Laitoin jo yleistä koirista- palstalle tiedoksi ja ajattelin pistää saman tännekin. ELI; Joutsassa asustelee pentutehtailija (saksanpaimenkoiria), joka keräilee lahjoitettavia / halpoja narttuja luvaten niille hyvän kodin. Todellisuudessa astuttaa koiran heti juoksuun tullessa ja usein pentujen jälkeen narttu myydään kalliilla takaisin kiertoon. Jos pitää itse nartut, astuttaa ne joka juoksusta.
Äijällä on myös kennel-nimi, muttei koskaan rekisteröi pentujaan, koska vanhemmilta puuttuvat kaikki tulokset.
Keräilee myös uroksia, jotka myy heti kalliilla eteenpäin.
Saamansa rahat ryyppää ja "putki" voi olla pitkäkin, eli saa myytyä pennut ja isommatkin.
Ei voi kotona olevien koirien hoito olla kovin hyvää!
Äijällä on myös kennel-nimi, muttei koskaan rekisteröi pentujaan, koska vanhemmilta puuttuvat kaikki tulokset.
Keräilee myös uroksia, jotka myy heti kalliilla eteenpäin.
Saamansa rahat ryyppää ja "putki" voi olla pitkäkin, eli saa myytyä pennut ja isommatkin.
Ei voi kotona olevien koirien hoito olla kovin hyvää!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kemin lähellä toimii myös epämääräinen kennelinä toimiva tehdas. Aiemmin oli sakemanneja nyt rottiksia ja joitain muita rotuja.
Välijuoksuun teetetään paperittomia pentuja.
Eläinsuojeluun on otettu yhteyttä ja eläinlääkäreiden tiedossa on, mutta toiminta jatkuu vuodesta toiseen.
Tällaisen toiminnan voi lopetta ainoastaan ettei osta pentuja näiltä kasvattajilta.
Kemiä?? Anna vinkkejä, onko sakemanneja nykyään ollenkaan, vai vain muita? Asustelen myös täällä lähitienoolla niin ajattein että olisi kiva tietää..
ostajat pitävät hengissä nämä pentutehtailijat.
Kun on kysyntää on tarjontaa.Ja hinta tuntuu olevan joillekkin ihmisille tärkein kriteeri hankkia koira,ihan mistä vaan.
Pitäisi olla se niin kielletty musta lista tuollaisista paikoista. Näitä on monissa roduissa ja vuodesta toiseen homma jatkuu. Myös venäläiset salakuljettavat rodun kuin rodun pentuja. Ne myydään ilman rekisterikirjaa noin puolella rodun suositushinnasta. Suomessa olevilla tehtailijoilla on hyvä tuuri sillä totuus on ettei kunnan eläinlääkärit sahaa poikki sitä oksaa josta rahaa saavat. Ja entä ostajat sitten. Luulisi olevan aika paljon vikaa päässä kun maksavat muutama sata euroa paperittomasta koirasta ja luulevat vielä tehneensä hyvät kaupat. Paperiton koira on yhtä kuin sekarotuinen. Jos ja kun ongelmia tulee niin aivan varmaa on ettei mitään korvauksia mistään saa. Asiansa hoitava kasvattaja on vastuussa myymästään koirasta ja usein aika heikoilla mikäli riitaa tulee. Olivat sitten vanhemmat tutkittuja tai eivät.
Onko Joutsan tapauksessa kyseessä "kennelistä" nimeltä Mik-Hil?
Puhuu ummet ja lammet ostajille että kouluttaa koiria poliisille ja rajalle. Väitteellä ei mitään faktapohjaa mutta uppoaa ihmisiin.
Sama ukkeli ja aina löytyy joku hyväuskoinen,johon menee täydestä toi paska!
juuri tolta mä hain nykyisen ongelmakoirani pari vuotta sitten.. Voi hemmetin hemmetti! Jälkeenpäin ukkoon ei saanut mitään yhteyttä, ei tuntunut kiinnostavan pätkääkään. Elvisteli just noilla raja-/poliisikoirajutuilla. Tekis mieli lähteä saman tien Joutsaan ja latoa ukkoa kuonoon!
Hyvä homma FAU,kissa pöydälle. Voitais vähän 'listata' näitä tehtaita. Mä tahtoisin tietää,onko kellään tietoa onko Porvoossa kans vastaava tehdas...? Itse näin luulen. Koirat ulkohäkeissä,tosi laihoja,mahdollisesti selkäänsä saaneita (äkkiliikkeet ja kovat äänet pelottaa). Paikan päällä en ole käyny,mut pari sieltä haettua aikuista on tässä lähipiirissä. Jos jollain sama palaneen käryn haju ko mestasta,kerro. Nimittäin näiden parin eläimen kunnon perusteella olisi aihetta esy-ilmoon.
ole sitten tehnyt jo jos mielestäsi on jo aihetta ja näyttöä?Ei kai tarvitse olla mitään rinkiä tehdäkseen ilmon...