Nyt sen sitten uskalsi joku sanoa. Suomalainen nykykulttuuri ei stimuloi taiteellista tuotantoa, koska se on tasapäistävän tanttaramentaliteetin näivettämää.
http://yle.fi/uutiset/kirjailija_heikki_turunen_persoonat_eivat_enaa_saa_loistaa/7462192
"Nykyinen holhousyhteiskunta on ollut mukana tätä tekemässä. Kieltojen ja rajoituksien aika. Eräänlainen tanttarakulttuuri on niitannut persoonat pois. Tanttarat huokuu niskaan ja kyttää.
"Se on tämä ihme internetin aika ja persoonallisuuksien tappomeininki. Tasapäisyyden vaatimus, uuskiltteyden ja uuskunnollisuuden vaatimus, Heikki Turunen luettelee."
Olen jo vuosia miettinyt tätä kysymystä niin kirjalliisuuden kannalta kuin yleisemminkin. Mihin hävisivät värikkäät persoonat, joista entisajan tarinat kertovat? Kaikki menestyneimmätkin ihmiset ovat nykyään samasta tuubista puristettuja normipersoonia.
Kun lueskelen nykykirjallisuutta, siellä puhutaan vain kahvilassa istumisesta, kännykän räpläämisestä ja hoitopaikan etsimisestä masentuneelle kaverille. Tässäkö on nykyelämän maisema, aina ja iänkaikkisesti?
Nykyaika nitistää persoonalliset hullut normittamalla heidät virallisesti poikkeaviksi. Heillä on nykyään diagnoosit, viralliset leimat, joilla selittää omaa olemisen tapaa itselle ja yhteiskunnalle. Systeemi kannustaa heitä omaksumaan heille ojennetut leimat identiteetteinä, sen sijaan että he nousisivat kategorioiden yläpuolelle ja eläisivät radikaalisti omannäköistään elämää.
Juice Leskinen lauloi "viimeisestä kylähullusta", jonka sosiaalitoimi raahaa laitokseen tasapäisen hyvinvoinnin maisemaa rumentamasta. Ennen kyläyhteisössä arvostettu persoona ei enää sopinut uuteen uljaaseen hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa asiantuntijat mittaavat desimaalin tarkkuudella sopeutumista itse määrittelemäänsä hyvän elämän malliin.
Huomaa, että tätä ei pidä lukea minään oikeistolaisena sosiaaliturvan alasajon puolustuksena. Kyse on paremminkin siitä, miten hyvinvointivaltio yrittää alunperin jaloissa välittämispyrkimyksissään muovaamaan kansasta tasapäistä massaa, jonka elämäntapaa on helppo mitata ja ohjailla. Siinä sivussa erilaiset persoonalliset tyypit häviävät jonnekin peräkamereihinsa syrjäytymään. Heille ei enää ole omannäköistään lokeroa yhteisössä, jossa jokaisen elämän päätavoitteena on hienon CV:n rakentaminen.
Niin, tai sitten heistä tulee Turusen mainitsemia ulkoisesti sopeutuneita kaappieksentrikkoja. Heillä on tasainen normielämä, mutta salainen sisäinen maailma, jota he eivät uskalla näyttää kuin harvoin, turvallisessa seurassa, jossa ei tarvitse pelätä joutuvansa virallisen poikkeavuuspuheen määrittelemäksi.
http://yle.fi/uutiset/kirjailija_heikki_turunen_persoonat_eivat_enaa_saa_loistaa/7462192
"Nykyinen holhousyhteiskunta on ollut mukana tätä tekemässä. Kieltojen ja rajoituksien aika. Eräänlainen tanttarakulttuuri on niitannut persoonat pois. Tanttarat huokuu niskaan ja kyttää.
"Se on tämä ihme internetin aika ja persoonallisuuksien tappomeininki. Tasapäisyyden vaatimus, uuskiltteyden ja uuskunnollisuuden vaatimus, Heikki Turunen luettelee."
Olen jo vuosia miettinyt tätä kysymystä niin kirjalliisuuden kannalta kuin yleisemminkin. Mihin hävisivät värikkäät persoonat, joista entisajan tarinat kertovat? Kaikki menestyneimmätkin ihmiset ovat nykyään samasta tuubista puristettuja normipersoonia.
Kun lueskelen nykykirjallisuutta, siellä puhutaan vain kahvilassa istumisesta, kännykän räpläämisestä ja hoitopaikan etsimisestä masentuneelle kaverille. Tässäkö on nykyelämän maisema, aina ja iänkaikkisesti?
Nykyaika nitistää persoonalliset hullut normittamalla heidät virallisesti poikkeaviksi. Heillä on nykyään diagnoosit, viralliset leimat, joilla selittää omaa olemisen tapaa itselle ja yhteiskunnalle. Systeemi kannustaa heitä omaksumaan heille ojennetut leimat identiteetteinä, sen sijaan että he nousisivat kategorioiden yläpuolelle ja eläisivät radikaalisti omannäköistään elämää.
Juice Leskinen lauloi "viimeisestä kylähullusta", jonka sosiaalitoimi raahaa laitokseen tasapäisen hyvinvoinnin maisemaa rumentamasta. Ennen kyläyhteisössä arvostettu persoona ei enää sopinut uuteen uljaaseen hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa asiantuntijat mittaavat desimaalin tarkkuudella sopeutumista itse määrittelemäänsä hyvän elämän malliin.
Huomaa, että tätä ei pidä lukea minään oikeistolaisena sosiaaliturvan alasajon puolustuksena. Kyse on paremminkin siitä, miten hyvinvointivaltio yrittää alunperin jaloissa välittämispyrkimyksissään muovaamaan kansasta tasapäistä massaa, jonka elämäntapaa on helppo mitata ja ohjailla. Siinä sivussa erilaiset persoonalliset tyypit häviävät jonnekin peräkamereihinsa syrjäytymään. Heille ei enää ole omannäköistään lokeroa yhteisössä, jossa jokaisen elämän päätavoitteena on hienon CV:n rakentaminen.
Niin, tai sitten heistä tulee Turusen mainitsemia ulkoisesti sopeutuneita kaappieksentrikkoja. Heillä on tasainen normielämä, mutta salainen sisäinen maailma, jota he eivät uskalla näyttää kuin harvoin, turvallisessa seurassa, jossa ei tarvitse pelätä joutuvansa virallisen poikkeavuuspuheen määrittelemäksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.