Miestä treffeille?

Haluaisin pyytää yhden miehen treffeille enimmäistä kertaa. En tiedä yhtään, mitä voisimme tehdä/minne mennä! Onko jotain muuta tapaa, kuin pyytää kahville?
10286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Herranpieksut sentään; mikä on sinun ikäsi?

Lenkille, luontoretkelle metsään, sieneen, puolukkaan ... Tanssimaan, elokuviin, teatteriin, konserttiin, taidenäyttelyyn, runomatineaan, satutuokioon ... Ulos syömään tai hyvää kotiruokaa eikä kohvittelukaan ole huono, kun keksit hyvän paikan ja ehkä jotain muuta kuin kahvi ja pulla ...

Harrastuneisuuden ja mielenkiinnon kohteiden mukaan ihan mihin vain.

Äänestä

Olen nuorempi kuin 40 vuotias. Nuoremmilta olen kuullut ettei kannata heti omaan taloon kutsua, mutta en oikein tiedä vanhemmista ihmisistä. Anteeksi tyhmä kysymykseni, mutta minulla ei ole kokemuksia treffeistä. Kiitos kuitenkin vastauksesta, kai minä sitten hänet metsään pyydän. :-)

Äänestä

No ok, ei tyhmiä kymysyksiä olekaan. Ja tässä nyt naputellessa juolahti mieleen ja poksahti päähän, että tuskin olisin itsekään aikanaan tiennyt tai keksinyt, jos sellainen tilanne olisi eteen tullut. Meikä oli kova tanssimaan ja lavat ym. tanssipaikat olivat helppoja kohtaamisille.

Äänestä

Totta, tanssimaan olisi kivaa lähteä. Ainoa syy on se etten osaa yhtään tanssia! Pitää varmaan alkaa opettelemaan hieman, ettei tunnu kovin epämiellyttävältä olla siellä. Tuskin se mieskään ehkä hyvin tanssii.. :-)

Äänestä

Jos tykkää tanssimisesta ja musiikista, niin voihan tanssipaikoille mennä ensin vaikka vain katselu- ja kuuntelumielessä. Siinä se sitten pikkuhiljaa harjoitusaskelia ottaessa selviää, tahtooko oppia enemmän ja lähteä oikein kursseilta taitoja saamaan. Yhdessä tai erikseen.

Anteeksi, että en ymmärrä "epämiellyttävä"-sanaa, mulla on hyvin harvoin epämiellyttävää missään, se on mielestäni asennoitumiskymysys. Joskus sukujuhlissa saattaa käyrä yrittää ylösnousua, jos ei ole psyykannut hyvin ennakkoon. Heh.

Äänestä

Niin, tarkoitin tuolla "epämiellyttävä" -sanalla sitä ettei tuntuisi kovin ulkopuoliselta olo siellä. En osannut tuolloin kuvata tunnetta niin valitsin tuon, vähän ehkä harhaanjohtavan sanan. :-)

Äänestä

Tanssipaikalla ei ole ulkopuolinen kukaan joka on suorittanut sisäänpääsymaksun ovella. Loppuosa / kaikki muu on itsestä kiinni vain ja ainoastaan.

Äänestä

Mitä jos pyydät vaan treffeille ja annat miehen viedä ja suunnitella..Kahville pyytäminen on hyvä alku eikä kannata miettiä voisi tehdä vaan kaikki menee omalla painollaan jos? Hän on se oikea..

Äänestä

Olisikohan keilaus hyvä idea? Minun kaveri kysyi mukaan kun hän menee kaverinsa kanssa. Olisiko ihan hullu ajatus lähteä neljästään keilaamaan, (minä, se mies, minun kaverini ja kaverin kaveri)?

Äänestä

"Kysyvä ei tieltä eksy." Ts. kysyä voi ihan mitä vain, kyllä "se mies" sitten luultavasti kertoo ja sanoo, haluaako, tahtooko vai eikö kiinnosta lain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Auttakaa minua kirjoitti:

Haluaisin pyytää yhden miehen treffeille enimmäistä kertaa. En tiedä yhtään, mitä voisimme tehdä/minne mennä! Onko jotain muuta tapaa, kuin pyytää kahville?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu