Kertokaahan asianajajien palkkioista. Tarvin asianajajan edessä olevaan oikeudenkäyntiin. Nyt pitäisi etsiä sopiva sellainen. Minulla ei ole tälläisesta aiempaa kokemusta. Miten alan hoitaa asiaa ja mikä on kohtuullinen palkkio, etten valitse kaikkein kalleinta. Kyseessä pääkaupunkiseutu. Tuntuu, että olen ihan pihalla kaikesta tälläisesta.
Asianajajan palkkioista yms...
20
3749
Vastaukset
- Huijarin uhri
Jouduin ottamaan asianajajan kun minut haastettiin oikeuteen laskusta, jota en suostunut maksamaan kokonaan, koska se ei ollut oikein. Vastapuoli ei halunnut keskustella laskusta, vaan lähetti haasteen. Hävisin käräjäoikeudessa, vastapuolen asianajaja oli ovela kuin jenkkisarjiksesta. Hävisin myös oikeudenkäyntikulut, oma asianajaja 4500, vastapuoli 3700. Nyt ollaan menossa hoviin. Kuka näistä oikeusjutuista hyötyy? Asianajajat!
Palkkiot näkyy pyörivän siinä 100-130 tienoilla tunnilta, on siinä mahtava tuntihinta! Ja tunteja sitten kertyykin jostakin kumman syystä. Vaikka itse kokoat kaikki paperit ja faktat, soittelen todistajat ja lähettelet sähköpostit.
Mietin jo moneen kertaan, annanko periksi. Ja pelkästään sen vuoksi, ettei ole varaa saada oikeutta itselleen. En kuitenkaan voinut antaa, vaan hankin itselleni paremman juristin. Ainakin valitus hoville oli aivan toista luokkaa kuin tämän superkalliin juristin nössöily käräjöoikeudelle.
Toivottavasti nyt oikeus voittaa. Mutta jos ei, niin asianajajat ainakin.- myös
Kaikkein pahin tilanne on joutua vastapuolen, persoonallisuushäiriöisen patologisen valhtelijan, asianjajan koston kohteeksi.
Olisiko jollakin neuvoa miten päästä irti aivan selvästi hulluakin hullumman asianajajan pinteestä.
Manipuloi koko suomen oikeuslaitosta. Ei ole selvinnyt, miten tämä AA hoitelee päämiehensä puolesta juttuja, mutta kaikki voittaa ja käyttää valehtelevia todistajia. Joku kertoi jossain viestissä, että asianajajissa on rikollisia ja senkin voi allekirjoittaa.
Varovainen pitää olla näihin ketkuihin nähden ja hyvä on saada joltain suositusta asianajajan valitsemiseksi. - minutkin haastettu
ja se .omo kundi panee jonkun kaverinsa kanssa joka on kalleimmassa asianajotoimistossa ja he kahdestaan "keksivät juttuja" kaikkia vastaan ja jakavat voiton keskenään. Ja nyt minut on haastettu. Mutta ei hätää, jos korkein oikeuskin katsoo että minun pitää maksaa, niin teen itseni varattomaksi ja se homo imee itseään senjälkeen...
- tapauksessasi...
minä menisin niinkauan ylemmille oikeusasteille ja sitten kun viimeinenkin tuomio olisi tullut niin tekisin itseni varattomaksi ja velat nykyään vanhenee kolmessa vuodessa, jos niitä ei uusita. Kyllä minä periaatteesta tappelen ja jos nyt annat periksi niin joudut varmasti maksamaan. Vielä on vähän toivoa...
- syytetty
Laita vaikka sähköpostilla viesti muutamaan asianajotoimistoon ja kysele vähän heidän taksojaan. Oma käsitys on ,että sadasta eurosta ylöspäin ottavat tunnilta. Mutta aina voi yrittää sopia urakkahinnan, siis että toimisto hoitaa jutun tietyllä hinnalla tiettyyn pisteeseen asti. Oikeudenkäynnin kustannukset riippuvat siitä kuinka laaja juttu on ja siitä että voittaako vai häviääkö. Hävinnyt osapuoli yleensä maksaa myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Itse hävisin asuntokauppariidan ja minut äärättiin maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja yli 10.000 euroa. Itselleni oli myönnetty ilmainen oikeudenkäynti pienten tulojen ja varattomuuden takia, joten omat oikeudenkäyntikulut menivät valtion maksettavaksi. Eri asianajotoimistoilla on myös usein omat erikoisosaamisalueet, joten kannattaa valita toimisto ,joka on perehtynyt senkaltaisiin ongelmiin kuin mitä sinulla on. Kannattaa siis katsella toimistojen kotisivuja netistä tai ilmoituksia esim. puhelinluettelosta ja sitten ottaa sopivaan yhteyttä.
- jurristi
Mene osoitteeseen asianajajat.fi. Siellä on hakupalvelu josta voi olla apua sopivan aa:n löytymiseen.
- Halpaa!
Koska oikeusturvavakuutus korvaa useimmat oikeudenkäyntiin menevät jutut, ei taviksen kustannettavaksi tule kuin omavastuu, joka yleensä on 15 % palkkiosta.
- arvaaja
Väärin.
"Oikeusturvavakuutusten ehdot vaihtelevat huomattavasti vakuutusyhtiöittäin. Vakuutukseen liittyy omavastuu, joka on yleensä 15 % kuluista, kuitenkin vähintään noin 200 euroa vakuutuksesta riippuen. Vakuutusmäärä on määritelty vakuutuskirjassa. Tällä hetkellä yleisin **enimmäiskorvaus** on 8 500 euroa oikeudenkäyntiä kohden."
http://www.asianajajaliitto.fi/asianajopalvelut/asianajokulut/oikeusturvavakuutus
OIKEUSTURVAVAKUUTUS EI YLEENSÄ KORVAA VASTAPUOLLE AIHEUTUNEITA KULUJA, jos häviää jutun ja tuomioistuin määrä vakuutetun maksamaan vastapuolen kulut!!!
- brigit
Ota yhteys ensin oikeusaputoimistoon, selvittävät siellä sinulle tilanteen, oletko oikeutettu maksuttomaan oikeudenkäyntiin tai tulojesi mukaan osittaiseen maksuttomaan oikeudenkäyntiin. Saat avustajaksesi oikeusavustajan tai neuvovat sieltä asianajajista.. Keskituloisetkin oikeutettuja saamaan....
- Kokemusta on
Asianajaja tai muukin lakimies kertoo asiakkaalle, onko tällä oikeus maksuttomaan oikeudenkäyntiin (ja laatii hekemuksen oikeusaputoimistolle).
Oikeusaputoimistoissa on paljon ruuhkaa eivätkä siksi ehdi hoitaa asioita kunnolla.
- oikkari
Asianajajien tuntieveloitus voi olla mitä vain sadasta eurosta ylöspäin, se riippuu asianajajasta ja hoidettavan asian vaativuudesta. Jos voitat oikeudenkäynnin, vastapuoli joutuu maksamaan oikeudenkäyntikulusi (ml. asianajajan palkkion) joten tuolloin sinä et joudu maksamaan itseäsi kipeäksi.
Mieti seuraavia asioita:
- minkälainen juttu sinulla on, mitkä ovat mahdollisuutesi voittaa
- onko sinulla oikeusturvavakuutusta? helpottaisi huomattavasti
- asianajaja selvittää useimmiten oma-aloitteisesti ja aina pyynnöstä mahdollisuutesi maksuttomaan oikeudenkäyntiin (tulojesi perusteella) ja hoitaa oikeusavun hakemisen puolestasi, eli ei sinun välttämättä itse tarvitse oikeusaputoimistoon ottaa yhteyttä (ovat kovin ruuhkautuneita ja näin ollen ei-niin-palvelualttiitta, etenkin pk-seudulla)
Yleisenä ohjenuorana voi pitää, että oikeudenkäyntiin ei kannata lähteä ilman asianajajaa, muuten tavallista mattimeikäläistä vedätetään kyllä sata-nolla (vaikka oikeusjärjestyksen mukaan jokaisella on oikeus edustaa myös itseään).
Kannattaa kysellä, yleensä kaikki asianajotoimistot tarjoavat maksuttoman ensineuvottelun, jolloin voidaan kartoittaa esimerkiksi mahdollisuutesi maksuttomaan oikeudenkäyntiin, mahdollinen oikeusturvavakuutus sekä todennäköisyys, että voitat juttusi. Lisäksi asianajotoimistoilla on vapaus solmia hyvin joustavista maksuehdoista (esim. ennakkoon, sitten kun työ on tehty, osissa jne).
Olen itse osaaikaisena töissä asianajotoimistossa Helsingissä ja voin lämpimästi suositella työnantajaani (riippuu tosin hieman asian laadusta, mutta jos ei kuuluu ko. asianajajan osaamisalueisiin hän kyllä ohjaa pätevämmän asianajajan puheille). Täällä palstalla on mainostaminen kielletty, joten toimiston nimeä en voine mainita, mutta jos vielä tarvitset apua niin meilaa minulla, minä kerron sitten lisää.- jee jee
"Jos voitat oikeudenkäynnin, vastapuoli joutuu maksamaan oikeudenkäyntikulusi (ml. asianajajan palkkion) joten tuolloin sinä et joudu maksamaan itseäsi kipeäksi."
Maksat vain asianajan laskun ja vastapuolelle tuomittujen kulujen erotuksen. - AA:sta
Kyse perintöoikeudesta ja pitäisi olla luotettva ja pätevä.- Juttu on kesken ja avustajani kuoli keväällä äkillisesti.
anttimasa@jippii.fi
(Tre) - KsePi
AA:sta kirjoitti:
Kyse perintöoikeudesta ja pitäisi olla luotettva ja pätevä.- Juttu on kesken ja avustajani kuoli keväällä äkillisesti.
anttimasa@jippii.fi
(Tre)Olisi mukava kuulla, saitko asian selväksi, ja miten kävi? Kuinka sait järjestettyä rahat asianajajan palkkioon?
- arvaaja
"Olen itse osaaikaisena töissä asianajotoimistossa Helsingissä ja voin lämpimästi suositella työnantajaani"
Yllätys, yllätys.
- arvaaja
Aloitat siitä, että katsot, kuuluuko kotivakuutukseesi oikeusturvavakuutus ja oliko se voimassa tapahtumahetkellä.
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-elama/2009/07/20/ala-luota-oikeusturvavakuutukseen/200916438/139
Jos ei ole vakuutusta, katsot onko sinulla oikeus oikeusapuun.
http://www.oikeus.fi/fi/index/esitteet/oikeusapu/mitaoikeusapuhakijallemaksaa.html
Lisää linkkejä on seuraavan ketjun lopussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5383937
Kohtuullisia palkkioita ei asianajajilla ole olemassakaan eli muista että he veloittavat oikeusprosesseissa tuntipalkalla eikä niitä tehtyjä tunteja edes valvo kukaan. - arvaaja
Muista, että se kallein lasku on vastapuolen asianajajan palkkio, jonka joudut maksamaan, jos asiaa ei aja syyttäjä vaan kyseessä on riita-asia, jota olet itse viemässä käräjäoikeuteen ja jos häviät jutun!!! Sitä ei edes oikeusturvavakuutus korvaa!!!
- arvaaja
Tee tarjouspyyntöjä katso yrityksen referenssit:
http://www.asianajajaliitto.fi/asianajopalvelut/etsi_asianajaja - arvaaja
Esimerkki asianajajien ahneudesta eikä tämä ole edes kallein:
"OIKEUDENKÄYNNIT
Oikeudenkäynneistä veloitetaan normaalitapauksissa 210,80 euroa/tunti, kuitenkin vähintään 500 euroa / esiintyminen.
Oikeudenkäyntien muista toimenpiteistä veloitetaan tuntitaksan mukaisesti.
Poikkeuksellisen vaativissa oikeudenkäynneissä tuntitaksaa voidaan korottaa.
TOIMEKSIANNON KULUT
Toimeksiannosta johtuvat suoranaiset kulut veloitetaan asiakkaalta aiheutuneiden kulujen määräisinä." - Apollo 20
Esppoossa ainakin poliisi ajaa asianomistjan vaatimusta tehokkaasti laista ja totuudesta vähät välittämättä ja syyttäjän virasto siunaa asian..ja koska näin on,ei mahdolinen oma juristi edes perehdy asiaan ja miten perehtyisikään ja miksi.? hänhän saa joka tapauksessa palkionsa.tekemättä mitään..
-kyse oli.asianomistajan väittämästä lainasta.jonka todelinen syy on aivan muuta kuin hän esitti..asia on tarkistettu ulkopuolisen osaajan toimesta mutta homma ei etene..kävi ilmi että asian omistajalla on yhteyksiä espoon komisaarioihin ja muuhun miehistöönkin joten lopputulosta ei tarvitsekkaan ihmtellä muutahn asiassa ei voi ja valtakunnan syyttän virasto siunaa asian,merkinnöin ei rikosta..se kun on polisia erityisesti suojelevan orkanisaatio..ja juristihan tuohon ei saa.koska ei ole rahaa jaella ..joten oiekusturvan tavoittelu on vain haave..komisaari laati vangitsemis vaatimuksetkin etu käteen kuulematta vastaajaa..ja näillä mennään totes ylikomisaario joka polisihallituksen..suojelemana jatkaa ja jatkaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6427882Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362157Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272065- 1431648
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511220Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251192Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951063Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65827Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6709Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54696