Syö kohtuudella niin et liho.

Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa.
Laihuuden salaisuus on silloin kohtuudellisessa syönnistä.
241637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Väitän että syömällä kohtuudella SAA syödä hyvin monta kertaa päivässä.
Lihomiset tulee vain siitä että mässätään ruokaa aivan järjettömän suuria määriä.
Liian suuria annoskokoja ja LIIKAA lihottavaa ruokaa ja erillaisia herkkuja.
JOS nämä kumpikin pitää kohtuullisena,todenäköisesti ennemmin laihtuu kuin lihoo,eikä tarvitse olla edes varsinaisesti laihdutuskuurilla.Laihtuminen tapahtuu silloin itsestään.

Äänestä

Söisin vaikka olisin miten lihava.

Äänestä

Itse painan 160kg ja olen ollut lapsesta asti ylipainoinen ja olen lapsesta asti ahminut ja en ole kokenut miltä tuntuu olla kylläinen. Kerran lääkäri määräsi minulle Saxendaa se on näitä piikitettäviä hormoneita, silloin lappasin lautasen tuttuun tyyliin niin täyteen kun sen vaan saa, mutta en pystynyt syömään siitä kuin ihan vähäsen ja aivot sanoivat ensimmäistä kertaa että nyt sinä olet syönyt tarpeeksi ja laitoin lautasen sivuun, kun ei vain tehnyt mieli enää yhtään enempää. Teillä normaali painoisilla toimii tämä kylläisyyden järjestelmä normaalisti ja meillä erittäin lihavilla se ei toimi.

Äänestä
  • Kyllä minä normaalipainoisena pystyisin syömään huomattavasti enemmän,mutta kun tiedän sen että lihoisin,siksi en syö vaikka kuinka tekisi mieli.
    Kieltolistalla on erityisesti herkut.

    Olen joutunut monestikkin pysäyttämään liian syömisen lihomisen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kyllä minä normaalipainoisena pystyisin syömään huomattavasti enemmän,mutta kun tiedän sen että lihoisin,siksi en syö vaikka kuinka tekisi mieli.
    Kieltolistalla on erityisesti herkut.

    Olen joutunut monestikkin pysäyttämään liian syömisen lihomisen takia.

    Minulla on lievä lihavuus. Minä myös söisin enemmän, mutta ajattelen järjellisesti ja sanon itselleni: nyt olet syönyt ( ja luettelen päivän ateriat ja välipalat) Rahkeisiin ei mahdu enempää. Minulla on herkkuna kuivahedelmiä. Lupasin tänään itselleni, että voin niitä juhannuksena syödä.

    Äänestä

  • Olet täysin väärässä, syömistä ei säätelee kylläisyyden tunne, vaan järki, kellä sitä on. Sinä olet vaan laiska, tyhmä ja luonteeltaan veltto.

    Äänestä

Liikunnasta tulee nälkä ja tulee syötyä rutkasti. Siinä tuoksinassa voi painon kurissa pitokin jäädä jos ajaa itsensä piippuun ja käyttää ruokaa tunteiden säätelyyn.

Äänestä
  • Ei nälkä mitään haittaa,se on vain hyvä asia että tavallinen vähäkalorinen ruokakin maistuu,koska sitä SAA syödä reilusti.
    Lihominen TULEE vain paljon kaloreita sisältävästä ruuasta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei nälkä mitään haittaa,se on vain hyvä asia että tavallinen vähäkalorinen ruokakin maistuu,koska sitä SAA syödä reilusti.
    Lihominen TULEE vain paljon kaloreita sisältävästä ruuasta.

    Vaikuttavinta on se, mitä syö.
    Liikunnalla mieluusti muu merkitys kuin painon tarkkailu; mieluummin liikkuvyåuus, luuston ja lihasten kunto. No, Jaa, ei raitis ilmakaan ole pahaksi.
    Namit vähemmälle.

    Pyllerö

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vaikuttavinta on se, mitä syö.
    Liikunnalla mieluusti muu merkitys kuin painon tarkkailu; mieluummin liikkuvyåuus, luuston ja lihasten kunto. No, Jaa, ei raitis ilmakaan ole pahaksi.
    Namit vähemmälle.

    Pyllerö

    Näin jo seniori-iässä nykytiede hyväksyy LIEVÄN lihavuuden. Se on ainoa asia, joka on myönteinen ikääntyessä, kun luusto kuulemma pysyy paremmin kunnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Näin jo seniori-iässä nykytiede hyväksyy LIEVÄN lihavuuden. Se on ainoa asia, joka on myönteinen ikääntyessä, kun luusto kuulemma pysyy paremmin kunnossa.

    Vaimoni oli 52v ikään saakka pitänyt itsensä hoikkana ja hyväkuntoisena.
    Genettisen häiriön seurauksena osa maksan laskimoista tukkeutui. Lääkärissä poppanainen sanoi, että rouvan on saatava painoa lisää.
    162cm / 52kg alkoi nautiskelemaan täytekeksejä, kahvilla viineri tai vastaavaa. Kuivakakkua ja ties mitä mistä oli kieltäytynyt vuosikymmenet.
    Paino kohosi hiljalleen 58 kiloon jolloin lekuri oli tyytyväinen.
    Vaimoni oli päässyt kaipamiensa herkkujen makuun ja painon nousu on jatkunut. Nyt edetään jo 6-kympin pulskemmalla puolella. Tosin aikaakin on kulunut. Nyt ikää 75 vuotta.

    Äänestä

On myös paljon laihoja jotka syövät paljon eivätkä liiku...

1Äänestä
  • jep, osalla on geeneissä että lihoo helpommin vaikka ei söisi yhtään enempää kun muut ja liikkuisi kunolla

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    jep, osalla on geeneissä että lihoo helpommin vaikka ei söisi yhtään enempää kun muut ja liikkuisi kunolla

    Se on aivan pötypuhetta tämä geenijuttu.
    VAIN sellaiset ihmiset lihoo helposti jotka on hävittänyt kaikki lihakset väärin toteutetulla laihdutuskuurilla.

    Laiha ihminen jolla on hyvät lihakset ei liho niin herkästi vaikka söisi paljon,koska lihas kuluttaa enemmän energiaa kuin läski.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Se on aivan pötypuhetta tämä geenijuttu.
    VAIN sellaiset ihmiset lihoo helposti jotka on hävittänyt kaikki lihakset väärin toteutetulla laihdutuskuurilla.

    Laiha ihminen jolla on hyvät lihakset ei liho niin herkästi vaikka söisi paljon,koska lihas kuluttaa enemmän energiaa kuin läski.

    Kyllä se on geeneissä. Äitini painoi 100 kg, sisareni painoi 100 kg. Itse päätin, että minusta ei saa tulla liian lihavaa. Koska se on geeneissä, minun on pitänyt taistella pitääkseni painoni edes jossain ruodussa ja olen onnistunut. Nuorena pudotin väkisin itseni alhaiseen painoon. Sitten lopetin tupakoinnin. Ei kannata pudottaa painoaan niin paljon, ettei pysty pitämään sitä alhaista painoa. Kun koko ikänsä yrittää, niin lopulta löytyy kultainen keskitie. Itsehillintä on kova sana. Japanilaiset syövät itsensä 80 % täyteen. Silloin on paras olokin, kun ei mättää itseänsä ihan täyteen. Kylläisyyden tunne tulee vasta jonkin aikaa ruokailun jälkeen. Itsehillintää. Yksi välipala päivässä voi olla vaikka porkkanaa ja omenaa.

    Äänestä

Tuossapa olisi Tura perheelle asiaa, jos vain kehtaisivat noudattaa😬

Äänestä

Ei ole niin yksinkertaista, syö vähemmän ja liiku enemmän. Asiaa on tutkittu paljon, mutta jotkut juntit vain pysyy tässä kannassa, varsinkin ne joilla ei ole paino-ongelmia.

Kylläisyyshormonien häiriöt ovat ihan oikeita sairauksia. Valitettavasti esim leptiinin antaminen ylipainoiselle ei suoraan toimi. Suoliston mikrobit ovat myös isossa asemassa. Laihojen ihmisten mikrobeja on kokeiltu asettaa lihavien suolistoon, joskus toimii joskus ei.

Ihminen on todella monimutkainen koneisto jossa hormonit, uni, kehon koostumus, stressitaso, geenit, liikunta, sairaudet, kaikki vaikuttavat. Toki myös ylensyönnillä saa itsensä lihavaksi mutta kaikilla tilanne ei todellakaan ole tämä.

Toivoisin ettei lihavia, eikä alipainoisia laitettaisi heti johonkin lokeroon. Taustalla voi olla vaikka mitä.

Äänestä
  • KIITOS KUN TÄÄLLÄ ON JOKU JOKA ON NIINKU OIKEESTI VIISAS<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    KIITOS KUN TÄÄLLÄ ON JOKU JOKA ON NIINKU OIKEESTI VIISAS<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

    Jep. Ja joku käyttää luutaa???

    Äänestä

  • Varmasti kaikki lihoo, jos aina syö kylläisyyteen asti, ettei enempää enää vatsaan mahdu. Tuskin koskaan syön tuolla tavalla, paino viimeiset 30 vuotta pysynyt samana ja normaalina. Kylläisyyshormoonit on huuhaata.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Varmasti kaikki lihoo, jos aina syö kylläisyyteen asti, ettei enempää enää vatsaan mahdu. Tuskin koskaan syön tuolla tavalla, paino viimeiset 30 vuotta pysynyt samana ja normaalina. Kylläisyyshormoonit on huuhaata.

    Voi sitä syödä kylläisyyten asti noin neljän päivän välein yhtenä päivänä
    JOS syö JOKA PÄIVÄ kylläiseksi lihoo varmasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Varmasti kaikki lihoo, jos aina syö kylläisyyteen asti, ettei enempää enää vatsaan mahdu. Tuskin koskaan syön tuolla tavalla, paino viimeiset 30 vuotta pysynyt samana ja normaalina. Kylläisyyshormoonit on huuhaata.

    Ei sitä SAA koskaan syödäkkään JATKUVASTI niin paljon että maha on aivan täynnä ja myöhemmin ähky.

    Syö saman verran ruokaa samaan aikaan,näin tehtynä painon saa pysymään samassa.

    Yksi KOHTUULLISEN isokalorinen päivä noin neljän päivän jälkeen ei lihota

    LIHOMISEN 2 TAPAA
    Lihominen tulee vasta sitten kun alkaa syömään JOKA päivä liikaa tai pitää liian monta herkuttelupäivää yhteen putkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ei sitä SAA koskaan syödäkkään JATKUVASTI niin paljon että maha on aivan täynnä ja myöhemmin ähky.

    Syö saman verran ruokaa samaan aikaan,näin tehtynä painon saa pysymään samassa.

    Yksi KOHTUULLISEN isokalorinen päivä noin neljän päivän jälkeen ei lihota

    LIHOMISEN 2 TAPAA
    Lihominen tulee vasta sitten kun alkaa syömään JOKA päivä liikaa tai pitää liian monta herkuttelupäivää yhteen putkeen.

    Se pitää vain TIETÄÄ kuinka paljon SAA syödä että paino pysyy samassa
    Aivan kuka vain pystyy syömään moninkertaisen määrän energiaa oman energiatarpeen yli.

    Lihominen tulee siitä kun syö liikaa

    Äänestä

Itse olen keski-ikäinen nainen, eikä juuri ole painoa kertynyt ei raskausvuosina eikä muutoinkaan. Olen aina syönyt oman kulutukseni mukaan, en juuri herkuttele jälkiruoilla enkä karkeilla (keski-Euroopassa tällainen ei todellakaan ollut tapana), ja liikun säännöllisesti. Itse ajattelen, että pienet ruoka-annokset, terveellinen kasvis ja proteiinipainotteinen ruokavalio, liikunta, hyvä uni ja lasillinen punaviiniä ruoan kanssa ovat resepti tasapainoiseen elämään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa.
Laihuuden salaisuus on silloin kohtuudellisessa syönnistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu