Mulla on ollut jo puolen vuoden ajan tilapäistä unettomuutta. Eilen kävin ensimmäistä kertaa hypnoositerapeutilla ongelmani vuoksi. Hän kyllä sanoi että osaan rentoutua, ja että olin hypnoosissa (hänellä yli 20 v kokemus hypnoosista). Silti hypnoosissa ollessani kun minulle "syötettiin" positiivisia asioita/ajatuksia itsestäni, niin huomasin ajattelevani että "niin varmaan". Että näin... Ja viime yön nukuin tosi huonosti kaikin puolin. Meinasin jo perua ensi viikon hypnoosiajan, mutta en sitä kuitenkaan tehnyt. Tosin soitin hypnoterapeutilleni ja kerroin miten asiat on, hän sanoi että joskus tulee heti alkuun takapakkia, eikä ihmetellyt asiaa. Mutta jätti täysin minun päätettäväkseni sen, jatkanko käyntejä vai en. Onko muilla kokemuksia vastaavasta, että ensin hypnoosi on vain pahentanut ongelmaa? Entä mitä sitten tapahtui?? Hypnoosin koen kohdallani kuitenkin ainoaksi vaihtoehdoksi, koska olen raskaana ja lääkkeitä en haluaisi syödä.
Unettomuuden hoito hypnoosilla
4
3671
Vastaukset
- Terapeutti
Hypnoosi ja suggestiopohjaiset menetelmät ovat oiva apu unettomuudessa, vaikkakin joitakin asioita on huomioitava:
- oma motivaatio ja mielikuvien käyttäminen myös hypnoositilan jälkeen - usko terapian toimivuuteen
- terapeutin/ohjaajan valinta, niin että pystyt luottamaan ko. henkilöön
- kärsivällisyyttä ja kykyä oppia itsesuggestion taito
- kyky säädellä omia tunteitaan ja kehon prosesseja intensiivisten mielikuvien ja keskittyneisyyden avulla
Voisithan katsoa esim. www.unettomat.net ja sieltä suggestoterapia. Siellä on mainittu joitakin juuri unettomuuden hoitamiseen suuntautuneita alan ammattilaisia.
Unen laatuun ja yhtenäisen unen säännölliseen säätelyyn tarvitaan usein paljon töitä, vaikkakin suggestiopohjaiset menetelmät ovat erittäin hyviä supportiivisena menetelmänä ko. asiassa. - Seita
Tuntematta tapausta vaikuttaa siltä, että tapaamisessa on unohdettu rakentaa perusta hyvälle unelle. Toisinsanoen on unohdettu tai ei ole riittävästi paneuduttu syyhyn, josta unettomuus johtuu. Ei hypnoosilla voi saavuttaa sellaista tilaa, että hypnoosin aikana saadut suggestiot peittäisivät alleen todelliset syyt, joista unettomuus johtuu. On uskallettava yhteisin toimin katsoa ensin totuutta silmiin onko kyseessä alkuunkaan unettomuus ongelmana vai onko unettomuus seurausta jostain mielen levottomuutta aiheuttavasta tekijästä. Muu tekijä tulee väistämättä mieleeni sillä Missr:n kirjoituksen lopussa mainittu raskaus ja alussa mainittu unettomuuden kesto n. puoli vuotta suuntaisivat terapiani tämän asian ympärille. Tavoitteena löytää vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja sitä kautta luoda levollisempi ja luottavaisempi mieli.
- Ammattilainen
Raskauden aikana unilääkkeitä on ehdottomasti vältettävä, mutta hypnoosi ei missään nimessä ole ainoa vaihtoehto. Muu ongelmaan fokusoiva psykoterapia ja ns. ärsykekontrollimenetelmä antavat aivan vastaavia tuloksia jos hypnoosi ei muutaman yrityksen jälkeen toimi. Raskauden aikana uni voi häiriintyä monesta syystä, jotka voivat myötävaikuttaa, vaikka unettomuutesi on lmeisesti tilapäisenä esiintynyt ennenkin. Mm. jalkojen levottomuutta esiintyy noin 20 %:lla. Joskus tilanne helpottaa tietyssä vaiheessa raskautta. Kuulostele sitä, mitkä tekijät ajatuksissasi tai kehollisissa tuntemuksissasi valvottavat.
Hypnoosi voi koitua hyödyksesi vaikkei ensimmäinen kerta auttanutkaan, mutta voi olla hyvä huomata, että osa hypnoosipalvelujen tarjoajista on yhden konstin timpermanneja vailla tietoa muista hyvistä vaihtoehdoista. Jos ongelma jatkuu, voi olla hyvä kääntyä unihäiriöihin paneutuneen lääkärin puoleen. - dsadasadsdas
mitä jos vaikkapa siirtyisit säännölliseen unirytmiin, on kumma jos ei ala uni maistumaan.
eka valvot ~24h ja sitten 8h unta. Sen jälkee vaa sitä 8h:ta(aina samaan aikaan nukkumaan) nii luulis toimivan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6427882Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362157Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272065- 1431648
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511220Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251192Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951063Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65827Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6709Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54696