Onko kukaan...

Onko kukaan rippileiriläinen asiallisesti kysynyt papilta, että ketä hän todellisuudessa palvelee Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimissä kun pappislupauksessaan on sitoutunut pysymään paavalilais-luterilaisuuden "evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa." ???

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
Pappislupaus
Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."
HUOM!!!!!
Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"
"Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa..." tahto ei riitä kun "evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa" pysyminen sitoo jos virasta palkan haluaa!

Ennen pappislupaustaan pappit ovat myös antaneet uskontunnustuksen ja luopuneet Jumalan Valtakunnan kaltaisuudestaan ja ihmisyydestää.

Jumala ja Jeesus ei omiltaa vaadi mitään tunnustuksia vaan Laille ja opeilleen kuuliaisuutta jota rikollinen kristinuskon ei ole koskaan noudattanut. Sen rikollisuuden yksi perustajista oli Paavali joka uskovaisille hyvää esimerkkiä osoittaen tunnusti saatanan jumalakseen vaikka oli rikollinen, tappatatti kilpailijansa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

Kristittyjen teot ja opit eivät kuulu Jumalallisuuteen ja ennenkaikkea ne eivät kuulu suomalaisuuteen, ei edes "usko tai kuolet" miekka sivistyksenä.
Ennen KRISTITTYJEN kristinuskoa suomalaiset olivat KRISTILLISIÄ.
Siis kristityt ja kristilliset ovat eri ryhmiä.
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia JOILLA ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina.
Kristilliset = Jeesuksen seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
Älkää sotkeko näitä toisistaan eroavia oppeja ja seurakuntia toisiinsa!
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei.

Olen pappi ja tehnyt paljon rippikouluja ja tavannut siis paljon nuoria. Kyllä he monenlaisia ovat kysyneet, hyvä juttu aina. Vastaan ja keskustelen heidän kanssaan mielelläni. Tuollaista pappislupauskysymystä kukaan ei ole vielä tehnyt. Jos kysyy jonakin päivänä, vastaan, tottakai. Palvelen työlläni Jumalaa ja Kristuksen kirkkoon kuuluvia seurakuntalaisia.

Ystävällisesti,
Pirkko-pappi

Äänestä
  • Jeesusta "kristukseksi" nimitteleville ja raatona kirkoissaan roikuttavallille tiedoksi, että YLÖSNOUSSUTTA JEESUSTA KRISTUKSEKSI PILKKAVAT OVAT EKSYTTJIÄ:

    Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan;
    24:5 "Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta."

    Totuus on niin, ettei suomessakaan ole YHTÄÄN Jeesuksen perustamaa seurakuntaa eikä Jeesuksen opetuslapsta opettamassa uusia Jeesuksen opetuslapsia JOTEN KETÄ TODELLISUUDESSA PALVELETTE "kristuksena"?

    paavalilais-luterilaisuuden saatanaako niin kuin rikollisuuden opit ja teot osoittaa?
    2 Korinttolaiskirje 12:
    7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
    8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

    HUOM! Raamatun mukaan Paavali ei eroa saatanasta saanut.

    Ja jos olet pappislupauksen ev.l. antanut niin et saa Jeesuksen evankeliumia saarnata vaan paavalilais-luterilaisuuden sopaskaa Jumalan ja Jeesuksen Nimissä Heitä pilkkaavana:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
    Pappislupaus
    Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
    "Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."

    Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"

    Jumala ja Jeesus ei ole rikollisen " evankelis-luterilaisen" kirkon herra vaan saatanaa palvelevat herrat; vai syytättekö Jumalaa ja Jeesusta näistäkin rikoksista ja RIKOKSIIN JOHTANEISTA OPEISTANNE?
    Lainattua tekstiä:
    "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'

    Ja "tämän ajan rikollisuus" jotka tulee todistamaan rikollisuutta:
    http://freepathways.wordpress.com/maijan-tarina/
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042615499590_uu.shtml
    YLLÄ LIITTYVÄÄN LAINATTUA TEKSTIÄ:
    "Kyseessä on vl-poliisi Juhani Tokola Kokkolasta.
    ***(KP)
    Kokkolan kihlakunnan poliisilaitoksen järjestysosaston päällikön virkaan on 1.2. 2002 lukien nimitetty komisario Jaakko Juhani Tokola, 56. Hän on vuodesta 1997 lähtien tähän asti työskennellyt Kaustisen kihlakunnan komisariona. Sitä ennen hän työskenteli pitkään Kokkolan poliisilaitoksen komisariona.*** "

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


.,njhgfd kirjoitti:

Onko kukaan rippileiriläinen asiallisesti kysynyt papilta, että ketä hän todellisuudessa palvelee Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimissä kun pappislupauksessaan on sitoutunut pysymään paavalilais-luterilaisuuden "evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa." ???

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
Pappislupaus
Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."
HUOM!!!!!
Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"
"Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa..." tahto ei riitä kun "evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa" pysyminen sitoo jos virasta palkan haluaa!

Ennen pappislupaustaan pappit ovat myös antaneet uskontunnustuksen ja luopuneet Jumalan Valtakunnan kaltaisuudestaan ja ihmisyydestää.

Jumala ja Jeesus ei omiltaa vaadi mitään tunnustuksia vaan Laille ja opeilleen kuuliaisuutta jota rikollinen kristinuskon ei ole koskaan noudattanut. Sen rikollisuuden yksi perustajista oli Paavali joka uskovaisille hyvää esimerkkiä osoittaen tunnusti saatanan jumalakseen vaikka oli rikollinen, tappatatti kilpailijansa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

Kristittyjen teot ja opit eivät kuulu Jumalallisuuteen ja ennenkaikkea ne eivät kuulu suomalaisuuteen, ei edes "usko tai kuolet" miekka sivistyksenä.
Ennen KRISTITTYJEN kristinuskoa suomalaiset olivat KRISTILLISIÄ.
Siis kristityt ja kristilliset ovat eri ryhmiä.
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia JOILLA ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina.
Kristilliset = Jeesuksen seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
Älkää sotkeko näitä toisistaan eroavia oppeja ja seurakuntia toisiinsa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu