Olen kokenut kovia entisessä parisuhteessani. Ex-mieheni ja lapseni isä kohteli minua ja lastani todella huonosti. Isä ei ole tavannut lastaan enään moneen kuukauteen eikä aiokkaan enään tavata. Lapseni on siis 3 vuotta. Olen miettinyt paljon sitä mitä kerron lapselleni hänen isästään sitten kun hän on isompi? En haluaisi satuttaa lastani sillä että isä oli paha, mutta jos yritän kierrellä, jättää kertomatta ja valehdella, näkeekö lapsi sen minun läpi että isä oli paha? Minä nimittäin olen juuri sellainen että minustä näkee läpi jos asiat on pielessä tai valehtelen. Ja sekin vielä, että en tiedä uskallanko lastani antaa isän luokse, jos lapseni haluaa myöhemmin isänsä nähdä. Valvotusti ehdottomasti ensin, jos tapaavat. Jos kerron kaikki lapselle tuskin haluaa nähdä isäänsä. Toisaalta haluaisin ettei lapseni tuntisi itseäänkin huonoksi kun isä on paha. Mutta onko valehtelukin väärin.? En tähän halua tarkemmin kertoa mitä pahaa exäni on tehnyt. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Isän luurangot
äiskyli
4156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja sekin vielä että saattaahan vaikka joku sukulainenkin vahinjossa lipsauttaa mitä kaikkea pahaa isä teki.
Unohda ja anna anteeksi exllesi. Sinun ja lapsen on siten paljon parempi elää. Kukaan ei tiedä tulevaisuudesta, joten elä omaa elämääsi ja kasvata lastasi ilolla. Älä pistä lasta kärsimään hänen isänsä teoista.
Vaikeita kysymyksiä. Ei kenenkään tarvitse vanhemmistaan kaikkia huonoja puolia tietää, eikä pikkulapsena senkään vertaa.
Jos isän suvussa on hyviä rakastavia ihmisiä, jotka välittävät lapsestanne (isovanhemmat?), niin satsaisin heidän luonaan kyläilyyn ja läheisiin väleihin. Sellainen voi todella arvokkaalla tavalla korvata lapselle huonoa isää.
Minulla oli sama tilanne kymmenen vuotta sitten. Kysyin neuvolasta, että mitä sanon lapselle kun hän kasvaa ja alkaa varmaan isästään kysellä. Neuvolasta sanoivat, että vastaat vain siihen mitä lapsi kysyy ei enempää ei vähempää ja thats it! Näin olen toiminut ja nykyään lapsi on 11v. eikä ole pariin vuoteen isästään kysellyt. Tilannetta on tietysti muuttanut se, että meillä on nyt viisi henkinen perhe. Menimme pari vuotta sitten mieheni kanssa naimisiin ja kysyin, että haluaisiko esikoinen saman sukunimen myös ja hän halusi. Sukunimi oli mahdollista muuttaa sillä olen lapseni yksinhuoltaja. Olemme nyt kaikki yhtä perhettä ihan "virallisesti":) Mieheni on ollut isä esikoiselleni, eikä ole tehnyt minkäänlaista pesäeroa lasten kesken vaan kaikki ovat samalla viivalla, yhtä rakkaita hänelle. Kertakaikkiaan hieno mies, täytyy myöntää. Sitä en toki voi mennä ennustamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos lapsi haluaa tutustua biologiseen isäänsä emme häntä aio estää. Siinä vaiheessa kyllä aion valottaa muutamaa asiaa hänen biologisesta isästään ja hänen menneisyydestään ja taustoistaan, ihan vain ja ainoastaan lapseni turvallisuuden takia.