Therianit tänne päin~

Therianit, olkaa hyvät ja ilmoittautukaa :). Kertonaa toki jotain itsestänne, olisi kiva tietää että millaisia therianeita täällä Suomenmaalla oikein liikuksii :D. Ja mainitkaapa vielä että kiinnostaisiko laumaan liittyminen, sillä omaan laumaani olisi nyt jäsenhaku käynnissä.

Olen Romej, laumani alfa, susi-therian.
Omassa luonteessani therianisuuteni näkyy siinä, että ulvon, murisen, vingun, ja uikutan kuin susi. Puolustan minulle tärkeitä henkilöitä henkeni uhalla, enkä pettäisi laumaani missään maailman nimessä. Neljällä käpälällä juokseminen käy minulta yhtä helposti kuin kahdellakin, ja korkeutta pystyn nelin jaloin hyppäämään tällä hetkellä 90cm.
Ulkonäössäni therianisuuteni taas näkyy siinä, että rakastan pitää häntää, kaulapantaa ja toisinaan myös valjaita. Koulussa en pidä häntää enkä valjaita, sillä en usko että se koituisi minulle hyväksi. Jos koulussamme olisi joku toinen, joka pitäisi häntää yms, niin toki silloin itsekin pitäisin. En ole tarpeeksi rohkea ja luottava ihmisiin pitääkseni häntää koulussa yksin...
Pantaa pidän koulussakin, mutta siten että siinä on susikuvioitu huivi päällä ja että se näkyy vain vähän.

Laumani on suht uusi, eikä sillä ole vielä nimeä. Siihen kuuluu vasta muutama jäsen, joten uusia laumaehdokkaita otetaan innolla vastaan :). Tärkein periaate laumassani on, että kenenkään therianin ei tarvitsisi olla yksin, ja että voisi lauman seurassa toteuttaa omaa itseään ja omia periaatteitaan kuten itsestä tuntuu. Tämä lauma on kuin perhe, kaikki pitävät toisistaan huolta ja auttavat toisiaan. Eli sanokaa vaan jos kiinnostaa, niin voidaan jutella lisää esim. sähköpostin kautta ^^

PS: Jos et usko therianeihin ja haluat kuluttaa elämääsi haukkumalla ja halventamalla meitä jotka uskovat, niin mietippä kerran tai kymmenesti, onko se sen arvoista? Anna meidän uskoa mihin haluamme, niin me annamme sinunkin uskoa siihen mihin sinä haluat. Kiitos.
1
Ilmianna
Jaa

53 Vastausta

Siis uskotaanko tässä, että on susi tai sinne päin? Löytyykö jostain lisätietoa asiasta. Kuullostaa nimittäin aika jännältä.
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Eli therian on yksinkertaisesti ihminen, joka uskoo tai tietää omaavansa kokonaan tai osittain jonkin eläimen sielun. Eli on eläin ihmisen kehossa "susi lampaan vaatteissa".

http://therian-guide.com/index.php/2-introduction.html

Tuolta saa laajempaa englanninkielistä infoa. Sano vaan jos haluut et selvennän jotain suomeksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ihminen on eläin
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Onko tässä kyse siitä että uskotte tosissanne olevanne eläimiä sisältä päin vai onko kyseessä vain tietynlaista roolipelaamista? Hassu kysymys ehkä mutta ihmisistä ei aina voi olla varma.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
0 VASTAUS:

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tämä on totta, eikä missään nimessä roolipelaamista.
Ilmianna
Jaa
No tuo ei sitten varmaan ole roolipelaamista, mutta tässä on teille roolipeliä. Kannattaa käydä vilkaisemassa...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12460018
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
:D Assassin värväämässä taas ropeen.

Mutta asiasta kukkaruukkuun: Osaako susi kirjoittaa nettiin?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
HeKeKee'd kirjoitti:
:D Assassin värväämässä taas ropeen.

Mutta asiasta kukkaruukkuun: Osaako susi kirjoittaa nettiin?
Osaa, jos on elänyt koko elämänsä ihmiskehossa ihmisten kulttuurissa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Therian tarkoittaa nimenomaan ihmistä, joka uskoo SIELUNSA olevan suden. Keho, aivot, keuhkot ynnämuut ovat siis ihmisen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ei nyt aina välttämättä suden vaan ihan minkä eläimen tahansa
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Voi h*lvetti näitä furrieita. Japanilainen animaatio-pornokin on normaalia heihin verrattuna.
Ilmianna
Jaa
Ei, therianit eivät ole furryja. Furryt ovat ihmisiä jotka haluaisivat olla anthropomorfisia eläimiä tai ovat muuten kiinnostuneita furry fandomista (johon muuten kuuluu paljon muutakin kuin se mitä luulet).
Ilmianna
Jaa
Uskovatko "therianit" (en ole koskaan kuullut tuota sanaa siksi lainausmerkit) sielunvaellukseen? Onko tuo jokin New Age -uskon lieveilmiö?

Väite että juokset neljällä käpälällä yhtä hyvin kuin kahdella vaikuttaa melko uskomattomalta ellet juokse erittäin huonosti kahdella jalalla... Mistä saakka olet uskonut olleesi susi ihmisen ruumiissa?
Ilmianna
Jaa
Totta se kuitenkin on. En toki yhtä nopeasti pingo nelin käpälin kuin kaksin käpälin, mutta helppoa se silti on :). Nopein vauhtini neljällä käpälällä on sellaista jonkin verran nopeampaa hölkkätahtia.
Olen aina ollut tietoinen siitä, että sieluni on suden, mutta therian -käsitteestä kuulin vasta vuosi sitten.
Ilmianna
Jaa
Ja tuosta sielunvaelluksesta vielä että jotkut therianit uskovat siihen, jotkut eivät. Itse en oikein tiedä mitä siitä ajatella (en ole vielä pohtinut asiaa tarkemmin), mutta olen aina avoin uusille ajatuksille enkä siksi kiellä tai puolla ajatusta sielunvaelluksesta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Täällä -00 susi tyttö, ja olisin mahdollisesti halukas liittymään laumaan.
Mutta ensin pari kysymystä:
Oletko tyttö vai poika?
Minkä ikäinen olet?
Keitä/mimmoisia henkilöitä laumaasi kuuluu?
Miten laumasi toimii (yhteyden pitoa lähinnä netissä, vai ihan IRL)?
En ole varma kauan osaisin elää laumassa "alamaisena" sillä olen alfa-luonne, mutta en myöskään viihdy yksin, saa nähdä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Heivain.
Ilmoittaudun mukaan susi-therianiksi. Sattumoisin satun olemaan Romej:in laumalainen, kappas vaan n.n

Therianisuus esiintyy mussa vähän milloinkin eritavalla. Vingautettua, uliseminen, ulkominen, murina ja muu ääntely on iha arkipäivää.

Yleensä satun tuntemaan kanssa 'haamuraajoina' korvia, mutta häntää en.

Liikuskelee yleensä jokapuolelle neljällä tassusella, ihan hauskaa puuhaa on juu ^.....^ Mut parasta siinä on ehkä esteiden hyppääminen :D! En oo mitannu esteitteni korkeutta sillon kun viimeksi yritin ennätyksiä, mutta silloin alkuaikoina pääsin 50cm, mutta siitäkin on jo korotettu jonkin verran.

Mä käytänpantaa kaikkialla muualla, kun koulussa ja sukulaisilla. Kyl mä muuten koulussa käyttäisin, mutta kun noi vanhemmat ei oikeen tykkää ajatuksesta. Mulla on vähä milloin mikäkin panta. Mun rakkain nahka-pantonen katos paripäivää sitte yllättäen. Nyt mulla on sen tilalla semmoinen fleece-heijastin-panta. Teen niitä yleensä uusia sitä mukaa kun jaksan, tykkään erilaisista ja omaperäisistä pantosista, kunhan niistä huomaa et se todella yrittää esittää pantaa : D

Häntäkin pidän kotosalla ja joskus satun käyttämään myös kaupungilla. Muiden therianeiden kesken käytän aina häntyliä ihmisten ilmoilla.

Mut juu x3
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Wuff :3
Kivaa että en oo ainoa Suomessa x3
Ilmoitan itseni susitherianiksi. Therian olen ollut jo monta vuotta, lähiaikoina hiljaiseloa pitäneenä. Nykyisin olen enempi "aktiivisempi".
Kaulapantaa pidän aina. Koulussakin. Häntää pidin joskus ihan koulussakin mutta nykyisin en sitä tekisi. Mutta toisten therianien seurassa todellakin.
*Nostaa tassua ja heiluttaa häntöö.* Tämä viesti sen takii että ihmiset näkisi että therianejakin on useampia. 8D
tervehdys susiystävilleni :3
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Hei kajahnir!
Säki oot siis therian. Ois kivaa tutustuu, ku itekki susi therian. Onko yhteystietoja?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Vähä myöhäs joo, mutta käytän ite usein häntää ja mulla on ollut yhen kerran panta koulussa, mutta mua katottiin vähän jännästi. :D Mun panta on nyt hävinnyt, enkä saa ostaa uutta.

Oon tällä hetkellä tosi hyvässä laumassa, jota rakastan.

Tunnen usein haamuraajoina korvia ja joskus häntää. Mun kaveri ei tykkää therianeista, ja mun vanhemmat ei usko niihin. :D En uskalla kertoa siitä, mutta ei se mua haittaa. :D
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Heips! ^-^
Olisi mahdollisesti halukas liittyy laumaan, kun ei oo kiva olla mikää louneri ja olis muutenki kiva tavata muita therianeja ja saada lisää kamui. :)
Mut joo... oon nollaykköne. (en tiiä oonko liian nuori ;_;)
En oo ollu kauaa susi therian tai ylipäätään therian.
Oon tyttö :D
Puolustan mulle tärkeitä ihmisiä.
En käytä viälä pantaa tai häntää koska pitäis saada häntä valmiiks kun teen itte sen ja pitäis käydä ostaa panta :D
Mää ulvon ja murisen.

No tossa on jotain tietoo musta. Mutta tosiaan olis kiva olla jossain laumassa. :)
Ilmianna
Jaa
Hei:) Oon 00 susi tyttö ja en käytä pantaa koska en tykkää siitä tunteesta jos jotai on kaulassa. Mulla on voimakkaasti yli kehittyneet aistit joka voi vaikuttaa tähän:). En oo missää laumas ja ois kiva kuuluu johnki laumaa:3 En oo ollu kauaa therian.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Heii! Olen susi-ja kettutherian(kissa myös) Ja oon myös tyttö. Käytän lyhyttä häntää ja pannan etin jostaa jossaan vaiheessa. En oo ollu kauaa therian mut mulla on erittäin hyvä kuulo- ja hajuaisti. Ja pidän käsiä aina juostessani (ja yleensä muutenkin) rinnan edessä.

T:MoonWolf :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
MoonWolf808 kirjoitti:

hei, itellä tosi vaistomaisesti tulee kädet rinnan eteen, ja oon huomannu itessäni paljon kissan piirteitä(mm. rakastan nukkua, toi kädet rinnan eessä, nään tosi hyvin pimeessä, toimin aikalailla vaistojeni varassa jotka on ihan hyvät), voin tosi usein samaistuu kissoihin ja kissat tuntuu tosi tutuilta ja kaikkee, oon miettiny et voisinko olla therian..? Oon useesti tätä miettiny ja kuulostaa luontevalta et oisin, mut en sit tiiä. Mut oon sit taas tooosi seurankipee ja rakastan ihmisten läheisyyttä joten varmaan oon sitä seurallisempaa osiota? Mutsiis, mistä tiedätte olevanne therianeja? Oon tosi epävarma täst asiasta mut ehkä viel joskus löydän sen mitä oikeesti oon :D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mäkin voisin olla kiinnostunut liittymään johonkin laumaan, mutta tuntuu et oon liian vanha (16v)?? Itellä haamuraajoina sekä korvat että häntä. En on harjotellu neljällä tassulla juoksemista koska perhe paheksuu kaikkee tähän susitherian juttuun liittyvää :/ ja pantaa en käytä koska en käyttänyt sillonkaan kun osasin suden ruumiin. Uskon siis reinkarnaatioon ja koen olleeni "edellisessä" elämässä susi
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
*omasin, ei osasin ':D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Toki sitä mielellään kuvittelee, että oli edellisessä elämässä susi, koska susi nyt on koiraa ylväämpi olento. Mutta koska sudet eivät pidä pantaa, teidän on täytynyt olla ihan vaan tavallisia kesy koiria.
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Moikka! Ite en oo therian(toi on mulle iha uus sana), koska tunnen olevani ihan täysin ihminen enkä oikeestaan ees usko therianeihin. Mut mus on kyl jotai susimaisii piirteitä esim. oon vähä erakkomainen ja ujo eli oon vähä niinku tälläne yksinäinen susi. XD Mä ajattelen suden itelläni vähän niinku luonteenpiirteenä. Susi vähän niinku mun "voimaeläin". XD
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Hän sanoi YKSINÄINEN susi! Sitä paitsi monet sudet liikkuvat joko yksin tai pareittain - joskus neljän yksilön ryhmissä - kesäaikaan ja kerääntyvät vasta talvella isommaksi laumaksi.

Susi on mahtava voimaeläin. Se on tasavahva ahman kanssa, mutta häviää karhulle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Minä olen ehkä Kissa therian. En ole varma sillä aloin miettiä asiaa alle viikko sitten. Voisiko joku auttaa minua selvittämään olenko therian vai haluaisinko vain olla. Olen nimittäin nyt aika hukassa. En ole löytänyt netistä muita kaltaisiani. Mistä voisin tietää olenko therian, muuten kuin "tuntea sen sydämessäni".
Ilmianna
Jaa
Olen luultavasti jokin therian. Sillä itse käyttäydyn kuin jokin eläin. Kuljen yleensä metsissä neljällä jalalla ja syön mitä milloinkin löydän sieltä metästä. Nuolen myös omia haavojani ja likaantuminen ei haittaa yhtään. Viihdyn tosi hyvin luonnossa ja muutenkin ulkona. Ja jos joutuisin tapella käyttäisin kynsiä ja hampaita. ja haistelen vähän joka paikkaa. Olen ollut tällainen niin kauan kuin muistan. Olen myös aika rohkea ainakin kaverit sanoo että olen meistä rohkein ja äitikin sanoo että olen se rohkein sisaruksistani.
Eli voisiko siihen laumaan liittyä muitakin therianeita kun vain susi-therianeita?
PS. Olen -02 syntynyt tyttö.
Ilmianna
Jaa
Hei Romej!
Olen -00 syntynyt tyttö kaarinasta. En tiedä olenko susi-therian mutta tuntuu siltä. Puolustan myös minulle tärkeitä ihmisiä henkeni uhalla. Minua kiinnostaa liittyä sinun laumaasi Romej. En ole alfa mutta alamainen pystyn kyllä olemaan. Osaan kävellä neljällä "tassulla". Pidän lihasta ja käyttäydyn myös vähän kuin susi. Murisen, ja kun puolustan itsenä puren ja raavi. Haluaisin pitää häntää jos tietäisin mistä sellaisen saa. Toivottavasti tämä tieto riittää minusta. Haluan todellakin saada lisää tietoa sinusta ja laumastasi Romej-Alfa!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Hännän voi tehdä itse. Katso YouTubesta videoita hakusanalla Yarn tail.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Heii, jos lauma kiinnostaa, laita sähköpostia osoitteeseen jonsku964@gmail.com
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Täällä yksi susi ja kissa therian. En silti voi kertoa paljon kokemuksia tai hännän, korvien ja pannan käyttöön liittyviä asioita, koska tajusin olevani therian vasta vähän aikaa sitten.
Ilmianna
Jaa
Moi! Mä oon susi ja kissa therian. Ja huomasin olevani therian pari kuukautta sitten.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Voi kiitos!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Olen susi therian, mutta taidan olla myös kissa therian. Tunnen nimittäin vetoamusta myös kissamaisiin asioihin. Silti tiedän varmasti olevani susi. Nimeni tai entisen elämän nimeni on/oli Moonie. Tai niin olen ainakin käsittänyt. Käytän kaulapantaa, vaikka tällä hetkellä se on hukassa. En ole vielä tehnyt häntää, mutta aion kyllä ja valjaita en ainakaan vielä käytä. Korvia en myöskään käytä. Olen 11-13 vuotias (en tykkää kertoa tarkkaa ikää) tyttö ja asun Helsingissä.
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Nii vissii ja meikä on kärpäs itikka
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Simpsoneiden teorian mukaan se on mahdollista :D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
olen susi-therian. asun Rovaniemellä ja jos joku terian ois täällä niin ois tosi kiva. mulla ja mun kaverilla on oma therian lauma joka on aika uusi et siinä on meidän lisäksi myös yks toinen tyyppi. Olen alfa siellä ja olis kivaa jos joku liittyisi meidän Icy Moon Pack laumaan. Rovaniemellä on ainakain kolme theriania jotka tiedän. pliis kumpa joku asuis Rovaniemeellä niin olis kiva tavata. tunnen joskus haamu raajoja ja rakastan metsässä ja kallioilla juoksemista. voisko joku pohjoisessa asuva therian joskus tavata?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ois ollu tosi kiva liittyy siihen laumaan, mutta aasun liian kaukana.
Haluisin tietää mitä nää "haamu raajat"on. Kuulostaa tosi oudolta ja kiinnostavalt.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Luulen olevani mursutherian ja olen tosissani
Ilmianna
Jaa
Haluaisin liittyä laummaan ,mutta olen kettu therian. Ja en halua kertoa oiketa nimeäni joten käykö että nimeni on heta? Huomasin että oken therian koska suutun helposti ja murisen ja tykkään olla yksin kuten ketut. Olen 13 vuotias ja haluaisin ketun hännän ja sellaisen pannan ,mutten tiedä mistä saan sen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
0 VASTAUS:

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ja asun harjavallassa. Mun lisäksi täällä on mun kaveri joka on susi therian ja olis kivaa jos täällä olis muitakin ja olis kiva tavata
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

1
Ilmianna
Jaa
Siis tää kuulostaa tosi kiinnostavalta :o 🤔
Ilmianna
Jaa
Joo satuin lukemaan tätä keskustelua ja metin että teettekö te tarpeenne sinne metsään kuin sudey tai lisäännyttekö "dog style" asennossa?
Ilmianna
Jaa
Haluisin laumaan koska mulla ei oo mitään mihin kuuluisin. Oon ite susi therian
Ilmianna
Jaa
Mitä vikaa siinä on jos juoksee metsässä mielellään tai hyppii esteitä, käyttää kaulapantaa korvia ja häntää? Miksi se teitä haittaa?
sitä en kyllä minäkään ymmärrä että puree toisia ihmisiä koska on therian, kyllä niiltä susiltakin löytyy itsehillintää!

T: kauris/ kissa therian <3
Ilmianna
Jaa
Ketään therianeita Keski-Suomesta?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Mitähän ikäpolvea mahdat olla?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Mä en tiedä oonko mutta siis aina ku tuun esim suihkusta ravistelen itteni, tykkään juosta metsässä ja tiedän mihin astun, mun hajuaisti on hyvä ja vaistoan asioita, uin kuin koira (en osaa muuten), kulmahampaat terävät, oon aika agressiivinen jos suutun (myös fyysisesti) ja kiertelen kavereita varovasti, osaan ulvoa ja haukkua ja tykkään olla/kiipeillä kallioilla joskus myös syön raatelevasti. Ite en tykkää pitää pantaa mutta häntää tykkään jos sellainen olis... mitäs sanotte oonko therian?
Ps. Joo on jo vuosi 2018 ja tää on tullu 2015
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
No mutta ois silti kiva tietää että onko ketää vanhemmasta piireistä enää elossa? Voisin olla kans kiinnostunu näkee ihmisiä jotka ei hermostu siitä jos käyttäytyy niiku luonnostaa käyttäytyy.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Therianit tänne päin~

Therianit, olkaa hyvät ja ilmoittautukaa :). Kertonaa toki jotain itsestänne, olisi kiva tietää että millaisia therianeita täällä Suomenmaalla oikein liikuksii :D. Ja mainitkaapa vielä että kiinnostaisiko laumaan liittyminen, sillä omaan laumaani olisi nyt jäsenhaku käynnissä.

Olen Romej, laumani alfa, susi-therian.
Omassa luonteessani therianisuuteni näkyy siinä, että ulvon, murisen, vingun, ja uikutan kuin susi. Puolustan minulle tärkeitä henkilöitä henkeni uhalla, enkä pettäisi laumaani missään maailman nimessä. Neljällä käpälällä juokseminen käy minulta yhtä helposti kuin kahdellakin, ja korkeutta pystyn nelin jaloin hyppäämään tällä hetkellä 90cm.
Ulkonäössäni therianisuuteni taas näkyy siinä, että rakastan pitää häntää, kaulapantaa ja toisinaan myös valjaita. Koulussa en pidä häntää enkä valjaita, sillä en usko että se koituisi minulle hyväksi. Jos koulussamme olisi joku toinen, joka pitäisi häntää yms, niin toki silloin itsekin pitäisin. En ole tarpeeksi rohkea ja luottava ihmisiin pitääkseni häntää koulussa yksin...
Pantaa pidän koulussakin, mutta siten että siinä on susikuvioitu huivi päällä ja että se näkyy vain vähän.

Laumani on suht uusi, eikä sillä ole vielä nimeä. Siihen kuuluu vasta muutama jäsen, joten uusia laumaehdokkaita otetaan innolla vastaan :). Tärkein periaate laumassani on, että kenenkään therianin ei tarvitsisi olla yksin, ja että voisi lauman seurassa toteuttaa omaa itseään ja omia periaatteitaan kuten itsestä tuntuu. Tämä lauma on kuin perhe, kaikki pitävät toisistaan huolta ja auttavat toisiaan. Eli sanokaa vaan jos kiinnostaa, niin voidaan jutella lisää esim. sähköpostin kautta ^^

PS: Jos et usko therianeihin ja haluat kuluttaa elämääsi haukkumalla ja halventamalla meitä jotka uskovat, niin mietippä kerran tai kymmenesti, onko se sen arvoista? Anna meidän uskoa mihin haluamme, niin me annamme sinunkin uskoa siihen mihin sinä haluat. Kiitos.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta