Yritättekö estää koirianne syömästä kakkaa? Meillä se on mahdotonta ahmimista, tuntuu että ulos mennään vain ahmimaan kakkoja. Koirat antaa omien pökylöittensä jäähtyä hieman ja hotkaisevat ne sitten. Vieraat, jo ulkona olleet tortut menevät niin nopeasti, ettei mitenkään ehdi estää. Joskus ollaan heitetty siliä tai pippureita kakkojen päälle mutta se estää vain sen yhden herkkuhetken ja kiitos tyhmien laiskureitten, kakkoja tienposkessa riittää. Oluthiivasta on tehty puuroa näille, mutta se panee koirat haisemaan ja himoitsemaan kakkoja entistä enemmän. Kai tuo on vaan niiden tapa.
Tuo kakan syönti!
3
235
Vastaukset
- Ymmyrkäinen
No jopas, mikä ongelma! Voisit ensimmäisenä vaikuttaa asiaan keräämällä omien koiriesi jätökset ja opettamalla vaikka: "EI" tai "IRTI"- käskyn. En tiedä onko niistä hyötyä, mutta ainakin viimeistä käytän omaan koiraani, kun se ahmii tikkuja ja keppejä. Onnistuu!
Kun viet koirasi ulos, kävele niin, etteivät ne ehdi torttujen äärelle ennen kuin Sinä huomaat sen. Koiran tajuttua kasan olinpaikan, kiskaise hihnasta kovaa (ei liian kovaa, että sattuu!) tai napakasti ja sano tiukasti "EI!" Kun tätä olet tehnyt monella lenkillä, ehkä kakkahimo loppuu(?)
Miksi koirasi siis himoisevat noita höyryäviä kasoja? Saavatko ne kotona tarpeeksi "hyvää" ruokaa riittävästi? Mitä ruokaa? Pohdi näitä kysymyksiä mielessäsi ja yritä selvittää asian ydin. Tsemppiä!!- sioli
Voisi kuulostaa siltä ettei niiden suolisto ime tarpeeksi ravintoa ja ne joutuvat ahmimaan sitä mistä ikinä pystyvät? Tai sitten ne on vaan tyhmiä?
- sama juttu
meillä on sama ongelma. Käskyt ei auta mitään, se on ihan sama mitä sille sanoo.
Ruokaa saa kotona kasvattajan ohjeiden mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437929Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4562211Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292120- 1431691
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511228Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251216Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991098Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65833Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55748Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6727