiä kanteluita ja hallintovalituksia. Ei hänkään sentään koko muun oikeusjärjestyksen osalta voi aina osua oikeaan.

    Kyllä minulla on ajokortti jossa neljä kirjainta :-)

    Onneksi Harjavallan autokoulu on jo aikaa lopettanut toimintansa. Siellä minulle aikoinaan opettiin, että pysähtynyttä ajoneuvoa päin ei saa ajaa. Ei edes sen ovea päin jos se aukeaa kun auto on pysähdyksissä - no - olivat siis väärässä.

    Äänestä

  • -pertsa kirjoitti:

    Olisi kyllä kiva tietää mitä oikeus aikoinaan on asiassa päättänyt.

    Äänestä

  • Petu... kirjoitti:

    Kyllä minulla on ajokortti jossa neljä kirjainta :-)

    Onneksi Harjavallan autokoulu on jo aikaa lopettanut toimintansa. Siellä minulle aikoinaan opettiin, että pysähtynyttä ajoneuvoa päin ei saa ajaa. Ei edes sen ovea päin jos se aukeaa kun auto on pysähdyksissä - no - olivat siis väärässä.

    Kyllä se Petu nyt on niin , että mitä vähemmän kirjoitat, sitä vähemmän nolaat itseäsi, kun sinulla ei ole juridiikan alkeetkaan hallussa.
    Siinä olet oikeassa, että jos pysähtynyt auto on seisonut paikallaan esim. viikon, tai auton ovi on ollut viikon auki, niin silloin siihen törmääjä on syyllinen.
    Mutta, jos törmäykseen on kausaaliyhteys, niin silloin törmääjä on aina syyllinen.

    Äänestä

  • 2+1 kirjoitti:

    Korjaus, silloin törmääjä on syytön.

    Äänestä

  • "... laiminlyönyt noudattaa olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi..."

    Asian ratkaisu riippuu monesta seikasta - onko oven avaaja kyennyt havaitsemaan (lujaa) tulleen polkupyörän riittävän ajoissa?

    Onko pyöräilijö voinut havaita ajoneuvon ja sen, että ovi aiotaan avata?

    Onko pyöräilijä ajanut ovea päin koska on väistänyt estettä ja siksi joutunut ajamaan lähempää autoa kuin oli alun perin tarkoitus?

    Onko pyöräilijä mahdollisesti saanut hetki ennen onnettomuutta sairaskohtauksen?

    Äänestä

  • moniselitteinen jut? kirjoitti:

    "... laiminlyönyt noudattaa olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi..."

    Asian ratkaisu riippuu monesta seikasta - onko oven avaaja kyennyt havaitsemaan (lujaa) tulleen polkupyörän riittävän ajoissa?

    Onko pyöräilijö voinut havaita ajoneuvon ja sen, että ovi aiotaan avata?

    Onko pyöräilijä ajanut ovea päin koska on väistänyt estettä ja siksi joutunut ajamaan lähempää autoa kuin oli alun perin tarkoitus?

    Onko pyöräilijä mahdollisesti saanut hetki ennen onnettomuutta sairaskohtauksen?

    Höpsis!

    Autoilijan on ajoradan puoleisen oven avatessaan varmistuttava siitä, että se voi tapahtua muulle liikenteelle vaaraa aiheuttamatta. Pyöräilijä ei kykene (alamäessä) näkemään, mitä pysäköityjen autojen sisällä ehkä aiotaan tehdä.

    Äänestä

Suurin piirtein. Voihan auto olla myös siten pysäköity, että vaara voi aiheutua kummallekin puolelle autoa, esim. jos auton toisella puolella kulkee pyörätie ja toisella ajorata. Kaupungeissa on paljon sellaisia paikkoja.

29 §
Ajoneuvon pysäyttämiseen liittyvät toimet

Ajoneuvon ovea ei saa avata eikä ajoneuvoon nousta, siitä poistua taikka sitä kuormata tai sen kuormaa purkaa siten, että siitä aiheutuu vaaraa tai tarpeetonta haittaa muulle liikenteelle tai ympäristölle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kjfgkhkk kirjoitti:

Saako jostain selville minkä tuomion sai tämän onnettomuuden aiheuttaneen ovenavaaja?

http://yle.fi/uutiset/polkupyorailija_menehtyi_liikenneonnettomuudessa_helsingissa/5429703

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu