Apu tulee aina oikeaan aikaan. Toisinaan tunnen itseni hyvin katkeraksi. Kovaa tämä elämä. Kiire, hoppu, ällö, viha - ja sitten kaikki alkaa alusta. Tästä voisi seota. Pomosta puhumattakaan...Kotona vielä päivästä päivään kauheuksia. Mikä merkitys tällä kaikella? jos sitten kulauttelen yksi - kaksi lasia, - koko ajan paranee. Vetäydyn itseeni ja jälleen olen "joku", niin tunnen sisälläni! Meni miten meni - toisinaan tissuttelin perushumalan. Sitten tunsin olevani huono. Sivumennen sanottuna niin myös käyttäydyin. Useimmat sanoivat niin jälkikäteen. Rehellisesti sanottuna en pysty vapautumaan tunteesta, että kaikki ei ole kunnossa juomisessani. Jo aamulla tulee mieleen, että jos lähestyisin uutta lasia. Mutta auttaako se todella? Suurin virhe on sotkeentua siihen. Tiedät mihin johtaa tähänastinen tiesi, sitä ei ole vaikea arvioida. Jokaisessa humalassa tuhoutuu muutamia miljoonia aivosoluja. Kuinka on ongelmien ratkaisukyky, jos teet itsesi tylsämieliseksi? Mitä pitäisi tehdä? Älä anna itseäsi petkuttaa yhtään enempää. Älä tarraudu sellaisiin lohdutuksiin, jotka eivät pidä lupauksiaan.
On toisenlaisia ratkaisuja myös. Niitä ei voi ostaa baaritiskiltä. Tämä toisenlainen ratkaisu on ystävänä todellinen! Etkö ymmärrä, mitä sanon? Mutta tiedät ennestään, ettei vapaa - aika ja huvittelu, syöminen, juominen ja nukkuminen ole kaikki, eivätkä tärkeimpiä elämässä. Onko niiden lisäksi muuta? On joku, paremmin sanottuna Jeesus. Hän on ollut jo vierelläsi silloin kun et ajatellutkaan Häntä. Hän tekee vapaaksi kaikesta, mikä on luonnolliselle ihmisille pakollista, siten , että tahtoasi vastaan aina uudestaan samaa teet. Tulet näkemään, että Hän ottaa kannettavakseen menneisyytesi ongelmavyöryt ja synnit. Uskomatonta: Voit uudelleen aloittaa elämäsi. Raamattu sanoo: "Jos joku on Kristuksessa niin hän on uusi luomus, se mikä on vanhaa on taakse jäänyttä. Katso, uusi on sijaan tullut."
Jeesus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani"
Saat kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Jumala ei tinkinyt, vaan uhrasi ainoan poikasi sinun ja minun syntien tähden. Eli hän luokitteli sinut ja jopa minutkin yhtä arvokkaaksi, kuin ainoan poikansa.
Rukoile vaikka näin: Rakas Jeesus, minä olen tehnyt syntiä ihmisiä ja Jumalaa vastaan ja uskon, että sinulla on valta antaa ne anteeksi. Uskon, että sinä Jeesus olet tullut pelastamaan minut ja parantamaan haavani. Minä synnin orja pyydän nyt sinun nimessäsi, rakas Jeesus, tule sydämeeni. Aamen.
Ilmaisesta viinasta ei tietoa, mutta Jeesus tarjoaa elävää vettä! = )
http://fathersloveletter.com/fllpreviewfinnish.htm
Ilmaista viinaa tarjolla!
8
609
Vastaukset
- neitoperhonen_
Jeesus on Herra ja jotain niin ihanaa ja suurta!!! Hän kuoli meidän puolesta ristillä jotta saadaan meidän synnit anteeksi. Ylistys Herralle!! Siunausta elämääsi!! :)
- K. T.
...sinun elämääsi...tavataan viimeistään taivaassa...
- Eppu
Minä todistin joskus uskoni ja yritin antaa elämäni Herralle, mutta en tuntenut niin mitään. Olen liian epävarma, en vain voi uskoa.
- K. T.
Mene, jonnekin rauhalliseen paikkaan missä voisit oikeastaan olla täysin yksin. Mene polvillesi laita kätesi ristiin...kuinka vain haluat tärkeintä on sydämenasenteesi Jumalan edessä. Sitten vilpittömästi rukoilet ja olet avoimella sydämellä Jumalan edessä. Raamattu sanoo: "Jos suullasi tunnustat että Jeesus Kristus on Herra ja sydämessäsi uskot, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt niin pelastut" Raamattu sanoo myös: "Etsikää, niin te löydätte" "Lähestykää Jumalaa niin Hän lähestyy teitä". Varmasti Jumala koskettaa sinua ja saattaa ilmestyä elämääsi mitä kiehtovammalla tavalla. Raamattu sanoo myös: "Tutkimattomat, arvoitukselliset ovat Herran tiet". Rukoile johdatusta ja kosketusta Jumalalta vaikka useampanakin päivänä. Jotain tapahtuu aivan varmasti. Siunausta sinullekin kultaakin arvokkaampi ystäväni!! = )
- jumala on, Jumala ei
En usko että on yhtä oikeaa Jumalaa... En usko niinkuin kristityt uskovat. Uskon, että jumala on hänelle kuka uskoo, niin myös minulle. Se jumala on vain eri jumala. Se on kohtalo. Sanottakoon sitä sitten jumalaksi.
Kaikkien jumalat ovat erilaisia. Ei kukaan voi uskoa täsmälleen samalla tavalla, täsmälleen samanlaiseen jumalaan.
En usko, että on mitään erityistä Isää, joka levittää kätensä maailman päälle, kuin konkreettisesti. Ne jumalat on meidän mielissä ja sieluissa, ja kun ihminen kuolee, kuolee hänen jumalansakin.
Samankaltaisesti voi uskoa, ja sen pohjalta on myös kristinusko.
Näin uskon minä.- Teini-ikäinen_mutantti_ninj...
Minun näkökantani asioista:
On ehkä kerran jossain kauan sitten ollut jossain joku Jeesus nimunen IHMINEN joka sattumalta keksi esim. haavaan parannuksen, siitä on saattanut sitten kehkeytyä joku juttu että "hei, yliluonnollinen tuli ja pelasti....."
Sitten ne ketkä pelkasivät tätä "yliluonnollista" tapattivat tämän Jeesuksen, aivan tavallisen ihmisen.. Sitten kirjoitettiin joku raamattu ym. ym. ja nyt kaikki uskovat sitten siihen kuitenkaan tajuamatta kuinka vainoharhaisilta ja typeriltä he kuullostavat niiden mielestä jotka ovat järjissään ja hyväksyvät ettei mitään oikeasti ole, eikä tule.
En toki paheksu uskovia, mutten myöskään heitä täysin ymmärrä. On ihan ok. jos joku uskoo esim. taivaaseen jos hän sitten pelkäisi ilman uskoa kuolemanjälkeistä (eli 'radikaalisti' sanottuna sitä että yksinkertaisesti ihminen vaan lakkaa olemasta eikä koskaan palaa. Täysin tiedottomana kaikesta antaa ötököiden syödä itsensä, se on kiertokulku..)
Älkää ottako ongelmaa kirjoituksestani, ilmaisin vaan sanasta sanaan mielipiteeni joka poikkeaa aivan varmasti monen mielipiteistä.
Onnea elämänne varrelle. - Minä
Teini-ikäinen_mutantti_ninj... kirjoitti:
Minun näkökantani asioista:
On ehkä kerran jossain kauan sitten ollut jossain joku Jeesus nimunen IHMINEN joka sattumalta keksi esim. haavaan parannuksen, siitä on saattanut sitten kehkeytyä joku juttu että "hei, yliluonnollinen tuli ja pelasti....."
Sitten ne ketkä pelkasivät tätä "yliluonnollista" tapattivat tämän Jeesuksen, aivan tavallisen ihmisen.. Sitten kirjoitettiin joku raamattu ym. ym. ja nyt kaikki uskovat sitten siihen kuitenkaan tajuamatta kuinka vainoharhaisilta ja typeriltä he kuullostavat niiden mielestä jotka ovat järjissään ja hyväksyvät ettei mitään oikeasti ole, eikä tule.
En toki paheksu uskovia, mutten myöskään heitä täysin ymmärrä. On ihan ok. jos joku uskoo esim. taivaaseen jos hän sitten pelkäisi ilman uskoa kuolemanjälkeistä (eli 'radikaalisti' sanottuna sitä että yksinkertaisesti ihminen vaan lakkaa olemasta eikä koskaan palaa. Täysin tiedottomana kaikesta antaa ötököiden syödä itsensä, se on kiertokulku..)
Älkää ottako ongelmaa kirjoituksestani, ilmaisin vaan sanasta sanaan mielipiteeni joka poikkeaa aivan varmasti monen mielipiteistä.
Onnea elämänne varrelle.Lue Raamatusta Uuden Testamentin puolelta 1. Korinttolaiskirje. 1:21.
- Teini_ikäinen_muantti_ninja...
Minä kirjoitti:
Lue Raamatusta Uuden Testamentin puolelta 1. Korinttolaiskirje. 1:21.
Niin siis kenen pitäisi lukea kyseinen teksti??
Minä en ainakaan lue! Ei kiinnosta sen enempää kuin kihomadot sinun persiissäsi!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437916Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4522201Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292105- 1431680
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511226Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251211Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991084Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65831Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54733Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6721