Vihaan äitiäni

Aika hyvin voin ymmärtää sinua, kun oma äitinikin on pahalaatuinen pessimisti. Sitä täytyy vain jaksaa, mutta voit kummiskin kehitellä omia selviytymiskeinoja.

Esim. opeta itsestäsi positiivinen. Aluksi se melko varmasti tuntuu typerältä ja teennäiseltä, mutta sitten kun on aikansa uskotellut lasin olevan puoliksi täynnä niin huomaa, että positiivisyys leviää jo luonnostaa.

Tai sitten kun negatiivinen valitus alkaa voi vain esittää kuuntelevansa. Vaikea taito oppia, mutta todella hyödylline jos sen oppii kunnolla.

Suosittelen kummiskin kehittelemään omat selviytymiskeinot, jotka soveltuu juuri sinulle parhaiten.

Itse en puolestaan juurikaan anna arvoa äitini mielipiteille. Tässä puolestaan viittaan hänen huonoon koulutustasoon ja heikkoon yleissivistykseen sekä itsepäiseen ennakkoluuloisuuteen. Se, että en tunnusta äitiniä auktoriteettinä voi kuulostaa julmalta, mutta eniten arvostan ihmisessä älykkyyttä ja sivistystä. Joten minusta tämä on varsin loogista.

Tiedän tunteen että on ihmisiä jotka vain ottavat mutta eivät anna mitään näin henkisellä tasolla.Niitä kutsutaan energiansieppajiiksi ja tunnet olevasi rättiväsynyt.Mutta nosta itsesi sen yläpuolelle ajattele positiivisesti.koita jaksaa kuitenkin pari vuotta jolloin voit mahdollisesti muuttaa opiskelujen perässä muualle ja olosi helpottuu,mutta nyt on vain vielä tsempattava ja ajattele itseäsi.Älä anna kenenkään masentaa sinua.Surullista kun äidin pitäisi kuitenkin olla se tuki ja turva ei kaiken lyttääjä.Voimia sulle ap!Jos äitisi ei sinua kannusta ja tue odotettavissa on hänelle yksinäinen vanhuus aikanaan.

Kiitti teille! Voisin kokeilla opettaa itsestäni positiivisen ja jättää äitini negatiiviset ajatukset omaan arvoonsa ja tsempata itseäni!

Suomessa näyttää olevan yleistä että nuoret eivät tykkää omista vanhemmistaan. Ja me suomalaiset muutammekin pois kotoa hyvin nuorina verrattuna vaikkapa italialaisiin. En minäkään rakasta kumpaakaan vanhempaani. Olen jo 18-vuotias ja muutan pois kotoa ehkä jo ensi vuonna yliopiston perässä.