Lisää kasvatusta kouluihin ! Heti !

Kärttyisä vanhus

Suomalaisesta koulusta ollaan ylpeitä kun Pisa-tutkimuksissa saadan hyviä arvosanoja.

Koulun jälkeen nuoret kuitenkin potkivat mummoja ja töhrivät seiniä, rikkovat paikkoja ja muutenkin sikailevat. Tekevät kaikenlaista sopimatonta, josta kukaan ei voi olla ylpeä.

Kun vanhemmat eivät osaa/välitä evästää lapsiaan siitä, miten yhteiskunnassa tulee käyttäytyä, niin kouluihin pitäisi kiireemmän kaupalla perustaa uusi oppiaine, joka keskittyisi juurikin tällaisiin kasvatuksellisiin asioihin. Muutoin ollaan menossa kohti anarkiaa ja sekasortoa.

4

205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erkkaopetar

      Kyllähän koulut parhaansa tekevät, samoin yksittäiset opettajat.

      Yläkoulussa kukin aineenopettaja tapaa oppilaitaan parhaimmillaankin vain muutaman tunnin viikossa ja oppilaita on yleensä opettajaa kohti sellaiset 200-400. Tunneilla on yleensä tarkoitus oppia kyseistä oppiainetta ja edetä siinä opetussuunnitelman mukaisesti. Aika iso osa tunnista menee usein erilaisten triviaalien juttujen hoitamiseen: puuttuu kyniä ja oppimateriaaleja, tullaan myöhässä, häiritään open ja toisten oppilaiden työskentelyä, tarvitaan riitojen ja kiusaamisten selvittelyä... Vaikka oppilaista suurin osa on tavallisia hyvin käyttäytyviä nuoria, joukkoon mahtuu myös monia, joilla on ongelmia (tai jotka niitä koko ajan hankkivat).

      Vaikka saisin kaksi vuosiviikkotuntia yksinomaan kasvatuksellisten asioiden hoitamiseen, en usko sillä suuria saavuttavani. En ole huomannut merkittävää eroa oppilaiden ongelmien määrässä ja suuruudessa, vaikka olen joidenkin luokkien kanssa pitänyt säännöllisesti luokanvalvojanvartteja tai -tunteja. Mistä saataisiin rahat tähän työhön, nytkin jaossa on vain niukkuutta? Oppilaiden ja vanhempien mielestä koulupäivät ovat nykyiselläänkin toisinaan liian pitkiä. Ymmärräthän, että antamasi tehtävä on mahdoton?

      Yhä useammin käy niin, että kun lapsi saa koulussa rangaistuksen tai huonon käytösnumeron, vanhemmat tulevat linjoja pitkin, kun kotona ei ole mitään ongelmia. Eivät he ihan helpolla usko, että koulussa lapsi todellakin on melkein toinen persoona. Toisinaan on niin, että vanhemmat itsekin huomaavat, että nuorella menee nyt liian lujaa eikä mikään puhe tehoa. Silloin pyydetään koululta apua, mikä sinällään on tietysti hyvä. Varsinkin yläkoulun mahdollisuudet korjata tilannetta ovat aika huonot, koska silloin on kasvatus KOTONA mennyt pieleen jo toistakymmentä vuotta.

      Koulujen kuraattorit ja terveydenhoitajat sekä koulupsykologit ovat yleensä ylityöllistettyjä ja opettajien ammattitaito ei välttämättä riitä pahojen ongelmien ratkaisemiseen - eikä sen tarvitsekaan. Myös vaitiolovelvollisuus sitoo, emme voi kertoa kollegoille likimainkaan kaikkia asioita, joita oppilaasta tietoomme on tullut - joko vanhemmilta tai oppilaalta itseltään.

      Sen sijaan, että lasten ja nuorten (=vanhempien) kaikki ongelmat yritetään siirtää koulun ratkaistaviksi, pitäisi perheiden tilanne kartoittaa säännöllisesti jo päivähoidosta, eskarista tai ekaluokasta lähtien ja todellista apua olla saatavissa riittävästi. Jos vanhemmat eivät ymmärrä tehtäväänsä ja vastuutaan, mitä oikeasti on tehtävissä? Tiedän, että jo lastenneuvoloissakin tehdään todella paljon työtä perheiden hyvinvoinnin ja kasvatuksen eteen, mutta silti ongelmaperheitä on paljon.

      Olet ottanut esille ikuisuuskysymyksen. Ehdottamasi ratkaisu on hyvä, mutta ei toteuttamiskelpoinen.

      • Kärttyisä vanhus

        Sanot vain, että se ei ole toteuttamiskelpoinen, koska se vaatisi opettajalta lisää ponnistuksia. Tarvittavat tunnit pitäisikin nipistää joistain muista aineista.

        Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että nuorille pitää opettaa tapakasvatusta koulussa. Vanhemmat eivät sitä näemmä pysty tekemään. Jonkun pitää tolkuttaa nuorille, että roskat laitetaan roskiksiin eikä heitetä kadulle, paikkoja ei rikota, vaan toisten omaisuuden annetaan olla rauhassa, kaupasta ei pöllitä tavaroita, toisia ihmisiä ei saa kiusata vaan kaikkia pitää kunnioittaa, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.


      • Erkkaopetar
        Kärttyisä vanhus kirjoitti:

        Sanot vain, että se ei ole toteuttamiskelpoinen, koska se vaatisi opettajalta lisää ponnistuksia. Tarvittavat tunnit pitäisikin nipistää joistain muista aineista.

        Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että nuorille pitää opettaa tapakasvatusta koulussa. Vanhemmat eivät sitä näemmä pysty tekemään. Jonkun pitää tolkuttaa nuorille, että roskat laitetaan roskiksiin eikä heitetä kadulle, paikkoja ei rikota, vaan toisten omaisuuden annetaan olla rauhassa, kaupasta ei pöllitä tavaroita, toisia ihmisiä ei saa kiusata vaan kaikkia pitää kunnioittaa, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.

        Et ilmeisesti lukenut tekstistäni kuin viimeisen rivin. Perustelin mielestäni jokseenkin aukottomasti, miksi ehdotuksesi ei ole toteuttamiskelpoinen.

        Jos luulet, että koulussa ei opeteta laittamaan roskia roskikseen, annetaan hajottaa paikkoja, sallitaan muiden ihmisten tavaroiden luvaton ottaminen tai kiusaaminen, salli minun korjata näkemyksesi. Minä opetin oman aineeni ohessa eilen seitsemän tuntia (n. 150 oppilasta) juuri näitä asioita. Ainakin näille lapsille se nyt siis on koulussa opetettu.

        Kyllä me olemme valmiit ponnistelemaan - sitä me teemme jatkuvasti, usko pois. Mutta olemme siitä outo ammattikunta, että jos meille tulee kaksi lisäviikkotuntia, haluamme niistä myös palkan.


    • Fafa

      Kärttyisä vanhus: mitä jos sitä opetusta annettaisiin niille lapsista haaveleville tai ne kasvattamatta jättäneille? Koulussa opiskellaan kouluaineita, kotona opitaan käyttäytymisen malli jota sovelletaan koulussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1482
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      923
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      901
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      892
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      700
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      693
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      337
      666
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      636
    Aihe