LK:n voi liittää tuuletusviemäriin T110. Eristystä laitetaan.
Kylmälle ullakolle lattiakaivo
21
1140
Vastaukset
- Ok.
Asia selvä.
- 6+18
Hienoa ;)
- kierrättäjä
Ei kai viemäriä voi yhdistää viemäriin. Ite oisin yhistäny jäteilmaan.
- Saattolämmittäjä
Periaatteessa ei ilman vesipistettä tule viemäriä laittaa mihinkään, vesilukko päästää hajut.
- fyrh
Et ole tosissasi?
- Et ole alalta
fyrh kirjoitti:
Et ole tosissasi?
Vastaava tapaus:
Kurapisteen vesipiste
Meillä taloa suunniteltaessa yksi olennainen toiminnallinen kohde oli arkieteinen/kuraeteinen. Kahden ison koiran ja kolmen eläväisen pojan kanssa tarvitaan eteinen, johon voi jättää koirat kuivumaan, harkkakamat haisemaan ja pestä kuraisia vaatteita, kenkiä ja koiria.
Yleensä voisi olettaa, että kun kurapiste suunnitellaan toiminnallisten tarpeiden perusteella, kuten meillä, niin suunnittelussa olisi mukana myös vesipiste, mikä tarve ei varmaan jäänyt kyllä epäselväksi. Näin ei kuitenkaan meillä ollut (tämä ei ollut ainut ongelma LVI-suunnittelussa).
Olemme käyneet tästä keskusteluja pitkin talvea ja olemme olleet melko närkästyneitä koska, meille kerrottiin että hanan asentaminen tulisi vaatimaan putkien pintavetoja. Sellaista ei uudessa talossa kuitenkaan haluta missään nimessä. Toisaalta ns. kurapiste on täysin käyttökelvoton ilman vesipistettä. - Sinä et osaa
Et ole alalta kirjoitti:
Vastaava tapaus:
Kurapisteen vesipiste
Meillä taloa suunniteltaessa yksi olennainen toiminnallinen kohde oli arkieteinen/kuraeteinen. Kahden ison koiran ja kolmen eläväisen pojan kanssa tarvitaan eteinen, johon voi jättää koirat kuivumaan, harkkakamat haisemaan ja pestä kuraisia vaatteita, kenkiä ja koiria.
Yleensä voisi olettaa, että kun kurapiste suunnitellaan toiminnallisten tarpeiden perusteella, kuten meillä, niin suunnittelussa olisi mukana myös vesipiste, mikä tarve ei varmaan jäänyt kyllä epäselväksi. Näin ei kuitenkaan meillä ollut (tämä ei ollut ainut ongelma LVI-suunnittelussa).
Olemme käyneet tästä keskusteluja pitkin talvea ja olemme olleet melko närkästyneitä koska, meille kerrottiin että hanan asentaminen tulisi vaatimaan putkien pintavetoja. Sellaista ei uudessa talossa kuitenkaan haluta missään nimessä. Toisaalta ns. kurapiste on täysin käyttökelvoton ilman vesipistettä.Periaatteesi mukaan viemäriä ei siis laiteta esimerkiksi vesimittarihuoneeseen.
- et muuten sinäkään
Sinä et osaa kirjoitti:
Periaatteesi mukaan viemäriä ei siis laiteta esimerkiksi vesimittarihuoneeseen.
Lattiakaivo, johon ei säännöllisesti päädy vettä ja jonka vesilukko pääsee kuivumaan edustaa huonoa suunnittelua. Vähintäänkin pitäisi käyttää erikoimallista, kuivumisen estävää, vesilukkoa.
Suorastaa rikollista suunnittelua edustaa vesilukollisen kaivon sijoittaminen kylmään tilaan, missä vesilukko voi jäätyä.
Oikeasti homma pitäisi ratkaista kuivakaivolla. - älä selitä
et muuten sinäkään kirjoitti:
Lattiakaivo, johon ei säännöllisesti päädy vettä ja jonka vesilukko pääsee kuivumaan edustaa huonoa suunnittelua. Vähintäänkin pitäisi käyttää erikoimallista, kuivumisen estävää, vesilukkoa.
Suorastaa rikollista suunnittelua edustaa vesilukollisen kaivon sijoittaminen kylmään tilaan, missä vesilukko voi jäätyä.
Oikeasti homma pitäisi ratkaista kuivakaivolla.Älä nyt viitsi.
- Voeherranjesta
Sinä et osaa kirjoitti:
Periaatteesi mukaan viemäriä ei siis laiteta esimerkiksi vesimittarihuoneeseen.
No sehän on saatanan pölhö määräyksissä.
- 39048349834
et muuten sinäkään kirjoitti:
Lattiakaivo, johon ei säännöllisesti päädy vettä ja jonka vesilukko pääsee kuivumaan edustaa huonoa suunnittelua. Vähintäänkin pitäisi käyttää erikoimallista, kuivumisen estävää, vesilukkoa.
Suorastaa rikollista suunnittelua edustaa vesilukollisen kaivon sijoittaminen kylmään tilaan, missä vesilukko voi jäätyä.
Oikeasti homma pitäisi ratkaista kuivakaivolla.kuivakaivo?? No sittehnhän se vasta haiseekin pölhö!!
- et muuten sinäkään
39048349834 kirjoitti:
kuivakaivo?? No sittehnhän se vasta haiseekin pölhö!!
Ei yksi viesti riittänyt tyhmyytesi esittelyyn? Vai oletko peräti huono suunnittelija, joka ei osaa muuta kuin näitä päin helvettiä olevia ratkaisuja piirtää?
Kuivakaivo
a) viemäröidään vesilukolliseen lattaikaivoon tai
b) liitetään alemman kerroksen pesualtaan vesilokkoon tai
c) kuivakaivon viemäriin laitetaan vesilukko, (mutka putkeen/ihan joku tehdastekoinen) lämpimän tilan puolella - enemmän kuin sinä
et muuten sinäkään kirjoitti:
Ei yksi viesti riittänyt tyhmyytesi esittelyyn? Vai oletko peräti huono suunnittelija, joka ei osaa muuta kuin näitä päin helvettiä olevia ratkaisuja piirtää?
Kuivakaivo
a) viemäröidään vesilukolliseen lattaikaivoon tai
b) liitetään alemman kerroksen pesualtaan vesilokkoon tai
c) kuivakaivon viemäriin laitetaan vesilukko, (mutka putkeen/ihan joku tehdastekoinen) lämpimän tilan puolellaMikä vitun ääliö sinä olet? Oletko tietoinen, että täällä saattaa useampikin henkilö kirjoitella?
Mutta asiaan. Sinun mielestäsi vesimittarihuoneen lattiakaivo on periaatteesi mukaan väärin ja edustaa huonoa suunnittelua. - 12+1
enemmän kuin sinä kirjoitti:
Mikä vitun ääliö sinä olet? Oletko tietoinen, että täällä saattaa useampikin henkilö kirjoitella?
Mutta asiaan. Sinun mielestäsi vesimittarihuoneen lattiakaivo on periaatteesi mukaan väärin ja edustaa huonoa suunnittelua.Ole ny jo hiljaa, kun et mistään mitään tajua.
- Saattohoitaja
Vesilukko ei päästä hajuja. Vesilukon toimintaperiaate on, että vesi sulkee hajun tulon.
- 85e
12+1 kirjoitti:
Ole ny jo hiljaa, kun et mistään mitään tajua.
Älä puhu itseksesi.
- Nenäperseessäaina
Saattohoitaja kirjoitti:
Vesilukko ei päästä hajuja. Vesilukon toimintaperiaate on, että vesi sulkee hajun tulon.
Kylläpä on tyhmä hoitaja. Vesilukko tietenkin kuivahtaa.
- 15+4
Nenäperseessäaina kirjoitti:
Kylläpä on tyhmä hoitaja. Vesilukko tietenkin kuivahtaa.
No jos sen päästää kuivahtaan, oot hei pikkusen yksinkertanen.
- Helmeri Piippu
Harvoin tonttivesijohtoa ollaan viemässä kylmälle ullakolle.
- 14+5
Mitä sitten?
- Kaikinmokomin
14+5 kirjoitti:
Mitä sitten?
Siellä voi ottaa vaikka sahanpurukylpyjä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853879Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662759Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192144- 322091
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759