KALLIS

Keväällä kun keparissa oli juttua, että Bjarne harkitsee paluuta edukuntaan sanoin vaimolle kahvipöydässä, puolue tulee olemaan Kokoomus.
Kallis on myös "uhka" Puumalalle ja Urpilaiselle koska hän vetää ääniä yli puoluerajojen.
Kokoomus taitaa saada pitkästä aikaa kansanedustajan Kokkolasta.

Keskustapuolue ja SDP joutuvat miettimään ja vaihtamaan teemojaan, koska luulempa että Kallis tuo omalla tavallaan esiin talousasioita joilla Suomi lähtisi nousuun.

Politiikka on eläkeläiselle hyvä harrastus ja eläkeläisäänestäjien joukko sen kun kasvaa.
37330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Totta kyllä kallis on kallista kaikille.

Äänestä

Rahalla on taivaallinen voima ja kyllä Kallis rahanpäälle ymmärtää. Siinähän se lyhyesti tämä puolueenvaihto.

Äänestä

RKP - KD - Kokoomus.
Vallanhalu kasvaa kun pääse vallan makuun.
KD on yhden suunnan puolue jossa ei noudateta tasa-arvoa, syyttömiä tuomitaan yli 2000 vuotisilla taruilla.

Äänestä

tuo Kalliksen puolueen vaihto ei mitenkään yllätä. Hän on aina ollut kovan luokan porvari. Puheissaan on osannut puhua juuri sen mitä kansa haluaa kuulla,mutta tekeekö niin mitä lupaa onkin ollut toinen juttu.
kaksikielisyys asioihinkaan ei osannut minulle henk koht. aikanaan sanoa mitään kun halusin kysyä asioista ja keskustella. Kierteli vain koska on itse kaksikielinen.

Äänestä

JOO Kallis sopii hyvin sellaiseen puolueeseen joka on kasvattanut suomen velkaa.

Lainarahatkin jakaantuvat % yleensä sen mukaan mitkä ovat tulot, eli suurituloiset kasvattavat varallisuuttaan velkarahalla.

Miljoonan köyhän ruokarahaan 1000 € lisää olisi vain 1 miljardi €, mutta velkaa on otettu vuodessa keskimäärin 10miljardia €, mihin kummaan ne lainarahat käytetään ????

Äänestä

Ainahan Kallis on ollut äärioikeistolainen. Puolue on matkan varrella vain silloin tällöin muuttunut.

Äänestä
  • Googlaappa mitä tuo äärioikeistolaisuus tarkoittaa, kun et näytä tietävän.

    Äänestä

Tunnen Kalliksen, Urpilaisen ja Puumalan. Bjarne on heistä ylivoimaisesti inhimillisin eikä TODELLAKAAN äärioikeistolainen, kuten täällä jotkut ilkeästi väittävät.

Sauli Niinistö ja Bjarne Kallis ovat minun ehdokkaita. Aina!

Äänestä

Pitäis olla ikäraja noihinkin hommiin. Luulis eläkeläisellä olevan jotain tärkeämpääkin tekemistä, kuin politiikka! En voi ymmärtää!!

Äänestä

Hyvä sinä nainen Kp:n suunnalta. Niin on minunkin luottamukseni heissä. Viimeksi äänesti Puumalaa, mutta pahasti petyin häneen! Polvihousupoika! Ei ole minun ehdokkaani enää. Sosialistia en äänestä nimittäin koskaan!

Äänestä

Kallista on inhimillisyys puheitten tasolla, teot ratkaisevat, kokkolan kaupungin lehtereillä on Bjarne ollut vaikuttamassa Kokkolan talouden huonoihin tuloksiin.

Älkää vain joku alkako sanomaan, että kaupungin talous on parantunut, koska sitä on yritetty ainoastaa nostamalla verotusta ja palvelumaksuja.
Toiminta pitää jakaa palikoihin ja jokaisen palikan hintatasot ovat nousseet ja maksajina ovat kaupunkilaiset.

Äänestä

Hohhojjaa...
Ei sitten ketään vanhempaa löydetty kokoomuksen aisankannattajaksi?

Äänestä

Kokkolan kaupungin lehtereillä vain seuraataan asoiden hoitoa. Kallis ei ole enää ollut pitkään edes valtuutettuna. Ikärasismikin on täällä aivan turhaa. Urho Kekkosenkin valtiomiesteot vasta alkoivat tuon ikäisenä ja sen jälkeen, Kalliksen pää on kuitenkin kunnossa!

Äänestä

Kalliksen pää heiluu suuntaan sun toiseen seuraava puolue taitaa olla persut sinne sopivat kaikki toipilaat.

Äänestä

Kokoomus on Kokkolassa epätoivoisesti yrittänyt Korkea-ahon jälkeen saada kansanedustajaa läpi. Korkea-aho meni läpi järviseutulaisten äänillä, mutta vain yhden kerran. Nyt Kallista yritetään läpi kristillisten äänillä, jääköhän kristillisten oma edustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman, valitsematta seuraavissa vaaleissa?

Äänestä

Kokoomus tekee nyt nopeasti korjaavia ryhtiliikkeitä. Se on ainakin nyt hyvä suunta. Politiikka on kovvoo peliä. Suoraselkäinen poliittinen selkäranka on nyt palaamassa. B.Kallis on kuitenkin erinomainen kansanedustaja. - Niinistö linjaa.

Äänestä

Ei taida mennä läpihuutona tämä juttu. Minä olen aivan varma että Kälviällä ja Lohtajalla tämä ei ole mikään läpihuutojuttu. Ei ole ihan yksinkertaista että kristillinen ruotsinkielinen tulee noin vain ja ottaa kokoomuksessa johdon käsiinsä, ei sitten alkuunkaan.

Äänestä

Katsos kokoomus on ainut jossa Kalliksella olisi edes pikkuriikkiset mahdollisuudet ministeriksi. Se sillä kutkuttaa kun ei ole salkkua koskaan saanut puolue urallaan.

saapi nähä alkaako uskovaiset äänestämään kallista vai ei. Moni Puumalan kannattaja tosin saattaa kallistua tuohon. Kokoomuksen ehdokkaistakin todennäköisin läpi menijä juuri olisi Kallis ja siksi ovat lyöneet hynttyyt Kokoomuksen kanssa yhteen.

Mutta Suomen tilanteessa noin ylipäätänsä on tuhoisaa äänestää porvareita. Me tavalliset työläiset maksamme isoa siivua Suomen hölmöilyistä EU:hun liittymisen johdosta. Eläke ikää halutaan nostaa. Saattepa nähdä,kun se ajetaan läpi niin EK haluaa työläisiltä muutkin edut pois ja selitteelee että eläke iän nosto ei riitä.

Äänestä

Kokoomus uusiutuu 13.9.2014 21:15

Piti vastata noin typerään arviointiin.
Kokoomushan on uusiutunut jo vuosia, siellä nuorisojoukko teknillisine apuvälineineen facebookkaa ja vitteroi kaikenmaailman roskaa asiat jäävät hoitamatta ja suomen velkataakka kasvaa.
Kallis ei voi mitenkään uudistaa Kokoomusta ja vanhoillakaan konsteilla ei enää nosteta taloutta nousuun.
Kovan pelin politiikalla on kasvatettu tuloeroja ja eriarvoisuutta, nyt tarvitaan joustoja joilla lisätään työllisyyttä ja tasataan tuloeroja.

Pienituloisille helpotuksia pääomatuloista, miljoonamiehille lisää pääomaverotusta.
Julkisenalan palkkoja devalvoitava, säästyneillä rahoilla yksityiselle sektorille työtekijöitä maksamaan verorahoja yhteiskunnan tarpeisiin.

ym.ym jota politiikot eivät edes ymmärrä, koska yksinkertaiset asiat ovat piiloutuneet monimutkaisten ohjelmien taakse jota eivät ymmärrä edes ekonoomit.

Äänestä

Oikeistolla on ollut enemmistö suomessa jo vuosikymmenijä, mitä he ovat tehneet suomen hyvinvoinin eteen?
Ajaneet hyvinvointiyhteiskuntaa alaspäin voisi sanoa, että ovat "naruttaneet" työntentekijöitä sahaamaan omaa oksaansa poikki.
Työntekijöiden joukkoon on istutettu ahneuden siemeniä ja sadon ovat korjanneet suurituloiset.

"Ampukaa" kirjoituksillanne "vihollisenne" suuntaa älkääkä itseänne jalkaan.
Nykyinen pääministeri näyttää joka päivä typeryytensä puheissaan, taitaa aika kulua enemmän viterissä kuin suomen asioiden hoitamisissa.

Äänestä

Kokoomuksella on menossa virkojen jako- ja vaihtopäivät. Poika ja hyvä kaveri hommaa isälle johtajan virkoja. Sitten nämä poika ja hyvä kaveri aikovat pistää virat vaihtoon, mutta Stubbi yön yli nukuttuaan ei enää kehdannutkaan hyväksyä vaihtoa jossa molemmat vaihtajat olisivat saaneet monen tuhannen euron korotukset. Tällainen on se meidän uusi työväenpuolue.

Äänestä

JOO ja ihmiset äänestävät itseään vastaan, Kokoomus on suurpääoman edunvalvoja.

Äänestä

Olitko ikään seuraamassa Kokkolan valtuustoa kun KALLIS johti puhetta nimien unohtelu, asioiden sekoilu,omat ja hyväosaisten edut.

Äänestä

Bjarnesta oli iankain viidessä lehdessä pääkirjoitus. Kaikki olivat hyvin postitiivisia varsinkin ÖB:ssä. Tästä on tosi hyvä jatkaa ja nousta vaikka mihin. Olen mukana!

Äänestä

kokoomus on riistoporvarien puolue ajaa Suomea NATOON, se on maanpetos. Ajaa vain rikkaiden asiaa. Ajaa Suomea liittovaltioon. Porvaripuolue. En koskaan äänestäisi kokoomusta. Ajaa Suomen julkishallinnon alas. Yksityistää kaikki.

Äänestä

Onko tosiaan niin että eläkeläiset, yli 70v. ovat oikeita ihmisiä ajamaan eduskunnassa työikäisten perheiden ja nuorten työttömien asioita? Eikö kokoomuksesta tosiaankaan löydy Kokkolasta työikäistä, järkevää ja eteenpäin pyrkivää kansanedustaja ehdokasta vai tyrmäävätkö nämä Kokkolan liitoskuntien vanhat jäärät kaikki sellaiset?

Äänestä

Ei mene Bjarne läpi.Ei millään ,kristilliset ei kokoomuslaista äänestä..Eikö Kokoomuksella ole nuorempaa energistä ehdokasta. Nauttisi Bjarne vain eläkepäivistä

Äänestä

En kannata Kokoomusta enkä äänestä Bjarnea, mutta rahalla on voimaa ja Kallis taitaa mennä porsaille tehdystä reiästä läpi.

Äänestä

Lukekaapa päivän Keparista mielipidepalstalta hänen juttunsa "Verokilpailu kovenee". Siinä jutussa ei ole "päätä eikä häntää", tyypillinen politiikon juttu jossa ei sanota mitään. Olisikohan hänenkin paras katsella jostakin palvelutalosta paikka ja jättää eduskuntatyö nuoremmille.

Äänestä

Joo jaa verokilpailu kovenee, olisi ollut suoraselkäisempää sanoa, että suhteellinen verotus pienituloisilla lisääntyy.

Mikä puolue on ollut johdossa kun velanoton suomenennätys murskajaisia on tehtailtu.

Kiinteistövero nousee ALV nousee kunnallisverotus ja palvelumaksut nousevat sähkö lämpö ja muu energia nousevat, suurituloisten marginaalivero laskee.
Siinä kilpailu on koventunut pienituloisilla jo kestävyyrajalle saakka, vaikka kestävyysvajettakin pitäisi pienentää yli 3000->>>€ kuussa tienaavien kukkarosta.

Äänestä

Kerran äänestin. Enää en.

Äänestä

Voisko Kallis rehellisesti ilmoittaa mitkä ovat "eläkeläisen" tulot tällähetkellä valtion viroista.
Osaketulot erikseen, ei kiinnosta.
Oisko aika antaa paikka nuoremmille, et ole korvaamaton.

Äänestä

No eipä tietenkään talousosaaminenkaan palstan purnaajille sinne eduskuntaan kelpaa. Kuka ihmeen jeesus täältä pitäisi sinne sitten saada?

Äänestä

Onko Kalliksen ideologia enään sama kuin KD:n? Hyväksyykö Bjarne tasa-arvoisen avioliittolain?

Äänestä

Ei mene Kallis läpi. Sen varmistui viimeistään nyt, kun kokoomuksen kannatus on kovassa alamäessä. Eikä Kallis ole henkilökohtaisestikaan enää entisessä vedossa. Puhuu ja kampanjoi kuin kuka tahansa ehdokas.

Äänestä

Urpilaisen takana seisoo keski-pohjalaiset yhtenä miehenä.

Äänestä

pääseekö bjarne kaupunginvaltuustoon?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


-KOKOOMUSLAINEN kirjoitti:

Keväällä kun keparissa oli juttua, että Bjarne harkitsee paluuta edukuntaan sanoin vaimolle kahvipöydässä, puolue tulee olemaan Kokoomus.
Kallis on myös "uhka" Puumalalle ja Urpilaiselle koska hän vetää ääniä yli puoluerajojen.
Kokoomus taitaa saada pitkästä aikaa kansanedustajan Kokkolasta.

Keskustapuolue ja SDP joutuvat miettimään ja vaihtamaan teemojaan, koska luulempa että Kallis tuo omalla tavallaan esiin talousasioita joilla Suomi lähtisi nousuun.

Politiikka on eläkeläiselle hyvä harrastus ja eläkeläisäänestäjien joukko sen kun kasvaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu