alakoulunainen määrää

Olisiko lapsi saanut vallan. Se on vaan niin että kasvattajistahahan se on kiinni. Eipä sitten muuta.

Äiti ja Isä keskustelemaan pelisäännöistä miten tämän lapsen kanssa menetellään. Tietyt rajat pitää olla. Mikä oikein, mikä väärin, mitä saa tehdä, mitä ei jne. Jos toinen antaa ja toinen kieltää niin tietäähän siinä mitä tulee. Lapsi käyttää tilannetta hyväkseen. Siinä on tosiaan valta siirtynyt lapselle.

Parasta kun isä ja äiti menisivät ammattilaisen kanssa keskutelemaan miten toimia jos ei omat taidot riitä.

Ettet vaan olis mustis ihan normaalista vanhempainhoivasta, jota paisuttelet kuvauksessasi oman narsismisi vääristelemänä. Vanhemmat hoitakoon lapsensa kuten parhaaksi näkevät. Ei pitäis uusikoiden kovin puuttua, heillä kun on aina oma etu ojassa.

Sirpa Laamaset sisarineen täällä valittelee miesten hemmotelluista kakaroista.

Vanhemmat ovat olleet kuutamolla jo alusta asti lapsen kasvatuksessa. Lapsi ei ole pomo joka määrää. Sano isälle että ei anna pompotella koska toi pomona olo ei ole hyväksi edes lapsella.

Mikä tai kuka on alakoulunainen?

Minun mieheni tytär oli juuri samanlainen, ihan pieleen kasvatettu. Minulla tuli mitta yksinkertaisesti täyteen alle puolessa vuodessa. Mietin, korjaanko tilanteen vai lähdenkö litomaan. Rakastan miestäni, joten päädyin edelliseen.

En enää suostunut kertaakaan lapsen äidin viime hetkillä ilmoitettuihin tapaamis- ja luonaolomuutoksiin. Hän jaksoi kuitenkin sinnikkäästi yrittää monta kuukautta, kunnes lopulta tajusi, että kun ei käy, niin ei käy. Jos esimerkiksi juuri pukemisessa tuli kuvaamasi kaltainen tilanne, puutuin siihen välittömästi, sivuutin miehen touhut kokonaan ja otin tilanteen haltuun. En näissä tilanteissa välittänyt olla mitenkään erityisen helläkätinen auttaessani nelivuotiasta pukemaan. Viikossa lapsi oppi, että minun kanssani ei pelleillä ja alkoi sitten nopeasti myös uskoa isänsä sanaa. Aavistin aina tosi helposti tällaisen tilanteen mahdollisuuden ja olinkin silloin erityisesti "på alerten".

Kaupassa käynti saattoi toisinaan muodostua varsinaiseksi testiksi. Jos lapsi alkoi tuittuilla, varoitin kerran ja sen jälkeen, jos ei käytös muuttunut, vein tavarat takaisin hyllyyn ja lähdimme kotiin. Söimme sitten vain puuroa ja pelkkää perunaa, vessapaperikin oli vähissä. ;-)

Kouluun mentyään hän alkoi saada viikkorahaa, melko runsasta mielestäni. Huonosta käytöksestä seurasi, että pistin rahahanat kiinni. Mieheni sopeutui tähän ihan helposti, lapsen äiti sai minun puolestani tehdä, mitä halusi. Hänellä ei ole suuret tulot, joten kymppiä toisensa perään ei siltäkään suunnalta sitten tullut. Sovituista kotiintuloajoista luistamisesta seurasi aina sanktioita, samoin siitä, jos koulussa oli mokailtu tai läksyt tekemättä.

Pleikkarin poistin käytöstä kokonaan. Lapsi on isänsä tavoin visuaalisesti erittäin lahjakas ja piirtämisestä muodostui uusi harrastus, jossa kehitys olikin todella huimaa.

Nykyisin tämän 11-vuotiaan kanssa on suhteellisen helppoa ja olemme hyvissä väleissä. Käymme yhdessä shoppailemassa, hänellä on toisinaan kaveri mukana kesäasunnollamme, hän hoitaa meillä ollessaan omat velvollisuutensa mukisematta ja koulu menee hyvin. Tapaamissopimuksia noudatetaan, mutta tapaamisista on mahdollista neuvotella, sanelupolitiikka ei käy.

Asiahan on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että jos omilla vanhemmilla on vanhemmuus hukassa, on vain hyväksi lapselle, että hänellä on lähipiirissään joku aikuinen, joka ottaa vastuun ja luo hänelle turvallisuudentunteen.