äiti

lapset kuuluu aina ensisijaisesti äidille äiti kantaa kohdussaan lastaan 9 kuukautta isä ei .äiti imettää isä ei ,loppujen lopuksi isän osuus on aika vähäinen,lapsen alkuvaiheessa,ei hänellä voi olla näitä tuntemuksia.ja jos isät joutuis synnyttämään,lapsia syntyisi erittäin vähän.
1182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tottakai luonnonmukaisesti ajatellen lapsi kuuluu aina äidille. Mutta, jos äidin henkinen status tai muut asiat ovat huonosti tai äiti on juoppo yksinhuoltaja sekä lyö lapsiaan, niin eihän sellaiselle äidille voi lapsiaan jättää.
Outi Kosken tapauksessa, Outi teki väärin kun jätti palauttamatta lapset ja lähti karkuun poikien kanssa pohjois-suomeen Ristijärven kuntaan. Sen tapauksen jälkeen on varmaa että, Outi Koski ei saa poikia itselleen ja ei saa huoltajuutta. Hänen olisi pitänyt rauhanomaisesti palauttaa pojat amerikkaan, vaikka pojat sitä eivät halunneet. Näin olisi ehkä säilynyt tapaamisoikeus. Kuitenkin ne pojat ovat saaneet jo näistä tapahtumista elinikäiset traumat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mammamiia kirjoitti:

lapset kuuluu aina ensisijaisesti äidille äiti kantaa kohdussaan lastaan 9 kuukautta isä ei .äiti imettää isä ei ,loppujen lopuksi isän osuus on aika vähäinen,lapsen alkuvaiheessa,ei hänellä voi olla näitä tuntemuksia.ja jos isät joutuis synnyttämään,lapsia syntyisi erittäin vähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu