Joo, nyt varmasti monet ajattelee että tämä on todella ilkeästi sanottu.. Ehkä se onkin, mutta en voi tunteilleni mitään. Vaikka arvostan äitiä siinä mielessä, että hän on ruokkinut ja kasvattanut minut vaikeuksista huolimatta, silti tunnen häntä kohtaan todella paljon vihaa. Joo varmasti monet tulee sanomaan, että se on ihan normaalia kun on murrosikä ja plaaplaaplaa. Mutta äitini on niin negatiivinen ihminen, että en ymmärrä miten kukaan voi kestää sitä. Ihan sama mitä ehdotankin, hän kertoo asioista heti huonot puolet, eikä ajattele hyviä yhtään. Lisäksi hän arvostelee minua paljon. Se syö minua sisältä varsinkin kun minulla on ollut masennusta, ja sitäkään äiti ei ole tajunnut.. Tuntuu kuin negatiivisuus ikään kuin tarttusi hänestä minuun ja sitä en todellakaan halua tapahtuvan! Äiti on ihminen, joka saa minut kaikista helpoiten surulliseksi ja vihaiseksi. Tietenkin isosiskoni saa minut myös surulliseksi kun haukkuu ja arvostelee minua jatkuvasti. Vaikka hän tekeekin sen leikillä, ei sitä tuskin kukaan ihminen (varsinkaan huonoitsetuntoinen) jaksa kuunnella pitkään.
Nyt sitten herääkin kysymys, mitä voisin tämän asian kanssa tehdä? Olen siis 14 vuotias tyttö ja muutan parin vuoden päästä kotoa pois mutta luulen etten jaksa kahta vuotta tämmöistä.. Kiitti jos autatte/kerrotte kokemuksistanne! SIitä olisi nyt tosi paljon apua..
Nyt sitten herääkin kysymys, mitä voisin tämän asian kanssa tehdä? Olen siis 14 vuotias tyttö ja muutan parin vuoden päästä kotoa pois mutta luulen etten jaksa kahta vuotta tämmöistä.. Kiitti jos autatte/kerrotte kokemuksistanne! SIitä olisi nyt tosi paljon apua..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aika hyvin voin ymmärtää sinua, kun oma äitinikin on pahalaatuinen pessimisti. Sitä täytyy vain jaksaa, mutta voit kummiskin kehitellä omia selviytymiskeinoja.
Esim. opeta itsestäsi positiivinen. Aluksi se melko varmasti tuntuu typerältä ja teennäiseltä, mutta sitten kun on aikansa uskotellut lasin olevan puoliksi täynnä niin huomaa, että positiivisyys leviää jo luonnostaa.
Tai sitten kun negatiivinen valitus alkaa voi vain esittää kuuntelevansa. Vaikea taito oppia, mutta todella hyödylline jos sen oppii kunnolla.
Suosittelen kummiskin kehittelemään omat selviytymiskeinot, jotka soveltuu juuri sinulle parhaiten.
Itse en puolestaan juurikaan anna arvoa äitini mielipiteille. Tässä puolestaan viittaan hänen huonoon koulutustasoon ja heikkoon yleissivistykseen sekä itsepäiseen ennakkoluuloisuuteen. Se, että en tunnusta äitiniä auktoriteettinä voi kuulostaa julmalta, mutta eniten arvostan ihmisessä älykkyyttä ja sivistystä. Joten minusta tämä on varsin loogista.
Tiedän tunteen että on ihmisiä jotka vain ottavat mutta eivät anna mitään näin henkisellä tasolla.Niitä kutsutaan energiansieppajiiksi ja tunnet olevasi rättiväsynyt.Mutta nosta itsesi sen yläpuolelle ajattele positiivisesti.koita jaksaa kuitenkin pari vuotta jolloin voit mahdollisesti muuttaa opiskelujen perässä muualle ja olosi helpottuu,mutta nyt on vain vielä tsempattava ja ajattele itseäsi.Älä anna kenenkään masentaa sinua.Surullista kun äidin pitäisi kuitenkin olla se tuki ja turva ei kaiken lyttääjä.Voimia sulle ap!Jos äitisi ei sinua kannusta ja tue odotettavissa on hänelle yksinäinen vanhuus aikanaan.
Kiitti teille! Voisin kokeilla opettaa itsestäni positiivisen ja jättää äitini negatiiviset ajatukset omaan arvoonsa ja tsempata itseäni!
Suomessa näyttää olevan yleistä että nuoret eivät tykkää omista vanhemmistaan. Ja me suomalaiset muutammekin pois kotoa hyvin nuorina verrattuna vaikkapa italialaisiin. En minäkään rakasta kumpaakaan vanhempaani. Olen jo 18-vuotias ja muutan pois kotoa ehkä jo ensi vuonna yliopiston perässä.