http://yle.fi/uutiset/6-vuotias_halusi_kotiin_koulutaksi_jatti_kahden_kilometrin_paahan__sina_jaat_nyt_tahan/7465674
Koulumatkani oli 1-2 km, ja sen tein kävellen ja vanhempana pyöräillen tai suksilla. En tarvinnut kuin yhden kerran opastustusta, mutta sekin johtui, luulen, äidin varovaisuudesta etten vain eksyisi. Olin elänyt samoissa maisemissa jo 6 vuotta. Matkalla ei ollut pedoja. Pari murhamiestä kylläkin. Kyllä minä tiesin missä koulu oli. Myöhemmin opin kaikki oikopolut ja kiertoreitit. Kyllä sitä saa oppia itsekin.
Myöhemmin bussi vei yläasteelle eikä tarvinnut kuin muistaa herätä ajoissa.
Miksi nykyään maailma olisi niin erilainen ettei lapsi saisi itse oppia kävelemään 1-2 kilometriä! Miksi ei saa oppia bussipysäkin merkitystä? Miksi pitäisi jäädä kotiovelle kun aikuisena ei lääkärikään tule kotiovelle? Miksi pitää joka päivä kerrata reitit ja välineet? Miksi aikuisten pitää olla ylihuolehtivaisia, miksi minua ärsyttää toisten jatkuva huolehtiminen ja minun asioihin puuttuminen...? Minusta tätä olisi aiheellista pohtia hieman.
Kyllä joku aikuinen ihmetteli minun kävellessä kerran "normaalin" reitin ulkopuolella että mitähän se tekee täällä! Miksi en saisi kävellä siellä missä haluan? Miksi minun pitäisi selvittää aina kaikki ja tyhjentävästi aikuiselle? Oli minulla suunnitelma ja päämäärä, mutta miksi ihmeessä olen aina tilivelvollinen muille? Miksi en saanut jo pienenä opetella niitä selviytymiskeinoja joita aikuinen tarvitsee sekoillessaan asvalttiviidakossa ja ihmissuhdedraamoissa?
Ärsyttää tuollainen holhous!
Mihin tämä maailma on menossa?
Holhokit
0
148
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101290- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88904- 66751
- 33642
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13518- 78501