Kontio

Kertokaapa ihmiset kokemuksia Kontion toimituksista! Ovatko hommat menneet niinkuin on sovittu, tavara tullut ajoissa yms. Entäs asennuspuoli ja mahdolliset jälkimarkkinointiin liittyvät asiat? Kokemukset kaikista malleista kiinnostaa, koska uskon firman tyylin olevan näissä asioissa sama kautta linjan. Itse suunnittelen perheeni kanssa "Kajastuksen" rakentamista, että se kiinnostaa toki erityisesti!

Kiitos!
88573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Paketti tuli ajallaan ja tavara oli hyvälaatuista. Jonkinverran oli esim. ruode- ja väliseinien aluspuu/runkotavarassa sanomista mutta on ollut sen verran tarpeeksi, että on voinut valita ja raakata huonompaa pois. Talotehtaan ukkojen kanssa on ollut hyvä asioida puhelimitse. On saanut asiallista vastausta ja neuvontaa. Lisää on tullut sitäkin tavaraa, joka paketissa on vähille jäänyt mutta lisätavara on kyllä tarkkaan laskettu, minkä verran on lähetetty. Talomyyjä oli toisaan taloMYYJÄ ja häntä ei ole pätkääkään kiinnostanut taloasiamme sen jälkeen, kun kaupat oli tehty. Eipä se kai sen puoleen ole tarkotuskaan. Myyjä myy ja muihin hommiin on eri työntekijät suoraan tehtaalla.

Kauppoja tehdessä kannattaa seurata mitä tavalliset puutalopaketit pitävät sisällään sillä näissä missään hirsitalopaketeissa ei juuri kai extraa ole. Siinä vaiheessa voi kauppaan vielä sisällyttää/tinkiä muutakin ettei tarvitse sitten projektin mittaa huomata, että tämäkin puuttui vaikka piti sitä vähän niinkuin selvyytenä. Kontiossa mukaan kannatta kysellä mm. vesipeltejä, puhallusvillaa, mahdollisuutta sähkö- ja lvi-suunnitelmiin, sähköreikiä, ikkunoiden ja ovien lukot sekä helat yms.

Äänestä
  • Meillä Kontion talo ja mökki. Kummempia erittelemättä olen ollut tosi tyytyväinen, virheitäkin on toki ollut mutta kaikki on hoidettu asiallisesti. Myyjää ei voi kun kehua, terveisiä vaan Tampereen edustajalle, jos satut lukeen. T: Teiskon hurjat

    Äänestä

Meille tuli Kontion talopaketti 2003 keväällä.
Asennus tehtiin omalla porukalla, joten Kontion asennuksesta ei ole kokemusta.
Kontion toiminnasta jäi kaikinpuolin positiivinen kuva. Pieniä puutteita toimituksessa oli, mutta ne korjattiin aina viivyttelemättä.
- Yhdessä hirressä oli ikkuna-aukon leveys väärä, uusi hirsi tuli parissa päivässä tontille.
- Yläkerran parvekkeen ovi oli yksinkertainen, kaksinkertainen ovi tuli tilalle.
- muutama ikkunan kahva puuttui, tulivat postissa.
Toimitus oli "täydellinen puuosa" ilman lauteita

Hirret olivat hyvälaatuisia ja mittatarkkoja.
Kuvat ja ohjeet toimivia.
Muuta puutavaraa oli reippaasti ja kaikkea jäi ylimääräistä.

Meillä yhteydenpito tapahtui myyjän kanssa, ja homma toimi erittäin hyvin.
Myös tehtaan tuki oli asiallista.

Äänestä
  • Me rakensimme kontion hirsitalon 2002/2003 ja olemme hyvin tyytyväsiä toimintaan.Se tuosta tavaran määrästä,jos on suurinpiirtein valmis malli kuvastosta,tavaraa tulee sopivasti eli ei paljoa ylimääräistä,jos taas ns.oma malli niin tosi paljon jäi ylimääräistä,ainakin naapurissa...itsellä hieman muunneltu kuvastomalli ja tavaraa oli riittävästi,enkä kyllä kaipaakaan ylimääräisiä kasoja pihalleni.Kaksi vuotta ollaan asuttu ja erittäin tyytyväisiä olemme.Vaimolla allergiaa ja oireet suurinpiirtein hävisivät muuton jälkeen,kiitos hyvän sisäilman!

    Äänestä

  • timo kirjoitti:

    Me rakensimme kontion hirsitalon 2002/2003 ja olemme hyvin tyytyväsiä toimintaan.Se tuosta tavaran määrästä,jos on suurinpiirtein valmis malli kuvastosta,tavaraa tulee sopivasti eli ei paljoa ylimääräistä,jos taas ns.oma malli niin tosi paljon jäi ylimääräistä,ainakin naapurissa...itsellä hieman muunneltu kuvastomalli ja tavaraa oli riittävästi,enkä kyllä kaipaakaan ylimääräisiä kasoja pihalleni.Kaksi vuotta ollaan asuttu ja erittäin tyytyväisiä olemme.Vaimolla allergiaa ja oireet suurinpiirtein hävisivät muuton jälkeen,kiitos hyvän sisäilman!

    minkä hirren valitsitte? itse suunnittelemme lamellihirrestä 205. Itseäni epäilyttää lämmityskulut, pitäisikö mieluummin tehdä lisäeristeellä... entä kumpi mielestänne on parempi, mänty vai kuusi? kontiolta saa vain männyn...

    Äänestä

  • kari kirjoitti:

    minkä hirren valitsitte? itse suunnittelemme lamellihirrestä 205. Itseäni epäilyttää lämmityskulut, pitäisikö mieluummin tehdä lisäeristeellä... entä kumpi mielestänne on parempi, mänty vai kuusi? kontiolta saa vain männyn...

    Tuohon keskusteluun vielä...voit huoletta ottaa 205mm hirren,varmasti tarkenee,meillä kahden talven kokemus.Niin,itsellä mänty,mutta ainakin 2002 oli kontiolla saatavana myös kuusi,taitaa vaan olla aikas paljon vähemmin käytetty...

    Äänestä

  • kari kirjoitti:

    minkä hirren valitsitte? itse suunnittelemme lamellihirrestä 205. Itseäni epäilyttää lämmityskulut, pitäisikö mieluummin tehdä lisäeristeellä... entä kumpi mielestänne on parempi, mänty vai kuusi? kontiolta saa vain männyn...

    En usko että lämpöhukka ainakaan seinistä tulee jos katto, lattiat ja ikkunat tehdään kunnolla.

    Äänestä

Aloitin rakennusprojektini valitsemalla kuvastosta 1-kerrosratkaisun (205mm lamelli), muokkasin sitä hieman ja kerroin myyjälle, millaisen yläkerran haluan siihen päälle. Apua tuntui löytyvän ja yhteisymmärrys yläkerran ratkaisuista ja pohjan muutoksista löytyi nopeasti. Rakentaminen alkoi kesällä -97 ja helmikuussa -98 oli muuton aika.

Kokemukset toimittajasta olivat aivan hyvät. Tavara oli pääsääntöisesti kohtuulaatuista. Sitä oli joiltakin osin reilusti yli tarpeen ja joiltakin osin niukasti. Mm. yläkerran lattialankkumäärässä oli tehty laskuvirhe ja tavaraa puuttui runsaasti. Lisätoimitus oli kuitenkin nopeaa ja lankkuja jäi nyt aika paljon ylimääräistäkin. Eräässä takakuistin hirressä oli salvosvirhe, mutta korjasimme sen itse ja talotehdas hyvitti. Tarjosivat myös uutta, mutta ei ollut aikaa jäädä odottelemaan yhtä hirrenpätkää.

Talossani on kevyet väliseinät hirsipaneelilla (helpottaa mm. sähkötöitä) ja en ollut tyytyväinen minulle toimitettuihin paneeleihin. Ne nimittäin olivat ilmeisesti höylätyt kosteina ja kieroontuivat varastointiaikana. Nappasin muutaman kuvan ja postitin ne tehtaalle. Uudet paneelit tulivat nopeasti ja rakentaminen ei viivästynyt. Paneeleissa oli ehkä paljon oksia, mutta en itseasiassa halunnut eleettömän tasaista pintaa, joten...

Itse rungon pystytys oli helppoa ja minut on yllättänyt vähäinen painuminen. Kaikkein työläintä oli kappaletavarasta tehdyn yläkerran teko.

Taloni rakennusala on 166 neliötä ja siinä on ylös asti avoin tupakeittiö. Lämmityksenä on varaavan laatan (yösähkö), kattolämmityksen, sähkölistojen ja takka/leivinuunin "sekasotku". Vuositasolla sähkönkulutus on n. luokkaa 14000 KWh (yö)/10000Kwh(päivä).

Olen ollut kokonaisuudessa ollut tyytyväinen valintaani ja olisin valmis tekemään kaupat myös jatkossa Kontiotuotteen kanssa.

Ja ai niin: Asun Suomen kylmimmällä seudulla, mutta vielä ei ole paleltanut, ainakaan sisällä :-).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paavo kirjoitti:

Kertokaapa ihmiset kokemuksia Kontion toimituksista! Ovatko hommat menneet niinkuin on sovittu, tavara tullut ajoissa yms. Entäs asennuspuoli ja mahdolliset jälkimarkkinointiin liittyvät asiat? Kokemukset kaikista malleista kiinnostaa, koska uskon firman tyylin olevan näissä asioissa sama kautta linjan. Itse suunnittelen perheeni kanssa "Kajastuksen" rakentamista, että se kiinnostaa toki erityisesti!

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu