Olen ihastunut silmittömästi samassas työharjoittelupaikassa olevaan minua 4 vuotta vanhempaan tyttöön. En usko enää ikinä tapaavani yhtä ihanaa ihmistä, joten mitä minun pitäisi tehdä? Haluaisin vaan rutistaa ja suudella häntä. Ja olen ihan oikeasti rakastunut, koska läheisyys pyörii mielessä ensimmäisenä. Jos ihastus olisi vain pinnalista, ajattelisin vain seksiä. Mutta minulla on oikeita tunteita.
En tiedä onko ko. gimma minusta kiinnostunut tai edes ajatellut minua, mutta hänen kanssaan on tosi mukava jutella. Emme tosin hirveästi ole puhuneet, mutta vaihtaneet muutamia sanoja aina silloin tällöin. Hän on käsittääkseni sinkku...
Mitä teen? En uskalla tehdä mitään aloitetta, koska pelkään epäonnistuvani. Pitäisikö minun jatkaa pilvilinanssa elämistä vai vaan hyväksyä karu totuus, että tuo ihana olento tuskin on minusta kiinnostunut?
Apua, olen ihastunut(rakastunut?)
4
551
Vastaukset
- sheeta
Älä siis jatka pilvilinnoissa elelyä, äläkä hyväksy ettei hän ole kiinnostunut vaan selvitä asia ensin. Lähesty varoen, juttele hänelle, kyllä silloin usein aika nopeasti selviää onko toinen edes hitusen kiinnostunut. ;)
Ei ole häpeä yrittää ja epäonnistua... Häpeä on olla yrittämättä ollenkaan!- No...
...mulla on yksi tietty harrastus, josta hän oli aika kiinnostunut. Kyseli siitä ja tykkäsi selvästi aiheesta. En tiedä johtuiko se aiheesta, minusta(tuskin) vai mitä... Kärsin ehkä jonkunlaisesta alemmuuskompleksista, ts. ajattelen että kukaan ei diggaa minusta, vaikak tiedän ettei asia niin olekaan. Olen myös aika ujo ja hiljainen tuntemattomammassa seurassa, mutta on niitä vielä ujompiakin. Kyllä minä uskallan ihmisilel jutella.
Mistähän voisi tietää, onko ko. henkilö kiinnostunut? Onko jotain pieniä, edes mitättömältä tuntuvia asioita, joista voisi päätellä jotain? - ipe
No... kirjoitti:
...mulla on yksi tietty harrastus, josta hän oli aika kiinnostunut. Kyseli siitä ja tykkäsi selvästi aiheesta. En tiedä johtuiko se aiheesta, minusta(tuskin) vai mitä... Kärsin ehkä jonkunlaisesta alemmuuskompleksista, ts. ajattelen että kukaan ei diggaa minusta, vaikak tiedän ettei asia niin olekaan. Olen myös aika ujo ja hiljainen tuntemattomammassa seurassa, mutta on niitä vielä ujompiakin. Kyllä minä uskallan ihmisilel jutella.
Mistähän voisi tietää, onko ko. henkilö kiinnostunut? Onko jotain pieniä, edes mitättömältä tuntuvia asioita, joista voisi päätellä jotain?Ihmisistä näkee yleensä päältä jos niitä kiinnostaa sun seura. Ilmeet, eleet ja silmät eivät koskaan valehtele. Jos sul on vähänki silmää ihmisille, niin huomaat sen käytöksestä, kuten esim. tavasta jolla se hymyilee sulle onko se kiinnostunut susta.
- sheeta
ipe kirjoitti:
Ihmisistä näkee yleensä päältä jos niitä kiinnostaa sun seura. Ilmeet, eleet ja silmät eivät koskaan valehtele. Jos sul on vähänki silmää ihmisille, niin huomaat sen käytöksestä, kuten esim. tavasta jolla se hymyilee sulle onko se kiinnostunut susta.
Naiset ja miehet antaa joskus ristiriitaisia signaaleja, mutta jos hieman lukee rivien välistä, osaa kyllä jotain arviota saada.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417865Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362145Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2252048- 1431630
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251187Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951055Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65824Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6705Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.50679