1 1/2 VUOTIAAN KIUKUTTELU

äiti

Onko normaalia,että puolitoistavuotias saa välillä kauheita kiukuttelukohtauksia ja lyö? Miten tuollainen loppuisi?

9

4875

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mato

      Meidän muksu on nyt vuoden ja 5kuukautta, ja jonkin aikaa ollaan jo kiukuteltu..
      Pahimmat huudot kuulee kun lapsi ei saa haluamaansa, ja lyönnit kaupan päälle. Sylkemäänkin on oppinut, onneksi ei enää pure.
      Ja äitiä naurattaa ja itkettää kun pieni kiukkuaa=)
      Kuulemma loppuu aikanaan(niin ne viisaat väittää), että parin vuoden päästä saa lapsi taas aloittaa uhmailunsa=)

    • Viavaleria

      Voi kun tuttua. Meillä ensimmäinen nyt 1v ja 4kk. Isä vie hänet hoitoon aamuisin ja minä haen työpäivän päätyttyä. Ehdimme olla kotona noin 1,5h ennen kuin isä tulee.

      Tänä aikana noin 3pv viikosta lapsi istuu keittiön laittialla, huutaa, itkee, haluaa syliin ja kun pääsee, lyö kasvoihin.

      Tähän kaikkeen tulee loppui kuin seinään kun isä kotiutuu. Sama tapahtuu päinvastaisessa järjestyksessä niinä päivinä, kun isä viikolla kotona ja minä töissä. Päivä mennyt loistavasti, mutta kun äiti kotiutuu, alkaa mahdoton uhma ja kiukuttelu.

      Toivotaan että tämä on ohimenevää.

      • sipe

        Kyllä, kyllä, oikein hyvältä kuulostaa. Poika viikon kuluttua 1½ vuotias. Hauskuus alkoi n. 2 kk sitten


      • iskä

        Meillä tyttö 1 v 4 kk. Ei anna minun vaihtaa vaippaa tai pukea, laitta ulkohaalaria naulaan, pyyhettä kuivuun yms., mutta muuten ollaan hyvää pataa. Äiti käy kyllä kaikkiin edellä ,ainittuihin hommiin. Tekisin kyllä myös mielelläni itse ja keventäisin äidin kuormaa.


    • Ansku

      Meillä poika jo 5 vuotias ja kiukuttelua on ollut siitä 1 1/2- vuotiaasta tähän ikään asti. Välillä helpompia hetkiä ja sitten on taas uhma alkanut. Nyt poikaa kiittäminen, puhuin jo äidillenikin leikkimielisesti, että onkohan poika kipeä, kun on vallan kiltiksi herennyt ;) Taitaa kuitenkin olla tämä nk helpompi vaihe, tai sitten rupeaa jo tosissaan uhma helpottamaan!

    • vastaus

      munkin poika sai samanlaisia kiukun purkauksia ja se kuuluu asiaan ja se on hyvin normaalia.tuon ikäiseltä.

    • mä.

      Meillä reilu vuoden ikäinen muuten ihana kullannuppu pistäää välillä (väsyneenä) ns. ranttaliksi. Siihen sisältyy kiukuttelua ja tavaroiden heittelyä, joskus jopa lyömistä. Ihan normaalia siis. Muista, että tämä on se aika (yksi niistä), jolloin rajoja haetaan - anna rajat lapsellesi, muuta älä liian rajuin ottein.

    • Isä_

      En tiedä toimiiko muilla, mutta meillä on toiminut kahden lapsen kanssa: Esim tarhasta tullessa annan lapselle aikaa 15-20min. Ei ruuanlaittoa eikä lehdenlukua, vaan leikitään lapsen kanssa ja lapsen ehdoilla. Tärkeää on, että lapsi pääsee ilman huomionkerjäämistä syliin ja saa hellyyttä ja aikaa.

      Tämän luku/leikki-istunnon jälkeen jatketaan sitten arkihommia, kuten syödään jne... Itse olen huomannut, että kiukuttelu ei ole tämän jälkeen niin rajua.

      • äippä

        Meidän 1,5 v tyttö saa ihan hirveitä kiukkukohtauksia, jos ei saa tahtoaan läpi. Uhma iskee myös vaippaa vaihdettaessa, ruokapöydässä ja pukiessa. Meillä toimivaksi keinoksi on osoittautunut jäähy: lapsi laitetaan jäähylle muutaman metrin päähän esim. matolle, josta ei saa poistua ennen kuin huuto ja raivoaminen lakkaa. Itse seistään lähellä koko ajan ja sitten kysytään, joko ollaan kavereita. Tuolloin tyttö tulee halimaan, ja sen jälkeen kohtaus on ohi ja hommat sujuu taas. Meillä riittää yleensä pelkkä jäähyllä uhkaaminen ja jos ei, niin vajaan puolen minuutin seisottaminen lopettaa huudon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      648
      7948
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2234
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2135
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      1703
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1230
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1223
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1104
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      836
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      753
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      732
    Aihe