Talvivaaran viimeinen oljenkorsi pettää ?

Talvivaaran pitkäaikainen kumppani, belgialainen Nyrstar ilmoitti perjantaina, ettei se rahoita Talvivaaraa enempää kuin aiemmin julkisuudessa on tullut esille. Talousmedia spekuloi Suomessa viime viikolla, että Nyrstarin uusi rahoituskierros olisi osittain suunnattu Talvivaaran rahoitukseen.

Talvivaaran kaivosyhtiön sinkinostaja ja suurvelkoja, belgialainen Nyrstar ei aio rahoittaa toistaiseksi Talvivaaraa.

Yhtiö on aiemmin ilmoittanut satojen miljoonien eurojen laina- ja osakeantijärjestelyistä, joilla yhtiö rahoittaa eri hankkeita ja parantaa tasetta. Suomessa muun muassa Kauppalehti arvioi, että osa rahoituksesta käytettäisiin Talvivaaran pelastamiseen. Perjantaina Nyrstar ilmoitti, ettei se rahoita tässä vaiheessa Talvivaaraa enempää kuin aiemmin on julkisuudessa ilmoitettu.

Nyrstar lainasi Talvivaaralle keväällä 20 miljoonaa euroa sinkkitoimituksia vastaan. Talvivaara on ennestään velkaa Nyrstarille sinkin ennakkomaksuista yli 200 miljoonaa euroa.

Nyrstarilla on erityisesti sinkkiin ja lyijyyn keskittynyt metallialan yritys. Sillä on kaivoksia ja sulattoja Euroopassa, Amerikassa, Kiinassa ja Australiassa. Yhtiö työllistää noin 6500 henkilöä. Belgialaisyhtiön pääkonttori on Sveitsissä.

18

253

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jock jock

      Piejasepa mällit!

    • tum tum

      J-Pennasella pettää tumppu ja rakkulat imestyy käteen.

    • Perälauta lähestyy

      Perällä tiimalasissa hiekka alkaa uhkaavasti loppumaan...

      • tieto5

        Linna lähestyy, onko jo muuttanut ulkomaille?


    • jock jock

      olen homo junk junk

    • The BEST

      Ostan kolmella , myyn yhdellä. Ei kummosta businesta, kuka hullu tämmöistä rahoittaisi, ei kukaan !

    • Veri Kallonen

      olen homo

    • dddaaaaa

      Se petti jo silloin kun tämä puhallus keksittiin.

    • P. Ehtomäki

      Mutta ei hätää. Me pärjättiin hyvin kun lahjontarahaakin tuli 230 miljoonaa.

    • perävalo takuu

      Ostaisitko Pekka Perältä käytetyn auton?

    • epäilen että

      Kohta niitä käytettyjä autoja myydään Talvivaarassa.

      • Millonkahaseoli

        Niitä myytiin jo.


    • pout

      Ei enää penalla oljenkorresta tirise mälli, taitaa oljenkorsi pettää...

    • jock jock

      olen homo junk junk

    • PORVARI

      Möimpä kaikki osakkeet pois
      Vielä pärjäsin pikkasen kun ostin oikeaan aikaan.

      • Pölhö-Porvari

        Niin, niin. Talvivaaran osakkeella pärjätä enää koskaan. Ei ole ollut OiKEATA aikaa ostaa, suhteessa nykykurssiin!

        Kenellä talvivaaraa on halussaan, on turha leveillä kenellekkään turskallaan.


      • tuulipukuosake

        Talvivaaran osakkeita saa kaksi kappaletta yhdellä tyhjällä kaljatölkillä.
        Reilu viikko on enää aikaa ja sitten Talvivaaran kohtalo on taputeltu.


      • Pörssivinkki
        tuulipukuosake kirjoitti:

        Talvivaaran osakkeita saa kaksi kappaletta yhdellä tyhjällä kaljatölkillä.
        Reilu viikko on enää aikaa ja sitten Talvivaaran kohtalo on taputeltu.

        Osta nyt osakkeita, joku yritys kumminkin ostaa Talvivaaran, saat huikeat voitot. Nyt on halpaa ostaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      923
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe