Ennakkoveroa "turhaan"?

Makelius

Pahoittelen käyttäväni todennäköisesti vääriä termejä.

Olen myynyt vuoden aikana osakkeita yli 11 tonnin voitolla. Tästä tulee veroja maksettavaksi yli kolme tonnia. Minun pitäisi ohjeiden mukaan maksaa nyt omatoimisesti veroja "ennakkoon" eikä odotella tulevan vuoden veroehdotusta.

Minulla on vastaavasti tänä vuonna ansiotuloja vähemmän kuin edellisenä vuotena. Laskin, että veroprosenttini on nyt kutakuinkin oikea vaikka en maksaisikaan osakkeiden myynneistä veroja ennakkoon. Pitääkö minun maksaa ne kuitenkin ja saada sitten vuoden päästä palautusta kolme tonnia, vai voinko jättää osakkeiden verot nyt maksamatta, kun maksan ansiotuloistani nyt liian suurta veroa?

1

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei Makelius ja kiitos kysymyksestäsi.

      Arvopaperivälittäjät ja pankit ilmoittavat meille tapahtuneista osakekaupoista verovuotta seuraavan vuoden alussa ja nämä tiedot tulevat esitäytetylle veroilmoituksellesi. Oma-aloitteisen ennakontäydennysmaksun suorittamiseen tai ennakkoverojen laskettamiseen kehotetaan, jottei luovutusvoittovero tulisi korkoineen maksettavaksi jäännösverona.

      Halutessasi voit kuitenkin odottaa esitäytetyn veroilmoituksen saapumista keväällä ja tarkistaa että tiedot myynneistä ovat oikein ja mikäli myyntitietoja puuttuu, ilmoittaa ne. Veroilmoituksella näkyy erotus sille, ovatko palkkatulosta liikaa maksamasi verot riittäneet kattamaan myös luovutusvoiton veron, vai tarviiko sinun maksaa lisäveroa.

      Ystävällisin terveisin

      Sini Verotiimistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      311
      3700
    2. 208
      3019
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2574
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2034
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1465
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      171
      1355
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1347
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1328
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe