Historian epookit

genre: epiikka
tyyli: ilmestyksellisyys
otsikko: Historian epookit
tekijä: Ghost

Vainoaminen:   Heitä vähäosaisia ja heikkoja kohdeltiin eläimen kaltaisesti
      pelotukseksi niille, jotka havittelivat valtaa.
      Ja oli lähetetty myös profeettoja kertomaan maailmasta,
      joka olisi mahdollinen tyrannian ja sorron jälkeen.
      Vainotut oli suljettu laitoksiin, säilötty kortistoihin ja heidät
      oli merkitty tunnistamista varten.

Räjäyttäminen:   Vaino ei kestä loputtomiin. Eräänä päivänä esiin astuvat
      räjäyttäjät, ihmiskunnan tyhmimmät ja raaimmat yksilöt.
      Pedot, jotka eivät epäröi. Pedot, jotka tappaessaan tuhoavat
      kaiken, myös menneisyyden ja tekevät tilan tulevaisuudelle.

Siivoaminen:   Veren ja suolenpätkien keskeltä astuvat esiin siivoojat,
      standardi-ihmiset, joiden osana on rakentaminen. Mutta ennen
      sitä he joutuvat tuomitsemaan pahantekijät, hirttämään terroristit
      ja murhamiehet, ottamaan vallan ja hallitsemaan.
      Näin kunnes uudet vainotut syntyvät ja kiertokulku jatkuu.
1117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kukahan tämänkin väkkyrän on ohjelmoinut? Hyvä, ettei teksti lähettämisen jälkeen pudonnut pöydälle? Tietääkö seriffi? No, ei varmaan tiedä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ghost kirjoitti:

genre: epiikka
tyyli: ilmestyksellisyys
otsikko: Historian epookit
tekijä: Ghost

Vainoaminen:   Heitä vähäosaisia ja heikkoja kohdeltiin eläimen kaltaisesti
      pelotukseksi niille, jotka havittelivat valtaa.
      Ja oli lähetetty myös profeettoja kertomaan maailmasta,
      joka olisi mahdollinen tyrannian ja sorron jälkeen.
      Vainotut oli suljettu laitoksiin, säilötty kortistoihin ja heidät
      oli merkitty tunnistamista varten.

Räjäyttäminen:   Vaino ei kestä loputtomiin. Eräänä päivänä esiin astuvat
      räjäyttäjät, ihmiskunnan tyhmimmät ja raaimmat yksilöt.
      Pedot, jotka eivät epäröi. Pedot, jotka tappaessaan tuhoavat
      kaiken, myös menneisyyden ja tekevät tilan tulevaisuudelle.

Siivoaminen:   Veren ja suolenpätkien keskeltä astuvat esiin siivoojat,
      standardi-ihmiset, joiden osana on rakentaminen. Mutta ennen
      sitä he joutuvat tuomitsemaan pahantekijät, hirttämään terroristit
      ja murhamiehet, ottamaan vallan ja hallitsemaan.
      Näin kunnes uudet vainotut syntyvät ja kiertokulku jatkuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu