On tullut seurattua mielenkiinnolla Bardarbungen tulivuoren liikehdintää, maan vajoamista 20 m. tuon 80 n2 km levysen kraaterin päältä. Se on merkki tapahtumista, jotka ovat arvaamattomia tämänkin ajan tutkijoille.
Huolestuttavaa on rikkidioksiidipäästöt ympäröivien asukkaiden kannalta, myrkyllisenä se on tappavaa, joten kaasunaamareiden hankinta on saanut sisätiloissaan viipyilevät ihmiset tyhjentämään varastot. Viimeksi mitattu maanjäristys oli 5,5° richteriä, tuntuva maakuoren liikehdintä sekin!
Muistan hyvin ollessani töissä laivanvarustamossa 1963, kun 130 metrin syvyydessä merenalainen tulivuori purkautui, ja synnytti laavasyöksyllään Surtseyn saaren.
Hyvä ystäväni oli lähdössä laulukuoron mukana Islantiin tuolloin, ja näki kauempaa saaren vastasyntyneenä ja paljaana.
Tutkijoissa se herätti kiinnostusta, miten nopeasti kasvillisuus saa sijaa. Jo pari vuotta myöhemmin,vuonna 1965 oli merisinappi ensimmäisenä vallannut alaa.
Saarella ei ole maihinnousulupaa vieläkään, vain harmaahylkeiden pesimispaikkana sitä vieläkin seurataan.
Osa saaren laavasta koostunut pinta-ala on jonkin verran kutistunut, merivirtojen kuluttamana.
Tuo Bardarbungen tulivuori on nyt ilmakuvissa kuin avoin haava maan sisuksiin, höyryn ja kaasujen noustessa ilmakehään. Ei voi kuin toivoa laavavirran päätyvän mereen, jos rajumpi purkaus vielä on edessä.
Tuntuu suurelta tuo kraateri laajudeltaan, 80 neliö km on näin ajatellen iso ala, mutta suhteessa muihin Islannin ja Euroopan tulivuorikraatereihin en ole tullut verraneeksi.
Islannin tulivuoriperäinen arvaamaton alue
15
103
Vastaukset
Tuo kaldera, joka on tulivuorenpurkauksen seurauksena syntynyt pyöreä maankuoren vajoama, viittaa minusta purkauksen jo tapahtuneen, tai olevan käynnissä, koska laava siellä virtaa yhä. Jospa siitä syntyisikin kalderajärvi, vaikka sopivalla lämpötilalla aikaa myöten:D
Hurja mannerlaatta onkin tämä skandinavian, euroopan, ja koko afrikan käsittävä valtava mannerlaatta, ulottuen aasian puolella tyyneen valtamereen asti!
Juuri Islannissa se kohtaa Amerikan mannerlaatan, jolloin noita venttiileitä:D tulivuoria on Islanissa 14 kaikkiaan. Ihan seismine solmurypäle punaisella merkattuna.
Koko scandinaaviaa ei ollut olemassa 650 milj. vuotta sitten, vain Balticumalue, joka sijaitsi useita kertoja lähempänä etelänapaa, ennen nykyistä scandinaavian paikalleen muodostumista. Seilattu on magnassameressä, ja liikkuvaa on kotikontumme ollut,...moikka- jjoutava
Eihän näin pienet aivo riitä käsittämään niin isoja laattoja. Pitäiskö käsittää niitä lämpötiloja mitä maan sisällä on ja se metallinen sydän sen magnameren sisällä, sehän on kerrostunut ominaispainojen vaikutukseta painavin aines keskipisteen seutuville ja kuona ylimmäksi joka sitte pyrkii sieltä ulos.
Ja siinä metallissa se piilee tuo magneettisuus, etelä ja pohjoisnapa. Kuitenkin navat on aika vakiintuneella paikalla. Ikuisena tätä järjestelmää on pidettävä. Ystäväni, edesmennyt runoilija Kalevi Rahikainen- kirjoitti Islannissa runokokoelman, "Välähtää ikuinen salama". En sitäkään ymmärrä.- kiila
Jonakin hetkenä taas
pyyhkäisee aalto
kaiken tieltään
ja läikähtää ikuisuudesta valo
runojeni ylle
Kalevi Rahikainen Ovat nuo navat lähes paikoillaan nyt, mutta ovat tietämysten mukaan "käväisseet" jopa päiväntasaajalla
No, runoilijan kuvakieli onkin lähes myyttinen,...miksi ei noinkin! En minä osaa ikuisena pitää, kun Suomenkin maaperästä vielä löytyy hiiltyneitä jäänteitä palmupuista ja trooppisista kasveista, j kansakoulussa sen kertoi Maijaopemme.
Ne on niin valtavia ajanjaksoja, mutta mielenkiintoista sinänsä maapallon historia ja nykyhetken tapahtumat sen laattojen liikkeistä.
Se mitä ensin ajattelin oli jäätikön sulamisen vaikutus maankuoren painon kevetessä,...sulavesihän jakaantuu tasaisesti valtameriin? Olisisko se yhteydessä myös osaltaan painovoiman vaikutukseen, tiedä sitten, mutta sen luin, että tuo rikkidioksiidi v i i l e n t ä ä ilmakehää, mikä ei haitaksi kokonaisuudelle olekaan, porottakoon nyt sitten, jos se tarpeen kerran on :D
Pakko nauraa ittelleni, mä meen nyt,...- moving
Maa järisi eilen 15.9.2014 Ruotsissa 4,2 rihteriä, tuntui Porissakin. Edellinen järistys oli 5,1 1904 joten harvinaista on maakuoren liikehdintä skandinaaviassa. Meren pohjalla 10 km syvyydessä se oli.
- katleija.
Minä aattelen noista tulivuorista niin että tuolla maankuoren kun alla myllää koko ajan isot voimat siinä kuumuudessa niin syntyy siellä tietysti paineitakin, joita on välillä purettava. Sitä varten siellä on nuo laatat tulivuorineen, jotka ympäröivät koko maapallon, nekin liikkuvat tarpeen mukaan pitäen pallon tasapainossa. Tulivuoret päästävät sitten liiat paineet ulos niinkuin paineventtiilit.
Riskialttiita asuinpaikkoja on maapallolla, mutta ei se estä ihmistä asettumasta niille sijoille siltikään.
Voihan sitä omin päinkin miettiä noinkin isoja asioita huvikseen.Kirjaimellisesti jyllää ja kovin jyllääkin.
Maapallon ytimessä on sama kuumuus kuin auringon pinnalla. Jos oikein muistan on tuo lämpötila 4700 K, joka tarkoittaa kelviniä. tavallisin celsiusasteina n. 127 8400.
Ihan tuntuu pieneltä tuo taskulaskimella laskeman tulos. Tiedossahan on, että niin auringon pinnalla kuin maapallon ytimessä on kakki aine kaasuna, metallitkin.
Maapallon sisällä oleva sula kivi, nimeltä laava, purkautuu tulivuorista maan pinnalle. Noin on käynyt Islannin Heklassakin. Jos Islanti oletetaan Suomen lähiseuduksi, voidaan kuvitella, että maan sisäinen laavan liike Islannissa heijastuuu ehkä Suomeenkin ja toteutuu minijäristyksinä.
- 5647tyy
Islannissa on kuumalähde altaita geysirejä joissa on maan sisältä virtaavaa rikille tuoksuvaa vettä ympäri vuoden.
Turisteja ei paljon houkutella ja matkatkin hintavia.
Pieni valtio nauttii itse luonnon hellimmästä hoidosta.
Nämäkin altaat ovat tulivuoren uumenista nousevaa vettä- katikka*
Kuukeloitua tietoa:
"Tärkeimmät elinkeinoalat ovat kalastus, alumiinintuotanto ja turismi.
Turismi on yksi nopeimmin kehittyvistä tulonlähteistä Islannissa ja suuri ulkomaanvaluutanlähde. Turistien määrä on kasvanut merkittävästi viimeisten kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2003 turistien määrä oli n. 300 000 vuodessa, vuoden 2012 vastaava luku oli 646 921. Kasvu on ollut huomattavaa verrattuna Euroopan lukuihin, vuodesta 2011 vuoteen 2012 kasvuprosentti Islannissa oli 19,6 %, Euroopassa vastaava luku oli 3,4%.
Islantilaiset ovat onnistuneesti markkinoineet maataan pysähdyspaikkana Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä. Islantiin tulee eniten matkailijoita Pohjoismaista, Yhdysvalloista, Britanniasta ja Saksasta. Vuonna 2012 Suomesta kävi Islannissa noin 14 000 turistia.
- 5647tyy
Kävin 1997
- sitroen.
Suunnittelin joskus käyväni. Hintataso ja sateisuus karsivat suunnitelmat pois.
Ja tuo "lähikuva 17.9.2014 00:31":n linkki ei tuo muuta kuin mustaa kuvaa.
- jjoutava
Ei se Kalevi Rahikaisen kirjan nimi ollut, Välähtää ikuinen salama. Ei edes 'Välähtää salamavalo.' Vaan
kirjan nimi oli. "Välähtää ikuinen silmissä".
Näin muistini on taas muutellut selviä asioita. Toivottavasti en loukkaa ketään näillä pähkäilyillä vaan ehkäpä teenkin palveluksen runouden tunnettuavattaumattomuuvuudelle - tulivuoriseurailija
Bardarbunga voi räjähtää milloin vain. Tutkijat ovat itsekin ihmeissään siitä, mitä siellä tapahtuu.
- katleija*
Tällä sivustolla on tulivuoren jatkuva seuranta nähtävissä:
http://www.tiedetuubi.fi/?q=purkaus2014
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853889Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483328- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662769Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121977- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759