Terveiset Shanghaista!
Shanghai oli todellinen metropoli, jonka Huangpu-joki jakaa uuteen ja vanhaan osaan. Ensimmäiseksi mielikuvaksi nousi ajatus, että kaupunkihan on kuin tieteissarjasta, sillä pilvenpiirtäjiä on vaikka minkä muotoisia.
Länsimaalaisia tuli kaduilla vastaan harvoin, pääasiallisesti turistit taitavat tulla naapurimaista kuten Japanista? Ihmiset eivät puhu englantia vaan toimeen on tultava viittomalla, osoittamalla kartasta taksikuskille minne ollaan menossa ja hymyilemällä sekä nyökyttelemällä, vaikkei mitään ymmärtäisikään!
Hotellimme oli keskellä shopping aluetta eli pikkuruisia kauppoja, joista mm pienijalkaiset (koko alle 38), tekevät mahtavia kenkälöytöjä. Kauppojen tekemiseen tietysti kuuluu, että tavarasta tingitään ainakin 15minuuttia, koska se on samalla sosiaalinen tapahtuma. Länsimaista matkaajaa tämä hieman väsytti matkan loppuvaiheilla, kun vaan olisi halunnut jotain ostaa tai katsoa, mutta tiesi että kohta siihen iskeytyisi innokas myyjä kauppoja tivaamaan.
Varsinainen show oli kun ostin olohuoneeseen kahdet verhot. Ensin valitsin kankaan, sitten selvitettiin metrimäärä, lopuksi malli. Tämä tapahtui kynän ja paperin avulla sekä tietysti taskulaskinta käytettiin tiiviiseen tahtiin numeroiden vahvistamiseksi. Kun he vihdoin leikkasivat kangasrullasta tarvittavat metrit, olin kiitollinen että homma on loppusuoralla. Mutta eihän se vielä ollut! Vielä tingittiin rypytysnauha, taskulaskinta käyttäen. Lisäksi tingittiin metalliset rypyttimet/ripustimet verhoihin ja kappalemäärä. TÄMÄN jälkeen tarkisteltiin loppusummaa, lisättiin ompelupalvelun hinta ja sovittiin hakupäivämäärä. Siis paperia, kelloa ja kalenteria käyttäen. VIHDOIN homma oli pulkassa ja mielessä kävi ajatus, että näinköhän ne tajusivat millaiset verhot haluan... Seuraavana päivänä hakiessa saimme huomata että verhot oli loistavasti ommellut ja juuri sellaiset kuin halusimme.
Metroon ihmiset tunkivat, ruuhka-aikaan, kyynärpää taktiikalla sulloutuen. Metrovirkailija tuli repimään ihmisiä ovien välistä pois kun väkisin metroon ahtautuivat. Paikallinen tyttö sanoi ollessamme vieri viereen ahtautuneina, että tämä on jokapäiväistä. Aina silloin tällöin törmäsi johonkin, joka välttävästi puhui englantia.
Shanghaissa sijaitsee myös Aasian suurin ostoskeskus, Super Brand Mall. No olihan se nähtävä, joten suunnistimme taksilla uuden kaupunginosan, Pudong:in puolelle. Taksin saimme siihen läheisyyteen eli maailman kolmanneksi korkeimman tornin, Jin Mao Tower'n juurelle Kävimme ensin ostoskeskuksessa, joka löytyi pienen kävelylenkin jälkeen. Ostoskeskus oli valtava ja taisi olla jopa kahdeksassa kerroksessa. Ylimmässä oli valtava pelihalli sekä elokuvateatteri. Itse ostoskeskus sitten kumisi tyhjyyttään. Valtavasti kauppoja, mutta myös valtavasti tyhjää kauppatilaa.
Seuraavaksi suunnistimme Jin Mao Tower'n ylimpään kerrokseen ihailemaan kaupunkia. Vasta ylhäällä tajusi kuinka isosta kaupungista on kysymys sekä kuinka vilkkaassa käytössä kaupunkia halkova joki on. JinMao Tower’ssa toimii myös hotelli Hyatt, joka on maailman korkein hotelli 88:lla kerroksellaan.
Ruokapaikkoja Shanghaissa on 29.000 kiinalaista ja 1.000 muun maalaista ravintolaa. Luulisi ruokapaikan löytyvän. Itse asiassa löysimme hyvän ravintolan heti hotelliamme vastapäätä, jossa sitten kävimme kiinalaisia herkkuja syömässä. Kanaa syötiin siellä ihan normaalista, ei kukaan ole moksiskaan lintuflunssasta. Iltaelämään emme tutustuneet, sillä päivän kaupungilla talsittuamme eli illalla jo kahdeksalta aivan valmis yöpuulle. Kuuleman mukaan kannattaisi käydä katsomassa kaupungin yövalaistusta Nanjing Lu'lla.
Mieleen jäi myös Shanghain hajut, joihin törmäsi siellä täällä lähellä "katuruokaloita". Ruokaöljyn katkut, joista käristetään taikina palloja ja lihaa, kieppuvat pitkin kapeita kujia ja jonot niihin olivat pitkiä. Meihin ei näiden antimet vedonneet.
Hieronnassa kävimme pariin kolmeen otteeseen. Oli edullista, tunnin jalkahieronta 4,80Euroa ja tunti 15min kokovartalo hieronta oli 7Euroa. Kokovartalo hieronta suoritetaan omat vaatteet päällä makaillen hierontapöydällä ja hieroja levittää päällesi kankaan, jonka lävitse hieroo.
Mitään kommelluksia ei sattunut ellei sitten oteta huomioon kuinka pimeä taksikuski huijasi turisteja kun tulimme lentokentältä kaupunkiin. Jätkä vedätti viritetyllä mittarilla kaksinkertaisen summan oikeaan taksaan verrattuna. Ei tajuttu että kyseessä oli pimeä taksi, sillä kaverilla oli taksikyltti, mittari ja asiaan kuuluvat tarrat autossa. Hieman epäilyksiä herätti kuljettajan ystävällinen jutustelu ja että liikennevaloissa takakontti aukesi yllättäen, kaveri syöksyi paukauttamaan sen kiinni ja samassa nakkasi rekisterikilven takakonttiin. Hotellin respasta kysyttiin oikeaa hintaa kentältä sinne ja kävi ilmi että meitä oli narutettu ja kirjoitettu kuitti oli myös väärennös!
Liikenne on varsin vilkasta mutta erittäin joustavaa. Ajotyyliin kuuluu puikahdella kaistalta toiselle kuin formula kilpailussa ikään. Torvea käytetään viestitykseen ja jalankulkijat ylittävät kadun liikenteestä huolimatta. Pyöräilijöitäkin on liikenteen seassa. Kerta kaikkiaan mahdoton yrittää kuvailla koko liikennettä, niin sujuvasti se menee kaikesta "kaaoksesta" huolimatta. Siis kaistamerkinnöistä ei niin väliä, pääasia että jono liikkuu!
Näihin tunnelmiin.
Shanghai kertomus
6
2124
Vastaukset
- Matkailija
Kyllä kuullostikin mielenkiintoiselta...Taidan tehdä seuraavan matkan sinne päin!Juuri tuollaista voi sanoa matkakokemukseksi!=) Joko olet uuden matkan varannut?
Millainen tasoinen hotelli teillä oli?oliko "kavereita" hotellissa?(torakoita yms.)olitteko omatoimimatkalla vai matkatoimiston matkalla?- zen
Olimme omatoimimatkalla ja etukäteen varasimme netin kautta hotellin. Ei ollut torakoita. Ihan ok kolmen tähden hotelli, oma kylpyhuone:amme-suiku yhdistelmästä vuosi vesi lattialle. Aamiainen oli lähes pelkästään kiinalainen, joten meikäläisten makuun siinä ei ollut kuin kahvi ja paistettu kananmuna.
- Shanghaista
Oli tosi mielenkiintoista lukea, miten turisti taman kotikaupungin kokee :-). Lansimaalaisia taalla on paljon, mutta niihin ei kaduilla tormaile. Pitaisi tulla naille meidan asuma-alueille.
Lentokentalla pitaa varoa naita pimeiden taksien tarjoajia. Jokaisella Kiinan lentokentalla on virallinen taksijono.
Yhden asian korjaan (jos sallinet), se Hyatt hotelli Jin Mao Towerissa, siina ei ole 88 kerrosta. Jin Maossa itsessaan on 88 kerrosta, hotelli alkaa 54. kerroksesta....- zen
kerrokset siis menivät sekaisin, pahoittelen. Yritin välittää lähinnä kertomuksessani tuntemuksia mitä kaupunki minussa herätti... :-)
- Shanghaista
zen kirjoitti:
kerrokset siis menivät sekaisin, pahoittelen. Yritin välittää lähinnä kertomuksessani tuntemuksia mitä kaupunki minussa herätti... :-)
Olet hyvin tarkkaavainen ihminen, samat tuntemukset tasta kaupungista on meilla taalla asuvilla ihmisilla.
Ehka engl.kielen taito paikallisten keskuudessa on parempi, kun joutuu asioimaan joka paiva arkiaskareitten kanssa eri paikoissa. Tavarataloissa ja markkinoilla se on puolestaan melkein olematon. Isoissa supermarketeissa, esim. ranskalainen Carrefour, loytyy yleensa englantia puhuva henkilo juuri meita ulkomaalaisia varten :-)
- lännen kungfu
Terve, olisin kyselly että mikä matkatoimisto,hinta ja matkan kesto?
Kokonaiskustannukset?
Rupes kiinnostamaan tuo kiina kun luki sun tekstin, tsemiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417865Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362145Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2252048- 1431630
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251187Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951055Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65824Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6705Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.50679