Missä Fasaanit?

Turusen pyssy

Mikä on hävittänyt Fasaanit lähes totaalisesti ainakin Tammelan seudulta vielä pari vuotta sitten meillä oli tosi hyvä kanta täällä? Olen kuullut että näin olisi koko etelä-Suomessa kuinka lienee? Tiedän kyllä kissojen ja supien ja kettujen merkityksen mutta kun niitäkin on koko ajan hävitetty. Olisko joku tauti iskenyt vai onko niin että kanta oli jo liian iso. Onko kellään tutkijalla tietoa, kantahan ei pysy ilman istutuksia, onko siis kasvattajista liian moni lopettanut kalliin harrastuksensa?

20

3739

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jake

      Tästä meidänkin kylältä on Fasaanit kadonneet, viime talvenakin paikassa jossa fasaaneita oli vanajanrannalla erään lahden kaislikoissa hyvinkin en nähnyt kuin yhden fasaani naaraan koko talven se oli ja eli minun rakentaman ruokinta paikan läheisyydessä aina kun kauroja olin viemässä niin jostakin lähistöltä se pyrähti lentoon.
      Nyt koko kesänä en sitä missään enää nähnyt tai oikeastaa se katosi jo keväällä viellä lumien aikaan, epäilen haukkaa koska tuossa lahdella olen useammankin nähnyt myös pyyt ovat kadonneet edellisiin vuosiin nähden on pyyt tosi vähissä sieltä. Eikö nyt voisi jollakin riistanhoitopiirin luvalla muutamia haukkoja ottaa pois kiusaamasta metsäkanalintuja ja fasaaneita.

      • heh

        tääl on vaan lisääntyneet mummolan pihassa oli kerran 15 fasaania nokkimassa jyviä.
        täällä niitä ei saa metsästää ku mettän omistajan luvalla

    • totuus

      Rauhoittu kanahaukka syyllinen siihenkin

    • ympäristö

      Pesät taisi hukkua sadetulviin ja munat jäähtyä.
      Kaikki elukat on vähentyneet.

    • Strix

      ei Suomen luonnonvarainen lintu vaan ns. "kesäkissa", importti. Hyvä vaan, että tuollaiset elikot täällä pärjää. Fasaani pärjää Suomessa 9-10 kuukautta, lämpimän ajan, mutta talven pakkaset tekevät siitä selvän.

      • Fasu

        Ei pidä paikkaansa, fasaani on hyvin sopeutunut Suomeen ja pakkasiinkin tottunut.

      • Jos niin olisi
        Fasu kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa, fasaani on hyvin sopeutunut Suomeen ja pakkasiinkin tottunut.

        hukkuisimme fasaaneihin. Fasaaneilla yleinen poikasluku on 3-6, joten keväällä istutetuista linnuista pitäisi tulla hyvä tuotto. Mutta ei tule, koska eivät löydä ruokaa muualta kuin lintulaudoilta. Harva niistä osaa tulla niille ja loput kuolevat nälkään ja pakkasiin. On tullut muuten koettua nähtyä, kun olen itsekin ruokintapaikan ympäristöstä lumitalvina kovan pakkasjakson jälkeen kerännyt useammankin fasaanin yhdellä kertaa kuoliaaksi jäätyneenä.
        Fasaaneja ei suomessa olisi lainkaan ilman joka vuotisia istutuksia.

      • erämies
        Jos niin olisi kirjoitti:

        Strix:"Fasaaneilla yleinen poikasluku on 3-6, joten keväällä istutetuista linnuista pitäisi tulla hyvä tuotto"
        Jos se poikasluvusta olisi kiinni, niin met hukkuisimma mettälintuihin(kin).

        Strix:"...olen itsekin ruokintapaikan ympäristöstä lumitalvina kovan pakkasjakson jälkeen kerännyt useammankin fasaanin yhdellä kertaa kuoliaaksi jäätyneenä."
        Tuo on paskapuhetta. Et varmasti ole kuolleeksi jäätyneitä fasuja löytänyt mistään. Fasaani selviää kylmästä hyvin, jos sillä vain on ravinnon saanti kunnossa. Viimistään pedot hoitaa ettei huonoimmatkaan yksilöt pääse itekseen kuolemaan.

        Fasaani ei ole suomessa luonnontilainen riista, joten kannan pitämisenä hyvänä on tärkeässä osassa tuki-istutukset ja riistanhoito. Mielummin niin, että pääpaino on jälkimäisessä. Vain kyllin tehokaalla pienpetojen pyynnillä ja ruokailun järjestämisellä voidaan pitää yllä sellaista fasukantaa, jota on haastava metsästää.

      • Strix
        erämies kirjoitti:

        ylläpitää sellaista riistalintua, jota pitää paapota - "kannan pitämisenä hyvänä on tärkeässä osassa tuki-istutukset ja riistanhoito", kuten hyvin itse kirjoitat?

        Minun mielestäni fasaanien istuttaminen Suomeen on eläinsuojelurikos, sillä Suomen luonnossa ne eivät pärjää itse kuin lämpimän ajan. Talven ne ovat ruokinnan varassa ja kuolevat kylmässä joko pakkasiin tai nälkään. Fasaanihan on siinä mielessä typerä lintu, että se viettää talvellakin yönsä puiden oksilla tai talojen katoilla esm. piippujen suojassa. Olen todellakin 90-luvulla kerännyt kuoliaaksi jäätyneitä fasaaneja puolen tusinaa. Ne olen nylkenyt ja nahat myynyt perhonsidontaa harrastaville kavereille. Näin ollen tiedän, ettei mikään peto ollut niitä tappanut, ei edes hauleja löytynyt.

        Ns. "lintumiehenä" olen sitä mieltä, että on väärin metsästyksen nimissä tuoda maahan ja istuttaa luontoon lintuja, jotka eivät tänne kuulu, eivätkä täällä omillaan pärjää! Ei edes metsästyksen nimissä!

      • T. J
        Strix kirjoitti:

        Vai talojen katoilla Ja puiden oksilla hahaha.
        Mitäs ne sitten on, ne linnut jotka ovat kuusien ja pensaikkojen suojissa jotka kovasti muistuttavat Fasaaneja hmmm... en ole viellä koskaan nähnyt Fasaania talon katolla istumassa, mutta kyllä kuusien alla ja pensaikossa.

      • Strix
        T. J kirjoitti:

        puolustelemasi linnun. Ainakin sen oleskelupaikat.
        Fasaanihan ei ole sopeutunut Suomen talveen, toisin kuin muut kanalinnut, osaamalla kaivautua lumen lämpöön kylminä talviöinä. Sen sijaan se könöttää kuusien ja mäntyjen rungon vieressä korkealla maasta. Lisäksi sen näkee tuulen suojaisissa paikoissa rakennusten kupeessa jopa talvella paljaiden lehtipuiden oksilla yötä pitämässä. Tällöin merkitsevää on ruokintapaikan läheisyys.

        Miksi et keskity Suomen luontaisten kanalintulajien "suojeluun" metsästystä varten? Mikä ajaa ihmisen elättämään tänne pohjoiseen epäkelpoa lintulajia?

      • Styrox

        Hihihi katoillahan ne katoilla hihihiih...

        Ja nyt kerrot sitten miltä Fasaaani näyttää, onko sillä kenties outo punainen pipa päässä, punainen viitta, mustat nahkahousut ja nokian saappaat jalassa, niinkö vai olenko erehtynyt linnusta.

      • asiantuntijaa
        Strix kirjoitti:

        puolustelemasi linnun. Ainakin sen oleskelupaikat.
        Fasaanihan ei ole sopeutunut Suomen talveen, toisin kuin muut kanalinnut, osaamalla kaivautua lumen lämpöön kylminä talviöinä. Sen sijaan se könöttää kuusien ja mäntyjen rungon vieressä korkealla maasta. Lisäksi sen näkee tuulen suojaisissa paikoissa rakennusten kupeessa jopa talvella paljaiden lehtipuiden oksilla yötä pitämässä. Tällöin merkitsevää on ruokintapaikan läheisyys.

        Miksi et keskity Suomen luontaisten kanalintulajien "suojeluun" metsästystä varten? Mikä ajaa ihmisen elättämään tänne pohjoiseen epäkelpoa lintulajia?

        Elä esitä asiantuntijaa, kun et sitä ole. Olet tehnyt itsestäsi vain hölmön noilla "tiedoillasi".

        Lainaus: "Olen todellakin 90-luvulla kerännyt kuoliaaksi jäätyneitä fasaaneja puolen tusinaa. Ne olen nylkenyt ja nahat myynyt perhonsidontaa harrastaville kavereille. Näin ollen tiedän, ettei mikään peto ollut niitä tappanut, ei edes hauleja löytynyt."
        Ensinäkin mistä voit tietää olivatko ne jäätyneet kuoliaaksi, nääntyneet nälkään vai olisiko joku myrkyttänyt ne tai mitä tahansa muuta. Siis jos nyt mitään olet löytänyt - edes kuollutta varista.
        Jokainen luontoihminen, myös lintuihmiset, lähettää sellaiset eläimet joille ei löydy näkyvää kuolinsyyta EELA:aan tarkempia tutkimuksia varten. Jos näin olisi menetelty, niin kyseinen tapahtuma olisi yleisessä tiedossa. Sinulle ihan tiedoksi, että fasaanin selviämistä suomessa on ihan tutkittu, ja tutkitaan edelleen.

      • Strix
        asiantuntijaa kirjoitti:

        tekee itsestään vain nimittelemällä toisia hölmöksi, joten kaikki unnia itsellesi!

        Fasaanien pärjäämisestä Suomen luonnossa on paljonkin havaintoja. Pääosin huonoja! Kuten vaikka keskustelun alkuunpanijan Turusen pyssyn havainto: 'kantahan ei pysy ilman istutuksia, onko siis kasvattajista liian moni lopettanut kalliin harrastuksensa?' Hänen asuinpaikkansa näytti olevan Tammela, joka on siis ihan eteläsuomea.

        En tästä ala juupasjaapastelemaan ihmisten kanssa, jotka heittävät 'musta tuntuu' tietoa pelkän riitelyhalun takia.

      • Tarhaaja
        Strix kirjoitti:

        puolustelemasi linnun. Ainakin sen oleskelupaikat.
        Fasaanihan ei ole sopeutunut Suomen talveen, toisin kuin muut kanalinnut, osaamalla kaivautua lumen lämpöön kylminä talviöinä. Sen sijaan se könöttää kuusien ja mäntyjen rungon vieressä korkealla maasta. Lisäksi sen näkee tuulen suojaisissa paikoissa rakennusten kupeessa jopa talvella paljaiden lehtipuiden oksilla yötä pitämässä. Tällöin merkitsevää on ruokintapaikan läheisyys.

        Miksi et keskity Suomen luontaisten kanalintulajien "suojeluun" metsästystä varten? Mikä ajaa ihmisen elättämään tänne pohjoiseen epäkelpoa lintulajia?

        Fasaani osaa myös kaivautua lumeen kuten muutkin kanalinnut, se on nähty omin silmin ja kyllä se pärjää kovillakin pakkasilla, kun on vaan ruokaa saatavilla.

    • rölli

      Fassani on yksinäinen lintu se piileskelee tiheissä risukoissa tai tiheillä ojan varsilla!

    • Anonyymi

      Ne on varmaan syöty.

    • Anonyymi

      Fasaani arvokas riistalintu ja pärjää erinomaisesti suomalaisessa luonnossa. Talviruokinta on paikallaan ja siinä on muistettava kaksi tärkeää asiaa:
      1) Jos aloitat ruokinnan, sen on jatkuttava kevääseen saakka. Ruokintapaikat/automaatit sellaisiin kohteisiin, että pystyt ylläpitämään ruokintaa myös syvän lumen aikana. Syksystä, talvesta ja keväästä riippuen ruokinta aika loka-huhtikuu.
      2) Ruokintapaikkoja oltava vähintään kaksi, muutoin pedot oppivat tuhoisin seurauksin lintujen rutiineihin.

      Vastaus aloittajan kysymykseen, minne fasaanit hävinneet: Seuratkaa luontoa: varikset, korpit, harakat, naakat ja närhet lisääntyneet exponentiaalisesti. Paljon vakavampia munapesyeiden tuhoajia kuin supikoira ja minkki. Korpit, varikset ja harakat tappavat myös isoja poikasia ja varsinkin korppi ja varis tarvittaessa tappavat aikuisen fasaanin. Edellä esitettyjen vahinkolintujen pyynti tehty Suomessa todella vaikeaksi sekä tehottomaksi!
      On myös muistettava runsastunut sekä täysin elinvoimainen, mutta perusteettomasti rauhoitettu riistaeläinten pahin vihollinen KANAHAUKKA!
      Riistainfoa ja juridiikkaa sekä oppia vanhakantaisesta suomalaisesta metsästysperinteestä netissä: https://www.suomenperusta.fi/julkaisu/metsastyskirja/

    • Anonyymi

      Fasaani on vieraslaji jonka voi hävittää jos sellainen tulee vastaan.

      • Anonyymi

        Taas vihertrollit vauhdissa. Ei pitäisi edes vastata, mutta katso metsästyslaki 5§ riistalinnut. Siinä sinulle vieraslajia kerrakseen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1453
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1269
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      25
      1248
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1134
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1076
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1002
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe