Erolapset

...olet huono provo.

... kirjoitti:

...olet huono provo.

Kunhan sanot!

.. kaikkia ihmisiä jotka ovat äiti- taikka isäpuolen roolissa perheenrikkojina? VAIKKA ERO OLISI TAPAHTUNUT AIEMMIN KUN UUSI PUOLISO ON TULLUT EDES KUVIOIHIN! Vaikka en lapsen äidistä pidäkkään, koska on aiheuttanut aika paljon tuhoa ei minulle tulisi mieleenkään mustamaalata lapselle äitiään!! Toki tämä oli sinun mielipiteesi johon sinulla on oikeus..

Ilkeä äitipuoli kirjoitti:

.. kaikkia ihmisiä jotka ovat äiti- taikka isäpuolen roolissa perheenrikkojina? VAIKKA ERO OLISI TAPAHTUNUT AIEMMIN KUN UUSI PUOLISO ON TULLUT EDES KUVIOIHIN! Vaikka en lapsen äidistä pidäkkään, koska on aiheuttanut aika paljon tuhoa ei minulle tulisi mieleenkään mustamaalata lapselle äitiään!! Toki tämä oli sinun mielipiteesi johon sinulla on oikeus..

Lue lisää

Ensinnäkin, olen sitä mieltä että sellaista kuvatusta kun puoli ei ole vielä keksittykkään. Ei ole puoli-ihmisiä!

Näiden rikkojaihmisten on hyvä sanoa mitä mieleen tulee, he eivät elä erohelvetissä joka ovat aiheuttaneet ja eivätkä ymmärrä vielä lapsen tunteita mitä he kokevat kun toiset naikkoset vievät heidän isänsä. Lapselle äiti ja isä ovat läheisimnmät turvat elämässä, eikä siihen mahdu muita! Se teidän pitää käsittää, ja lopettaa leikkimästä äitiä toisten lapsille.

Sandra kirjoitti:

Ensinnäkin, olen sitä mieltä että sellaista kuvatusta kun puoli ei ole vielä keksittykkään. Ei ole puoli-ihmisiä!

Näiden rikkojaihmisten on hyvä sanoa mitä mieleen tulee, he eivät elä erohelvetissä joka ovat aiheuttaneet ja eivätkä ymmärrä vielä lapsen tunteita mitä he kokevat kun toiset naikkoset vievät heidän isänsä. Lapselle äiti ja isä ovat läheisimnmät turvat elämässä, eikä siihen mahdu muita! Se teidän pitää käsittää, ja lopettaa leikkimästä äitiä toisten lapsille.

Lue lisää

Alkuperäinen kirjoitus koski ihan muuta kuin "perheenrikkojia", mutta vastaan silti sulle.
Mun miehelläni on pari lasta edellisestä avoliitostaan. Tosiaankaan, minäkään en laske olevani mikään puoli-ihminen, vaan ihan kokonainen! Enkä tosiaankaan leiki olevani niille lapsille äiti!! En puoli-äiti, enkä mikään muukaan äitiin liittyvä! Olen mieheni lapsille isän vaimo, Mari! Omille lapsilleni olen äiti, eikä sitä tarvitse leikkiä.
Ja olet siinäkin oikeassa, että isä ja äiti ovat läheisimmät turvat lapsen elämässä (siis yleensä). Mutta kyllä siihen mahtuu muitakin; mummot, papat, sisarukset, tädit, sedät, vanhempien uudet puolisot, opettajat, päiväkodin hoitajat jne.
Ja erohelvetistä voin sanoa, että se helpottaa ajan kanssa. Niin aikuisia kuin lapsiakin, lapsia yleensä helpottaa vieläpä nopeammin. Aikuisten erohelvetti (ja lastenkin) helpottaa sitä nopeammin, mitä nopeammin AIKUISET siitä päästävät irti ja yrittävät elämässä eteenpäin hyväksyen tosiasiat ja jättäen katkeruuden taakseen. OIKEASTI!

Kun ET ole uusi anoppini, joka minut ns. "uutena naisena" otti vastaan erittäin lämpimästi.
Et voi siis olla onnellinen kun nuoremman poikasi puolesta, joka ilm. ei ole eronnut.
Anna poikasi olla ihan itse onnellinen omasta elämästään.
Vanhempi poikasi ei ole enää luoksesi tervetullut, koska hänellä on tämä uusi nainen, joka on tullut valmiiseen huusholliin ja tonkii heidän asioitaan, niinkö?
Missä on äidin rakkaus ja tukeminen?
Pojallasi on varmaankin ollut hyvä syy erota aikoinaan.
Toivon, että tämä uusi nainen tajuaa pian, millaisen uusio-anopin on saanut, eikä ole kanssasi missään tekemisissä.
Harmi vaan, ettei ole sitten poikakaan.
Kukaan ei yritä korvata äitiä kenellekään, uudella naisella on vaan tiettyjä käytöstapoja, joita sinulla ei tunnu olevan.
Jokainen ottaisi lapsettoman miehen, jos se vaan olisi mahdollista.
Ethän vaan anna tämän ex-vaimon tavata ketään uutta miestä, joka korjaisi lasten polkupyörät ja ajelisi lasten kanssa kun lapsia sattuu huvittamaan (ikään kuin vanhemmat olisivat aina lapsen käytettävissä?).
Kenen puolella sitten olisit?

Nainen kirjoitti:

Kun ET ole uusi anoppini, joka minut ns. "uutena naisena" otti vastaan erittäin lämpimästi.
Et voi siis olla onnellinen kun nuoremman poikasi puolesta, joka ilm. ei ole eronnut.
Anna poikasi olla ihan itse onnellinen omasta elämästään.
Vanhempi poikasi ei ole enää luoksesi tervetullut, koska hänellä on tämä uusi nainen, joka on tullut valmiiseen huusholliin ja tonkii heidän asioitaan, niinkö?
Missä on äidin rakkaus ja tukeminen?
Pojallasi on varmaankin ollut hyvä syy erota aikoinaan.
Toivon, että tämä uusi nainen tajuaa pian, millaisen uusio-anopin on saanut, eikä ole kanssasi missään tekemisissä.
Harmi vaan, ettei ole sitten poikakaan.
Kukaan ei yritä korvata äitiä kenellekään, uudella naisella on vaan tiettyjä käytöstapoja, joita sinulla ei tunnu olevan.
Jokainen ottaisi lapsettoman miehen, jos se vaan olisi mahdollista.
Ethän vaan anna tämän ex-vaimon tavata ketään uutta miestä, joka korjaisi lasten polkupyörät ja ajelisi lasten kanssa kun lapsia sattuu huvittamaan (ikään kuin vanhemmat olisivat aina lapsen käytettävissä?).
Kenen puolella sitten olisit?

Lue lisää

En sanonut ettekö olisi onnellinen poikani puolesta. Tottakai olen, lapseni ja lastenlapseni ovat minulle kaikki kaikessa. En sanonut että pitäisin toista poikaa parempana kuin toista. Molemmat ovat yhtä tärkeitä.

Oli kysymys vain hänen uudesta naisesta, josta en välttämättä pidä. Kenenkään ei tarvitse tykätä kaikista ihmisistä joiden kanssa joutuu olemaan tekemisissä. Mutta minulle tärkeämmäksi nousee hänen entinen vaimonsa, lasten äitinä ja minun ystävänäni.

En myöskään maininnut etteikö poikani olisi tervetullut luokseni?! Olet varmaan toimittaja ammatiltasi, koska kirjoitat omia juttujasi ja vähän ylimääräistäkin.

Aivan sitä minäkin toivon, että tämä uusi nainen ymmärtää sanomattoman vihjailuni, niinkuin kirjoitin, että annan hänen itse ymmärtää, että osaisi perääntyä ajoissa pois sotkemasta lastenlasteni elämää.

Minun asiani ei ole pohtia sitä ketä tämä entinen vaimo, ystäväni, saa tavata, en puutu hänen elämäänsä, sillä hän on vapaa aikuinen nainen.

Olet varmaan minun anoppini! Ainakin samanlainen. Minä kun luulin, että hän on aivan ainutlaatuinen! Tai en minä häntä anopiksi kutsu, sehän kuvaisi kuin meillä olisi joku suhde. Tässä kirjoituksessni kutsun häntä anopiksi selvyyden vuoksi.

Minua ja miestäni on usein suuresti kummastuttanut "anopin" asenteet. Hän ei ollut tukemassa omaa poikaansa erossa, vaikka pojalla oli erittäin vaikeaa. Hän kävi läpi suurta kriisiä, vaikka se jättäjä olikin. Hän tarvitsi silloin enemmän vanhempiaan kuin koskaan aikaisemmin tai jälkeen aikuisen elämänsä aikana. Anoppi oli asettunut ex-vaimon puolelle, joten ei edes halunnut nähdä, kuinka oma poika voi huonosti. Siitäkin huolimatta, että ex-vaimolla oli omat vanhempansa ja sukunsa tukemassa. Omalle pojalle käännettiin tylysti selkä.
Eron syy oli tietenkin oman pojan. Anoppi ei ymmärtänyt poikansa päätöstä lähteä silloisesta kodista. Olisi ehkä ymmärtänyt, jos olisi kuunnellut muutakin kuin ex-miniäänsä. Hänen totuushan oli luonnollisesti yksipuolinen totuus.

Minua anoppi ja appi eivät tietenkään hyväksyneet, eivät ehkä vieläkään. Olen aina ollut heille ystävällinen, mutta samaa ystävällisyyttä en ole saanut vastaan. Eikä anoppi voi olla poikansa puolesta tai poikansa vuoksi onnellinen, koska poika elää minun kanssani. Hän haluaisi, että poika olisi tavattoman onneton ja ahdistunut, mutta entisen vaimonsa kanssa. Parempi se olisi kuin onnellinen minun kanssani ja tavattoman tyytyväinen elämäänsä.
En kuvittele olevani äiti, en edes puoli-äiti mieheni lapsille. Mutta hyvän huolen heistä pidän, kun he meillä ovat. Ja sekin on varmaan pahasta, kun lapset pitävät minusta! Ja mikä vielä kamalampaa, minä pidän näistä lapsista.

Kaiken tämän tulos: Anoppi on hyvissä väleissä poikansa ex-puolison kanssa. Se on se oikea miniä, kuin oma tytär. He käyvät usein toistensa luona kylässä, ja hän näkee usein lastenlapsiaan. Ex-puoliso kutsutaan kaikkiin perhejuhliin. Me käydään myöhemmin, jos käydään lainkaan. Minulla ja miehelläni, anopin pojalla, on kaksi yhteistä lasta. He ovat jääneet tuntemattomiksi ja etäisiksi, vaikka ovat lastenlapsia nämäkin. Minä olen ymmärtänyt, että minusta ei pidetä (vaikka minua ei edes tunneta, ei ole annettu sitä mahdollisuutta), en mene anoppilaan. Mieheni on ymmärtänyt, että ex-puoliso on tärkeämpi äidille ja isälle kuin oma poika, ex-kuuluu perheeseen, oma poika ei. Mieheni ei pidä siitä, että minua ei hyväksytä. Mieheni ei voi ymmärtää ja hyväksyä, että nama hänen kaksi nuorinta lastaan ei merkitse vanhemmilleen mitään. Hänkään siis ei ole juuri vanhepiensa kanssa tekemisissä!
Mutta anoppi on tyytyväinen, onhan hänellä ex-miniä. Nyt tämä ex on raskaana uudelle miehelleen. Hänen uusi mies on heti tervetullut anopinkin perheeseen. Korjaahan hän lasten polkupyörät, käyttää luistelemassa heti jne. Uusi vauvakin on kuin uusi lastenlapsi hänelle, vaikka se enään mitään biologista sukua olekaan.

Minusta tämä on surullista. Olen surullinen lasteni ja mieheni puolesta. Mutta uskoisin, että vaikka anoppi avaisikin silmänsä ja näkisi kaiken, se olisi jo liian myöhäistä. kaikkea ei voi enään korjata.

A.Noppi kirjoitti:

En sanonut ettekö olisi onnellinen poikani puolesta. Tottakai olen, lapseni ja lastenlapseni ovat minulle kaikki kaikessa. En sanonut että pitäisin toista poikaa parempana kuin toista. Molemmat ovat yhtä tärkeitä.

Oli kysymys vain hänen uudesta naisesta, josta en välttämättä pidä. Kenenkään ei tarvitse tykätä kaikista ihmisistä joiden kanssa joutuu olemaan tekemisissä. Mutta minulle tärkeämmäksi nousee hänen entinen vaimonsa, lasten äitinä ja minun ystävänäni.

En myöskään maininnut etteikö poikani olisi tervetullut luokseni?! Olet varmaan toimittaja ammatiltasi, koska kirjoitat omia juttujasi ja vähän ylimääräistäkin.

Aivan sitä minäkin toivon, että tämä uusi nainen ymmärtää sanomattoman vihjailuni, niinkuin kirjoitin, että annan hänen itse ymmärtää, että osaisi perääntyä ajoissa pois sotkemasta lastenlasteni elämää.

Minun asiani ei ole pohtia sitä ketä tämä entinen vaimo, ystäväni, saa tavata, en puutu hänen elämäänsä, sillä hän on vapaa aikuinen nainen.

Lue lisää

Ei kaikista tarvitse/voikaan tykätä.
Kirjoitit kyllä aikasemmin:" nuorempi poikani on aika tervetullut...", joten tästä voi päätellä kuka tahansa miten asia on.
Ei tarvita toimittajan tutkintoa.
Sinua harmittaa vain se, että joku vei ystäväsi paikan poikasi elämässä.
Ei niinkän se, että ero on lapsille kova paikka.
Eihän poikasi lapsistaan eronnut, ainoastaan sinun ystävästäsi.
Aikuinen ihminen osaa valita itse puolisonsa, ei niitä tarvitse äidillä hyväksyttää.

Nainen kirjoitti:

Ei kaikista tarvitse/voikaan tykätä.
Kirjoitit kyllä aikasemmin:" nuorempi poikani on aika tervetullut...", joten tästä voi päätellä kuka tahansa miten asia on.
Ei tarvita toimittajan tutkintoa.
Sinua harmittaa vain se, että joku vei ystäväsi paikan poikasi elämässä.
Ei niinkän se, että ero on lapsille kova paikka.
Eihän poikasi lapsistaan eronnut, ainoastaan sinun ystävästäsi.
Aikuinen ihminen osaa valita itse puolisonsa, ei niitä tarvitse äidillä hyväksyttää.

Lue lisää

Kyllä minua harmittaa, että menetin hyvän miniäni ja sain tilalle ihmisen,joka ei todellakaan ole mitään verrattuna edelliseen. Juuri sen takia yritänkin omalta osaltani pitää edellisen miniän kanssa välit kunnossa. Enkä todellakaan vaan minä, vaan myös mieheni ja meidän toisen pojan perhe välittää hänestä. Me emme ole hänestä eronneet emmekä laske menemään, kuuluuhan hän kuitenkin perheeseen lasten kautta.

Kyllä minä todellakin olen pahoillani lasten puolesta, miksei olisi? Sehän on itsestään selvää. On vaan väärin että yritämme korvata heille paha mieltä tavaroiden paljoudella ja ostamme lähes kaiken, mitä he haluavat. Mutta olemme huomanneet, että se on myös yksi konsti, mikä heidät tekee iloiseksi.

Mutta totuus on se, että minkä lapset menettävät lapsuudessa sen vanhemmat vanhuudessa!

"uusi" nainen kirjoitti:

Olet varmaan minun anoppini! Ainakin samanlainen. Minä kun luulin, että hän on aivan ainutlaatuinen! Tai en minä häntä anopiksi kutsu, sehän kuvaisi kuin meillä olisi joku suhde. Tässä kirjoituksessni kutsun häntä anopiksi selvyyden vuoksi.

Minua ja miestäni on usein suuresti kummastuttanut "anopin" asenteet. Hän ei ollut tukemassa omaa poikaansa erossa, vaikka pojalla oli erittäin vaikeaa. Hän kävi läpi suurta kriisiä, vaikka se jättäjä olikin. Hän tarvitsi silloin enemmän vanhempiaan kuin koskaan aikaisemmin tai jälkeen aikuisen elämänsä aikana. Anoppi oli asettunut ex-vaimon puolelle, joten ei edes halunnut nähdä, kuinka oma poika voi huonosti. Siitäkin huolimatta, että ex-vaimolla oli omat vanhempansa ja sukunsa tukemassa. Omalle pojalle käännettiin tylysti selkä.
Eron syy oli tietenkin oman pojan. Anoppi ei ymmärtänyt poikansa päätöstä lähteä silloisesta kodista. Olisi ehkä ymmärtänyt, jos olisi kuunnellut muutakin kuin ex-miniäänsä. Hänen totuushan oli luonnollisesti yksipuolinen totuus.

Minua anoppi ja appi eivät tietenkään hyväksyneet, eivät ehkä vieläkään. Olen aina ollut heille ystävällinen, mutta samaa ystävällisyyttä en ole saanut vastaan. Eikä anoppi voi olla poikansa puolesta tai poikansa vuoksi onnellinen, koska poika elää minun kanssani. Hän haluaisi, että poika olisi tavattoman onneton ja ahdistunut, mutta entisen vaimonsa kanssa. Parempi se olisi kuin onnellinen minun kanssani ja tavattoman tyytyväinen elämäänsä.
En kuvittele olevani äiti, en edes puoli-äiti mieheni lapsille. Mutta hyvän huolen heistä pidän, kun he meillä ovat. Ja sekin on varmaan pahasta, kun lapset pitävät minusta! Ja mikä vielä kamalampaa, minä pidän näistä lapsista.

Kaiken tämän tulos: Anoppi on hyvissä väleissä poikansa ex-puolison kanssa. Se on se oikea miniä, kuin oma tytär. He käyvät usein toistensa luona kylässä, ja hän näkee usein lastenlapsiaan. Ex-puoliso kutsutaan kaikkiin perhejuhliin. Me käydään myöhemmin, jos käydään lainkaan. Minulla ja miehelläni, anopin pojalla, on kaksi yhteistä lasta. He ovat jääneet tuntemattomiksi ja etäisiksi, vaikka ovat lastenlapsia nämäkin. Minä olen ymmärtänyt, että minusta ei pidetä (vaikka minua ei edes tunneta, ei ole annettu sitä mahdollisuutta), en mene anoppilaan. Mieheni on ymmärtänyt, että ex-puoliso on tärkeämpi äidille ja isälle kuin oma poika, ex-kuuluu perheeseen, oma poika ei. Mieheni ei pidä siitä, että minua ei hyväksytä. Mieheni ei voi ymmärtää ja hyväksyä, että nama hänen kaksi nuorinta lastaan ei merkitse vanhemmilleen mitään. Hänkään siis ei ole juuri vanhepiensa kanssa tekemisissä!
Mutta anoppi on tyytyväinen, onhan hänellä ex-miniä. Nyt tämä ex on raskaana uudelle miehelleen. Hänen uusi mies on heti tervetullut anopinkin perheeseen. Korjaahan hän lasten polkupyörät, käyttää luistelemassa heti jne. Uusi vauvakin on kuin uusi lastenlapsi hänelle, vaikka se enään mitään biologista sukua olekaan.

Minusta tämä on surullista. Olen surullinen lasteni ja mieheni puolesta. Mutta uskoisin, että vaikka anoppi avaisikin silmänsä ja näkisi kaiken, se olisi jo liian myöhäistä. kaikkea ei voi enään korjata.

Lue lisää

Mutta pakko on sen verran kommentoida, että niin makaa kuin petaa ja sitä saa mitä tilaa =/

Nuo vanhanaikaiset ihmiset kun ei välttämättä ymmärrä sitä, miten joku kolmas (vieras nainen) rupeaa vikittelemään varattua miestä ja saa tämän (muka hirveän rakastuneena) jättämään vaimonsa ja lapsensa.

Entisajan ihmiset tietävät sen, että parisuhteet ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja että avioliittovaloissa luvataan tukea toista niin myötä-kuin vastamäessä.

Nykyään noista parisuhteista vain nostetaan sitä kytkintä liian helpolla, varsinkin jos se ruoho tuntuu vihertävän siellä aidan toisella puolella.

Ymmärrän täysin anoppiasi, joka on halunnut tukea poikansa ex-vaimoa ja lapsia ja ikäväkseni täytyy myöntää, että ymmärrän myös sen, miksei anoppi ole halunnut sinuun (kodinrikkojaan) edes tutustua.

Vesi kun on täynnä kaloja, niin miksi ihmeessä on täytynyt haluta juuri se varattu? Se ei ollut vapaata riistaa, mutta sen välttämättä halusit.
Näin ollen täytyy pystyä kärsimään tekojensa seurauksista valittamatta kohtaloaan, jonka on itse vapaaehtoisesti valinnut =/

Katja kirjoitti:

Mutta pakko on sen verran kommentoida, että niin makaa kuin petaa ja sitä saa mitä tilaa =/

Nuo vanhanaikaiset ihmiset kun ei välttämättä ymmärrä sitä, miten joku kolmas (vieras nainen) rupeaa vikittelemään varattua miestä ja saa tämän (muka hirveän rakastuneena) jättämään vaimonsa ja lapsensa.

Entisajan ihmiset tietävät sen, että parisuhteet ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja että avioliittovaloissa luvataan tukea toista niin myötä-kuin vastamäessä.

Nykyään noista parisuhteista vain nostetaan sitä kytkintä liian helpolla, varsinkin jos se ruoho tuntuu vihertävän siellä aidan toisella puolella.

Ymmärrän täysin anoppiasi, joka on halunnut tukea poikansa ex-vaimoa ja lapsia ja ikäväkseni täytyy myöntää, että ymmärrän myös sen, miksei anoppi ole halunnut sinuun (kodinrikkojaan) edes tutustua.

Vesi kun on täynnä kaloja, niin miksi ihmeessä on täytynyt haluta juuri se varattu? Se ei ollut vapaata riistaa, mutta sen välttämättä halusit.
Näin ollen täytyy pystyä kärsimään tekojensa seurauksista valittamatta kohtaloaan, jonka on itse vapaaehtoisesti valinnut =/

Lue lisää

Anteeksi nyt Katja lapsukainen! En ole VANHANAIKAINEN!
Vaikka mulla on lapsenlapsia, en ole ikäloppu, olenpahan vain saanut lapseni nuorena itse kuin myös poikanikin! Niin että vanhuus on kaukana minusta.

Kuule tässä sitä mennään entisen miniän kanssa kesätorit, kirpputorit päivädrinksut ym kuntosalit tukka hulmuten sekä lasten kanssa ajetaan vuoristorataa sun muita kummitusjunia päätäpahkaa! Joten perinteinen mummo en ole edes lastenlapsillenikaan!

Katja kirjoitti:

Mutta pakko on sen verran kommentoida, että niin makaa kuin petaa ja sitä saa mitä tilaa =/

Nuo vanhanaikaiset ihmiset kun ei välttämättä ymmärrä sitä, miten joku kolmas (vieras nainen) rupeaa vikittelemään varattua miestä ja saa tämän (muka hirveän rakastuneena) jättämään vaimonsa ja lapsensa.

Entisajan ihmiset tietävät sen, että parisuhteet ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja että avioliittovaloissa luvataan tukea toista niin myötä-kuin vastamäessä.

Nykyään noista parisuhteista vain nostetaan sitä kytkintä liian helpolla, varsinkin jos se ruoho tuntuu vihertävän siellä aidan toisella puolella.

Ymmärrän täysin anoppiasi, joka on halunnut tukea poikansa ex-vaimoa ja lapsia ja ikäväkseni täytyy myöntää, että ymmärrän myös sen, miksei anoppi ole halunnut sinuun (kodinrikkojaan) edes tutustua.

Vesi kun on täynnä kaloja, niin miksi ihmeessä on täytynyt haluta juuri se varattu? Se ei ollut vapaata riistaa, mutta sen välttämättä halusit.
Näin ollen täytyy pystyä kärsimään tekojensa seurauksista valittamatta kohtaloaan, jonka on itse vapaaehtoisesti valinnut =/

Lue lisää

hmmm... Hassua, kun aina täällä on tällaisia vastauksia. Vaikka jokainen aikuinen tietäää, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Yleensä koskaan asiat eivät ole täysin mustavalkoisia.

Ja munkin on pakko kommentoida sun juttua, vaikka ekana ajattelin että olkoon.... Haluan selventää, mitä minä olen mieltä. Vaikka en olekaan mikään kodinrikkoja ja kolmas pyörä (näillä palstoilla aina niin luullaan kaikista ihmisista), niin musta sillä ei ole pitemmän päälle väliä. Ei ainakaan pitäisi olla. Ajan takaa seuraavaa:

Minä olen itse äiti. Ja rakastan lapsiani yli kaiken. Ja rakastan varmasti aina, tekivätpä he elämänsä aikana mitä tahansa. Minun rakkauteni ja tukeni ei ole yhteydessä lasteni rakkauselämään (sitten tulevaisuudessa). Tiedän, että se ei aina tule olemaan helppoa, tiedän että aina ei ole helppoa hyväksyä lasteni valintoja ja päätöksiä oman elämänsä suhteen. Olivatpa ne mitä tahansa. Toivon kuitenkin, että he tekevät niin kuin sydämessään oikein tuntevat. Ja tiedän, että yritän kaikkeni, että minulla ja lapsillani pysyy mahdollisimman läheiset välit aina. Ja se varmasti tarkoittaa useinkin, että MINUN on joustettava ja hyväksyttävä.

Minun äitinikään ei aluksi pitänyt miehestäni. Ei ole mikään unelmavävy eronnut ja parin lapsen isä! Mutta hän teki tietoisen päätöksen, hän sanoi:" Minä uskon, että hänessä on enemmän hyvää kuin pahaa, koska sinä häntä rakastat. Minä olen päättänyt hyväksyä hänet ja haluan oppia tuntemaan hänet. Sillä jos niin en tekisi, meidän (äidin ja tyttären) välit siitä vain etääntyisivät. Ja sitä minä en KOSKAAN halua!" Minusta siinä puhui sydän ja järki. Ja on käynyt niin, että äitini ja isäni pitävät vävystään, he ovat hyvin läheisiä meidän koko perheelle. Me näemme toisiamme usein, lapset näkevät vielä useammin. Vietämme yhdessä joulut sekä muut perhejuhlat. Eikä heille, onneksi, ole tässä vaiheessa merkitystä, mistä syystä kukanenkin on aikoinaan eronnut.

Anoppi ja appi menettää joulut, juhannukset, äitienpäivät, isänpäivät jne. meidän perheen suhteen. Hän on etääntynyt omasta pojastaan ja hän on menettänyt kaksi lastenlasta. Onko sillä oikeasti tässä vaiheessa väliä, minkä vuoksi poika aikoinaan erosi. Pitäiskö olla?

Jos he olisivat olleet "fiksumpia", tietoisia käyttäytymisen vaikutuksistaan, tehneet hekin toisenlaisia valintoja, vaihtaneet tärkeysjärjestystä (oma poika/ex-miniä) he olisivat voineet saada kaiken. Tarkoitan, että oma poika olisi pysynyt lähellä, suhteet lastenlapsiin (kaikkiin, myös edellisestä liitostaan oleviin lapsiin) olisi säilynyt hyvänä, ehkäpä ex-miniäkin olisi pysynyt tuttavana. Nyt ex-miniä on se ykkönen appivanhemmilleni. Mutta ei enään ex-miniälle. Hänellähän ovat oikeatkin appivanhemmat.

Ei minusta tarvitse pitää, ei kai kenestäkään ole pakko. Mutta ymmärtäisin sen, jos he tuntisivat minut ja eivät pitäisi. Nyt he eivät pidä minusta, koska eivät vaan pidä. Ehkä syynä on se, että minä tulin liian aikaisin heidän poikansa elämään. Vaikka tulinkin pojan mielestä juuri sopivaan aikaan. Tai ehkäpä ex-miniä on puhunut minusta pahaa. Mutta silloinkin se johtuu kolmannen puheista, ei suoraan minusta että minusta ei pidetä. En minäkään pidä anopistani. Mutta se johtuu vain ja ainoastaan siitä, millainen hän on ollut ja käyttäytynyt minua, miestäni ja lapsian kohtaan. Se johtuu hänestä itsestään. Minä olen ollut aina anopille ystävällinen. Sitä samaa en ole saanut vastaan.

Ja onhan se tietysti niin, että niin makaa kuin petaa, sitä saa mitä tilaa. Tarkoitan tällä myös appivanhempiani. He saavat juuri sen mitä tilasivat.

A.Noppi kirjoitti:

Kyllä minua harmittaa, että menetin hyvän miniäni ja sain tilalle ihmisen,joka ei todellakaan ole mitään verrattuna edelliseen. Juuri sen takia yritänkin omalta osaltani pitää edellisen miniän kanssa välit kunnossa. Enkä todellakaan vaan minä, vaan myös mieheni ja meidän toisen pojan perhe välittää hänestä. Me emme ole hänestä eronneet emmekä laske menemään, kuuluuhan hän kuitenkin perheeseen lasten kautta.

Kyllä minä todellakin olen pahoillani lasten puolesta, miksei olisi? Sehän on itsestään selvää. On vaan väärin että yritämme korvata heille paha mieltä tavaroiden paljoudella ja ostamme lähes kaiken, mitä he haluavat. Mutta olemme huomanneet, että se on myös yksi konsti, mikä heidät tekee iloiseksi.

Mutta totuus on se, että minkä lapset menettävät lapsuudessa sen vanhemmat vanhuudessa!

Lue lisää

Olet kyllä hankalassa tilanteessa. Enkä voi sanoa, mitä sinun pitää tehdä ja mitä ei. Sinun tunteitasi ja ajatuksiasi, eikä teidän perhettä tunne kukaan parhaiten kuin sinä itse. Mutta omasta kokemuksestani voin nostaa esille pari juttua.

Ensinnäkin sanoit, että sinua harmittaa kun menetit hyvän miniän ja sait tilalle toisen, joka ei ole mitään edelliseen verrattuna. Mielestäni sinun ei pitäisi verrata näitä kahta toisiinsa! Hehän ovat kaksi täysin eri ihmistä, joilla ei ole muuta yhteistä kuin tunteet poikaasi kohtaan. Minulla oli entinen anoppi hyvä (avomiehen äiti, meillä ei lapsia) ja nykyinen...hmmmm.... kylmä. Mutta en minä heitä vertaa (paitsi tietty nyt), hehän ovat kaksi eri ihmistä, joilla ei ole mitään yhteistä.

Ja vaikka se tuntuisi hankalalta, sinun kannattaisi tutustua uuteen miniään ja päättäää vasta sitten, pidätkö hänestä vai et. Ja sinun tulisi hyväksyä tämä uusi miniä. Vaikka se vaikeaa olisikin. Sillä tämä uusi miniä saattaa olla miniäsi seuraavat 30 vuotta, koko loppu elämäsi. Tällä kaikella, mitä nyt käytte läpi, on merkitystä tuleville vuosille. Jos uusi miniä ei olekaan pysyvä, et häviä mitään vaikka hänet hyväksyisit. Mutta jos on pysyvä, sinun asenteesi saattaa pilata teidän suhteenne loppuelämäksi. Ja sillä on tietysti tulevaisuudessa vaikutusta suhteessa poikaasi.

Olisiko mitenkään mahdollista, että olet ystävä edelleen ex-miniäsi kanssa. Mutta siitä huolimatta hyväksyt, tutustut ja otat perheeseen myös uuden miniän? Annat molempien ymmärtää, että he kuuluvat elämääsi toisistaan huolimatta? Ex-miniä pitäisi varmasti ymmärtää, että sinä välität uudesta miniästä. Ja uuden miniän pitäisi ymmärtää, että ex-miniä kuuluu aina perheeseenne.

Ja vielä yksi juttu. Kirjoitit aikaisemmin, että toivot että uusi miniä ymmärtäisi itsekseen, että hän ei ole tervetullut ja tajuaisi lähteä pois poikasi elämästä. Valitettavasti anopilla ei ole juuri vaikutusvaltaa siihen. En usko, että sinun asenteesi saa hänet perääntymään. Hänhän on ottanut poikasi, ei sinua. Pahimmassa tapauksessa he molemmat pahoittavat mielensä, tajuavat että uusi miniä ei ole tervetullut ja kääntyvät yhdessä sinua vastaan. Silloin sinä menetät varmasti enemmän kuin olisi tarpeen.

Tsemppiä sinulle! Toivottavasti löydät kultaisen keskitien.

"uusi"nainen kirjoitti:

hmmm... Hassua, kun aina täällä on tällaisia vastauksia. Vaikka jokainen aikuinen tietäää, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Yleensä koskaan asiat eivät ole täysin mustavalkoisia.

Ja munkin on pakko kommentoida sun juttua, vaikka ekana ajattelin että olkoon.... Haluan selventää, mitä minä olen mieltä. Vaikka en olekaan mikään kodinrikkoja ja kolmas pyörä (näillä palstoilla aina niin luullaan kaikista ihmisista), niin musta sillä ei ole pitemmän päälle väliä. Ei ainakaan pitäisi olla. Ajan takaa seuraavaa:

Minä olen itse äiti. Ja rakastan lapsiani yli kaiken. Ja rakastan varmasti aina, tekivätpä he elämänsä aikana mitä tahansa. Minun rakkauteni ja tukeni ei ole yhteydessä lasteni rakkauselämään (sitten tulevaisuudessa). Tiedän, että se ei aina tule olemaan helppoa, tiedän että aina ei ole helppoa hyväksyä lasteni valintoja ja päätöksiä oman elämänsä suhteen. Olivatpa ne mitä tahansa. Toivon kuitenkin, että he tekevät niin kuin sydämessään oikein tuntevat. Ja tiedän, että yritän kaikkeni, että minulla ja lapsillani pysyy mahdollisimman läheiset välit aina. Ja se varmasti tarkoittaa useinkin, että MINUN on joustettava ja hyväksyttävä.

Minun äitinikään ei aluksi pitänyt miehestäni. Ei ole mikään unelmavävy eronnut ja parin lapsen isä! Mutta hän teki tietoisen päätöksen, hän sanoi:" Minä uskon, että hänessä on enemmän hyvää kuin pahaa, koska sinä häntä rakastat. Minä olen päättänyt hyväksyä hänet ja haluan oppia tuntemaan hänet. Sillä jos niin en tekisi, meidän (äidin ja tyttären) välit siitä vain etääntyisivät. Ja sitä minä en KOSKAAN halua!" Minusta siinä puhui sydän ja järki. Ja on käynyt niin, että äitini ja isäni pitävät vävystään, he ovat hyvin läheisiä meidän koko perheelle. Me näemme toisiamme usein, lapset näkevät vielä useammin. Vietämme yhdessä joulut sekä muut perhejuhlat. Eikä heille, onneksi, ole tässä vaiheessa merkitystä, mistä syystä kukanenkin on aikoinaan eronnut.

Anoppi ja appi menettää joulut, juhannukset, äitienpäivät, isänpäivät jne. meidän perheen suhteen. Hän on etääntynyt omasta pojastaan ja hän on menettänyt kaksi lastenlasta. Onko sillä oikeasti tässä vaiheessa väliä, minkä vuoksi poika aikoinaan erosi. Pitäiskö olla?

Jos he olisivat olleet "fiksumpia", tietoisia käyttäytymisen vaikutuksistaan, tehneet hekin toisenlaisia valintoja, vaihtaneet tärkeysjärjestystä (oma poika/ex-miniä) he olisivat voineet saada kaiken. Tarkoitan, että oma poika olisi pysynyt lähellä, suhteet lastenlapsiin (kaikkiin, myös edellisestä liitostaan oleviin lapsiin) olisi säilynyt hyvänä, ehkäpä ex-miniäkin olisi pysynyt tuttavana. Nyt ex-miniä on se ykkönen appivanhemmilleni. Mutta ei enään ex-miniälle. Hänellähän ovat oikeatkin appivanhemmat.

Ei minusta tarvitse pitää, ei kai kenestäkään ole pakko. Mutta ymmärtäisin sen, jos he tuntisivat minut ja eivät pitäisi. Nyt he eivät pidä minusta, koska eivät vaan pidä. Ehkä syynä on se, että minä tulin liian aikaisin heidän poikansa elämään. Vaikka tulinkin pojan mielestä juuri sopivaan aikaan. Tai ehkäpä ex-miniä on puhunut minusta pahaa. Mutta silloinkin se johtuu kolmannen puheista, ei suoraan minusta että minusta ei pidetä. En minäkään pidä anopistani. Mutta se johtuu vain ja ainoastaan siitä, millainen hän on ollut ja käyttäytynyt minua, miestäni ja lapsian kohtaan. Se johtuu hänestä itsestään. Minä olen ollut aina anopille ystävällinen. Sitä samaa en ole saanut vastaan.

Ja onhan se tietysti niin, että niin makaa kuin petaa, sitä saa mitä tilaa. Tarkoitan tällä myös appivanhempiani. He saavat juuri sen mitä tilasivat.

Lue lisää

ihmisiä on monia ja monenlaisia.
Nimim. Katja ja A.Noppi ovat niitä, jotka katsovat olevansa aina oikeassa omine kieroine mielipiteineen.
Jotkut vaan yksinkertaisesti (yksinkertaiset) vääntävät omassa pienessä päässään kaiken itselleen eduksi.
Heillä on myös omasta mielestään oikeus tuomita toinen ihminen tietämättä/tuntematta asiaa/henkilöitä.

Voimia sinulle "toinen nainen", ja sinähän olet jo onnen saavuttanut, ei se yhteen anopin rähjään kaadu!

Jätä mummo oman onnensa nojaan, ei siitä muijsta lapsille olisi oluut kuitenkaan mitään iloa!

ps. Katja: ole varovainen, ettei miehesi (jos ihmeen kaupalla sellaisen olet onnistunut vangitsemaan) kauppaan mennessään "muka" rakastu kaupan kassaan ja karkaa pois suvaitsevaisen sinun luota.

"uusi"nainen kirjoitti:

hmmm... Hassua, kun aina täällä on tällaisia vastauksia. Vaikka jokainen aikuinen tietäää, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Yleensä koskaan asiat eivät ole täysin mustavalkoisia.

Ja munkin on pakko kommentoida sun juttua, vaikka ekana ajattelin että olkoon.... Haluan selventää, mitä minä olen mieltä. Vaikka en olekaan mikään kodinrikkoja ja kolmas pyörä (näillä palstoilla aina niin luullaan kaikista ihmisista), niin musta sillä ei ole pitemmän päälle väliä. Ei ainakaan pitäisi olla. Ajan takaa seuraavaa:

Minä olen itse äiti. Ja rakastan lapsiani yli kaiken. Ja rakastan varmasti aina, tekivätpä he elämänsä aikana mitä tahansa. Minun rakkauteni ja tukeni ei ole yhteydessä lasteni rakkauselämään (sitten tulevaisuudessa). Tiedän, että se ei aina tule olemaan helppoa, tiedän että aina ei ole helppoa hyväksyä lasteni valintoja ja päätöksiä oman elämänsä suhteen. Olivatpa ne mitä tahansa. Toivon kuitenkin, että he tekevät niin kuin sydämessään oikein tuntevat. Ja tiedän, että yritän kaikkeni, että minulla ja lapsillani pysyy mahdollisimman läheiset välit aina. Ja se varmasti tarkoittaa useinkin, että MINUN on joustettava ja hyväksyttävä.

Minun äitinikään ei aluksi pitänyt miehestäni. Ei ole mikään unelmavävy eronnut ja parin lapsen isä! Mutta hän teki tietoisen päätöksen, hän sanoi:" Minä uskon, että hänessä on enemmän hyvää kuin pahaa, koska sinä häntä rakastat. Minä olen päättänyt hyväksyä hänet ja haluan oppia tuntemaan hänet. Sillä jos niin en tekisi, meidän (äidin ja tyttären) välit siitä vain etääntyisivät. Ja sitä minä en KOSKAAN halua!" Minusta siinä puhui sydän ja järki. Ja on käynyt niin, että äitini ja isäni pitävät vävystään, he ovat hyvin läheisiä meidän koko perheelle. Me näemme toisiamme usein, lapset näkevät vielä useammin. Vietämme yhdessä joulut sekä muut perhejuhlat. Eikä heille, onneksi, ole tässä vaiheessa merkitystä, mistä syystä kukanenkin on aikoinaan eronnut.

Anoppi ja appi menettää joulut, juhannukset, äitienpäivät, isänpäivät jne. meidän perheen suhteen. Hän on etääntynyt omasta pojastaan ja hän on menettänyt kaksi lastenlasta. Onko sillä oikeasti tässä vaiheessa väliä, minkä vuoksi poika aikoinaan erosi. Pitäiskö olla?

Jos he olisivat olleet "fiksumpia", tietoisia käyttäytymisen vaikutuksistaan, tehneet hekin toisenlaisia valintoja, vaihtaneet tärkeysjärjestystä (oma poika/ex-miniä) he olisivat voineet saada kaiken. Tarkoitan, että oma poika olisi pysynyt lähellä, suhteet lastenlapsiin (kaikkiin, myös edellisestä liitostaan oleviin lapsiin) olisi säilynyt hyvänä, ehkäpä ex-miniäkin olisi pysynyt tuttavana. Nyt ex-miniä on se ykkönen appivanhemmilleni. Mutta ei enään ex-miniälle. Hänellähän ovat oikeatkin appivanhemmat.

Ei minusta tarvitse pitää, ei kai kenestäkään ole pakko. Mutta ymmärtäisin sen, jos he tuntisivat minut ja eivät pitäisi. Nyt he eivät pidä minusta, koska eivät vaan pidä. Ehkä syynä on se, että minä tulin liian aikaisin heidän poikansa elämään. Vaikka tulinkin pojan mielestä juuri sopivaan aikaan. Tai ehkäpä ex-miniä on puhunut minusta pahaa. Mutta silloinkin se johtuu kolmannen puheista, ei suoraan minusta että minusta ei pidetä. En minäkään pidä anopistani. Mutta se johtuu vain ja ainoastaan siitä, millainen hän on ollut ja käyttäytynyt minua, miestäni ja lapsian kohtaan. Se johtuu hänestä itsestään. Minä olen ollut aina anopille ystävällinen. Sitä samaa en ole saanut vastaan.

Ja onhan se tietysti niin, että niin makaa kuin petaa, sitä saa mitä tilaa. Tarkoitan tällä myös appivanhempiani. He saavat juuri sen mitä tilasivat.

Lue lisää

Olen tosiaan samaa mieltä, ettei ihmisten tarvitse pitää toisistaan. En minäkään pidä anopista, eikä hän minusta. Entä sitten? Istumme silti samassa pöydässä kahvilla. Anoppi on oppinut olemaan piikittelemättä, koska piikittelen takaisin. En todellakaan ala pomppia hänen tahtonsa mukaan. Ironista on, että mieheni pojan äiti ja anoppi eivät voi sietää toisiaan. En kyllä yhtään ihmettele syytä! Anoppi on keskinkertaisen tavallinen ihminen eikä ymmärrä mitään keskinkertaisesta ja tavallisesta poikkeavaa. Ei vaatetusta, hiustyyliä, autoa, ei harrastamista, ei ruokaa yms. Kaiken pitää olla tavallista. Minusta on typerää alkaa haukkumaan ex-miniäänsä minulle. Hemmettiäkö se hänelle kuuluu, mitä ex tekee?! Tai miten hän kasvattaa poikansa?! Anoppi laittaa lusikkansa soppaan, johon se ei kuulu.

Olenkin ajatellut, miten suhtautua häneen perheenlisäyksen jälkeen. En pidä yhtään ajatuksesta, että lapseni olisi hänen käskyvaltansa alaisena. Kun katselen hänen käyttäytymistään mieheni lapsen kanssa, en yhtään ihmettele, ettei poika viihdy mumminsa kanssa. Älä tee sitä, älä tee tätä, ei saa ottaa sitä, älä koske siihen ja tätä jatkuu, kunnes anoppi lähtee meiltä. Hoh hoijaa. En minäkään tai mieheni anna hänen kaikkia asioita tehdä ja on asioita ja esineitä, jotka ovat ehdottomasti kiellettyjä (jo turvallisuuden vuoksi), mutta ei kaikkea pidä kieltää. Eihän poika voi edes hengittää rauhassa! Kummasti saa mielenrauhaa ja tyydytystä, kun poika hakeutuu "turvaani" rauhaan ja saa osallistua vaikkapa ruuanlaittoon. En ymmärrä, että lapselta pitää kieltää kaikki tekeminen. Eihän sillä tavalla saa aikaiseksi kuin uusavuttomia. Mieheni ottaa ihan yhtälailla pojan mukaan remonttiin yms. Ja pikku jätkällä on kivaa, hän oppii, aika kuluu, hän saa fyysistä tekemistä, kun ei leikkikavereitakaan löydy ihan lähistöltä. Kohta pitäisi rakentaa hänen kanssaan lintulauta :-)

Olen muutaman kerran nähnyt, kun mieheni ja anoppi ottavat yhteen. Joka kerta anoppi saa nenilleen. Kaikki muuthan tekevät väärin, paitsi hän. Niin ja kaiken lisäksi hän on eronut myös ja hänellä on uusi mies. En ole kodinrikkoja, mieheni ja exänsä rikkoivat sen ihan itse ilman minua. Enkä ole viemässä keneltäkään lasta. Enkä ole naimisissa anopin kanssa vaan mieheni. Anoppi vielä haukkui 35-vuotiaan tyttärensä, joka ilmoitti olevansa raskaana. Oletko siihen valmis?! Voi, juma! Anoppi sai esikoisensa 16-vuotiaana. Että on kanttia! Miettisi muutamaan kertaan mitä sanoo ja kenelle ;-) Saa kumminkin sulaa lyijyä niskaansa meiltä, sillä niin makaa kuin petaa.

"uusi"nainen kirjoitti:

hmmm... Hassua, kun aina täällä on tällaisia vastauksia. Vaikka jokainen aikuinen tietäää, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Yleensä koskaan asiat eivät ole täysin mustavalkoisia.

Ja munkin on pakko kommentoida sun juttua, vaikka ekana ajattelin että olkoon.... Haluan selventää, mitä minä olen mieltä. Vaikka en olekaan mikään kodinrikkoja ja kolmas pyörä (näillä palstoilla aina niin luullaan kaikista ihmisista), niin musta sillä ei ole pitemmän päälle väliä. Ei ainakaan pitäisi olla. Ajan takaa seuraavaa:

Minä olen itse äiti. Ja rakastan lapsiani yli kaiken. Ja rakastan varmasti aina, tekivätpä he elämänsä aikana mitä tahansa. Minun rakkauteni ja tukeni ei ole yhteydessä lasteni rakkauselämään (sitten tulevaisuudessa). Tiedän, että se ei aina tule olemaan helppoa, tiedän että aina ei ole helppoa hyväksyä lasteni valintoja ja päätöksiä oman elämänsä suhteen. Olivatpa ne mitä tahansa. Toivon kuitenkin, että he tekevät niin kuin sydämessään oikein tuntevat. Ja tiedän, että yritän kaikkeni, että minulla ja lapsillani pysyy mahdollisimman läheiset välit aina. Ja se varmasti tarkoittaa useinkin, että MINUN on joustettava ja hyväksyttävä.

Minun äitinikään ei aluksi pitänyt miehestäni. Ei ole mikään unelmavävy eronnut ja parin lapsen isä! Mutta hän teki tietoisen päätöksen, hän sanoi:" Minä uskon, että hänessä on enemmän hyvää kuin pahaa, koska sinä häntä rakastat. Minä olen päättänyt hyväksyä hänet ja haluan oppia tuntemaan hänet. Sillä jos niin en tekisi, meidän (äidin ja tyttären) välit siitä vain etääntyisivät. Ja sitä minä en KOSKAAN halua!" Minusta siinä puhui sydän ja järki. Ja on käynyt niin, että äitini ja isäni pitävät vävystään, he ovat hyvin läheisiä meidän koko perheelle. Me näemme toisiamme usein, lapset näkevät vielä useammin. Vietämme yhdessä joulut sekä muut perhejuhlat. Eikä heille, onneksi, ole tässä vaiheessa merkitystä, mistä syystä kukanenkin on aikoinaan eronnut.

Anoppi ja appi menettää joulut, juhannukset, äitienpäivät, isänpäivät jne. meidän perheen suhteen. Hän on etääntynyt omasta pojastaan ja hän on menettänyt kaksi lastenlasta. Onko sillä oikeasti tässä vaiheessa väliä, minkä vuoksi poika aikoinaan erosi. Pitäiskö olla?

Jos he olisivat olleet "fiksumpia", tietoisia käyttäytymisen vaikutuksistaan, tehneet hekin toisenlaisia valintoja, vaihtaneet tärkeysjärjestystä (oma poika/ex-miniä) he olisivat voineet saada kaiken. Tarkoitan, että oma poika olisi pysynyt lähellä, suhteet lastenlapsiin (kaikkiin, myös edellisestä liitostaan oleviin lapsiin) olisi säilynyt hyvänä, ehkäpä ex-miniäkin olisi pysynyt tuttavana. Nyt ex-miniä on se ykkönen appivanhemmilleni. Mutta ei enään ex-miniälle. Hänellähän ovat oikeatkin appivanhemmat.

Ei minusta tarvitse pitää, ei kai kenestäkään ole pakko. Mutta ymmärtäisin sen, jos he tuntisivat minut ja eivät pitäisi. Nyt he eivät pidä minusta, koska eivät vaan pidä. Ehkä syynä on se, että minä tulin liian aikaisin heidän poikansa elämään. Vaikka tulinkin pojan mielestä juuri sopivaan aikaan. Tai ehkäpä ex-miniä on puhunut minusta pahaa. Mutta silloinkin se johtuu kolmannen puheista, ei suoraan minusta että minusta ei pidetä. En minäkään pidä anopistani. Mutta se johtuu vain ja ainoastaan siitä, millainen hän on ollut ja käyttäytynyt minua, miestäni ja lapsian kohtaan. Se johtuu hänestä itsestään. Minä olen ollut aina anopille ystävällinen. Sitä samaa en ole saanut vastaan.

Ja onhan se tietysti niin, että niin makaa kuin petaa, sitä saa mitä tilaa. Tarkoitan tällä myös appivanhempiani. He saavat juuri sen mitä tilasivat.

Lue lisää

Voi tietysti olla, että ajatusmaailmani on mustavalkoinen. Mutta niinhän nuo parisuhteinen loppumiset on jokotai. Joko jatketaan yhdessä tai erotaan, siinä on tasan kaks vaihtoehtoa.

Edelleen parisuhteet lopetetaan nykyään (buumi alkoi oikeastaan jo 1980-luvulla ja nykyvuosina on vain kiihtynyt) aivan liian helposti. Heti ensimmäisissä vaikeuksissa heitetään pyyhe kehään ja kaiken huippuna nämä tapaukset, jotka eräänä aamuna herätessään huomaavat että empä enää rakasta tuota kumppania, nyt on ihan pakko päästä irti tästä suhteesta =/

Ja tuosta kodinrikkomisesta sen verran, että aina sillä on väliä. Niin kauan kuin kodin rikkonut ihminen elää "varastamansa" miehen/naisen kanssa tämä on aina asiaan liittyvien ihmisten silmissä kodinrikkoja!!! Tarkoitan tällä ex-vaimoa/miestä, lapsia, just noita appivanhempia...
Tietysti voi ajatella nykyisyyttä ja "omaa" uutta perhettään ,mutta totuus on se, että aina on olemassa se ensimmäinen, alkuperäinen perhe ja varsinkin lapset. Ei mikään ihme, ettei appivanhemmat näitä ole unohtaneet ja miksi ihmeessä pitäisikään?!?

Tähän asiaan läheisesti riippuu sitten se suhtautuminen miehen esikoislapsiin... Kun niitä ei haluta hyväksyä, ne ei saa kuulua miehen nykyiseen elämään ja lopulta pannaan heikko (munallansa ajatteleva) mies valitsemaan joko "entiset" lapset tai nykyinen vaimo. Ei varmaankaan epäselvää ole kumman se mies valitsee. Ja tämänhän kodinrikkoja-nainen tietää tasan kun panee miehensä valintatilanteen eteen =/

Että tämmöstä tällä erää...

A.Noppi kirjoitti:

Anteeksi nyt Katja lapsukainen! En ole VANHANAIKAINEN!
Vaikka mulla on lapsenlapsia, en ole ikäloppu, olenpahan vain saanut lapseni nuorena itse kuin myös poikanikin! Niin että vanhuus on kaukana minusta.

Kuule tässä sitä mennään entisen miniän kanssa kesätorit, kirpputorit päivädrinksut ym kuntosalit tukka hulmuten sekä lasten kanssa ajetaan vuoristorataa sun muita kummitusjunia päätäpahkaa! Joten perinteinen mummo en ole edes lastenlapsillenikaan!

Lue lisää

Mistä sen voi tietää näihin viesteihin vastatessaan, millaisista ikäkriiseistä kirjoittajat kärsivät...

A.Noppi, en puhunut sinun iästäsi mitään!

Sanoin, että on ilmeisen vanhanaikaista ajattelua tuo, että annetut avioliittolupaukset pidetään ja vanhanaikaiset ihmiset ei voi hyväksyä noita lupauksien rikkomisia!

Ts. Olen itsekin siis vanhanaikainen ajatusmaailmaltani.

Vielä selvennykseksi sanottakoon, että nykyaikaiset (ajan hengellä elävät) ihmiset eivät viihdy parisuhteissa, jos se ei ole täynnä rakkautta ja ruusunpunaa eli heti kun höyryt päästä haihtuvat niin pitäisi jo päästä vaihtamaan se kumppani =/

Katja kirjoitti:

Voi tietysti olla, että ajatusmaailmani on mustavalkoinen. Mutta niinhän nuo parisuhteinen loppumiset on jokotai. Joko jatketaan yhdessä tai erotaan, siinä on tasan kaks vaihtoehtoa.

Edelleen parisuhteet lopetetaan nykyään (buumi alkoi oikeastaan jo 1980-luvulla ja nykyvuosina on vain kiihtynyt) aivan liian helposti. Heti ensimmäisissä vaikeuksissa heitetään pyyhe kehään ja kaiken huippuna nämä tapaukset, jotka eräänä aamuna herätessään huomaavat että empä enää rakasta tuota kumppania, nyt on ihan pakko päästä irti tästä suhteesta =/

Ja tuosta kodinrikkomisesta sen verran, että aina sillä on väliä. Niin kauan kuin kodin rikkonut ihminen elää "varastamansa" miehen/naisen kanssa tämä on aina asiaan liittyvien ihmisten silmissä kodinrikkoja!!! Tarkoitan tällä ex-vaimoa/miestä, lapsia, just noita appivanhempia...
Tietysti voi ajatella nykyisyyttä ja "omaa" uutta perhettään ,mutta totuus on se, että aina on olemassa se ensimmäinen, alkuperäinen perhe ja varsinkin lapset. Ei mikään ihme, ettei appivanhemmat näitä ole unohtaneet ja miksi ihmeessä pitäisikään?!?

Tähän asiaan läheisesti riippuu sitten se suhtautuminen miehen esikoislapsiin... Kun niitä ei haluta hyväksyä, ne ei saa kuulua miehen nykyiseen elämään ja lopulta pannaan heikko (munallansa ajatteleva) mies valitsemaan joko "entiset" lapset tai nykyinen vaimo. Ei varmaankaan epäselvää ole kumman se mies valitsee. Ja tämänhän kodinrikkoja-nainen tietää tasan kun panee miehensä valintatilanteen eteen =/

Että tämmöstä tällä erää...

Lue lisää

Koitahan nyt rauhottua että saat vähän etäisyyttä tuohon sinun "Ex-miehen-uusi-nainen-on-aina-kodinrikkoja" asenteeseesi. Oletko ikinä ajatellut että "uudella naisella" voisikin olla perhettä eheyttävä vaikutus?

Et kai tosissasi ole sitä mieltä että jos puolisoiden liitto ei onnistu ja he päätyvät eroon niin sen jälkeen loppuelämä pitäisi viettää yksinäisyydessä kärvistellen ja vain lapsilleen uhrautuen?

Kärkkäitä kommentteja laukoessasi muista ettei kaikkilla "uusilla naisilla" ole mitään tekemistä puolisonsa ex-suhteen kariutumiseen.

Hanna kirjoitti:

Koitahan nyt rauhottua että saat vähän etäisyyttä tuohon sinun "Ex-miehen-uusi-nainen-on-aina-kodinrikkoja" asenteeseesi. Oletko ikinä ajatellut että "uudella naisella" voisikin olla perhettä eheyttävä vaikutus?

Et kai tosissasi ole sitä mieltä että jos puolisoiden liitto ei onnistu ja he päätyvät eroon niin sen jälkeen loppuelämä pitäisi viettää yksinäisyydessä kärvistellen ja vain lapsilleen uhrautuen?

Kärkkäitä kommentteja laukoessasi muista ettei kaikkilla "uusilla naisilla" ole mitään tekemistä puolisonsa ex-suhteen kariutumiseen.

Lue lisää

Uuden naisen aina tarvinnut itse avioliittoa rikkoa, mutta toivomisen varaa on silti monen uusiokumppanin käytöksessä...

Aina niin valitetaan, kuinka kumppanin lapset on inhottavia, huonosti kasvatettuja ja kuinka ei sitten yhtään välitetä miehen/vaimon lapsista.

Kannattais varmaan jokaisen tykönänsä miettiä, ennenkuin suin päin ryntää suhteeseen menneisyyden omaavan ihmisen kanssa, osaako niihin kumppanin lapsiin suhtautua jne.

Ja jos tuntuu, ettei osaa, niin hankkikoon jokainen kumppaninsa ihan kokonaan vapailta markkinoilta!

Katja kirjoitti:

Uuden naisen aina tarvinnut itse avioliittoa rikkoa, mutta toivomisen varaa on silti monen uusiokumppanin käytöksessä...

Aina niin valitetaan, kuinka kumppanin lapset on inhottavia, huonosti kasvatettuja ja kuinka ei sitten yhtään välitetä miehen/vaimon lapsista.

Kannattais varmaan jokaisen tykönänsä miettiä, ennenkuin suin päin ryntää suhteeseen menneisyyden omaavan ihmisen kanssa, osaako niihin kumppanin lapsiin suhtautua jne.

Ja jos tuntuu, ettei osaa, niin hankkikoon jokainen kumppaninsa ihan kokonaan vapailta markkinoilta!

Lue lisää

Mutta hyvin usein uusi nainen sen tekee, että vie perheen isän katumusta tutematta. Viis veisaa vaimon tunteista ja välittää lapsista, niin nehän on vain lapsia ja äkkiä ne unohtaa isin!

Ja sehän on totta, että entisen vaimon lapset haukutaan surutta kun ne ei sitten osaa yhtään mitään. Ja uudet vaimot sitten kertoo kuinkä HÄN on yrittänyt niitä opettaa kun oma äiti ei osaa! Törkeää kerrassaa törkeää.

Ei ole ihme, että lapsista tulee onnettomia ja oman itsensä menettäneitä, kun nämä naiset ne jyräävät.

Kaikki miehen kipeät vapaat naiset, etsikää ne vapaat miehet muualta, niitä on kadut pullollaan jotka etsivät juuri sinua!

miniä kirjoitti:

Olet kyllä hankalassa tilanteessa. Enkä voi sanoa, mitä sinun pitää tehdä ja mitä ei. Sinun tunteitasi ja ajatuksiasi, eikä teidän perhettä tunne kukaan parhaiten kuin sinä itse. Mutta omasta kokemuksestani voin nostaa esille pari juttua.

Ensinnäkin sanoit, että sinua harmittaa kun menetit hyvän miniän ja sait tilalle toisen, joka ei ole mitään edelliseen verrattuna. Mielestäni sinun ei pitäisi verrata näitä kahta toisiinsa! Hehän ovat kaksi täysin eri ihmistä, joilla ei ole muuta yhteistä kuin tunteet poikaasi kohtaan. Minulla oli entinen anoppi hyvä (avomiehen äiti, meillä ei lapsia) ja nykyinen...hmmmm.... kylmä. Mutta en minä heitä vertaa (paitsi tietty nyt), hehän ovat kaksi eri ihmistä, joilla ei ole mitään yhteistä.

Ja vaikka se tuntuisi hankalalta, sinun kannattaisi tutustua uuteen miniään ja päättäää vasta sitten, pidätkö hänestä vai et. Ja sinun tulisi hyväksyä tämä uusi miniä. Vaikka se vaikeaa olisikin. Sillä tämä uusi miniä saattaa olla miniäsi seuraavat 30 vuotta, koko loppu elämäsi. Tällä kaikella, mitä nyt käytte läpi, on merkitystä tuleville vuosille. Jos uusi miniä ei olekaan pysyvä, et häviä mitään vaikka hänet hyväksyisit. Mutta jos on pysyvä, sinun asenteesi saattaa pilata teidän suhteenne loppuelämäksi. Ja sillä on tietysti tulevaisuudessa vaikutusta suhteessa poikaasi.

Olisiko mitenkään mahdollista, että olet ystävä edelleen ex-miniäsi kanssa. Mutta siitä huolimatta hyväksyt, tutustut ja otat perheeseen myös uuden miniän? Annat molempien ymmärtää, että he kuuluvat elämääsi toisistaan huolimatta? Ex-miniä pitäisi varmasti ymmärtää, että sinä välität uudesta miniästä. Ja uuden miniän pitäisi ymmärtää, että ex-miniä kuuluu aina perheeseenne.

Ja vielä yksi juttu. Kirjoitit aikaisemmin, että toivot että uusi miniä ymmärtäisi itsekseen, että hän ei ole tervetullut ja tajuaisi lähteä pois poikasi elämästä. Valitettavasti anopilla ei ole juuri vaikutusvaltaa siihen. En usko, että sinun asenteesi saa hänet perääntymään. Hänhän on ottanut poikasi, ei sinua. Pahimmassa tapauksessa he molemmat pahoittavat mielensä, tajuavat että uusi miniä ei ole tervetullut ja kääntyvät yhdessä sinua vastaan. Silloin sinä menetät varmasti enemmän kuin olisi tarpeen.

Tsemppiä sinulle! Toivottavasti löydät kultaisen keskitien.

Lue lisää

Minulla on ex-anoppi,ja ex-aviomiehelläni on uusi vaimo: erosimme, kun mieheni hänet löysi . Minusta on ollut ihanaa kun oma anoppini oli koko ajan tukenani minulle henkisesti hankalan eroprosessin ajan, ja on pysynyt ystävänäni. Olen edelleen tiiviisti yhteydessä ex-mieheni sukuun, mutta olen ilmoittanut kaikille, että en aio tutustua mieheni uuteen vaimoon missään vaiheessa, enkä siis ole paikalla heidän tilaisuuksissaan silloin kun exäni on siellä uuden perheensä kanssa. Yhteiset lapsemme käyvät mummolassa sekä minun että isänsä kanssa, ja mummo ja ukki vierailevat sekä minun että poikansa luona. Emme vaihda mielipiteitämme eksän uudesta vaimosta, ja oletan ettei minustakaan puhuta anopin ja uuden vaimon kesken. En itse asiassa edes tiedä, mitä mieltä anoppini on uudesta vaimosta, eikä asia minulle kuulukaan.
Omasta puolestani olen iloinen, että lapsillani on edelleen isovanhemmat ja minulla appivanhemmissani tukiverkko ja ystävät. Onneksi tämä 15 vuotta vanha side ei katkennut eroomme.

Laura kirjoitti:

Mutta hyvin usein uusi nainen sen tekee, että vie perheen isän katumusta tutematta. Viis veisaa vaimon tunteista ja välittää lapsista, niin nehän on vain lapsia ja äkkiä ne unohtaa isin!

Ja sehän on totta, että entisen vaimon lapset haukutaan surutta kun ne ei sitten osaa yhtään mitään. Ja uudet vaimot sitten kertoo kuinkä HÄN on yrittänyt niitä opettaa kun oma äiti ei osaa! Törkeää kerrassaa törkeää.

Ei ole ihme, että lapsista tulee onnettomia ja oman itsensä menettäneitä, kun nämä naiset ne jyräävät.

Kaikki miehen kipeät vapaat naiset, etsikää ne vapaat miehet muualta, niitä on kadut pullollaan jotka etsivät juuri sinua!

Lue lisää

Mutta hei, suurin osa naisista ja miehistä ottaa juuri vapailla markkinoilla olevan puolison! Tai ainakin lapsettoman puolison. Siitä tuskin on tietoa, kuinka monesta parista tai perheestä toinen on ollut avioliitossa, avoliitossa tai vain seurustellut ja vaihtanut "lennossa" puolisoa. Mutta joka tapauksessa, uusperheitähän on loppujen kamalan palon ole. Kuinkas paljon niitä uusperheitä olikaan kaikista perheistä, oliko 8%? Entäs sellaisia avioliittoja tai avoliittoja, joissa kummallakaan ei ole lapsia!?

Ja niitä puolisoita (naisia tai miehiä), jotka haukkuvat eivätkä voi sietää puolison lapsia on oikeasti varmasti todella vähän! Suurimmassa osassa uusperheitä tällaisia asioita ei ole, eikä niitä tarvitse miettiä. Ehkäpä joskus puolison lapset ottavat päähän, mutta niin ottavat omatkin. Ei se tarkoita, että se olisi se vallitseva tunne. Se vain käy, menee ohi kun väsymys ja suuttumus menee ohi.

Tottakai täällä palstalla niistä puhutaan, kun täällä saa olla anonyymi, muualla ei (ei perheessä, ei ystäväpiirissä jne.) Ja oikeastihan tänne kirjoittavat vain harvat ihmiset (kaikkiin uusperheisiin nähden). Ja näistäkin tuskin monikaan antaa lasten tai edes puolison olla tietoinen "pimeistä" tuntemuksista.

Laura kirjoitti:

Mutta hyvin usein uusi nainen sen tekee, että vie perheen isän katumusta tutematta. Viis veisaa vaimon tunteista ja välittää lapsista, niin nehän on vain lapsia ja äkkiä ne unohtaa isin!

Ja sehän on totta, että entisen vaimon lapset haukutaan surutta kun ne ei sitten osaa yhtään mitään. Ja uudet vaimot sitten kertoo kuinkä HÄN on yrittänyt niitä opettaa kun oma äiti ei osaa! Törkeää kerrassaa törkeää.

Ei ole ihme, että lapsista tulee onnettomia ja oman itsensä menettäneitä, kun nämä naiset ne jyräävät.

Kaikki miehen kipeät vapaat naiset, etsikää ne vapaat miehet muualta, niitä on kadut pullollaan jotka etsivät juuri sinua!

Lue lisää

vie miestä väkisin!
Koittakaa nyt muutamat nimimerkit tajuta se!
Miksi on aina uuden vaimon syy, jos mies lakkaa rakastamasta entistään?
Jokainen nainen ottaisi lapsettoman/ex-vaimottoman miehen, jos se vaan olisi mahdollista.
On todella huvittavaa kuinka eron syy kaadetaann uuden puolison niskaan.
Onhan se tietysti helpompaa kun miettiä omia mokiaan.

Katja kirjoitti:

Voi tietysti olla, että ajatusmaailmani on mustavalkoinen. Mutta niinhän nuo parisuhteinen loppumiset on jokotai. Joko jatketaan yhdessä tai erotaan, siinä on tasan kaks vaihtoehtoa.

Edelleen parisuhteet lopetetaan nykyään (buumi alkoi oikeastaan jo 1980-luvulla ja nykyvuosina on vain kiihtynyt) aivan liian helposti. Heti ensimmäisissä vaikeuksissa heitetään pyyhe kehään ja kaiken huippuna nämä tapaukset, jotka eräänä aamuna herätessään huomaavat että empä enää rakasta tuota kumppania, nyt on ihan pakko päästä irti tästä suhteesta =/

Ja tuosta kodinrikkomisesta sen verran, että aina sillä on väliä. Niin kauan kuin kodin rikkonut ihminen elää "varastamansa" miehen/naisen kanssa tämä on aina asiaan liittyvien ihmisten silmissä kodinrikkoja!!! Tarkoitan tällä ex-vaimoa/miestä, lapsia, just noita appivanhempia...
Tietysti voi ajatella nykyisyyttä ja "omaa" uutta perhettään ,mutta totuus on se, että aina on olemassa se ensimmäinen, alkuperäinen perhe ja varsinkin lapset. Ei mikään ihme, ettei appivanhemmat näitä ole unohtaneet ja miksi ihmeessä pitäisikään?!?

Tähän asiaan läheisesti riippuu sitten se suhtautuminen miehen esikoislapsiin... Kun niitä ei haluta hyväksyä, ne ei saa kuulua miehen nykyiseen elämään ja lopulta pannaan heikko (munallansa ajatteleva) mies valitsemaan joko "entiset" lapset tai nykyinen vaimo. Ei varmaankaan epäselvää ole kumman se mies valitsee. Ja tämänhän kodinrikkoja-nainen tietää tasan kun panee miehensä valintatilanteen eteen =/

Että tämmöstä tällä erää...

Lue lisää

On totta, että suhteen loppumiset ovat joko tai, jatketaan tai erotaan. Mutta mustavalkoista ajattelua pitäisi muuten välttää. Eihän oikeasti kukaan voi tietää, mitä parisuhteessa elävien aikuisten ajatuksissa ja tunteissa liikkuu? Miten ihmiset kasvavat ja muuttuvat? Mitä on kaikkea on tapahtunut heidän yhteisessä historiassa, joilla saattaa olla merkitystä erossakin.

On sekin totta, että nykyään erotaan liian paljon. On varmasti totta, että jotkut parit eroavat liian helposti. Senhän näkee jo siitä, kun jotkut palaavat yhteen, joitakin kaduttaa mutta yhteen ei enään voida mennä. Mutta on varmasti olemassa pareja, jotka eivät eroa liian helposti. jotka yrittävät ja yrittävät, mutta.... Tai niitä, joiden on todella parempi erota!

Niitä uusia naisia ja miehiä valitettavasti on, jotka ajattelevat vain "omaa" perhettään. Ja liian paljon on niitä isiä, jotka eivät tapaa säännöllisesti lapsiaan. Sille pitäisi jotain voida tehdä.

Mutta palatakseni tuonne aikaisempiin kirjoituksiin (kun ihmettelin appivanhempiani) ja sinun äskeiseen kirjoitukseen... EI TIETENKÄÄN isovanhempien tule unohtaa näitä mieheni ensimmäisiä lapsia! Minä vain aikaisemmin kerroin, kuinka he ovat menettäneet kaksi nuorinta lastenlasta (meidän yhteiset). Kun he voisivat rakastaa ja välittää kaikista neljästä! HE ovat tehneet valinnan!!
"Totuus on se, että aina on olemassa se ensimmäinen, alkuperäinen perhe ja varsinkin lapset." Alkuperäistä perhettä ei ole, se on loppunut olemasta. Mutta lapset ovat, ovat tietenkin! Ei heitä kukaan ole unohtanut! Heillä on läheiset välit äitiinsä, isäänsä, vanhempin uusiin puolisoihin, isovanhempiinsa, täteihinsä, setiinsä ja serkkuihinsa. Enhän minä tästä "valittanut". Mutta sanoin, että appivanhempani ovat menettäneet kaksi nuorinta lastenlasta ja poikansa! Eihän heidän olisi tarvinnut menettää ketään!

Nainen kirjoitti:

vie miestä väkisin!
Koittakaa nyt muutamat nimimerkit tajuta se!
Miksi on aina uuden vaimon syy, jos mies lakkaa rakastamasta entistään?
Jokainen nainen ottaisi lapsettoman/ex-vaimottoman miehen, jos se vaan olisi mahdollista.
On todella huvittavaa kuinka eron syy kaadetaann uuden puolison niskaan.
Onhan se tietysti helpompaa kun miettiä omia mokiaan.

Lue lisää

Niinhän ne väittää! Mut sanoppas miks sen jätetyn osapuolen on niin vaikea jatkaa elämää kun se suree sitä miestä joka jätti sen toisen takia!

Sano miksi se uusi nainen aina ensitöikseen haukkuu sen entisen vaimon lapsineen? Ja miksei se anna enää isin tavata näitä omia lapsiaan vaan laittaa sen ukon valinnan eteen?

Jos joku mokia tekee, ne on ne onnettomat uudet naiset. Ihan näin on! Teidän pitää ENSIN ottaa selvää, että ero on tapahtunut heidän molempien tahdosta, ennenkuin kiilaatte väliin! Välistäveäjän osa on tunnetusti huono jo maineensakin puolesta.

Onnellinen vaimo kirjoitti:

Niinhän ne väittää! Mut sanoppas miks sen jätetyn osapuolen on niin vaikea jatkaa elämää kun se suree sitä miestä joka jätti sen toisen takia!

Sano miksi se uusi nainen aina ensitöikseen haukkuu sen entisen vaimon lapsineen? Ja miksei se anna enää isin tavata näitä omia lapsiaan vaan laittaa sen ukon valinnan eteen?

Jos joku mokia tekee, ne on ne onnettomat uudet naiset. Ihan näin on! Teidän pitää ENSIN ottaa selvää, että ero on tapahtunut heidän molempien tahdosta, ennenkuin kiilaatte väliin! Välistäveäjän osa on tunnetusti huono jo maineensakin puolesta.

Lue lisää

Ainahan jätetyn osapuolen on vaikeampi jatkaa elämäänsä kun lähtijän.
Pitäisikö jäädä onnettomaan avioliittoon vain sen takia, ettei tulisi jättäneeksi ketään?
Sehän vasta oikein on, molempia kohtaan.
Varmasti jotkut uudet puolisot haukkuvat ex:t ja ex-puolisothan eivät niin tee vai?
Jos on niin nössö mies, ettei halua tavata uuden tavattuaan lapsiaan, on se kyllä miehen ongelma. Itse en edes huolisi sellaista miestä joka ei lapsistaan huolehtisi.

Onnellinen vaimo kirjoitti:

Niinhän ne väittää! Mut sanoppas miks sen jätetyn osapuolen on niin vaikea jatkaa elämää kun se suree sitä miestä joka jätti sen toisen takia!

Sano miksi se uusi nainen aina ensitöikseen haukkuu sen entisen vaimon lapsineen? Ja miksei se anna enää isin tavata näitä omia lapsiaan vaan laittaa sen ukon valinnan eteen?

Jos joku mokia tekee, ne on ne onnettomat uudet naiset. Ihan näin on! Teidän pitää ENSIN ottaa selvää, että ero on tapahtunut heidän molempien tahdosta, ennenkuin kiilaatte väliin! Välistäveäjän osa on tunnetusti huono jo maineensakin puolesta.

Lue lisää

Takerrun sinun viimeiseen kappaleeseen. Harvoin ero tapahtuu molempien tahdosta. Melko usein toinen olisi halukas, tai ainakin halukkaampi jatkamaan. Mutta juuri tässäkin asiassa, EI OLE YHTÄ OIKEAA VASTAUSTA!!! Ei voi ajatella, että kun toinen ei halua erota, silloin ei ole syytä erota.

Esimerkki. Minä olin vuosia avoliitossa miehen kanssa, joka oli väkivaltainen. Viimein sain voimia ja rohkeutta lähteä. Mies teki kaikkensa estääkseen sen, uhkailua, lisää väkivaltaa, itkua, lahjontaa yms. Minä olin se jättäjä, hän jätetty. Minä halusin eron, hän ei.

Pitäisikö minun nyt olla ilman uutta miestä, koska ex ei halunnut erota. Vai pitäisikö minun odottaa, että hän löytää ensin uuden? Vai olenko sallittu ihmisten silmissä uuteen elämään ja mahdollisesti uuteen rakkauteen? Vaikka vain läheisimpäni tietävät ex-mieheni väkivaltaisesta käyttäytymisestä.

Yritän minäkin muistuttaa teitä ihmiset, että sortuko siihen mustavalkoiseen ajatteluun, siihen ehdottomuuteen! Koska oikeasti kaikki erot ovat erilaisia!

Onnellinen vaimo kirjoitti:

Niinhän ne väittää! Mut sanoppas miks sen jätetyn osapuolen on niin vaikea jatkaa elämää kun se suree sitä miestä joka jätti sen toisen takia!

Sano miksi se uusi nainen aina ensitöikseen haukkuu sen entisen vaimon lapsineen? Ja miksei se anna enää isin tavata näitä omia lapsiaan vaan laittaa sen ukon valinnan eteen?

Jos joku mokia tekee, ne on ne onnettomat uudet naiset. Ihan näin on! Teidän pitää ENSIN ottaa selvää, että ero on tapahtunut heidän molempien tahdosta, ennenkuin kiilaatte väliin! Välistäveäjän osa on tunnetusti huono jo maineensakin puolesta.

Lue lisää

Mistä ihmeestä sinä olet saanut päähäsi että _aina_ haukutaan se ex? Tai sen lapset? Aikuiset ihmiset osaavat kyllä pitää asiat asioina.
Jos isä joutuu valinnan eteen, eikä osaa valita lapsiaan, niin sitten on isällä jotain pahasti vialla. Tai ylipäätään jos isä edes antaa uuden naisen laittaa itsensä tuohon asemaan.
Kahden ihmisen väliin on hiton vaikea tunkea, ellei sitä väliä jo ole. En tiedä kuka silloin on mokannut kun parisuhde on rakoillut, mutta ei se kyllä se uusi nainen ole.

"uusi"nainen kirjoitti:

On totta, että suhteen loppumiset ovat joko tai, jatketaan tai erotaan. Mutta mustavalkoista ajattelua pitäisi muuten välttää. Eihän oikeasti kukaan voi tietää, mitä parisuhteessa elävien aikuisten ajatuksissa ja tunteissa liikkuu? Miten ihmiset kasvavat ja muuttuvat? Mitä on kaikkea on tapahtunut heidän yhteisessä historiassa, joilla saattaa olla merkitystä erossakin.

On sekin totta, että nykyään erotaan liian paljon. On varmasti totta, että jotkut parit eroavat liian helposti. Senhän näkee jo siitä, kun jotkut palaavat yhteen, joitakin kaduttaa mutta yhteen ei enään voida mennä. Mutta on varmasti olemassa pareja, jotka eivät eroa liian helposti. jotka yrittävät ja yrittävät, mutta.... Tai niitä, joiden on todella parempi erota!

Niitä uusia naisia ja miehiä valitettavasti on, jotka ajattelevat vain "omaa" perhettään. Ja liian paljon on niitä isiä, jotka eivät tapaa säännöllisesti lapsiaan. Sille pitäisi jotain voida tehdä.

Mutta palatakseni tuonne aikaisempiin kirjoituksiin (kun ihmettelin appivanhempiani) ja sinun äskeiseen kirjoitukseen... EI TIETENKÄÄN isovanhempien tule unohtaa näitä mieheni ensimmäisiä lapsia! Minä vain aikaisemmin kerroin, kuinka he ovat menettäneet kaksi nuorinta lastenlasta (meidän yhteiset). Kun he voisivat rakastaa ja välittää kaikista neljästä! HE ovat tehneet valinnan!!
"Totuus on se, että aina on olemassa se ensimmäinen, alkuperäinen perhe ja varsinkin lapset." Alkuperäistä perhettä ei ole, se on loppunut olemasta. Mutta lapset ovat, ovat tietenkin! Ei heitä kukaan ole unohtanut! Heillä on läheiset välit äitiinsä, isäänsä, vanhempin uusiin puolisoihin, isovanhempiinsa, täteihinsä, setiinsä ja serkkuihinsa. Enhän minä tästä "valittanut". Mutta sanoin, että appivanhempani ovat menettäneet kaksi nuorinta lastenlasta ja poikansa! Eihän heidän olisi tarvinnut menettää ketään!

Lue lisää

Miehesi vanhemmat eivät ole voineet hyväksyä miehesi eroa alkuperäisestä perheestään!!!

Ja sanon vielä senkin, että alkuperäinen perhe ei ole lakannut olemasta, se elää (ja voi hyvin) ilman perheen päätä/isää (joka nyt on sinun miehesi).

Nainen kirjoitti:

vie miestä väkisin!
Koittakaa nyt muutamat nimimerkit tajuta se!
Miksi on aina uuden vaimon syy, jos mies lakkaa rakastamasta entistään?
Jokainen nainen ottaisi lapsettoman/ex-vaimottoman miehen, jos se vaan olisi mahdollista.
On todella huvittavaa kuinka eron syy kaadetaann uuden puolison niskaan.
Onhan se tietysti helpompaa kun miettiä omia mokiaan.

Lue lisää

Väkisin viekkään... Mutta ei se mieskään ihan ex-tempore sitä perhettään jätä, kyllä se uusi suhde kukoistaa ihan varmasti.

Joten uusi kumppani varmasti houkuttelee tai muuten vain olemassaolollaan himottaa tätä varattua miestä jonka arki pitkässä parisuhteessa on arkista.

Tämä ulkopuolinen, kaikenhaluava perheenrikkoja ensin rakastuu perheelliseen mieheen ja eihän miestä himoissaan niin hirveästi tarvii edes houkutella kun se ruoho niin kivasti vihertää siellä aidan takana.

Mutta voi tuo perheensä hylkääjä olla myös nainen, mutta kyllä ne enimmäkseen ovat miehiä =/

Ja aina on mahdollista ottaa vapaa mies. Jos varattu osuu tielle, sitä ei tarvii ottaa, tässä maailmassa on niin paljon vapaitakin ihmisiä, että kumppanin kyllä saa, ei varmasti jää ilman!

Mari kirjoitti:

Mutta hei, suurin osa naisista ja miehistä ottaa juuri vapailla markkinoilla olevan puolison! Tai ainakin lapsettoman puolison. Siitä tuskin on tietoa, kuinka monesta parista tai perheestä toinen on ollut avioliitossa, avoliitossa tai vain seurustellut ja vaihtanut "lennossa" puolisoa. Mutta joka tapauksessa, uusperheitähän on loppujen kamalan palon ole. Kuinkas paljon niitä uusperheitä olikaan kaikista perheistä, oliko 8%? Entäs sellaisia avioliittoja tai avoliittoja, joissa kummallakaan ei ole lapsia!?

Ja niitä puolisoita (naisia tai miehiä), jotka haukkuvat eivätkä voi sietää puolison lapsia on oikeasti varmasti todella vähän! Suurimmassa osassa uusperheitä tällaisia asioita ei ole, eikä niitä tarvitse miettiä. Ehkäpä joskus puolison lapset ottavat päähän, mutta niin ottavat omatkin. Ei se tarkoita, että se olisi se vallitseva tunne. Se vain käy, menee ohi kun väsymys ja suuttumus menee ohi.

Tottakai täällä palstalla niistä puhutaan, kun täällä saa olla anonyymi, muualla ei (ei perheessä, ei ystäväpiirissä jne.) Ja oikeastihan tänne kirjoittavat vain harvat ihmiset (kaikkiin uusperheisiin nähden). Ja näistäkin tuskin monikaan antaa lasten tai edes puolison olla tietoinen "pimeistä" tuntemuksista.

Lue lisää

Toimivia uusperheitäkin voi olla olemassa, en kiellä sitä...

Mutta kaikki uusperheet jotka suvussa/lähipiirissä toimivat ovat kaikki ongelmaisia eli yksikään ei ole toimiva.

Aina ne entisen kumppanin lapset (vaikka olisivat aikuisiakin) ovat liikaa, eikä niitä kertakaikkiaan voi sietää näköpiirissä/lähietäisyydellä.

Uusperheeseen tulevan ihmisen täytyy olla henkisesti tosi kypsä, että tämä uusi perhe toimisi edes tyydyttävästi =/

Katja kirjoitti:

Väkisin viekkään... Mutta ei se mieskään ihan ex-tempore sitä perhettään jätä, kyllä se uusi suhde kukoistaa ihan varmasti.

Joten uusi kumppani varmasti houkuttelee tai muuten vain olemassaolollaan himottaa tätä varattua miestä jonka arki pitkässä parisuhteessa on arkista.

Tämä ulkopuolinen, kaikenhaluava perheenrikkoja ensin rakastuu perheelliseen mieheen ja eihän miestä himoissaan niin hirveästi tarvii edes houkutella kun se ruoho niin kivasti vihertää siellä aidan takana.

Mutta voi tuo perheensä hylkääjä olla myös nainen, mutta kyllä ne enimmäkseen ovat miehiä =/

Ja aina on mahdollista ottaa vapaa mies. Jos varattu osuu tielle, sitä ei tarvii ottaa, tässä maailmassa on niin paljon vapaitakin ihmisiä, että kumppanin kyllä saa, ei varmasti jää ilman!

Lue lisää

Ja entäs ne kuulut työpaikkasuhteet ja salasuhteet. Niitä on myös jotka ovat jo jatkuneet pitkään salassa.
Mies on naimisissa mutta seurustelee jonkun naisen kanssa ja vaimo ei tiedä mitään, mutta se toinen nainen teitää että mies on naimisissa edelleen!

Kun suhde tulee ilmi, on lähes varma että mies jättää vaimonsa ja jatkaa suhdetta sen uuden naisen kanssa. Eikös tämä ole selvä tapaus siitä että joku on kiilannut väliin?

Miksi se toinen nainen ei poistunut miehen elämästä, kun tiesi hänen olevansa naimisissa? Ja sitä on voinut jatkua jopa vuosia???

On siis turha väittää, että toinen nainen ei voi ketään väkisin viedä tai rikkoa perhettä.

Katja kirjoitti:

Miehesi vanhemmat eivät ole voineet hyväksyä miehesi eroa alkuperäisestä perheestään!!!

Ja sanon vielä senkin, että alkuperäinen perhe ei ole lakannut olemasta, se elää (ja voi hyvin) ilman perheen päätä/isää (joka nyt on sinun miehesi).

Lue lisää

Perhe ei koskaan voi hyvin, jos joku sen on rikkonut! Ei koskaan.

Kukkanen kirjoitti:

Ja entäs ne kuulut työpaikkasuhteet ja salasuhteet. Niitä on myös jotka ovat jo jatkuneet pitkään salassa.
Mies on naimisissa mutta seurustelee jonkun naisen kanssa ja vaimo ei tiedä mitään, mutta se toinen nainen teitää että mies on naimisissa edelleen!

Kun suhde tulee ilmi, on lähes varma että mies jättää vaimonsa ja jatkaa suhdetta sen uuden naisen kanssa. Eikös tämä ole selvä tapaus siitä että joku on kiilannut väliin?

Miksi se toinen nainen ei poistunut miehen elämästä, kun tiesi hänen olevansa naimisissa? Ja sitä on voinut jatkua jopa vuosia???

On siis turha väittää, että toinen nainen ei voi ketään väkisin viedä tai rikkoa perhettä.

Lue lisää

Jotkut naiset (ja miehetkin) ovat vain niin lapsentasolle jääneitä ja uskomattoman narsistisia, että kun jotain haluaa (=varatun, perheellisen ihmisen) niin se on kans saatava hinnalla millä hyvänsä, seuraamuksista välittämättä.

Ihan niinku sitä työpaikkaromanssia ei voisi luoda vapaan työkaverin kanssa...

Ja tottakai on suhteen rikkonut, jos alkaa vehdata jonkun kanssa ja tietää/ jossain vaiheessa tulee ilmi, että tällä toisella on perhe.

Fiksu ihminen luovuttaa tuossa vaiheessa ja antaa olla, mutta lapsellisen narsistinen ihminen vain jatkaa suhdetta mulle-kaikki-heti-nyt-meiningillä.

Typerää vain, kun ei siinä hoksata, että harvemmin se vanha koira uusia tapoja oppii. Kuka on sanonut, että mies/nainen joka petti ja jätti perheensä kerran ei tee sitä toiste?

Amandamaijaannstiina kirjoitti:

Perhe ei koskaan voi hyvin, jos joku sen on rikkonut! Ei koskaan.

sitten se voi erinomaisesti ilman sitä isän tai äidin jatkuvaa läsnäoloa, jolloin elämä oli helvettiä. Jatkuvia riitoja aamusta iltaan, painostusta kummaltakin vanhemmilta, mikään ei ollut koskaan hyvin. Isä teki kaiken väärin, äiti teki keiken väärin, lapset ne sitten vasta tekivätkin väärin. Äiti on väsynyt, lapset hiljaa ja hengittämättä tai menkää ulos ja tulkaa illalla.

Hyvä esimerkki tästä epäonnistuneesta perhehelvetistä on serkkuni lapsi. Ennen isän muuttoa, lapsi ei edes enää puhunut. Oli todella sulkeutunut. Kun isä lähti, äiti huokaisi syvään ja kaikilla olo helppottui. Lapsi alkoi leikkiä pulputtaa kuin papupata. Tätä isää ei todellakaan kaivata kotiin. Silti lapsi tapaa isäänsä säännöllisesti, mutta ei heillä kotona vaan isän ja tämän avokkaan luonna, jonne syntyi myös lapselle veli. Nyt on kaikki todella paljon paremmin. Joten älkää aina puhuko siitä perheonnesta. Se voi olla myös tuhoksi, kaikille.

Katja kirjoitti:

Miehesi vanhemmat eivät ole voineet hyväksyä miehesi eroa alkuperäisestä perheestään!!!

Ja sanon vielä senkin, että alkuperäinen perhe ei ole lakannut olemasta, se elää (ja voi hyvin) ilman perheen päätä/isää (joka nyt on sinun miehesi).

Lue lisää

Olet varmasti siinäkin oikeassa, että mieheni vanhemmat eivät ole vieläkään hyväksyneet mieheni eroa. Se on jopa heitä itseään ajatellen sääli. Koska he juuri ovat ne, jotka asenteensa vuoksi "menettivät" poikansa ja kaksi lastenlasta. Ja tietysti mieheni on menettänyt vanhempansa. Mutta hän itse sanoo, ettei sellaisia vanhempia kaipaakaan, jotka eivät hänestä välitä, hänen hyvinvoinnista, eivät ole kiinnostuneita hänen elämästään ja asettavat ex-puolison oman poikansa edelle. Ja tavallaan kaksi nuorinta lastenlasta menettävät isovanhempansa, koska eivät juurikaan heitä tunne. Mutta tavallaan eivät menetä mitään, koska eivät juuri tunne heitä. Ja onhan heillä toiset isovanhemmat, jotka ovat heille hyvin läheisiä ja rakkaita, jotka eivät asenteillaan ole tärvelleet suhdettaan minuun ja muihin sisaruksiini, minun lapsiini tai muihin lastenlapsiin! Sydämeltään ja mieleltään avoimia ja lämpimiä ihmisiä!

Ja oikeasti, alkuperäistä perhettä ei ole enään! Missä se olisi? Miten se voi voida hyvin, kun se ei ole olemassa sellaisena kuin joskus oli? Meillä on perhe, johon kuuluu mieheni ja minun lisäksi neljä lasta, joita kaksi ovat meidän yhteisiä (melko pieniä vielä) ja kaksi mieheni lasta, jotka eivät asu meillä, mutta ovat meillä säännöllisesti ja tiheästi. Näillä kahdella lapsella on myös toinen perhe heidän kotonaan, johon kuuluvat heidän äitinsä, äidin puoliso ja kohta syntyvä lapsi. Alkuperäinen perhe on kyllä muistoissa, mutta fyysisesti sitä ei ole enään missään.

Katja kirjoitti:

Jotkut naiset (ja miehetkin) ovat vain niin lapsentasolle jääneitä ja uskomattoman narsistisia, että kun jotain haluaa (=varatun, perheellisen ihmisen) niin se on kans saatava hinnalla millä hyvänsä, seuraamuksista välittämättä.

Ihan niinku sitä työpaikkaromanssia ei voisi luoda vapaan työkaverin kanssa...

Ja tottakai on suhteen rikkonut, jos alkaa vehdata jonkun kanssa ja tietää/ jossain vaiheessa tulee ilmi, että tällä toisella on perhe.

Fiksu ihminen luovuttaa tuossa vaiheessa ja antaa olla, mutta lapsellisen narsistinen ihminen vain jatkaa suhdetta mulle-kaikki-heti-nyt-meiningillä.

Typerää vain, kun ei siinä hoksata, että harvemmin se vanha koira uusia tapoja oppii. Kuka on sanonut, että mies/nainen joka petti ja jätti perheensä kerran ei tee sitä toiste?

Lue lisää

onnellinen miehen kanssa joka on pettänyt sinua? Hieman itsekunnioitusta Katja, älä ole tuollainen raasu!

"uusi"nainen kirjoitti:

Olet varmasti siinäkin oikeassa, että mieheni vanhemmat eivät ole vieläkään hyväksyneet mieheni eroa. Se on jopa heitä itseään ajatellen sääli. Koska he juuri ovat ne, jotka asenteensa vuoksi "menettivät" poikansa ja kaksi lastenlasta. Ja tietysti mieheni on menettänyt vanhempansa. Mutta hän itse sanoo, ettei sellaisia vanhempia kaipaakaan, jotka eivät hänestä välitä, hänen hyvinvoinnista, eivät ole kiinnostuneita hänen elämästään ja asettavat ex-puolison oman poikansa edelle. Ja tavallaan kaksi nuorinta lastenlasta menettävät isovanhempansa, koska eivät juurikaan heitä tunne. Mutta tavallaan eivät menetä mitään, koska eivät juuri tunne heitä. Ja onhan heillä toiset isovanhemmat, jotka ovat heille hyvin läheisiä ja rakkaita, jotka eivät asenteillaan ole tärvelleet suhdettaan minuun ja muihin sisaruksiini, minun lapsiini tai muihin lastenlapsiin! Sydämeltään ja mieleltään avoimia ja lämpimiä ihmisiä!

Ja oikeasti, alkuperäistä perhettä ei ole enään! Missä se olisi? Miten se voi voida hyvin, kun se ei ole olemassa sellaisena kuin joskus oli? Meillä on perhe, johon kuuluu mieheni ja minun lisäksi neljä lasta, joita kaksi ovat meidän yhteisiä (melko pieniä vielä) ja kaksi mieheni lasta, jotka eivät asu meillä, mutta ovat meillä säännöllisesti ja tiheästi. Näillä kahdella lapsella on myös toinen perhe heidän kotonaan, johon kuuluvat heidän äitinsä, äidin puoliso ja kohta syntyvä lapsi. Alkuperäinen perhe on kyllä muistoissa, mutta fyysisesti sitä ei ole enään missään.

Lue lisää

Aika kylmästi ohhitit lasten oman perheen. Ei alkuoperäistä perhettä ole missään, on vain tämä sinun perheesi!!! Järkyttävää. Noin julmia ovat isin uudet lähes aina.

Lasten tunteista viis, kunhan se OMA perhe ym. on kaikista tärkein.

Lapselle se alkuperäinen perhe on ja oli tärkein, sitä he eivät unohda koskaan!

Sitä paitsi et voi omia toisten lapsia tosta noin vaan. Heillä on oma äiti, sä et ole heille kuin pelkkä palvelija!

Tavallaan ei menetä mitään?? No joo, he menettivät sen perheen joka heille oli tärkeä, jonka sä tuhosit ja nyt yrität pakottamaan heidät unohtamaan sen, ja nostat oman pienen sielusi ylistse muiden. Tollasia te ootte kaikki!

En yhtään ihmettele, miks ukkos vanhemmat ei sua hyväksy, se on varsin selvää. Toivottavasti eivät hyväksy koskaan.

Minja kirjoitti:

Aika kylmästi ohhitit lasten oman perheen. Ei alkuoperäistä perhettä ole missään, on vain tämä sinun perheesi!!! Järkyttävää. Noin julmia ovat isin uudet lähes aina.

Lasten tunteista viis, kunhan se OMA perhe ym. on kaikista tärkein.

Lapselle se alkuperäinen perhe on ja oli tärkein, sitä he eivät unohda koskaan!

Sitä paitsi et voi omia toisten lapsia tosta noin vaan. Heillä on oma äiti, sä et ole heille kuin pelkkä palvelija!

Tavallaan ei menetä mitään?? No joo, he menettivät sen perheen joka heille oli tärkeä, jonka sä tuhosit ja nyt yrität pakottamaan heidät unohtamaan sen, ja nostat oman pienen sielusi ylistse muiden. Tollasia te ootte kaikki!

En yhtään ihmettele, miks ukkos vanhemmat ei sua hyväksy, se on varsin selvää. Toivottavasti eivät hyväksy koskaan.

Lue lisää

perheen? Lapsille perhe on se mikä juuri tällä hetkellä on. Lapset sopeutuvat tilanteisiin kuin tilanteisiin yllättävän hyvin, varsinkin jos heillä on hyvä olla. Tottakai lapsilla on yksi äiti ja isä mutta ei mikään/kukaan estä toisia huolehtimasta lapsista, ihan lapsen edun ja hyvinvoinnin nimessä. Exien on vain hyväksyttävä tämä vaikka kuinka sattuisi. Jos kovin olet katkera niin lapsesi eivät voi hyvin. Lapset vaistoavat yllättävän herkästi mielialan.

Katja kirjoitti:

Jotkut naiset (ja miehetkin) ovat vain niin lapsentasolle jääneitä ja uskomattoman narsistisia, että kun jotain haluaa (=varatun, perheellisen ihmisen) niin se on kans saatava hinnalla millä hyvänsä, seuraamuksista välittämättä.

Ihan niinku sitä työpaikkaromanssia ei voisi luoda vapaan työkaverin kanssa...

Ja tottakai on suhteen rikkonut, jos alkaa vehdata jonkun kanssa ja tietää/ jossain vaiheessa tulee ilmi, että tällä toisella on perhe.

Fiksu ihminen luovuttaa tuossa vaiheessa ja antaa olla, mutta lapsellisen narsistinen ihminen vain jatkaa suhdetta mulle-kaikki-heti-nyt-meiningillä.

Typerää vain, kun ei siinä hoksata, että harvemmin se vanha koira uusia tapoja oppii. Kuka on sanonut, että mies/nainen joka petti ja jätti perheensä kerran ei tee sitä toiste?

Lue lisää

Pettäminen on mielestäni hyvin monisyinen juttu. Minä uskon, että on monenlaisia pettäjiä. Toisilla pettäminen on sellainen "tapa", se kulkee mukana läpi elämän, vaikka puoliso välillä vaihtuisikin. Toisilla se on yhden kerran juttu. Toisille jotain siltä väliltä. Se varmasti liittyy pettäjän motiiveihin.

Omasta elämästäni annan esimerkin. Olin avioliitossa ex-mieheni kanssa. Meillä ei ollut lapsia, luojan kiitos. Kun erosimme, olimme molemmat pettäneet, mutta eri tavoin. Sain tietää, että miehelläni on suhde, se oli kestänyt jo lähes vuoden. Halusin erota. Mutta en oikeastaan siksi, että minua oli petetty, vaan siksi että se miehen suhde ei tuntunut missään, se ei loukannut minua. Eli en tosiaankaan rakastanut miestäni! Sain myöhemmin tietää useista (viisi tämän uusimman lisäksi) eri naisista, joiden kanssa mieheni oli minua pettänyt. Nämä koskettivat enemmän, koska olin sillon vielä rakastanut. Mutta siis minä tiesin yhteensä kuudesta. Saattoihan niitä olla vieläkin enemmän, joista en tiennyt.

Kun eromme oli vielä kesken (aluillaan, asuimme vielä samassa taloudessa) minäkin petin miestäni. Minä rakastuin, todella rakastuin. Olen edelleenkin tämän miehen kanssa, ollaan oltu jo kymmenen vuotta. Se on ollut ainoa kerta elämässäni, kun petin ja tulee varmasti olemaankin ainoa.

Mutta ex-mieheni petti minua monesti. Oli pettänyt minua edeltävää tyttöystäväänsä ainakin kerran. Sen vuoksi uskon, että pettää nykyistä avovaimoaankin. Vaikka hän väitti rakastavansa minua eotessammekin, hänelle pettäminen oli jokin tapa, vietti, en tiedä. hänellä ei varmasti olleet tunteet mukana pettämisessä, koska ei halunnut erota minusta. Ja koska tyytyi yhdenkin illan juttuihin. Hänelle erokin oli vaikeampi kuin minulle. Minulle ero oli vapautus.

Lissu kirjoitti:

perheen? Lapsille perhe on se mikä juuri tällä hetkellä on. Lapset sopeutuvat tilanteisiin kuin tilanteisiin yllättävän hyvin, varsinkin jos heillä on hyvä olla. Tottakai lapsilla on yksi äiti ja isä mutta ei mikään/kukaan estä toisia huolehtimasta lapsista, ihan lapsen edun ja hyvinvoinnin nimessä. Exien on vain hyväksyttävä tämä vaikka kuinka sattuisi. Jos kovin olet katkera niin lapsesi eivät voi hyvin. Lapset vaistoavat yllättävän herkästi mielialan.

Lue lisää

Hui hai! Niis sä luulet, mutta kun lapset kasvaa niin he vasta sitten ymmärtää, miten joku nainen on heitä huijannut ja pakottanut unohtamaan oman perheen.

Lapset sopeutuvat tilanteisiin juuri sen takia, kun se on pakko! Ja aikuiset luulevat että se on sopeutumista, mutta se on alistamista ja pakotettu hyväksymään tilanne.

Kukkanen kirjoitti:

Ja entäs ne kuulut työpaikkasuhteet ja salasuhteet. Niitä on myös jotka ovat jo jatkuneet pitkään salassa.
Mies on naimisissa mutta seurustelee jonkun naisen kanssa ja vaimo ei tiedä mitään, mutta se toinen nainen teitää että mies on naimisissa edelleen!

Kun suhde tulee ilmi, on lähes varma että mies jättää vaimonsa ja jatkaa suhdetta sen uuden naisen kanssa. Eikös tämä ole selvä tapaus siitä että joku on kiilannut väliin?

Miksi se toinen nainen ei poistunut miehen elämästä, kun tiesi hänen olevansa naimisissa? Ja sitä on voinut jatkua jopa vuosia???

On siis turha väittää, että toinen nainen ei voi ketään väkisin viedä tai rikkoa perhettä.

Lue lisää

taaskaan, ollu vastuussa teoistaan!
Jos mies on varattu, pitäköön vehkeensä housuissaan.
Kyllä vapaa nainen on täysin vapaa seurustelemaan kenen kanssa haluaa vapaan tai varatun.
Vastuu on täysin miehen.
Varattu mies voi sitten miettiä tahollaan mitä haluaa tehdä.
Olisi mies poistunut naisen elämästä, mutta kun ei kotiolot kiinnostaneet, enkä yhtään ihmettele!
Juuri kaltaisesi naisten vuoksi miehet viihtyvät duuneissaan.

Anni kirjoitti:

Hui hai! Niis sä luulet, mutta kun lapset kasvaa niin he vasta sitten ymmärtää, miten joku nainen on heitä huijannut ja pakottanut unohtamaan oman perheen.

Lapset sopeutuvat tilanteisiin juuri sen takia, kun se on pakko! Ja aikuiset luulevat että se on sopeutumista, mutta se on alistamista ja pakotettu hyväksymään tilanne.

Lue lisää

voivat aikuisena tajuta myös että syy oli äidissä ja heidän oli paha olla koska äidinkin oli paha olla. Kyllä lapsilla on hyvä olla jos asenne on oikea eikä manipuloida ja haukuta toisia osapuolia lasten kuullen. Lapset voivat hyvin jos heitä rakastetaan ja heillä on turvallinen olo riippumatta siitä ovatko vanhemmat eronneet.

Kukkanen kirjoitti:

Ja entäs ne kuulut työpaikkasuhteet ja salasuhteet. Niitä on myös jotka ovat jo jatkuneet pitkään salassa.
Mies on naimisissa mutta seurustelee jonkun naisen kanssa ja vaimo ei tiedä mitään, mutta se toinen nainen teitää että mies on naimisissa edelleen!

Kun suhde tulee ilmi, on lähes varma että mies jättää vaimonsa ja jatkaa suhdetta sen uuden naisen kanssa. Eikös tämä ole selvä tapaus siitä että joku on kiilannut väliin?

Miksi se toinen nainen ei poistunut miehen elämästä, kun tiesi hänen olevansa naimisissa? Ja sitä on voinut jatkua jopa vuosia???

On siis turha väittää, että toinen nainen ei voi ketään väkisin viedä tai rikkoa perhettä.

Lue lisää

Aseellako se uusi nainen uhkaili ja pakotti miehen suhteeseen kanssaan?
Suurempi vastuu on miehellä. Eivät miehetkään ole ihan narusta vietävissä.

Kuka vaan kirjoitti:

taaskaan, ollu vastuussa teoistaan!
Jos mies on varattu, pitäköön vehkeensä housuissaan.
Kyllä vapaa nainen on täysin vapaa seurustelemaan kenen kanssa haluaa vapaan tai varatun.
Vastuu on täysin miehen.
Varattu mies voi sitten miettiä tahollaan mitä haluaa tehdä.
Olisi mies poistunut naisen elämästä, mutta kun ei kotiolot kiinnostaneet, enkä yhtään ihmettele!
Juuri kaltaisesi naisten vuoksi miehet viihtyvät duuneissaan.

Lue lisää

Nämä perheenrikkojanaiset siis pakenevat vastuustaan... Miehen syytä kaikki siis.

Miehillä ja naisilla on ihan erilaiset ajatusmaailmat ja miehet ovat luonnoltaan paljon heikompia kuin naiset =/

Näin ollen ulkopuolinen (vapaa) nainen voi miestä valitessaan huomioida sen, onko miehella perhe. Jos on, se ei silloin ole vapaata riistaa!!! Voi sillä olla himoja panna vierasta naista, mutta se ei tarkoita sitä, että sen miehen kanssa voi alkaa perustamaan omaa pesää, sillä miehellä on se pesä jo olemassa.

Kyllä vastuu perheenrikkomisesta ON sillä vieraalla naisella joka tunkee toisten reviirille!!!

"uusi"nainen kirjoitti:

Olet varmasti siinäkin oikeassa, että mieheni vanhemmat eivät ole vieläkään hyväksyneet mieheni eroa. Se on jopa heitä itseään ajatellen sääli. Koska he juuri ovat ne, jotka asenteensa vuoksi "menettivät" poikansa ja kaksi lastenlasta. Ja tietysti mieheni on menettänyt vanhempansa. Mutta hän itse sanoo, ettei sellaisia vanhempia kaipaakaan, jotka eivät hänestä välitä, hänen hyvinvoinnista, eivät ole kiinnostuneita hänen elämästään ja asettavat ex-puolison oman poikansa edelle. Ja tavallaan kaksi nuorinta lastenlasta menettävät isovanhempansa, koska eivät juurikaan heitä tunne. Mutta tavallaan eivät menetä mitään, koska eivät juuri tunne heitä. Ja onhan heillä toiset isovanhemmat, jotka ovat heille hyvin läheisiä ja rakkaita, jotka eivät asenteillaan ole tärvelleet suhdettaan minuun ja muihin sisaruksiini, minun lapsiini tai muihin lastenlapsiin! Sydämeltään ja mieleltään avoimia ja lämpimiä ihmisiä!

Ja oikeasti, alkuperäistä perhettä ei ole enään! Missä se olisi? Miten se voi voida hyvin, kun se ei ole olemassa sellaisena kuin joskus oli? Meillä on perhe, johon kuuluu mieheni ja minun lisäksi neljä lasta, joita kaksi ovat meidän yhteisiä (melko pieniä vielä) ja kaksi mieheni lasta, jotka eivät asu meillä, mutta ovat meillä säännöllisesti ja tiheästi. Näillä kahdella lapsella on myös toinen perhe heidän kotonaan, johon kuuluvat heidän äitinsä, äidin puoliso ja kohta syntyvä lapsi. Alkuperäinen perhe on kyllä muistoissa, mutta fyysisesti sitä ei ole enään missään.

Lue lisää

Alkuperäinen perhe on aina olemassa jokaisen perheeseen kuuluneen (siis "sinun" miehesikin) muistoissa ja ajatuksissa. Sinä olet sen rikkonut (ja tunnut vielä olevan siitä ylpeäkin), sen vuoksi sitä ei enää konkreettisesti ole.

Ja tottakai lapset sopeutuu uuteen kuvioon, kun se on pikku pakko, ku vaihtoehtoa ei ole olemassa.
Odotahan kun lapset kasvavat isoksi, murrosikään ja aikuiseksi... Siinä vaiheessa vasta voi sanoa, onko lapsi hyväksynyt nämä lapsuudessa tapahtuneet uudet kuviot, joihin tämä ei mitenkään voinut vaikuttaa (isi vain lähti kävelemään ja ilmeisesti uusi tuli tilalle) Ei siihen varmasti lasten mielipiteitä kysytty =/

Katja kirjoitti:

Alkuperäinen perhe on aina olemassa jokaisen perheeseen kuuluneen (siis "sinun" miehesikin) muistoissa ja ajatuksissa. Sinä olet sen rikkonut (ja tunnut vielä olevan siitä ylpeäkin), sen vuoksi sitä ei enää konkreettisesti ole.

Ja tottakai lapset sopeutuu uuteen kuvioon, kun se on pikku pakko, ku vaihtoehtoa ei ole olemassa.
Odotahan kun lapset kasvavat isoksi, murrosikään ja aikuiseksi... Siinä vaiheessa vasta voi sanoa, onko lapsi hyväksynyt nämä lapsuudessa tapahtuneet uudet kuviot, joihin tämä ei mitenkään voinut vaikuttaa (isi vain lähti kävelemään ja ilmeisesti uusi tuli tilalle) Ei siihen varmasti lasten mielipiteitä kysytty =/

Lue lisää

Aivan näin. Se perhe ei katoa mihinkään, vaikka nämä perheenrikkojat niin toivoisivatkin.

On siksi arveluttavaa päästää lapsia kenenkään tuntemattoman naikkosen seuraan kun ei koskaan voi teitää, miten he lapsia kohtelee. Ensin vietiin isi, sitten haukutaan äiti, sitten lapsi, ja sitten pitääkin jo unohtaa oma perhe? Järkyttävää tekstiä todella.

En ymmärrä miksi perheenrikkomisesta on tullut tälläinen muoti-ilmiö ja sillä vielä kehuskellaan ihan avoimesti!
Lapset muka sopeutuu, hah hah tuskin koskaan. Heille tuttu ja turvallinen perhe on vaihtunut epävarmaan ja kaukaiseen isiin, joka tanssii sen uuden naisen pillin mukaan. Valinnan edessä on vaikka omat lapset unohdettava.

Mutta niin ne lapsetkin aikanaan ymmärtävät ja unohtavat, kun isi pappa apua tarvii. Ei auttanut isi lapsena ja jätti toisen takia äidin, niin varmasti lapset tekevät samoin kun isi pappaiässä lapsiaan tarvii. Kiitos näille perheenrikkojille!

Laura kirjoitti:

Aivan näin. Se perhe ei katoa mihinkään, vaikka nämä perheenrikkojat niin toivoisivatkin.

On siksi arveluttavaa päästää lapsia kenenkään tuntemattoman naikkosen seuraan kun ei koskaan voi teitää, miten he lapsia kohtelee. Ensin vietiin isi, sitten haukutaan äiti, sitten lapsi, ja sitten pitääkin jo unohtaa oma perhe? Järkyttävää tekstiä todella.

En ymmärrä miksi perheenrikkomisesta on tullut tälläinen muoti-ilmiö ja sillä vielä kehuskellaan ihan avoimesti!
Lapset muka sopeutuu, hah hah tuskin koskaan. Heille tuttu ja turvallinen perhe on vaihtunut epävarmaan ja kaukaiseen isiin, joka tanssii sen uuden naisen pillin mukaan. Valinnan edessä on vaikka omat lapset unohdettava.

Mutta niin ne lapsetkin aikanaan ymmärtävät ja unohtavat, kun isi pappa apua tarvii. Ei auttanut isi lapsena ja jätti toisen takia äidin, niin varmasti lapset tekevät samoin kun isi pappaiässä lapsiaan tarvii. Kiitos näille perheenrikkojille!

Lue lisää

Omasta kokemuksesta kyllä muistan, että ensin lähti isi, kohta oli se uus nainen (aluksi kiva). Pian olin hirveän huonosti kasvatettu ja kaikki mitä minussa oli (luonne ja tavat) olivat hirveitä ja aina kysyttiin, oliko äiti käskenyt tehdä niin tai näin...

Kohta sitä kännipäissään (varsinkin) ilkuttiin ja naurettiin jo äitiänikin (kuinka se on tyhmä ja ihmeellinen ihminen).

Sitte tuli uusia lapsia ja tämän jälkeen emme voineet kulkea enää julkisilla paikoilla yhdessä, kun rouvan perheeseen ei sopinut esim. tapa, joten olin pukeutunut.

Seuraavaksi leuhkittiin rouvan anoppilan kahvipöydässä kuinka hänellä on hyvä mies ja lapsellaan niin hyvä isä. Kun tähän mainitsin tosiasiana, että tämän hyvä mies on vaimonsa ja pienen tyttärensä jättänyt ja kytkimen nostanut yhteisestä kodista ja avioliitosta niin uusi rouva silmät kirkkaana vonkuu, ettei miehensä ole ketään jättänyt... Joo, eipä tietenkään olekaan =/

Ja tämä oli vain etävanhemman uusi kumppani, josta tässä kerron.

Yhtä paljon ongelmia oli myös siinä uusperheessä jossa asuin, ne oli vain erilaisia (elättämiseen ja silmissä sietämiseen liittyviä).

Joten pointti on se, että vanhempien kuuluisi pitää yhtä sen jälkeen kun lapset on tehty, ei ne toisen mukulat miellytä ketään perheen ulkopuolista ihmistä.

Ja se varattu mies ei ole yhtään sen kummempi/kiehtovampi kuin se vapaan statuksella kulkeva tyyppi.

Ja lopuksi vielä lisättäköön tuohon alun tarinaan, että kylläpä se isipappa saa minun puolesta ihan itekseen vanheta, ei ole paljon (lämpimiä) tunteita jäljellä ko. ihmistä kohtaan...Mitä nyt joskus pummaan siltä rahaa ja sitähän tulee kun oikeista naruista vetää silloin kun syyllisyys mies-riepua painaa =/

Lapset kirjoitti:

voivat aikuisena tajuta myös että syy oli äidissä ja heidän oli paha olla koska äidinkin oli paha olla. Kyllä lapsilla on hyvä olla jos asenne on oikea eikä manipuloida ja haukuta toisia osapuolia lasten kuullen. Lapset voivat hyvin jos heitä rakastetaan ja heillä on turvallinen olo riippumatta siitä ovatko vanhemmat eronneet.

Lue lisää

Lapset aikuisena tajuaa, kuinka joku nainen on vienyt julmasti heidän isänsä, ja tämä samainen nainen yrittää tunkeutua hänen perheeseensä kuin bakteeri. Ja mitään häneltä kysymättä, saako tulla?

Ja kuka tässä manipuoloi? Lapsi ei sitä osaa, mutta tämä isin uusi naikkonen manipuloi lapsen äitiään vastaan, tekee itsesään lähes sankarin. Lapsilla ei ole turvallinen olo ja he muistavat sen aikuisena kuinka heitä lapsena on joku huuhaa nainen yrittänyt manipuloida omaa äitiä vastaan. Täällä on aikuisia kirjoittajia, jotka ovat lapsena kokenut tuon, joten myös faktaa on.

Anni kirjoitti:

Lapset aikuisena tajuaa, kuinka joku nainen on vienyt julmasti heidän isänsä, ja tämä samainen nainen yrittää tunkeutua hänen perheeseensä kuin bakteeri. Ja mitään häneltä kysymättä, saako tulla?

Ja kuka tässä manipuoloi? Lapsi ei sitä osaa, mutta tämä isin uusi naikkonen manipuloi lapsen äitiään vastaan, tekee itsesään lähes sankarin. Lapsilla ei ole turvallinen olo ja he muistavat sen aikuisena kuinka heitä lapsena on joku huuhaa nainen yrittänyt manipuloida omaa äitiä vastaan. Täällä on aikuisia kirjoittajia, jotka ovat lapsena kokenut tuon, joten myös faktaa on.

Lue lisää

mutta me jokainen voimme parantaa nyt tapamme ja antaa lapselle rakkautta ja huolenpito. Emmekä missään nimessä hauku exää tai exän uutta. Siten lapsista tulee tasapainoisia ja onnellisia. Lapsen tekee onnelliseksi käytöksellään nimenomaan äiti ja isä.

Katja kirjoitti:

Omasta kokemuksesta kyllä muistan, että ensin lähti isi, kohta oli se uus nainen (aluksi kiva). Pian olin hirveän huonosti kasvatettu ja kaikki mitä minussa oli (luonne ja tavat) olivat hirveitä ja aina kysyttiin, oliko äiti käskenyt tehdä niin tai näin...

Kohta sitä kännipäissään (varsinkin) ilkuttiin ja naurettiin jo äitiänikin (kuinka se on tyhmä ja ihmeellinen ihminen).

Sitte tuli uusia lapsia ja tämän jälkeen emme voineet kulkea enää julkisilla paikoilla yhdessä, kun rouvan perheeseen ei sopinut esim. tapa, joten olin pukeutunut.

Seuraavaksi leuhkittiin rouvan anoppilan kahvipöydässä kuinka hänellä on hyvä mies ja lapsellaan niin hyvä isä. Kun tähän mainitsin tosiasiana, että tämän hyvä mies on vaimonsa ja pienen tyttärensä jättänyt ja kytkimen nostanut yhteisestä kodista ja avioliitosta niin uusi rouva silmät kirkkaana vonkuu, ettei miehensä ole ketään jättänyt... Joo, eipä tietenkään olekaan =/

Ja tämä oli vain etävanhemman uusi kumppani, josta tässä kerron.

Yhtä paljon ongelmia oli myös siinä uusperheessä jossa asuin, ne oli vain erilaisia (elättämiseen ja silmissä sietämiseen liittyviä).

Joten pointti on se, että vanhempien kuuluisi pitää yhtä sen jälkeen kun lapset on tehty, ei ne toisen mukulat miellytä ketään perheen ulkopuolista ihmistä.

Ja se varattu mies ei ole yhtään sen kummempi/kiehtovampi kuin se vapaan statuksella kulkeva tyyppi.

Ja lopuksi vielä lisättäköön tuohon alun tarinaan, että kylläpä se isipappa saa minun puolesta ihan itekseen vanheta, ei ole paljon (lämpimiä) tunteita jäljellä ko. ihmistä kohtaan...Mitä nyt joskus pummaan siltä rahaa ja sitähän tulee kun oikeista naruista vetää silloin kun syyllisyys mies-riepua painaa =/

Lue lisää

Voi voi jollain nyt on sattunut olemaan huono lapsuus mutta täytyykö omia traumoja purkaa omiin lapsiin! Vanhempani erosivat kun oli 7 vuotias. Isällä oli puolen vuoden päästä uusi nainen joka kohteli minua hyvin. Eikä koskaan äiti haukkunut isää tai uutta naista. Eikä uusi nainen äitiäni. Kasvoin hyvin tasapainoisen ja onnellisen lapsuuden. Nykyajan aikuiset käyttäytyvät joskus itse kuin kakarat!

Helena kirjoitti:

Voi voi jollain nyt on sattunut olemaan huono lapsuus mutta täytyykö omia traumoja purkaa omiin lapsiin! Vanhempani erosivat kun oli 7 vuotias. Isällä oli puolen vuoden päästä uusi nainen joka kohteli minua hyvin. Eikä koskaan äiti haukkunut isää tai uutta naista. Eikä uusi nainen äitiäni. Kasvoin hyvin tasapainoisen ja onnellisen lapsuuden. Nykyajan aikuiset käyttäytyvät joskus itse kuin kakarat!

Lue lisää

No ehkä sinua on onnannut että sait paremman huoltajan kuin äitisi oli. Mutta kaikki lumput eivät sitä ole!

Suurin osa lapsista rakastaa omaa äitiään enemmän, eikä vaihtais tätä mistään hinnasta, mutta joskus on pakko kun lapsen sana ei paina.

Aivan ne naiset (jos nyt naiseks voi sanoa) käyttäytyvät kuin kakarat. Jos joku kunnioitusta kaipaa niin se on äiti ja vaimo. Kiertäkööt miehen kipeet otukset varatut miehet kaukaa, jos kunnia on heille tärkeä.

Minja kirjoitti:

Aika kylmästi ohhitit lasten oman perheen. Ei alkuoperäistä perhettä ole missään, on vain tämä sinun perheesi!!! Järkyttävää. Noin julmia ovat isin uudet lähes aina.

Lasten tunteista viis, kunhan se OMA perhe ym. on kaikista tärkein.

Lapselle se alkuperäinen perhe on ja oli tärkein, sitä he eivät unohda koskaan!

Sitä paitsi et voi omia toisten lapsia tosta noin vaan. Heillä on oma äiti, sä et ole heille kuin pelkkä palvelija!

Tavallaan ei menetä mitään?? No joo, he menettivät sen perheen joka heille oli tärkeä, jonka sä tuhosit ja nyt yrität pakottamaan heidät unohtamaan sen, ja nostat oman pienen sielusi ylistse muiden. Tollasia te ootte kaikki!

En yhtään ihmettele, miks ukkos vanhemmat ei sua hyväksy, se on varsin selvää. Toivottavasti eivät hyväksy koskaan.

Lue lisää

Melkoinen hyökkäys. Huh huh.

Esitit paljon asioita, joihin yritän osaltani vastata (hillitysti). Esittämäsi asiat ovat kaikki vähän pielessä. Ehkäpä annoit omien tunteidesi ottaa vallan, etkä kunnolla lukenut kirjoittamaani tekstiä? Tai sitten minä kirjoitin epäselvästi.

En missään nimessä yrittänyt sanoa, että on vain tämä minun perheeni! Kerroinkin, että on kaksi perhettä, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Kerroin minun perheestäni ja kerroin mieheni ex-puolison perheestä, joihin molempiin mieheni lapset (kaksi ensimmäistä) kuuluvat.
En lainkaan ajatellut, että minun perhe on tärkein, mieheni lasten tunteista viis! Selitän. Ensinnäkin, tottakai minun perheeni on minulle tärkein, mutta ymmärrän että se on VAIN minulle tärkein. Niinhän jokaiselle äidille on oma perhe tärkein. Eikä sen tarvitse muille sitä ollakaan. Mutta lasken perheeseeni kuuluvaksi myös mieheni lapset.

Mutta, kun sanoin että alkuperäistä perhettä ei ole missään, tarkoitin sitä, että tietysti sen jäsenet ovat olemassa, on isä (mieheni), äiti (ex-puoliso)ja kaksi lasta (heidän yhteiset lapsensa)! Mutta he eivät ole perheenä (yksikkönä) alkuperäisessä muodossa missään (yhteisessä kodissa tai yhteiskunnan tietorakenteissa). Jäsenet kaikki ovat olemassa ja voivat hyvin. Ja tietenkin se perhe on muistoissa, eihän historiaa voi pyyhkiä pois!

Ja kyllä lapselle se alkuperäinen perhe on tärkein. Ainakin sen jäsenet ovat kaikkein tärkeimmät, ovat lähes läpi elämän. Kaikkihan senkin ymmärtävät ja tietävät.

Ja vaikka sanoin, että mieheni lapset kuuluvat myös minun perheeseeni, kerroin jo aikaisemmin että en ole heille äiti, enkä yritä olla äiti. En ole heille mikään puolikas mistään. Olen heille heidän isänsä vaimo ja pikkusisarusten äiti. En ole heitä millään tavalla ominut! Mutta he kuuluvat meidän perheeseen, koska he ovat mieheni lapsia! Kyllä minä pidän heistä ja he pitävät minusta. Pidän heistä huolen, kun he ovat meillä (laitan ruuat yms) joten olen se "palvelijakin". Mutta uskoisin olevani heillä muuten kuin kaveri mutta aikuinen, vähän kuin esim. täti. Eikä tämä olekaan tapahtunut "tosta noin vaan" kuin sanoit. Olemme olleet mieheni kanssa jo vuosia yhdessä.

Ja vielä yksi juttu. Kun siteerasit mua "tavallaan he eivät menetä mitään" ja tulkitsit se niin, että mieheni lapset menettivät oman perheensä ja minä vähättelen sitä. Tulkitsit sen hiemän metsään. Minä tarkoitin, että minun ja mieheni yhteiset lapset eivät tavallaan menetä juuri mitään, kun menettävät isovanhempansa! Ja se sen vuoksi, että eivät tunne isovanhepiaan juurikaan, lapset eivät osaa pitää heitä tärkeinä.

Varmaan ihan turhaan korjailin syytöksiäsi. Enkä ensin niin ajatellut tehdäkään. Tämähän on vain anonyymikeskustelu täysin tuntemattomien kanssa. Mutta vastasin sittenkin....

"uusi" nainen kirjoitti:

Olet varmaan minun anoppini! Ainakin samanlainen. Minä kun luulin, että hän on aivan ainutlaatuinen! Tai en minä häntä anopiksi kutsu, sehän kuvaisi kuin meillä olisi joku suhde. Tässä kirjoituksessni kutsun häntä anopiksi selvyyden vuoksi.

Minua ja miestäni on usein suuresti kummastuttanut "anopin" asenteet. Hän ei ollut tukemassa omaa poikaansa erossa, vaikka pojalla oli erittäin vaikeaa. Hän kävi läpi suurta kriisiä, vaikka se jättäjä olikin. Hän tarvitsi silloin enemmän vanhempiaan kuin koskaan aikaisemmin tai jälkeen aikuisen elämänsä aikana. Anoppi oli asettunut ex-vaimon puolelle, joten ei edes halunnut nähdä, kuinka oma poika voi huonosti. Siitäkin huolimatta, että ex-vaimolla oli omat vanhempansa ja sukunsa tukemassa. Omalle pojalle käännettiin tylysti selkä.
Eron syy oli tietenkin oman pojan. Anoppi ei ymmärtänyt poikansa päätöstä lähteä silloisesta kodista. Olisi ehkä ymmärtänyt, jos olisi kuunnellut muutakin kuin ex-miniäänsä. Hänen totuushan oli luonnollisesti yksipuolinen totuus.

Minua anoppi ja appi eivät tietenkään hyväksyneet, eivät ehkä vieläkään. Olen aina ollut heille ystävällinen, mutta samaa ystävällisyyttä en ole saanut vastaan. Eikä anoppi voi olla poikansa puolesta tai poikansa vuoksi onnellinen, koska poika elää minun kanssani. Hän haluaisi, että poika olisi tavattoman onneton ja ahdistunut, mutta entisen vaimonsa kanssa. Parempi se olisi kuin onnellinen minun kanssani ja tavattoman tyytyväinen elämäänsä.
En kuvittele olevani äiti, en edes puoli-äiti mieheni lapsille. Mutta hyvän huolen heistä pidän, kun he meillä ovat. Ja sekin on varmaan pahasta, kun lapset pitävät minusta! Ja mikä vielä kamalampaa, minä pidän näistä lapsista.

Kaiken tämän tulos: Anoppi on hyvissä väleissä poikansa ex-puolison kanssa. Se on se oikea miniä, kuin oma tytär. He käyvät usein toistensa luona kylässä, ja hän näkee usein lastenlapsiaan. Ex-puoliso kutsutaan kaikkiin perhejuhliin. Me käydään myöhemmin, jos käydään lainkaan. Minulla ja miehelläni, anopin pojalla, on kaksi yhteistä lasta. He ovat jääneet tuntemattomiksi ja etäisiksi, vaikka ovat lastenlapsia nämäkin. Minä olen ymmärtänyt, että minusta ei pidetä (vaikka minua ei edes tunneta, ei ole annettu sitä mahdollisuutta), en mene anoppilaan. Mieheni on ymmärtänyt, että ex-puoliso on tärkeämpi äidille ja isälle kuin oma poika, ex-kuuluu perheeseen, oma poika ei. Mieheni ei pidä siitä, että minua ei hyväksytä. Mieheni ei voi ymmärtää ja hyväksyä, että nama hänen kaksi nuorinta lastaan ei merkitse vanhemmilleen mitään. Hänkään siis ei ole juuri vanhepiensa kanssa tekemisissä!
Mutta anoppi on tyytyväinen, onhan hänellä ex-miniä. Nyt tämä ex on raskaana uudelle miehelleen. Hänen uusi mies on heti tervetullut anopinkin perheeseen. Korjaahan hän lasten polkupyörät, käyttää luistelemassa heti jne. Uusi vauvakin on kuin uusi lastenlapsi hänelle, vaikka se enään mitään biologista sukua olekaan.

Minusta tämä on surullista. Olen surullinen lasteni ja mieheni puolesta. Mutta uskoisin, että vaikka anoppi avaisikin silmänsä ja näkisi kaiken, se olisi jo liian myöhäistä. kaikkea ei voi enään korjata.

Lue lisää

Kirjoitit kuin minun elämästäni. Minunkin mieheni on ollut aiemmin naimisissa ja hänellä on siitä avioliitosta 2 lasta. Tapasimme sen jälkeen, kun hän oli jo eronnut, mutta jotenkin kummasti minusta kuitenkin tehtiin syypää eroon ja siihen, että kaksi lasta jäi isättömäksi. Mieheni ex-vaimo löysi melkein samantien uuden miehen ja he avioituivat kolmen vuoden päästä. Minulla ja miehelläni on kaksi yhteistä lasta ja olemme naimisissa nykyisin. Jostain kumman syystä anoppini ei vain oikein osaa suhtautua tilanteeseen, vaan on minun aina antanut tuntea olevani VAIN se 2. miniä. Siitä kun aloimme mieheni kanssa seurustella on jo kulunut 13 vuotta ja hänen ex-vaimonsakin on ollut nykyisen miehensä kanssa naimisissa jo 9 vuotta. Mutta siitä kaikesta huolimatta tämä ex-vaimo juoksee jokaisissa häissä ja hautajaisissa, joita mieheni suvussa on. Tunnen itseni todella nöyryytetyksi olla mukana näissä tilaisuuksissa, joissa en oikein itsekään tiedä mitä roolia esitän.Siinä me istumme kahvipöydässä koko kummallinen perhe - mieheni, hänen ex-vaimo ja heidän yhteiset lapset, minä ja mieheni ja meidän yhteiset lapset. Mahtaa muulla suvulla olla naurussa pitelemistä. En ymmärrä, eikö tämä ex-vaimo osaa päästää jo irti ja tiedostaa paikkaansa vai onkohan hänen älyssään jotain vikaa. Ihmettelen myös hänen nykyistä miestään, eikö häntä tälläinen järjestely yhtään häiritse.