Onko kukaan antanut lapselleen nimeksi Malena? Miltä nimi maistuu suussa?
Malena?
Ben Amy
131821
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
En tiedä tulkitsinko viestiäsi aivan väärin, mutta sain käsityksen että kysymys oli tarkoitus olla nimestä Melena...
Melenahan tarkoittaa veriripulia.
Kumma, että jotkut tyrkyttää sitä veriripulia joka paikkaan. Kyseessähän on ihan eri sana, Melena. Ja alkuperäinen kysyi Malena-nimestä.
Malena on yleinen nimi ulkomailla, italialais-lempinimi nimestä Magdalena. Vähän aikaa sitten tuli tv:stä elokuvakin "Malena". Elokuva kertoi kauniista naisesta, jota kaikki miehet haluavat, mutta kylän naiset ovat kateellisia ja mustasukkaisia, ja alkavat savustaa Malenaa ulos kylästä. Malenalle käy lopulta kuitenkin ihan hyvin. Pääosassa nähdään Italian viime vuosien ns. ykköskaunotar Monica Bellucci.
Malena nimenä sointuu ihan kivasti ja pehmeästi, Suomessa harvinainen nimi.
No nimenomaan sanoinkin, että saatoin tulkita alkuperäistä viestiä aivan väärin! Minun kieroitunut mielikuvitus kun ajatteli kysymyksestä "miltä nimi maistuu suussa" että kysyjä halusi nimenomaan saada mielipiteitä nimestä joka tarkoittaa veriripulia (joka tosiaan on Melena eikä Malena). Eli siis joku olisi vastannut että nimi maistuu oikein hyvältä (=veriripuli maistuu oikein hyvältä). Mutta tämä oli siis vain ja ainoastaan minun kieroutunutta ajatteluani.
Malena nimestä en pidä, vaikkei se mitenkään "mahdoton" olisi suomalaiselle lapselle.
lentoyhtiö nimeltään Malena?
Muuten ihan kiva nimenä!
Malla tai Milena, ovat minusta kivempia kuin Malena (tai Melinakaan, Melenasta nyt puhumattakaan, en myöskään pidä Millasta!).
Vaikka:
Milena Marleena
Milena Eerika
Milena Tuulia
Milena Daalia
Milena Amanda!!!
Milena Olivia
Milena Eleonoora!!
Malla Milena
Malla Mimosa
Malla Emilia
Malla Aurora!!!
Malla Arlena
Malla Ilona!!
Mitä näistä tykkäät!?? =)
hanki elämä!
Mitä merkitystä sillä on, jos SINÄ "aada" et pidä Malenasta tai Millasta, vaan pidät Mallasta ja Milenasta? Minun mielestäni taas Malena ja Milla on paljon viehättävämpiä nimiä kuin Malla ja Milena.
Pointtini on siis, että makuasioista on todella vaikea kiistellä. Tälläkin palstalla hengailee paljon tyylitajuttomia, rumia ja sivistymättömiä naisia, miksi heidän mielipiteillään olisi mitään merkitystä? Kysykää sellaisilta tuntemiltanne ihmisiltä, joita pidätte tyylitajuisina, tai luottakaa itseenne.
Malena ihan kiva nimi
... venäläiseltä prostituoidulta, vaikka en olekkaan maistanut..
Antakee armoo, mut totta kuin vesi.
Malena-nimi olisi parempi Maleena-muodossa, Suomessa kun ollaan, ja näin se suomessa ääntyy. Maleena on kuitenkin kauniimpi mielestäni kuin esim. Milena, joka töksähtää oudosti, jos ääntää Milena. Mileena on taas parempi, mutta oudompi kuin Maleena. Minea on kaikkein kauhein ja töksähtävin. Mallasta tulee mieleen Marlboro-tupakka. Millasta Camilla, eli Milla on hyvä nimi myös.
Meillä tytöt milena, minea & linea :) mielestäni ei kauniimpia nimiä olekkaan.. Poijjat elmeri, einari ja jalmari :)
Fiat Linea
"Onko kukaan antanut lapselleen nimeksi Malena? Miltä nimi maistuu suussa?"
No ppaskallehan tuo maistuu!