TALKOOT! irtisanottava herrat ja kaikki suojatyöläiset

Talkoisiin kaikki

Talkoista kun puhutaan, niin tehdään se oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. eli työpaikat kiertoon, niin että herrat ja suojatyöpaikoissa työskentelevät laitetaan kortistoon työnhakijoiksi ja elävät sitten vuorostaan näillä niin karehdituilla päivärahoilloilla.
Ansiopäivärahat heillä olisi tietysti isommat kuin valtatyöttömällä, mutta olkoon, kunhan saisivat maistaa omaa lääkettään.
Joo ja jos oman alan töitä ei olisi tarjolla, niin työ kuin työ olisi otettava vastaan.

Kyllä taitaisi herroilla kanta muuttua, vaikka päiväraha heillä olisi suuri työläisten näkövinkkelistä.

Nyt toivon kannustusta tähän, eli peukkuja ; D

16

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ajatuksia

      Päälliköt, johtajat, esimiehet ja poliitikot ehdotat irtisanottaviksi, ne näyttävät olevan määritelmän mukaan herroja.

      Ja suojatyöläiset. Tuo on hankalampi käsite. Semmoinen laki sosiaalisista yrityksistä näyttää löytyvän, mutta sielläkään ei käytetä suojatyöläinen-nimitystä. Siellä puhutaan henkilöistä, joilla on vamma tai sairaus, joka vaikeuttaa työllistymistä ja sitten pitkään työttömänä olleista. Et kai heitä sentään ollut irtisanomassa, tuskin heillä muutenkaan kovin hyvin menee.

      En nyt niin tyhmä ole, etten koskaan olisi kuullut suojatyöläisillä tarkoitettavan poliitikkoja, valtion valtionyhtiöiden ja kuntien työntekijöitä. Siitä se soppa syntyisi, kun heidät irtisanottaisiin sillä perusteella, että työnantaja on valtio tai kunta. Olisi hyvin kolkkoa ilman sairaanhoitajia ja poliiseja tai opettajia, varsinkin kun työttömistä ei yleensä nykyisellä lainsäädännöllä olisi hoitamaan niitä hommia. Hallinnollisia tehtäviä tekevät? No siellä puolella vaikka verosihteerit, atk-hemmot, työvoimaneuvojat, kamreerit, henkilöstösihteerit, Kelan ihmiset, kanslistit pois ja työttömiä tilalle. No, se voisi osin onnistua, mutta vain osin sekin. Kai niidenkin täytyy keskimääräistä enemmän vaikka verotusasioista tai eläkeasioista ymmärtää, joten jos koko letka vaihdettaisiin niin mitähän siitä seuraisi. Verot valtion maksettavaksi tai jotain muuta älykästä kai.

      • En puhu itsestäni

        Kukaan ei ole korvaamaton joten työn kierrätys onnistuisi. Koko ajan yliopistoista ja oppilaitoksista valmistuu uusia tulevaisuuden tekijöitä. Luuletko tosiaan, että työttömissä ei ole näitä mainitesemiasi ammatin taitajia, akateemisen koulutuksen saaneita ja muuten hyvin ammattitaitoista porukkaa.
        Tiedän läheltä seuranneena työkavereitani, että työttömäksi voi joutua ahkera tunnollinen ja ammattinsa osaava tekijä, kun tämä markkinatalous menee liiallisuuksiin, tehostetaan ja säästetään ja lopulta mikään ei työpaikalla toimi, ja johto joutui anelemaan tätä työkaveriani takaisin.
        Sen vuoksi näiden "varmojen" työpaikkojen ihmistenkin pitäisi maistaa miltä tuntuu kun jää vaille työtä, miten se syö ihmistä.
        Järkyttävää kun nyt ollaan pienentämässä yli 3200 euron palkkaa saaneiden ja työttömäksi jääneiden ansiopäivärahoja, ja kun heistä monet ovat jo lapsiperheinä menettämässä 8 euroa lapsi /kk, niin se ei ole kyllä oikein. Lapsiperheillä on asuntovelkaa ja myös kulutusvero koskee juuri heitä, joten kovin on "lapsiystävällistä" porukkaa hallituksessa päättäjinä.


    • Pohdiskelija : O

      Jos pitäisi jostain hallituksen säästää, niin tehostaisi aikuiskoulutuksia, lukio opetusta.
      Edellä mainituissa on paljon turhaa hömppää ja "etäopiskelua", jota epäilisin "lintsaamiseksi" ainakin joltain osin, niin opettajien kuin opiskelijoidenkin kohdalta.
      Kallista hömppää/opiskelua Yhteiskunnalle ja usein "hömppäkoulutuksista" on huonoja tuloksia, joten työllistymis mahdollisuudet eivät useinkaan parane.
      Oppisopimuskoulutus on tehokasta ja suht edullinen ja hyöryllinen tapa oppia, jossa parhaiten oppii moniin ammatteihin.
      Luokioissa voisi olla jo Yliopistotasoista opetusta jossain määrin ja syventävää ammatillista opetusta ja opiskelijalla halutessaan syventävät opinnot jos suuntautuminen omaan alaan on jo selvillä.

      Kyllä säästöt pitäisi löytää muualta kuin jo päähän potkituilta työttömiltä. Miksi lyödään lyötyä, eikö kiusaaminen ole moraalitonta. Vai epäileekö joku että karehdituilla työttömillä on kulutusjuhlaa, ja ylimääräistä rahaa?
      Vai eikö köyhän raha kelpaa?

    • sama laki kaikille

      Herrat olisi saatava talkootöihin matkakorvauksella 9 euroa päivä. Palkka sitten heiltä ulosmitattaisiin valtiolle suoraan. Nyt on heidän aika joustaa. Kansan edustajista voitasiin aloittaa vaikka nyt ensin 12 kk ja sitten määrätysti toiset 12 kk putkeen.

      • Kurjat ajat

        Kokoomus on aina heikentämässä kunnan osuuksia, joka tarkoittanee hyvinvointipalvelujen heikennyksiä.
        Nyt jo monilla paikkakunnilla on kuntien ollut pakko säästää. Kuulin tässä että eka luokkalaiset lapset joutuisivat joillakin paikkakunnilla kulkemaan 4km yhteen suuntaan ja eskarilaisilta otettaisiin aamu ja iltisryhmät pois.
        Sanoisin sitä jo lasten heitteillejätöksi.
        Mummut ja vaarit vaan töissä kuolemaansa saakka tai kunnes ovat itse huollettavia, ettei vaan heistäkään olisi mitään apua lasten hoidossa.
        No ehkä nämä työttömät lasten vanhemmat sitten saattavat kävellen lapsensa kouluun hakien heidät sieltä myös, niin tai ei se onnistukkaan jos joutunevat noihin 9 euron pakkoriistoon, ja vanhukset töihin, jottei vaan vahinkossakaan tule nuoremmille tarpeeksi työpaikkoja.
        Kyllä tästäkin ajasta varmaan kirjoitetaan vielä kirja miten on töpeksitty.
        Kun puhutaan Natoon liittymisestä tai naton isännöintisopimuksesta, tai hornettien lennoista Islannin yllä ei olla köyhiä, eikä kipeitä.
        Velka rahalla tuetaan kreikkaa ja onko Eu tosiiaankin ottamassa Ukrainan Eu;hun, Miten voidaan otta talous kuralla olevan EU;hun eikö Kreikasta ole mitään opittu?
        Vai onko kyse sittenkin Natosta ??????
        Jos voisin niin itsenäistyisin EU.sta, Natosta, Varsovanliitosta, Naton Isäntämaasopimuksista, Venäjästä. Voi kun Ruotsin porvaritkin ehti ennen eroaan tekemään tuon Naton isännöintisopimuksen. Olisin kannattanut puoluettomuutta, jolloin olisi aina omat päätökset.
        Tässä tuli muutakin kuin työttömyydestä, mutta tavallaan kaikki kuuluu jotenkin yhteen ja on arvovaltakysymys mistä säästetään.
        Porvareille olisi myrkkyä jos heiltä menisi muutama euro lisää veroa VOI! VOI!


    • Kuka meitä auttaa

      Ammattiyhdistysliikkeet ja työläispuolueet ovat meitä varten ja heiltä pitäisi perään kuuluttaa, velvollisuudesta hoitaa asioitamme.
      Meidän tulisi pitää enenmmän ääntä itsestämme ja vaatia oikeutta, eikä aina alistua kiltisti, kun työttömyysturvaa heikennetään, joka jo ennestään on liian heikko.

      • ei edunvalvontaa

        Ilmoitin ammattilittoni toimistolla orjuutuksen karenssiuhalla työmarkkinatuella ylläpitokorvauksella ja vieressä tekehdään samoja hommia työsopimuksessa yli 2500 e/kk palkalla. Kerroin myös Ihalainen näitä ropopestejä kuntakokeiluina masinoinut, ei he siitä mitään!


    • Työtön 2kk 60v

      Vaalien edellä työttömien tulisi koota joukkonsa ja ehkä koota rauhanomainen mielenosoitus, josta tiedotettaisiin Medialle, niin saataisiin näkyvyyttä ja ehkä politiikkojen lupauksia, joista joku voisi mennä läpi, koska muuten puolue voisi menettää kasvonsa.

    • Politiikan seuraaja

      Jos työttömät olisivat yhtenäinen joukko, meillä olisi työttömien puolue. Kun puoluetta ei ole, siitä voi päätellä, että työttömät eivät ole yhtenäinen joukko. Toisekseen monet (tai useimmat) ovat ainakin tähän asti olleet työttöminä vain jonkin lyhyehkön jakson tai joitakin jaksoja. Pitkäaikaistyöttömien puolue? En usko, että sellaistakaan tulee.

      Vähän sama juttu kuin eläkeiäisten puolue, joka meillä on, mutta ei se koskaan ole saanut suuremmin ääniä. Syynä se, että ei eläkeläisetkään ole yhtenäinen ryhmä. On hyvin toimeentulevia eläkeläisiä ja huonosti toimeentulevia eläkeläisiä, ja suurin osa siltä väliltä.

    • Byro B

      Onhan se joskus tullut mieleen, että pitäisi lakisääteisesti komentaa vuorotteluvapaalle ne, jotka ovat saaneet tehdä kokopäiväisesti töitä 10-20 vuotta.
      Töissäollessa on voinut maksaa asunnot ja kulkupelit ja muuta tarpeellistakin.
      Sitten vaikka 6kk pärjää ihan mukavasti pienemmälläkin rahalla. Ja joku pätkätyöläinen pääsisi pitemmälle pätkälle.

      Ensinnä tulisi mieleen työkkärin tädit ja sossun työntekjät. He ruohonjuuritasolla eivät niin suuria tienaa, mutta pomot joutaisi olla pitempäänkin palkattomalla eivätkä sitten saisi niin helposti niitä infarktejakaan..

      • toisiamme tukien

        Monia töitä pystynee myös työttömät tekemään, jos vain tahtoa riittää, vaikka ei olisi alan koulutusta. Myös koulutuksen saaneet tarvitsevat uudessa työssä ohjausta talon tapoihin ja tavoille, ja joskus koulutus on yli arvostettua.
        Toki opiskelu on aina hyvä juttu ja status ja aina oppii uutta, mutta oppii sitä työssäkin ja paras opettaja on kuitenkin työ itse.
        Mutta olisi varmaan joskus hyväksi kaikkien työssä olevienkin vaihtaa osia ja paikkaa, ihan senkin vuoksi, että joskus voi jumittua paikoilleen, eikä enää saa työstään enempää irti ja ei ole intoa siihen.
        uudessa työssä on haasteensa, mutta myös uutta potkua ja lisäoppia, kaikki tukee toisiaan ja jos työttömyys sattuu omalle kohdalle, olisi tuota valinnan mahdollisuutta enemmän kun olisi kokemusta useammasta työstä.
        Ehkä voisi järjestää jokin vapaaehtoinen kierrätys työpaikoille jossa saa aina työpaikkansa takuuna takaisin ja jos työtön pärjäisi kierrätys työssä hyvin hänet palkittaisiin, ehkä paremmalla tulevalla ansiosidonnaisella jollei peräti työpaikalla.
        Se voisi motivoida tekemään työnsä parhaalla mahdollisella tavalla.
        Eläkkeelle hakevat pitäisi päästä sinne, koska heillä ei enää riitä annettavaa työmarkkinoilla, ja minä en ainakaan jos olisin työnantaja haluaisi työllistää henkilöä joka ei välitä työstään, miksi palkata sellaista, ehkä vajaakuntoistakin jos motivaatiokin on vielä hukassa ja jos eläkkeelle pyrkivä nuukkuu yönsä kipujen vuoksi huonosti, niin selvää että se myös näkyy työpanoksessa.

        Työurat pitenisi kun saataisiin nuoret ja parhaassa työiässä olevat työikäiset töihin tarjoamalla heille mahdollisuuden työhön, ja työstä työnmukainen palkka.
        Oppisopimuskoulutus on hyvä tapa oppia ja päästä työmarkkinoille.

        Työttömät ei todellakaan ole tavallaan yksi sama ryhmä, niinkuin myös työelämässä ja työssä yleensä , myös samoissakin ammattikunnissa ihmiset eroaa toisitaan paljon, myös poliittisesti.
        Kuitenkin yks yhteen työttömien asemaa tulisi parantaa eikä heikentää ja siinä mielessä he olevat samassa veneessä. Myös työttömiksi joutuessaan heidät helposti mielletään samaan " työtä vieroksuvien luusereiden ryhmään" " kyllä työtä tekevälle riittää" Laiskuuttaan se on työtön" Näin kuulen usein työttömistä puhuttavan ja kalskahtaa koravaani ikävästi, olkoonkin ettei asia työttömyys ole itseäni koskettanut ja myös lapseni ja heidän kumppaninsa ovat ainakin vielä toistaiseksi saanut pitää työnsä, ja pidänkin heitä siinä mielessä onnekkaina.
        Mutta ei mikään työ enää ole varmaa ja ketä tahansa voi joutua työttömiksi.
        Ehkä joillakin on aina varapaikka valmiina mutta kuitenkin.
        Mutta työttömien pitäisi vaatia omilta liitoiltaan sitä että työttömien asemaa ei saa enää heikentää, se on jo nykyisellään huonoa ja lisää muidenkin työttömyyttä kun ostovoima heikkenee, niin se näkyy pian kaikilla aloilla.
        Äänestämäälä voi myös vaikuttaa ja kannattaa miettiä mikä puolue ajaa parhaallla mahdollisella tavalla työttömien asemaa ja eikä missään nimessä äänestä puoluetta joka ainan on heikentämässä työttömyysturvaa, oli itse sitten vaikka koulutukseltaan mikä maisteri, tohtori, proffa, tai Dilplomi-insinööri tahansa.
        Työttömiä lääkäreitä ei kuulemani mukaan juuri ole koska heidän liittonsa on pitänyt ehkä liiankin kanssa huolta ettei lääkäreitä kouluteta ainakaan liikaa, mikä osaltaa pitää heidän palkkansa korkealla tasolla.


    • ois herroille töitä

      Samaa mieltä, kannatan!

    • Jep, Jes !!!

      Olisi työttömille hyväpalkkaisia töitä : )

    • Politiikan seuraaja

      Työn kierrätys olisi hyvä idea, mutta toimet on ihan päinvastaisia. Tänä syksynä kiristettiin vuorotteluvapaalle jäävien ehtoja eli työssäoloa pitää olla nyt vähintään 16 vuotta.

      Uutena tuli, että vuorotteluvapaasijaisella pitää olla vähintään 90 päivää työttömyyttä, mikä on ihan hyvä vaatimus. Sitten tuli jotain muutakin. Eli alle 25-vuotiailta tai yli 55-vuotiailta ei vaadita tuota 90 päivän työttömyyttä eikä sitten myös alle 30-vuotiaalta äskettäin valmistuneelta.

      Sinänsä ihan OK nuo jälkimmäiset minusta, mutta tuo 16 vuoden työkokemusvaatimus vähentää vuorotteluvapaasijaisuuksia ja se ei ole hyvä. Tähän asti noin 20 000 ihmistä on vuosittain ollut vuorotteluvapaalla. Tästä eteenpäin vain ? ihmistä. Nyt ennen lainmuutosta saattoi tulla jonkinlainen spurtti.

      Kun katsoo eduskunnan pöytäkirjoja, niin aikamoista piiperrystä. Enemmän tunnuttiin olevan tyytyväisiä, kun vuorotteluvapaa ei kokonaan poistunut ja onhan se tietysti niinkin. Jotenkin vaan puheet ja teot ovat ristiriidassa.

    • Vuorotteluvapaa !

      Aivan niin, nyt olisi kaikki hyvät keinot otettava käyttöön, kuten vuorotteluvapaa joka auttaa toisia työttömänä olevia pääsemään työnsyrjään kiinni, ja toiset saisivat työstään kaipaamaansa vapaata jaksaakseen jälleen työelämässä.

      • Turhaan odotellut

        Osa-aikaeläke pienenee : (

        Olisin voinut sinnitellä työelämässä, vielä siinä toivossa, että olisi ollut mahdollisuus jäädä 61 vuotiaana osa-aika eläkkeelle.

        Osa-aikatyö olisi auttanut jaksamaan työelämässä hieman pidempään, nyt ei ole siihen enää rahallisesti mahdollisuutta, joten on pakko hakeutua jatkossa työkyvyttömyyseläkkeelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1887
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1296
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe